Tunneleissa mansikan satokausi jatkuu edelleen - kypsien marjojen määrä toki vähenee ja poimia voidaan harvemmin kuin vaikka kuukausi sitten. Maku on onneksi kohdillaa, vaikka väriä parantaisi aurinko ja suoma lämpö. Taivaalla näkyvät revontulet eivät ikävä kyllä liiemmälti lämmitä, vaikka kauniita ovatkin.
Omenakausi myös etenee, ja nyt on saatu kerättyä jo Åkero Hassel - ja Antonovka -lajikkeita. Nämä perinteiset talvilajikkeet saattavat säilyä pitkälle talveen. Päälajikettamme, Punakanelia, on myös edelleen myynnissä sekä muutamia muita lajikkeita pieniä määriä. Omenamehua puristetaan edeleen, ja omenoita voi siis tuoda puristettavaksi etukäteen sopien (p. 0400 625 636).
Tänään murskattiin maissikasvusto, ja siitä kerätyt tämän vuoden viimeiset tuoreet sokerimaissin tähkät ovat nyt myynnissä Puimasuulilla. Tänä vuonna saimme myös maissia pakkaseen - pakastettu sokerimaissi kannattaa laittaa jäisenä grilliin, uuniin tai höyrykattilaan, jolloin se ei ehdi vetistyä ennen kypsymistään. Muita näitä loppusyksyn töitä on mm. vadelman leikkaaminen ja perunannosto. Onneksi kovia yöpakkasia ei vielä ole ollut, niin ei ole ollut kova kiire purkaa kastelulaitteita.
maanantai 30. syyskuuta 2019
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti