Nyt tästä ensi yöstä alkaen on kolme merkittävää vanhan kansan merkkipäivää, nimittäin suviyöt. Suviyöt ovat öitä, jotka edeltävät Julianuksen, Justinuksen ja Tiburtituksen päiviä. Jos kaikkina kolmena suviyönä on kylmää, on kylmää tiedossa vielä seuraavat 40 vuorokautta. Tiburtitus on näistä merkittävin, koska tämä huhtikuun 14 pv. on ollut aiemmin ajanlaskun ensimmäinen kesäpäivä. Puisissa riimukalentereissa on huhtikuun 14 pv. kohdalla ollut kaiverrettuna puu ylenevien oksin, kun taas talven alku oli merkitty lokakuun 14 pv. puulla alenevin oksin.
Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että tulevat yöt ovat lämpimiä. Ulkona tuntuu aikaiselta keväältä, ja kevättöiden kanssa taitaa tulla aikamoinen hoppu. Pellolla pinta on jo pehminnyt, toki routa on vielä ihan pinnassa. Sääennuste lupaa ainakin huomiseksi hyvin lämmintä, ja sadetta ei juurikaan taida olla ennusteissa. Lumi ja routa sulaisi nopeammin, jos himpun verran sataisi - toisaalta tämä hidas sulaminen on toisaalta hyvä.
Kevättyöt ovat nyt siis päässeet lopulta täyteen vauhtiin: omenapuiden leikkuu on edennyt loppusuoralle, taimien istutus tunneleihin on alkanut ja perunoita on laitettu itämään. Talvisuojausharsojen poisto rupeaa myös olemaan ajankohtainen sekä aloittaa vadelman kevätleikkuu - isoja kurkiauroja jo taivaalla näkyykin. Yleensä vadelman leikkuu ajoittuu kurkien muuttoaikaan, vuodesta toiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti