keskiviikko 2. syyskuuta 2026

Saskatoonista

 Saskatoon on ollut monen mielessä tänä syksynä, erityisesti sen jälkeen kun mm. Iltalehti kertoi siitä artikkelissaan.

Meillä on ollut viljelyssä saskatoonia reilu parikymmentä vuotta, ja lajikkeita meillä on neljää eri lajia. Omaan silmään ja suuhun eri saskatoonin lajikkeet ovat varsin toistensa kaltaisia, ehkä suurin ero eri lajikkeissa on niiden kasvutavassa: osa on rehevämpiä, osa taas niukemmin kasvavia.

Saskatoonin satokausi alkaa yleensä meillä jo heinäkuun puolivälin tienoolla, ja kestää nelisen viikkoa.  Sen marjat ovat tummia, vahapintaisia ja miedonmakusia. Meistä se soveltuu erinomaisesti hilloissa, mehuissa ja kiisseleissä muiden marjojen ja rapaperin kaveriksi, koska se taittaa muiden marjojen ja raparperin happoisuutta. Esimerkiksi mansikka-saskatoon -kiisseliä keittäessä ei tule itse lisättyä yhtään sokeria, maku on itsessään jo riittävän makea. Vahvakuorisena marjana saskatoon vaatii hieman pidemmän keittoajan kuin esimerkiksi mansikka, eli se kannattaa nakata kiisselikattilaan ensiksi kiehumaan ja vasta hetken päästä lisätä mansikat.

Luonnollisesti saskatoonia voi syödä myös sinällään, tai sitten lisätä marjoja puuron, jugurtin tai hedelmäsalaatin joukkoon. 

Satokauden päätyttyä saskatoon-marjoja on meillä saatavana jonkin verran pakasteena ja jatkojalosteena. Tällä hetkellä tilamyymälässämme on myynnissä pieni määrä pakastettua saskatoonia sekä hilloja, joissa saskatoon on mukana yhtenä marjana. Syksyn mittaan pakkailemme lisää marjoja, mutta makustelemaan noilla määrillä jo pääsee. 

Ei kommentteja: