tiistai 5. tammikuuta 2016

Lunta ja pakkasta

Tammikuu on alkanut varsin viileissä tunnelmissa: vuodenvaihteessa pakkasta oli vähemmän, mutta viime teki säästä hyisevän. Tällä hetkellä pakkasta on parisen kymmentä astetta, ja ilmeisesti sää on kiristymään päin. Lunta tuli onneksi jonkin verran - toki voisi tulla vielä lisääkin, niin pääsisi hiihtamään. Luistelu onnistuu nyt hyvin järvellä: jää on kirkasta ja vahvaa, ja näillä pakkasilla paksunee nopeaan. Jäätyessään järvi onkin pitänyt aika pauketta ja moukunaa.

Vuodenvaihteen revontulet näkyivät myös komeasti pohjoistaivaalla: oli sekä paikallaan olevia että välkkyviä revontulia.

Vuosi on siis vaihtunut, ja ensi kesän suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Koneita on jo korjailtu, ja traktoreiden huolto olisi edessä seuraavaksi. Uusi lampola on todettu myös varsin toimivaksi, mutta heinien sijoittelua täytyy vielä tuumia uudelleen. Karitsoinnit alkanevat reilun parin viikon päästä.

Kesätyön etsijät huomio! Nyt on hyvä aika soitella (p. 0400 - 625 636) ja sopia työhaastatteluaikaa. Jos emme heti vastaa, kannattaa soittaa myöhemmin uudestaan. Usein talvikaudella kun tuo puhelin ei kulje välttämättä mukana, varsinkaan ulkotöissä - akku kun tahdo pakkasella toimia hyvin pihalla.

1 kommentti:

vesna kostic kirjoitti...

Dear,

Do you have an e-mail to write you?Thanks in advance,Vesna Kostic.