sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kevään värejä ja kukkia

Keväiset värit ovat nyt varmasti kauneimmillaan: puissa on heleä vihreys ja nurmet kasvavat kirkkaan vihreinä. Mansikat ovat lähteneet voimakkaaseen kasvuun, omenapuiden kukkasilmut ovat kehittyneet jo suuriksi.

Nämä toukokuiset lämpimät säät ovat olleet erityisen suotuisia monivuotisille kasveille, ja nyt ennustetut saderintamat tulevat kirittämään kasvua entisestään - varsinkin jos lämpimät säät jatkuvat. Mansikka näyttää suorastaan räjähtäneen kasvuun, sen verran nopeaa on kehitys ollut viime päivinä. Kukkanuput ovat jo pitkällä, ja ensimmäisiä hajakukkia on siellä täällä auki. Aika pian on siis ensimmäisten mansikoiden aika.

Vadelmien kukkanuput ovat  jo näkyvissä, ja yllättävästi myös kokeilussa olevat karhunvatut selvisivät tammikuun pakkasista. Pensasmustikkoissa on harvinaisen hyvin kukkanuppuja, joten nyt toivotaan suotuisia mehiläisen lentokelejä kukinnan ajaksi. Aikaisissa paikoissa herukat kukkivat jo, saskatoon aloittanee kukintansa hyvin pian.

Pelloilla kylvö- ja istutustyöt etenevät rivakkaa vauhtia: hernettä, perunaa, sipulia, maissia, papua....kaikkia pitäisi yrittää saada maahan joka viikolla vähän, jotta tuoresatokausi olisi mahdollisimman pitkä. Aikaisin kylvetyt herneet ovat venähtäneet kymmensenttisiksi taimiksi, perunanvarretkin kasvavat rivakkaa tahtia.

Tilamyymälä-kahvila Puimasuuli on avoinna nyt joka päivä: ma - pe 9 -18, la 10 - 18 ja su 12 - 18. Tuotetteitamme on saatavana myös REKO-lähiruokarenkaiden kautta Pirkanmaalla sekä muutamassa REKO-renkaassa Uudellamaalla. Olemme myös mukana muutamissa ruokapiireissä.

Ei kommentteja: