perjantai 12. elokuuta 2016

Uuhivaras

Päivä oli sujunut rattoisasti kaikkien kolmen pässin mielestä - mikäs sen parempaa kun poikaporukalla syödä ruohoa ja märehtiä. Illansuussa emäntä vielä kaikenlisäksi yllätti: tuli laitumen lähelle astutusvaljaiden kanssa (astustusvaljaat laitetaan pässille astutuskauden ajaksi. Niissä oleva väri näyttää, miten pässi hoitaa hommansa). "Jee", pohtivat kaikki kolme pässipoikaa yhdessä, "pian päästään tapaamaan ihania uuhia".

Ja näin tapahtui: jokainen pässi pääsi omalle laitumelleen. Suurin ja vanhin pässi sai eniten uuhia. Kaksi nuorempaa saivat ensimmäiseksi yöksi ainoastaan yhden uuhen - seuraavana aamuna emännän oli tarkoitus hakea lisää seuralaisia (mitä siis pässit eivät vielä siinä vaiheessa tienneet).

Illalla Kosmos-pässiä alkoi tilanne harmittamaan: miksi Jepjep vanhimpana sai eniten uuhia? Ja vieläpä LanttiLänttikin sai uuhen - Kosmos näki kuinka uuhta kuljettiin. Nokkelana pässinä Kosmos kuitenkin keksi asiaan ratkaisun - se käy viekottelemassa uuhen itselleen, ja mistäpä helpommin saikaan omaa haaremiaan kasvatettua kuin LanttiLäntin uuhen pihistämällä.

Aamulla laitumelta löytyikin siis hölmistyneen oloinen LanttiLäntti pohtimassa "kuinkas tässä nyt näin kävikään" ja Kosmos tyytyväisenä kahden uuhen kanssa herukkamaan rivivälistä.

Eikä tarina pääty vielä tähän.

Seuraavana päivänä, eli tänään perjantaina, uuhia vielä hiukan järjesteltiin, kun osa tuli kotiin oltuaan kaupungilla kesätöissä. Lanttiläntti ei oikein ollut tyytyväiinen, ja päätti lähteä uudelle seikkailulle uuhineen. Ja mistäpä muualta hämmentynyt lampuri löytää LanttiLäntin katraineen kuin uuhivaras-Kosmoksen luota.

Ilmeisesti olivat kaksissa pässein päättäneet, että uuhia on parempi vahtia porukassa - ettei Jepjep vie kaikkia.

Hämmentäviä ovat lampaiden ajatukset ja toimet.

Ei kommentteja: