tiistai 2. heinäkuuta 2019

Leikkiä, leikkimistä ja leikkimisistä lapsille

Leikki on lasten työtä, minkä vuoksi meillä on leikkipisteitä tilallamme. Huomioittehan, että lapset leikkivät ja ovat tilallamme aina huoltajan vastuulla ja valvonnassa - ethän jätä lapsesasi valvomatta leikkimään, kiitos!

Puimasuulin takana on hiekkakasa leluineen ja keinuineen. Vaneritraktorikin on sinne parkkeerattu. Pukkitarha ja lammashaka ovat leikkipaikan vieressä, mutta koulutuksesta huolimatta lampaat ja vuohet eivtä le vielä oppineet tekemään hiekkakakkuja tai potkimaan palloa - ethän siis heitä leluja eläinten aitaukseen, kiitos. Eläimet rakastavat mm. voikukan lehtiä, mutta kivet tai multaiset kasvien osat eivät kuulu niiden ruokavalioon.

Puimasuulin ovensuusta on mahdollista aloittaa vihjeseikkailun selvittäminen, jonka lopussa lienee aarre. Vihjeet - kuten arvata sattaa - vaativat kärsivällisyyttä löytyykseen. Ne eivät ole suuria, vaan pikemminkin pienen pieniä lappusia. Sitkeys ja ahkeruus palkitaan - löydätkö sinä aarteen?

Itsepoiminta-alueella mansikanpoiminnan lisäksi pienimmät poimijat voivat herkutella herneellä tai ajaa useamman kierroksen traktorin kyydissä niin halutessaan. Hernemaan vieressä on viljapeltoon ilmestynyt sokkelo - löydätkö olennon luo, joka vilkuttaa viljapellon keskellä? Pysyttelethän sokkelossa leikatuilla reiteillä, kiitos! Nyt tulevana torstaina 4.7. kokeilemme myös olisiko talutusratsastukseen kiinnostusta. Klo 10 - 12 on mahdollista kysyä, mikä säkä on ja minkä nimisiä ovat islanninhevosen askellajit tulemalla hevoslaitumen laidalle talutusratsastukseen (ratsastus on maksuton, mutta se järjestetään marjanpoiminta-alueella, jossa käytössä vähimmäisostos).

Ei kommentteja: