maanantai 12. elokuuta 2019

Mansikkaa, vadelmaa ja muita marjoja

Satokauden runsaus on hämmentävä: mansikkaa, vadelmaa, pensasmustikkaa, mustaherukkaa ja karviaisia.. jo pelkistä marjoista tulee näin pitkä lista. Palkokasveista hernettä ja leikkopapua on myös hyvin, ja sokerimaissin keruukin aloitettaneen ihan lähipäivinä. Omenaa ollaan kerätty myyntiin myös, ja ensimmäiset omenamehun puristukset on tehty. Tänään aloiteltiin myös sipulin itsepoimintaa: nostamme sipulia valmiiksi katon alle kuivumaan, ja läjästä saa käydä valitsemassa mieluiset. Tänä vuonna sipulit ovat kasvaneet varsin kookkaiksi, kiitos alkukesän viileyden. Hyvin kuivattuna sipuli säilyy jopa kevääseen. Sipulin kuivaukseen kaikilla on omat niksinsä ja netistä on etsittävissä paljon hyviä vinkkejä. Kaikille vinkeille näyttäisi olevan yhteistä riittävän kuivuuden saavutus, tavalla tai toisella.

Ei kommentteja: