perjantai 21. heinäkuuta 2023

Miten pensasmustikan ja saskatoonin itsepoiminta toimii?

 Saskatoon ja pensasmustikka kasvavat meillä samalla peltolohkolla, joten sama ohjeistus toiminee niille molemmille. Saskatoon on näistä kahdesta aikaisempi, ja sen pensaat notkuvatkin nyt kypsiä marjoja. Pensasmustikan satokausi on tätä kirjoittaessa vasta alkamassa, mutta sato runsastunee viimeistään heinä-elokuun vaihteessa.

Nämä molemmat tummat marjat eroavat esimerkiksi metsämustikasta siinä, että ettäniiden marjatertuissa yksittäiset marjat kypsyvät eri aikaan, eli ne on noukittava yksitellen. Toisaalta marjoja on runsaasti joka puolella pensasta, ja erityisesti pensaiden sisäosat kannattaa tarkistaa - useimmiten suurimmat ja kypsimmät marjat löytyvät sieltä. Pensasmustikkaan ja saskatooniin emme ota varauksia, poimimaan pääsee päivittäin aamupäivisin. Tästä huolimatta on hyvä pirauttaa etukäteen (p. 0400 - 625 636 tai 03 - 3711 163), ja varmistaa satotilanne. Jos päivän sato on kerätty, poimintaa jatketaan seuraavana päivänä. Marjojen kypsymistahti hiukan vaihtelee, minkä vuoksi päivittäistä poimintamäärää on jonkin verran vaikeaa arvioida useiden päivien päähän. Pensasmustikan satokausi kestää yleensä ainakin elokuun ajan, joskus on kerätty jopa melkein koko syyskuukin. Saskatoonin paras satokausi on yleensä heinäkuun loppupuolella. Poimintapäiviä on siis vielä tällekin vuodelle tiedossa useita.

Itsepoiminta-astioiksi soveltuvat  hyvin monenlaiset astiat: joidenkin mielestä on helppoa kerätä pakastaessa vaikka suoraan pakastepurkkeihin, osa kerää mieluummin ämpäriin tai johonkin muuhun isompaan astiaan. Vaatetus ja jalkineet säätilan mukaan, ja tarvittaessa juomapullo on myös hyvä ottaa mukaan. 

Itsepoiminta alkaa ilmoittautumisella itsepoiminnan punnituksessa. Tyhjät astiat punnitaan, jotta niiden paino voidaan vähentää lopussa täysien astioiden painosta. Tarvittaessa meiltä saa myös erikokoisia laatikoita ja muita astioita poimintaa varten - luontoa säästääksemme otathan astioita alkuun mukaasi vain sen verran kuin arvelet jaksavasi poimia. Tarvittaessa astioista saa kyllä lisää. Meillä käytössä vähimmäisostosmäärä, mikä maksetaan ennen itsepoiminta-alueelle menoa. Vähimmäisostosmäärä vaihtelee poimittavissa olevien satojen ja ajankohdan mukaan. 

Pensasmustikkamaa sijaitsee välittömästi itsepoiminnan punnituspisteen takana. Mustikkamaalla kuljetaan rivien suuntaisesti, rivien poikkikulkeminen on ehdottamasti kielletty. Poimiessaan saa maistella, mutta pensasmustikkamaalle ei saa mennä yksinomaan syömään marjoja. Yleensä paremmat mustikkapaikat löytyvät rivien keskeltä tai alapäästä. 

Saskatoon on lintujen herkkua, mistä syystä se piileksii verkkojen alla. Poimintaa varten sukelletaan verkon alle nostamalla ensin verkkoja pitäviä painoja pois sopivalta kohdilta. Poiminnan jälkeen verkko painotetaan uudestaan.

Kerättyäsi haluamasi määrän marjoja, palaa saaliisi kanssa itsepoiminnan punnituspisteelle. Punnituspistessä astiat punnitaan, ja niistä vähennetään tyhjien astioiden paino. Tällöin erotuksena saadaan marjojen kokonaispaino ja sitä kautta niiden hinta. Lopullinen maksettava määrä saadaan kuin tästä hinnasta vähennetään pellolle mennessä maksettu vähimmäisostosmäärä.


Ei kommentteja: