Kevät tuntuu taas takatalven jälkeen etenevän kuitenkin - töyhtöhyyppiäkin on jo näkynyt, ja monia muitakin lintuja. Lumi on ollut taas viime päivinä enemmän sulamaan päin, vaikka esimerkiksi viime yönä lunta oli satanut.
Karitsat ovat kasvaneet hurjasti, ja ovat nyt siis vierotusikäisiä ja -kokoisia. Aika rajun näköistä tuo karitsoiden imeminen onkin jo, ja uuhet jo itsekin selvästi yritävät karitsoitaan työntää enemmän muiden herkkujen pariin. Erityinen kevätherkku lampailla on männyistä talven mittaan pudonneet oksat - lampaat syövät innolla oksista neulaset ja kuoret.
Kevtäkylvötkin on jo aloiteltu - osa viljelemistämme kasveista tarvitsee taimikasvatusta, jotta ehtivät tuottaa satoa. Perunat on myös nostettu jo itämään. Pian myös aloitellaan vadelman leikkuuta ja sitomista - metkasti tuo vadelman syys- ja kevät leikkuu asettuu yleensä aina siten, että vattumaalla voi nähdä kurkien muuttoauroja: syksyllä lähteviä, keväällä tulevia.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti