Nyt on muuten marjojen lajitarjonta todella runsasta: mansikkaa on vielä, minkä lisäksi vadelmat ovat alkaneet kypsyä todenteolla lämpimän sään myötä. Näiden marjojen lisäksi puna- ja valkoherukat ovat myös kypsyneet meheviksi, sekä ensimmäiset pensasmustikat on myös popsittu. Uudemmista marjoista saskatoonit ovat nyt parhaimmillaan.
Vihannestarjonta runsastuu kokoajan. Tällä hetkellä nostamme joka päivä porkkanaa, sipulia ja valkosipulia sekä keräämme tillinippuja (lehtitilli, kruunutilli). Tilauksesta kerääämme myös yrttejä avomaalta (kähärälehtinen persilja, sileälehtinen persilja, basilika, oregano, meirami, salvia) - näiden kohdalla saatavuus vaihtelee. Vastaavasti, etukäteen varaten, keräämme myös lehtikaalia ja salaattivalikoiman (lollo rosso, tavallista vihreää ja punaista, jääsalaattia).
Maissin kanssa menee vielä muutamia päiviä: enismmäiset lupaavat tähkät ovat viimeistä pullistumista vaille valmiit. Varmaankin nyt lämpimän sään myötä tähkän kehitys saa vauhtia, ja saamme kerättyä ensimmäiset maissit piakkoin. Avomaantomaateissa on myös ensimmäisiä raakileita, eli pian myös niitä pääsee maistelemaan.
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
maanantai 23. heinäkuuta 2012
vadelmia kypsynyt
Nyt voisi todeta: oho, vadelma yllätti viljelijän. Edellisen tekstin akaan tuntui siltä, että vadelmat kypsynevät ehkä nyt alkaneen viikon loppuun mennessä. Vadelmat kuitenkin tekivät yllättyksen, ja ensimmäiset marjat kypsyivät ennätysvauhtia. Vadelmia on saatvana pieniä määriä valmiiksi poimittuna, ja toki myös itsepoimimaankin pääsee jo.
Mansikoitakin on saatavana sekä valmiiksi poimittuna tai itsepoimien. Mansikkakausi jatkunee tänä vuonna vielä muutaman viikon ajan.
Vihannespuolella valikoima laajenee: ensimmäiset pavut on kerätty, samoin maissin korjuu aloitettaneen viikon kuluessa. Valkosipulin nosto on käynnissä, samoin kuin tavallisen eli keltasipulin ja punasipulin nostoa tehdään joka päivä. Porkkanaa nostetaan myös. Tavallisen tillin lisäksi nyt on saatavana myös kaunista kruunutilliä.
Ravut tulivat muuten viime lauantaina, eli niitä on saatavana myös.

lauantai 21. heinäkuuta 2012
Vadelmia odotellessa
Vadelmista on moni kysellyt jo, ja tässä hiukan tietoa: Vadelman raakileet ovat jo paikoin alkaneet muuttaa väriään. Jos sää on suosiollinen, niin ehkäpä jo ensi viikon loppupuolella saadaan kerättyä ensimmäisiä vattuja.
Vattukauden alkua odotellessa mansikan satokausi jatkuu. Mansikan pitkä kukinta-aika yhdistettynä nyt olleeseen kylmää jaksoon pidentää satokautta normaalista. Viime vuosihan oli taas päinvastainen mansikankohdalla: viime vuonna alkusatokaudeta oli kovat helteet, mikä puolestaan lyhensi satokautta. Keskimääräisesti ollaan siis ihan keskimääräisessä satokaudessa, mitä satokauden pituuteen tulee.
Eilen aloitimme myös aikaisimpien valkosipulien noston: meillä oli kokeessa ensimmäistä kertaa, myös muita valkosipuli-lajikkeita kuin tuota Rymättylän kantaa. Täytyy todeta, että Rymättyln kannan valkosipuli on ainakin näihin aikaisiin lajikkeisiin verrattuna paljon suurempi kyntistä - täytynee vielä tehdä maku- ja säilytysvertailuja tässä syksyn ja talven mittaan. Olemme muuten kehttäeet valkosipuli-mansikkahillon, jota on myytävänä Puimasuulissa. Se sopii käyttettäväksi esimerkiksi grillatun juuston, kesäkurpitsan tai lihan kanssa.
Ensimmäisiä vihreitä papuja on kerätty myös, samoin kun on nostettu ensimmäisiä porkkanoita.
Herukoissa näkyy jo voimaksta värimuutosta, samoin kuin saskatooneissa ja pensasmustikoissa. Jokohan ennen heinäkuun loppua on jo runsaasti uitakin marjoja kypsynyt?

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Kaurasokkeloon! ... ja kaikenlaista muuta
Kaurasokkelo on nyt muuten parhaimmillaan. Tänä vuonna kaurasokkelo levittäytyy alhaalla, lähellä mansikka- ja hernemaita. Kaurasokkeloon on eksynyt vihreä mies, eikä reitti taida olla kaikkein suorin. Löydätkö sinä perille?
Mansikkaa on nyt mukavanlaisesti kypsänä, ja poiminta on helppoa. Astia - kossta riippumatta - tulee täyteen äkkiä. Nyt kannattaa siis maistella mansikoita, ja testata myös eri lajikkeita. Kaikki mansikkalajikkeet ovat kaikki oman makuisiaan ja näköisiään. Eri vuosinakin jokainen lajike on hieman erilainen, koska kasvukauden sää vaihtelee vuodesta toiseen.
Valkosipulia nostamme päivttäin pieniä määriä: tuore valkosipuli on maultaan hyvin pehmeä, ja toisaalta sen vihreät varret voi käyttää purjon tavoin esimerkiksi salaatissa tai ruuanlaitossa makua antamaan. Valkosipulin lisäksi meillä on viljelyssä tavallista sipulia eli keltasipulia sekä punasipulia. Kelta- ja punasipulia niputamem myös päivittäin.
Maissin ystäville voimme ilolla tiedottaa, että todennäköisesti pääsemme korjaamaan ensimmäisiä maissin tähkiä ennätys aikaisin eli jo heinäkuun puolella. Tuore maissi on ihana herkku syötävänä sellaisenaan tai grillattuna.
Avomaantomaateissa ovat myös ensimmäiset kukat avautuneet. Meillä tomaatit kasvavat siis ihan pikeassa mullassa, taivasalla, sään riepoteltavana. Tämän vuoksi tomaattimme eivät ole kauneudessa ykkösiä, mutta toivottavasti maku kertoo omaa tarinaansa.

tiistai 10. heinäkuuta 2012
paras mansikka-aika...
..on muuten nyt. Tällä hetkellä mansikat ovat pullean meheviä, ihanan punaisia ja niitä on runsaasti. Lajike valikoima on nyt runsaimmillaan: vielä on hiukan jäljellä aikaisia lajikkeita, vaikkakin parhaimmillaan ovat nyt Polka-, Sonata- ja Korona-lajikeet. Myös ensimmäisiä Hiku-mansikoita on maisteltu. Mansikkaahan on hauska säilöä useampaa lajiketta, koska kaikilla lajikkeilla on oma arominsa ja rakenteensa, joka säilyy myös vaikkapa pakastimessa.
Mansikoiden lisäksi nostamme päivittäin myös Siikli-perunaa. Peruna kaivetaan ihan käsipelillä, ja on juuri mukavaa suuhun sopivankokoista. Uudessa Puimasuulissa olevassa kahviossa keitämme päivittäin lounastarjottavaksi Siikliä.
Mansikoiden ja perunoiden lisäksi myynnissä on päivittäin sipulia, hernettä, tilliä ja valkosipulia. Valkosipuli ei ole vielä loppuun asti tuleentunutta, vaan siinä on vielä ihanat vihreät varret. Valkosipulin vihreitä varsia voi hyödyntää sipulin varsien tai purjon tapaan, kunhan poistaa vain keskelläs ijaitsevan , puumaisen tikun.
Nyt tulevana sunnuntaina 15.7. Matti Yrjölä esittelee Paavo Yrjölästä kertovaa näyttelyä. Esittely alkaa klo 14. Tervetuloa!

perjantai 6. heinäkuuta 2012
Paavo Yrjölä - näyttely
Puimasuulissa on esillä Paavo Yrjölää esittelevä näyttely. Paavo Yrjölä oli monipuolinen yleisurheilija, joka voitti Amsterdamissa v. 1928 kultaa kymmenottelussa. Paavo oli nykyisen isännän taata.
Nyt tulevana sunnuntaina 8.7. klo 14 alk. Paavon poika Matti Yrjölä esittelee näyttelyä. Mattihan on kuulalegendoja. Tervetuloa kuuntelemaan hänen esitystään!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Mansikka-aika parhaimmillaan
Mansikka-aika on nyt todenteolla alkanut. Tällä hetkellä lajikkeista kerätään tällä hetkellä Solprins-, Emily-, Polka-, Korona- ja Sonata - lajikkeita. Solprins- ja Emily - lajikeissa on jo runsaasti marjaa, kun taas muissa lajikeista kerätään jättimäisiä kauden ensimmäisiä marjoja. Nämä ensimmäiset marjat ovat ehkä hiukan harvemmassa, mutta toisaalta ne ovat todella suuria. Kotimaisen mansikan koon ei siis tarvitse olla pieni, vaikka kuulemma niin jotkut toimittajat luulevatkin. Marjakoko on suuri mansikkasadon alussa, nuorissa kasvuistoissa ja silloin, kun mansikat saavat tarvitsemansa huomion, eli riittävästi vettä, ravinteita ja huolenpitoa.
Kaikki meillä viljelyssä olevat lajikkeet sopivat heti syötäväksi tai säilöntään. Lajikkeissa on toki eroja: helpoiten huomaa mansikoiden värin ja ulkomuodon, mutta myös maku ja rakenne vaihtelevat. Solprins- ja Korona -lajikkeet ovat pehmeämpiä marjoaja, jotka hillotuvat lähes täysin keitettäessä. Polka- ja Sonata ovat puolestaan varsin kiinteitä lajikkeita, jotka säilyttävät kiinteytensä myös hilloksi keitettynä tai pakastettuna. Emilyn metsämansikkainen, lähestulkoon imelä aromi taas korostuu säilöttäessä - oli tapa mikä hyvänsä.
Mansikan lisäksi herne on kasvanut poiminta kokoiseksi. Nämä ensimmäiset herneet ovat ihanan makeita, ja ovat herkkuja myös vaikkapa apposiksi keitettyinä uusien perunoiden lisäkkeenä. Jos apposet eivät ole tuttuja, kannatta poiketa Puimasuulimme puolenpäivän aikaan: keitämme päivittäin apposia lounaan osana syötäväksi.
Mansikan lisäksi nyt kerätään päivttäin uutta perunaa sekä jonkin verran tilliä ja sipulia. Valkosipulin noston olemme aloittaneet myös: tuoreen valkosipuliin varrethan ovat myös hyödynnettävissä, niissä on tällä hetkellä ihanan pehmeä valkosipulin maku.
Hulinaa siis täällä meillä piisaa, mutta se kuuluu tähän aikaan. On mukavaa seurata eri kasvien kehitystä, ja katsoa kuinka sato kypsyy. Viljely on aina yhtä mielenkiintoista, arvaamantonta ja säistä riippuvaista, vaikka itse yrittäisi kuinka oppia ja parantaa omaa toimintaa. Villit luonnonkasvit luovat mielenkiintoisen vertailukohdan noille omille viljelyksille - aina yhtä hyvältä maistuivat illalla kellarin kupeesta kerätyt metsämansikat, jotka nekiin ovat punastuneet kypsiksi. Tänä vuonna myös erilaiset niittykukat ovat kukkineet harvinaisen pitkään ja runsaasti, esimerkiksi navettosillan kupeessa ovat ketoneilikat kukkivat ihanasti. Niittykukkienhan kannattaa antaa kukkia vapaaststi, eikä niitä kannata poimia - ne lakastuvat nopeasti maljakossa, ja toisaalta, jos ne saavat kukkia vapaasti, on muutaman vuoden kuluttua mahdollista ihastella entistä runsaampaa kukintaa. Monet vaatimattomalta näyttävät "rikkaruohot" saattavat olla harvinaisia - anna kaikkien kukkien kukkia siis.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
Hellettä ennusteessa
Sääennusteet ovat nyt harvinaisen yhteneväisiä - nyt alkaa lämmin kausi. Mansikat ovat sinänsä nautiskelleet viileästä ja kosteasta säästä - tälläinen ilma on omiaan kasvattamaan jättikokoisia raakileita, kun marjat eivät kypsy väkisin. Jos sää on lähellekään ennustetta, niin nyt kannattaa varautua syömään ja säilömään mansikkaa. Mansikan itsepoiminta on meillä siis jo aloitettu, nyt poiminnassa ovat Emily-, Solprins- ja Korona -lajikkeet. Tänään on kerätty myös ensimmäisiä Polka-mansikoita. Itsepoimitun mansikan lisäksi saatavana on myös valmiiksi poimittua mansikkaa.
Tillin kohdalla olemme pitäneet pari välipäivää - pidempi väli kylvöksissä näkyi nyt muutaman päivänä vähäisempinä tillimäärinä. Nyt alkavalla viikolla tilliä on taas runsaammin saatavissa, samoin aloitamme uudestaan sipulin noston. Sää teki meille nimittäin tepposen noiden sipulienkin kanssa: aikaisimmat istutukset kasvoivat nostokuntoiseksi kesäkuun puoliväliin, mutta nämä myöhemmät kasvoivat todella hitaasti kesäkuun alkupuoliskolla kylmyyden ja varmaan osin myös sateisuuden vuoksi.
Puimasuulissa avatun suoramyymälän kahviossa on myynnissä kahveeta ja vähän muutakin. Anne on kehitellyt herkullisin mansikkakakkun, jossa on päällä runsaasti mansikkaa. Pehmeän pohjan salaisuus on reseptissä, joka on gluteiiniton. Kakkuun käytetään myös laktoositonta kermaa, jotta mahdollisimman moni voisi tätä kesäistä herkkua maistella.
Kahviossa on myös päivällä tarjolla keitettyjä uusia perunoita ja voita, joka yhdistelmänä on meidän mielestä kesäherkku nro 1, heti mansikoiden jälkeen (tai ennen, mansikat kun usein ovat jälkiruokana).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)