Eilen oli jo varsin viileä aamu, mutta tänä aamuna on selkeästi pakkasta. Katot ovat kuurassa, ja nurmikin näyttää huurteiselta. Sääennusteetkin lupaavat varsin viileän sään jatkuvan - välillä syksyisen harmaana, välillä aurinkoisena.
Ennusteissa oleva pakkanen on lähtölaukaus talveen valmistaumiselle. Ensimmäinen työmaa on pumppujen valmistelu talveen ja erilaisten venttiilien ja hanojen tyhjennys ja aukaisu. Tätä eilen jo aloiteltiin, ja tässä pikkuhiljaa jatketaan. Työn nopeuden määrää lämpötila kehitys ja sääennusteet.
Nyt tulevana viikonloppuna vielä pääsee maissimaalle, mutta voi olla, että se on tämän vuoden viimeinen mahdollisuus. Maissia on myynnissä tuoremaissikauden jälkeen myös pakasteena, joka on yhtä yksinkertaista käyttää kuin tuoremaissi.
Siemenperunoiden noston yhteydessä voimme tarvittaessa kerätä perunaa myös säkkeihin. Säkissä on 25 kg Siikliä, ja säkin hinta on 20 €. Siikliskit ovat siis myynnissä ainoastaan noston yhteydessä: tällä hetkellä emme tiedä vielä päivää. Säkkejä voi varata soittamalla: 03 - 3711163 tai 0400 - 625 636.
Omenatuoremehun puristus jatkuu. Herkullista mehua on saatavana joko tuoreena, vastapuristettuna tai sitten pastöroituna. Pastörointi tarkoittaa mehun kuumennusta lähes kiehumispisteeseen, minkä jälkeen se pakataan puhtaisiin kuumiin lasipulloihin ja suljetaan korkilla. Pastöroinnin yhteydessä ei mehsta poisteta mitään eikä siihen lisätä mitään. Kuumennuksen tavoitteena on saada aikaan hyvin säilyvä mehu.
Nyt tulevan viikon Puimasuuli on avoinna to - pe klo 10.30 - 18.30, la 9 - 17 ja su 11 - 19. Ensi viikon alusta Puimasuuli on avoinna ma - pe klo 12 - 18, la klo 9 - 15 ja su 12 - 18. Tervetuloa!
torstai 26. syyskuuta 2013
maanantai 23. syyskuuta 2013
Syksy tuli
Syksy on tainnut voittaa. Suuria kurkiparvia on viime päivinä kiirehtinyt etelään Tässä harjun päällä kurkiaurat ottavat usein korkeutta: kurkien huuto kuuluu jo kaukaa, kun ne selvästi viestivät toisilleen nousevien ilmavirtausten läheisyydestä. Hetken aikaa kieputtuaan parvet järjestäytyvät taas auraksi, ja suuntaavat etelään. Kurkien lähtö on myös lähtölaukaus valkosipulin istutukselle ja vadelman leikkuulle. Tänä vuonna aloiteltiin valkosipulin istutuksesta, mutta melko pian ryhdytään leikkaamaan vadelmaa.
Syystöiden lisäksi satokausi jatkuu edelleen maissimaalla. Itse olemme herkutelleet yhä edelleen paahtomaissilla, koska se on täydellisen mehukasta ja maistuvaa.
Maissikauden lisäksi omenakausi jatkuu runsaana, ja myynnissä on useita lajikkeita. Omenoiden lisäksi teemme omenoista tuoremehua. Tuoremehua on myynnissä myös pastöroituna täysmehuna, eli siis kuumennettuna kuumaan lasipulloon säilöttyä.

torstai 19. syyskuuta 2013
Perunan itsepoimintapäivä siirtyy sunnuntaille
Päätimme siirtää perunan itsepoimintapäivän lauantailta sunnuntaille. Perunaa pääsee siis itsepoimimaan su 22.9. klo 13 - 16. Syy siirtoon on säässä: kaikki ennusteet näyttävät lauantaille varsin sateista säätä, kun taas sunnuntaina sään pitäisi olla kuivempi.
Syksysistä säätä on siis luvassa, ja jonkin verran viime päivinä on tihuttanut vettä. Tuuli on ollut todella voimakas, ja ilman lämpötila on selkeästi laskenut, kun vertaa esimerkiksi viikon takaiseen lämpötilaan. Koivuissa lehtien väri rupeaa olemaan jo hyvin keltainen. Myös mansikat ovat alkaneet talveenvalmistautumisen: kasvustojen väri rupeaa muuttumaan syvän punaiseksi. Mansikkarivien väleissä kasvava vihreä ruoho vielä korostaa väriä.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Perunan itsepoimintapäivä tulossa taas!
Perunainventaario on tehty, ja tulevana lauantaina 21.9. järjestään tämän syksyn toinen itsepoimintapäivä. Siikliä pääsee silloin keräämään suoraan pellosta, nostokoneen jäljestä. Opastus nostopaikalle on Puimasuulilta.
Omenakausi jatkuu edelleen, ja tänään oli myynnissä 8 eri lajiketta. Talviomenoiden keruuta aloitellaan, ja varmaankin ensi viikon aikana päästään loppuun. Ensi viikon alkupuolellaa myyntiin tulee myös Antonovkaa, joka on erinomainen soseomena tässä vaihessa vuotta. Herkulliseksi syöntiomenaksi se muuttuu vasta useamman viikon säilytyksen jälkeen.
Sokerimaissia on yhä, toki paikoin jo vähemmän. Toisaalta taas myöhäisimmästä lajikkeesta ei ole vielä kerätty mitään, eli arviolta maissikausi jatkuu vielä muutaman viikon ajan. Yrttejä ja salaatteja on myös runsas valikoima, mutta ensimmäisten pakkasten myötä lajirunsaus vähenee. Yksi ennuste lupasi parin viikon päähän pienen pakkasriskin, mutta ennusteen päivittyminen oli sen sieltä poistanut.
Avomaantomaatit kypsyvät nyt vinhaa vauhtia, ja tomaattikeitto on mukava tuulisen syyspäivän ruoka. Yksinkertaisimmillaan tomaattikeittoon tarvitaan tomaattien lisäksi vain öljyä, sipulia, valkosipula, basilikaa ja suolaa. Sipuleita kuullotetaan ensin hetki öljyssä, minkä jälkeen lisätään tomaatit lohkottuina sekä basilikat. Lyhyen haudutuksen jälkeen keitos surautetaan sauvasekoittimella tasaiseksi. Hapankorput keiton kera kruunaavat herkutteluhetken.

torstai 12. syyskuuta 2013
Vilskettä ja vilinää
Perunannostopäivänä oli kaunis sää, ja monta pottua maalta kerättiin. Toista itsepoimintapäivää suunnitellaan, mutta nyt ennen sitä täytyy nostaa omat siemenperunat - ensi keväänä niitä tarvitaaan taas.
Omenakausi jatkuu runsaana, ja nyt on aloiteltu talviomenoiden keruuta. Talviomenalajikkeita meillä ovat herkullisen punainen Åkero Hassel sekä valkopintainen Antonovka. Varmaankin ensi viikolla aloitellaan ensin Antonovkalla, jos säät suosivat. Antonovka on monipuolinen lajike, vähän Valkeaan Kuulaan tapainen. Heti keräyksen jälkeen se on eräs hienoimpia sose- ja mehuomenoita. Antonovka-omenat pehmenevät lyhyen keiton jälkeen ja soseutuvat erittäin hienoksi. Mehusaanto, kuinka paljon kilogrammasta omenoita saadaan mehua litroina, on myös hyvä. Kun poiminnasta on kulunut reilu kuukausi, omenoiden happamuus on tasoittunut, ja maku on täyteläinen, imelä, raikas. Osa omenoista saattaa säilyä jopa helmikuulle, mutta parhaimmillaan maku on joulu - tammikuun aikana.

perjantai 6. syyskuuta 2013
7 sorttia
Tällä hetkellä on myynnissä 7 sorttia omenaa: Valkeaa Kuulasta, Suisleppiä, Bergiusta, Jaspia, Keltakanelia, Punakanelia ja Melbaa. Jokaisella omenalla on oma arominsa, ja toisaalta omenan maku myös kehittyy satokauden aikana.
Huomenna lauantaina on perunan itsepoimintaa klo 9 - 13. Lajikkeena on Siikli, joka on maukas peruna ympärivuoden. Maissimaalla päivystää opas, joka kertoo mielellään maissinkorjuusta. Maissin paahtopiste on myös huomenna toiminnassa.
Puimasuulilla on myynnissä omenatuoremehua pullojen lisäksi myös kanisterissa. Omenatuoremehua voi tulla puristamaan myös itse omatoimipuristuspisteeseen. Monenmoisia muitakin herkkuja on Puimasuulin suoramyymälässä myynnissä, tervetuloa tutustumaan!

maanantai 2. syyskuuta 2013
Kaunista syyskuuta
Syyskuu on alkanut kauniina ja aurinkoisena. Lämpö on kohonnut pariinkymmeneen iltapäivällä, vaikka yöt ovatkin olleet melko viileitä.
Sokerimaissi kausi jatkuu yhä - nyt odotamme mielenkiinnolla, ehtivätkö popkornit kypsyä poimintavalmiiksi. Maissia on viittä eri linjaa: sokerimaissia, rehumaissia, koristemaissia, jauhomaissia ja popkornia.
Omenat kypsyvät poimintavalmiiksi myös vauhdilla. Tällä hetkellä myynnissä on seuraavia lajikkeita: Valkea Kuulas, Suislepp, Bergius, Jaspi, Puna- ja Keltakaneli. Omenoiden lisäksi myynnissä on myös omenoista puristettua mehua.
Satokausi jatkuu muutenkin monipuolisena: vihannes- ja yrttimaa on nyt runsaimmillaan, ja vielä jonkin verran mm. mansikkaa, vadelmaa ja mustaherukkaa on löydettävissä. Mustikoita on muutamia hajamarjoja siellä täällä. Perunaa ja porkkanaa on myös nyt runsaasti. Luumuja tulee myös tänä vuonna, mutta ehkä hiukan niukemmin kuin yleensä. Luumuja on siis saatavana muutamian päivinä - mutta poimintapäiviä on vaikea ennustaa etukäteen.
Tulevana lauantaina 7.9. on perunan itsepoimintapäivä. Perunaa pääsee keräämään suoraan pellosta, nostokoneen perästä. Perunan hinta itsekeräten on 40 snt / kg.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)