perjantai 29. kesäkuuta 2018

Mansikan itsepoiminnasta

Helsingin Sanomissa oli juttu mansikan itsepoiminnasta tänään, tässä linkki siihen. Mansikan itsepoimintakausi on tosiaan nyt meilläkin täydessä vauhdissa, ja joinakin päivinä joudumme rajoittamaan pellolle otettavien noukkijoiden määrää. Käytännössä se tapahtuu varausten avulla - meillä on käytössä ihan perinteinen varauskirja, johon kirjataan nimi sen päivän kohdalle jolloin haluaa tulla.  Varauksen voi tehdä puhelimitse (p. 0400 - 625 636 tai 03 - 3711 163). Parhaiten olemme tavoitettavissa aukioloaikojen puitteissa, eli ma - pe klo 8 - 20, la klo 8 - 19 ja su klo 10 - 20.  Itsepoimimaan meillä pääsee ma - pe klo 8 - 18, la klo 8 - 16 ja su klo 10 - 18. Itsepoiminta-aikaa varatessa ei tarvitse tietää tarkkaa kellonaikaa, koska on tulossa - meille päivä on tärkein, jotta osaamme arvioida päivittäin pelloille mahtuvan poimijoiden joukon.

Itsepoimintaan kuljetaan meillä pellonlaidassa olevan punnituspisteen kautta, jossa mukana olevat tyhjät astiat punnitaan. Mansikoita varten kannattaa ottaa mukaan astia, toki meiltäkin saa halutessaan laatikoita tai rasioita poimintaa varten. Punnituspisteestä matka jatkuu traktorikyydillä mansikkapellon laitaan, jossa mansikkaoppaat ohjaavat riveille.

Itsepoimiessa kannatta mansikan lehtiä hiukan kääntää, ja tutkia tarkoin minne kypsät mansikat ovat piiloutuneet. Kypsät marjat kerätään astiaan tai suuhun, huonot marjat riviväliin. Raakileet saavat luonnollisesti vielä jäädä - vaikka itseasiassa vihreistä, vielä raakilevaiheessa olevista mansikoista voi keittää hilloa. Meidän tilalla mansikkarivien poiminnassa käytetään merkkinä tikkua, jota poimija siirtää eteenpäin. Merkki näyttää siis, mihin asti rivi on kerätty ja mistä seuraava poimija voi jatkaa.

Kun astiat ja maha ovat täynnä, traktori kuljettaa takaisin punnituspisteelle, missä poimitut marjat maksetaan kerätyn kilomäärän perusteella. Meillä on käytössä minimimaksu, joka on 5 €/henkilö. Tämän hetkisellä mansikan hinnalla se tarkoittaa siis, että jokaisen itsepoimijan on tuotava vajaa kilo marjoja punnitukseen ja maksuun. Minimimaksu on ollut  meillä käytössä jo viitisen vuotta, ja syitä sen käyttöön ottoon oli useita. Näimme  - ja työntekijämme näkivät - kuinka ihmiset keräsivät astiat täyteen mansikoita, istuivat syömään ne pellonlaitaan ja toivat tyhjät astiat punnitukseen - eivätkä siis maksaneet mitään. Jonkin verran oli myös tapauksia, että mansikoita kerättiin pelloilta, mutta juuri ennen punnituspistettä ne heitettiinkin pois, maahan. Lähellä kahvilaa olevat marjamaiden rivit olivat usein myös tyhjiä poimijoiden mennessä, mikä luonnollisesti kiukutti kaikkia - poimijoita, jotka olettivat pääsevänsä keräämään mansikoita ja meitä, jotka oletimme pellossa olevan mansikoita.

Mutta tässä tällaisia hajatelmia Helsingin Sanomien jutun herättämänä. Tällä hetkellä poiminta on helppoa, ja nyt sääennusteessa oleva viileämpi sää hidastaa mansikan kypsymistä. Avomaansato jatkunee arviolta reilun parin viikon ajan - toki tässä alkuvaiheessa poiminta on helpompaa kuin satokauden loppupäässä. Heinäkuun loppupuolella ns. satotaimet alkavat tuottaa marjoja - satotaimet ovat siis pakastettuja mansikantaimia, jotka on istutettu vasta kesä-heinäkuun vaihteessa, ja nyt  ensimmäisenä vuotenaan tuottavat marjoja heti normaalin satokauden perään. Ja syksyllä - jos nyt alkavat istutukset onnistuvat - mansikkakausi jatkuu vielä tunnelinsadolla.

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Mansikkakiireitä

Mansikkakausi on nyt todenteolla käynnissä. Harvoin tosiaan on yht´aikaisesti näin montaa lajiketta myynnissä kuin nyt, toki varhaislajikkeiden Emilyn, Solprinsin ja Vibrantin satomäärät ovat jo laskusuunnassa. Toisaalta esimerkiksi myöhäislajike Malwina on osin vielä kukkimassa, ja Salsa-lajikkeen keruu on vasta alkamassa.

Mansikan itsepoiminnasta kannattaa aina pirauttaa (p. 0400 - 625 636 tai 03 - 3711 163) ennen marjaretkelle lähtöä - esimerkiksi huomenna keskiviikkona on itsepoimintaan varailtu jo sen verran paikkoja, että toistaiseksi emme ota enää uusia varauksia huomiselle eikä siis ilman varausta pääse keräämään. Mutta onneksi mansikkakausi siis jatkuu vielä jokusen viikon, mutta mansikkakauden kestoon toki vaikuttaa sää.  Tällä hetkellä ennusteessa on hiukan viileämpi jakso, joka estää mansikoiden pakkokypsymistä.

Tällä hetkellä näyttää myös melko todennäköiseltä, että nyt tulevana viikonloppuna päästäneen vihdoin viimein aloittamaan herneenpoimintaa. Hernettä kannattaa myös laittaa pakkaseeen. Sen pakastu ei vaadi muuta esikäsittelyä kuin riipimisen (eli siis herneiden irroittamisen paloista). Pakasteherneet voi talven mittaan käyttää esimerkiksi salaateissa, keitoissa, pataruokien höysteen-, munakkaan sisällä - aika moneen herneet taipuvat.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Juhannukset juhlittu

Juhannus mennä vilahti työn tohinassa, mutta kokkokin ennätettiin kyllä aattona polttamaan. Onneksi saatiin sateita, niin pystyi juhannusvalkean sytyttämään. Metkasti nimenomaan aattona satoi ja myrskysi, mutta eilen ja etenkin tänään on ollut erityisen kaunista. Eilenhän oli Aaton päivä ja tänään Jussin päivä - eli niinä perinteisinä juhannuksen aattona ja juhannuspäivänä sää oli mitä parahin.

Mansikkakausi on vauhdissa, ja joka lohkolla kerätään jo. Lajikevalikoima on nyt avomailla runsaimmillaan, ja poiminnassa ovat lajikkeet: Emily, Solprins, Vibrant, Polka, Korona, Sonata, Salsa ja Hiku. Mansikan keruu on tällä hetkellä helppoa, mutta aina kannattaa pirauttaa ja kysäistä marjatilanne ennen mansikkaretkelle lähtöä. Ja jos jonain tiettynä päivänä on tavoitteena kerätä mansikkaa, kannattaa tehdä puhelimitse varaus itsepoimintaan.

Mansikkakauden satokauden ollessa näin täydessä vauhdissa myös aukioloajat muuttuivat taas. Tilamyymälä-kahvila Puimasuuli on avoinna ma-pe klo 8 - 20, la klo 8 - 19 ja su klo 10 - 20. Itsepoiminta on avoinna ma - pe klo 8 - 18, la klo 8 - 16 ja su klo 10 - 18.  Aukioloaikojen muutoksia kannattaa aina seurata suoraan meidän tilan omilta nettisivuilta, jotka majailevat osoitteessa www.yrjolanmarjatila.fi

Perunakausi starttasi juuri parahiksi ennen juhannusta, ja nostamme päivittäin sipulia. Tilliäkin niputetaan jo, mutta alkukesän kuivuuden vuoksi tillin sato jäänee normaalia pienemmäksi - kastelusta huolimatta. Kelta-, puna- ja valkosipulia kerätään myös jo. Mansikka ja sipuli sopivat muuten todellä hyvin yhteen kesäisen salaatin osasiksi vaikkapa kurkun, tomaatin ja lehtisalaatin kanssa.



maanantai 18. kesäkuuta 2018

Uutta perunaa!

Huomenna tiistaina ruvetaan nostamaan perunaa. Lajikkeina on tietysti Siikliä sekä Arielleä ja Annabelleä. Tänä vuonna meillä on kokeessa myös uutta Suomessa jalostettua Jussi-perunaa - juhannuksena kannattaa siis tehdä perunavertailuja. Tilli ei ihan ole ehtinyt kasvaa, mutta sipulia ja valkosipulia on jo.

Mansikkamäärä avomailla lisääntyi silmissä tänään, ja toisaalta saalis tunneleista väheni. Huomenna on näillä näkyminen alkukesän viimeinen päivä, jolloin mansikkaa pääsee noukkimaan pöydiltä selkä suorana tunneleissa. Jos syksyllä satoa tuottavat istutukset onnistuvat, niin seuraavan kerran tunneliin pääsee jossain kohtaa elokuuta. Viime vuonnahan mansikkaa kerättiin tunneleista pieniä määriä aina lokakuulle asti.

Loppuun vielä pakollinen säätiedotusosio. Aamulla pieni sadekuuro oli kastellut hiukan maata, mutta huomiselle tiedossa on kauan kaivattuja sateita. Jos viileähkö sää toteutuu, mansikkakausi avomailla pitenee - ei paljoa, mutta jonkin verran. Aika näyttää.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Juhannusta odotellessa

Mansikkakauden avausta vietettiin tänään kuuman helteisen auringon loisteessa. Illan kruunasi Danny McNabin ja TJ Saarisen keikka Navetan kiviseinien viileydessä. Kiitos kaikille kävijöille!

Mansikan itsepoiminta on tällä hetkellä avoinna päivittäin klo 12 - 17, mutta suljemme itsepominnan kunpäivän sato on kerätty. Tämän vuoksi kannattaa pirauttaa (p. 03 -371 1163 tai 0400 - 625 636) ennen marjaretkelle lähtöä.

Mansikkakauden tilanne on varsin mielenkiintoinen - kaikki on ihan ilmoista kiinni. Jos sää jatkuu kuumana ja sateettomana, sato kypsynee yhtäaikaisesti ja rivakkaa vauhtia. Viileys hidastaa tahtia, sadetta kaivattaisiin. Ensi viikolla sääennusteissa on matalapaineita, joiden pitäisi tuoda viileämpää säätä ja paljon kaivattuja vesisateita.

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Itsepoiminta avomaalla alkaa huomenna

Lämmin yö ja kiertely kasvustoissa. Siinä resepti mansikan itsepoiminnan aloittamiseen avomailla. Huomenna aloitetetaan, ja itsepoiminta on avoinna nyt tulevana viikonloppuna 16.6. - 17.6. klo 12 - 17 (eli siis klo 17 mennessä pitää tulla pellolle, sen jälkeen voi poimia). Itsepoiminta on avoinna päivittäin niin kauan kuin poimittavaa riittää - tällä hetkellä emme siis ota vielä varauksia vastaan, mutta kannatta pirauttaa (p. 03 - 3711 163 tai 0400 - 625 636) ja varmistaa marjatilanne ennen tilalle tuloa.

Itsepoiminnan ohjaus yms tapahtuu pellolla olevasta katoksesta, josta on traktorikuljetus mansikkamaan reunaan. Mansikkamaalle kannattaa ottaa oma astia mukaan: se punnitaan tyhjänä pellolle mennessä, ja taas täytenä. Erotukseksi saadaan marjojen paino, jotka maksetaan siis kiloittain. Poimijoita ei punnita - mikäs sen parempaa onkaan kuin laadun tarkkailu mansikkamaalla.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Mansikkaa jo pelloiltakin

Mansikkakausi etenee vauhdilla, ja tunnelimansikoiden lisäksi mansikkaa kerätään jo pieniä määriä pelloiltakin. Itsepoiminta pellolla alkanee viimeistään ensi viikon puolivälin tienoolla, mutta siitä tarkemmin myöhemmin. Tällä hetkellä pisimmällä punaisten marjojen kypsyttelyssä ovat Solprins-, Emily- ja Vibrant -lajikkeet, mutta on toki jo kypsiä Polka-mansikoitakin nähty ja maisteltu.

Tunneleilla ja pellolla tapahtuva rivakka marjojen kehitys sanelee myös mansikanviljelijän askelluksen tahtia. Nyt saa pitää siis jo aika hoppua, että asiat sujuvat. Eilinen pellonpiennarpäivä antoi myös paljon ajateltavaa viljelyn kehittämiseen. Maanviljely on siitä mielenkiintoista, että joka vuosi on täysin erilainen edellisistä. Edelliset vuodet valmistavat tulevaan, mutta aina on jotain yllätysellistä - kuten tänä vuonna helle ja viime vuonna viileys.

Tulevana sunnuntaina vietetään mansikkakauden avausta nautiskellen mansikkakakkua Navetan kiviseinien viileydessä - kivinavetta on siitä mukava rakennus, että se on viileä myös kesähelteillä, mitä nyt tällä hetkellä sunnuntaiksi ennustetaan. Illalla Puimasuulilla on mahdollista heittäytyä Danny McNabin ja TJ Saarisen musiikin pauloihin - lippuja illan konserttiin myynnissä ovella ja myös huomisesta alkaen Puimasuulilla.

Kesäisissä tunnelmissa lähestytään juhannusta, joka on ihan nurkan takana. Ensi viikon tiistaina 19.6. ja sitä seuraavan viikon tiistaina 26.6. on Puimasuulilla mahdollisuus mansikkabingon pelaamiseen. Bingon järjestää Mahnalan Ympäristökoulun vanhempainyhdistys, joka ohjaa näin saadut varat mm. koululaisten bussikuljetuksiin, uimahallireissuihin, luokkaretkiin ja kaikkeen muuhunkin, koululaisten hyväksi.

torstai 7. kesäkuuta 2018

Kukkakurssi, kitaramusiikkia, kirppis ja tietysti mansikoita

Ensin pakollinen säätiedote-osio: tällä viikolla ollaan saatu nauttia aikamoisesta länsi- ja luoteistuulista ja kalseasta kelistä. Kylmän tunnetta on lisännyt lämpötilan äkillinen pudotus alle 15ºC. Kunnollista sadetta ei vieläkään ole saatu, ilman kosteus on toki ollut korkeampi ja välillä on sateen enteitä ollut taivaalla. Kastelua ollaan siis jatkettu tehostetusti. Hallaa ei ole ollut.

Tulevana lauantaina 9.6. vietetään Avoimien kylien - päivää ympäris Suomen. Tapahtumaan liittyen Suomen kylät ry järjestää valokuvauskilpailun, josta lisätietoa täällä. Avoimien kylien -päivänä myös tässä meillä on lauantaina kukkakurssi, kirppis ja kitarakonsertti. Lauantaina myös Miharinlammentiellä on kirppis, eli aarteita on mahdollista löytää paljon. Kirppis on meillä katon alla, Navetan kiviseinien sisällä, eikä siis sade eikä helle ole vaivana. Meillä kirppi jatkuu lauantain jälkeen vielä sunnuntaina, ja on myös silloin klo 12 - 16.

Mansikkakausi tunneleilla jatkuu, ja itsepoimintaa on päivittäin. Viileys toki hidastaa kypsymistä, mutta joka päivä punaisia mollukoita kypsyy kyllä. Myyntipaikkoja ollaan availtu myös nyt, ja niiden aukioloajat sekä paikat on helpoiten tarkistettavissa nettisivultamme, www.yrjolanmarjatila.fi. Tilamyymälänkin aukioloajat elävät hiukan, joten kannattaa vilkaista nettisivuillemme, tai pirauttaa p. 03-3711 163 tai 0400-625 636.


sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Vauhtia kesään

Lämmin hellii edelleen. Alkuviikon pitäisi olla hiukan viileämpi, mutta ennusteiden muaan sään pitäisi lämmitä sen jälkeen uudelleen. Sateita ei taida juurikaan olla ennusteissa - joku päivä sitten tuli ihan muutama pisara. Maa ei kuitenkaan niistä piskoista kastunut. Taivaalla on kylläkin nyt lupaavan näköisiä pilvenlonkia, ehkä ne luovuttavat jonkun pisaran vielä tänään?

Ensi viikolla jatkuu mansikoiden itsepoiminta tunneleilla. Poimimaan pääsee ma - pe klo 16 - 18.30 ja la - su klo 13 - 16. Mansikat ovat tunneleilla pöydillä, eli marjat ovat reilun metrin korkeudella maasta. Pöydät on rakennettu marjoille, eli ne eivät kestä tönimistä ja kiipeämistä. Kasvustojen tärveleminen esimerkiksi taimia repimällä ja mansikoiden heittely on myös kiellettyä. Syödä saa ja kerätä astiaan.

Ensi viikon tiistaina starttaavat mansikkabingot, jotka järjestää Mahnalan Ympäristökoulun vanhempainyhdistys Mahla ry. Bingojen tuotto menee kokonaisuudessaan koulun oppilaiden hyväksi. Bingossa on huippupalkinnot - ainakin mansikkaa on tiedossa varmasti. Bingolippujen myyntii alkaa klo 17.30 ja bingopallot alkavat pyöriä koneessa klo 18.

Lauantaina Puimasuulissa voi kuulla kansainvälisiä kitaraklassikoita kitaristi Eduardo Canteron kitarakonsertissa. Konsertti alkaa klo 18. Lippuja myynnissä ovella, á 10 €. Konsertin ajan Kahvilan sisätila ja terassi varattu konserttiyleisölle. Kahvila avoinna myös muille asiakkaille.

Viikonloppuna molempina päivinä Navetassa on klo 12 - 16 Navettakirppis, ja myyntiin on tulossa monenmoista: vaatteita, keittiövälineitä, harrastusvälineitä ja tarjolla on myös mielenkiintoisia löytöpöytiä. Myynnissä on myös uusia käsitöitä, kuten villasukkia ja muita kudontatöitä.

Lauantaina vanhassa kahvilassa ja katoksessa on Flowers of your life´n järjestämä kukkasidontakurssi, jonka järjestää puutarhuri Sanna Leppänen.

Ensi viikosta taitaakin olla tulossa melko vauhdikas.