sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Pian on vadelmien aika - coming soon: raspberries.

 Mansikkakausi avomailla alkaa kääntyä kohti vääjäämätöntä loppuaan. Mansikkaa vielä on, mutta litran poimiminen vie hiukan enemmän aikaa kuin vaikka viikko sitten. Toisaalta tässä kohtaa satokautta mansikoiden sokeripitoisuus on huima, ja avomailta kerätyt ovat melkoisen makoisia. Ja toisaalta: vaikka avomailla satokausi kääntyä kohti loppuaan, tunneleista keräämme mansikkaa vielä syyskuulle asti. Tuoreita mansikoita on siis saatavana edelleen, vaikka toki määrä on erilainen kuin pääsatokauden aikaan.

Mansikoiden jälkeen, muiden marjojen satokausi on aluillaan. Saskatoon-pensaiden marjat sinistyvät nyt vinhaa vauhtia, ja näiden herkullisten terveyspommien poiminta rupeaa siis olemaan ajankohtaista. Pensasmustikassa muutaman aikaisimman pensaan marjat rupeavat myös mustumaan, eli pian on myös pensasmustikkakausi alkaa. Mutta mikä mukavinta, vadelmariveissä punotus on lisääntynyt siinä määrin, että niiden itsepoimintaa on päästy aloittamaan. Tällä hetkellä vadelman itsepoimintaan ei vielä tehdä varauksia, koska kypsien marjojen määrä on vähäinen. Vastaavasti emme myöskään varaa vielä valmiiksi poimittua vadelmaa, mutta muutaman päivän kuluttua varmaankin uskaltanee jo arvioida päivittäin poimittavia määriä.

==========================================================================

The strawberry season in the open field is coming to its end, However, the end is the the start of the next season - the raspberry season will start within the next few days.  At this point, we do not make reservations to berry picking - the pick-your-own is open as long as there is berries. The Pick-ypur-own opens Mon-Sat 8am and Sun 9am, and will close when the berries are picked.  So, if you plan to arrive in the afternoon, the pick-your-own might be closed.

W would also like to kindly remind that smoking is allowed only at the designated smoking place.


Ei kommentteja: