Hyttyset ovat nyt ilmaantuneet, ja ovat kovin ärhkkään oloisia. Nämä ensimmäiset hyttyset huomaa yleensä näin keväisin, mutta sitten myöhemmin niihin taitaa sen verran tottua, etteivät pistot enää ärsytä.
Ruoho räjähti tänään kasvuun, kun viileän ja sateisen kauden jälkeen taitaa alkaa helle. Nyt taidamme kaivaa kaikki loputkin ruohonleikkurit talviteloilta, ja aloittaa ruohon kaatamisen oikein urakalla. Leikattavaa ruohoa on joka puolella: riviväleissä, päisteissä, kulkuväylillä - ja sitten on vielä pihamaa ja rakennusten ympärystät.
Mansikan kukkia on joka päivä enemmän ja enemmän auki avomailla, ja nyt alkava lämmin jakso varmaankin kiihdyttää kukkien avautumista entisetsään. Omenapuut ovat paikoin olleet varsin mielenkiintoisa: osa oksista on kehittynyt todella hitaasti, ja onkin mielenkiintoista nähdä, ovatko nuo "hitaat oksat" talven uhreja. Omenalajikkeista Bergius on tällä hetkellä täydessä kukassa, muut ovat vasta availemassa ensimmäisiä kukkiaan.
Lampaista on enää yksi ryhmä odottamassa laitumelle pääsyä: vasta vierotteujen karitsoiden emät eli uuhet. Nyt niiden utareiden pahin pingotus näyttää laskeneen, eli maidon tuotanto on hiipunut. Varmaan huomenissa pääsevät nekin maistelemaan tuoretta ruohoa laitumelta - toki aluksi heikkompi kasvuiselta alalta, jotteivat mahat sekoa. Lampaallahan märehtijänä noita mahoja on useita: pötsi, satakerta, verkkomaha ja juoksutusmaha, ja näillä vanhemmilla mahan sekoaminen on yleensä seuraus liian nopeasta ruokinnan muutoksesta.
tiistai 31. toukokuuta 2011
tiistai 24. toukokuuta 2011
Toukokuun loppu häämöttää
Kevät tuntuu livahtaneen jonnekin, ja ulkona on jo ihan alkukesän oloista: koivuissa on isot lehdet, pääskysiäkin on kuulemma lennellyt. Voikukat kukkivat jo, ja kielot ovat juuri puhkeamassa kukkimaan. Kirsikka- ja päärynäpuut kukkivat, eikä omenapuiden kukkimiseen mene enää pitkään. Aikaisimmissa mansikoissa on jo raakileita, ja mansikoiden kukinta lisääntyy pikku hiljaa. Kevään kylvökset ja istutukset ovat saaneet nauttia nyt sadekuuroista, ja ovat kasvaneet: lämpöä toki saisi tulla hieman lisää, viime päivät ovat olleet varsin viileitä ja tuulisia.
Viimeiset karitsat olisi tarkoitus vierottaa tämän viikon kuluessa: osa vierotettiin alkuviikosta, ja mäkätys on ollut kovaäänistä. Näissä nyt vierotettavien karitsoiden emissä on muutamia hyvin puheliaita uuhia, jotka kertovat kaikesta määkimällä voimallisesti.

lauantai 14. toukokuuta 2011
Mansikankukkia
Muutamassa paikassa rinteessä ovat ensimmäiset mansikat availleet kukkiaan. Herneet, maissit, pavut ja sipulit ovat myös hyvässä kasvussa.
Nyt alkaakin jännitys, tuleeko hallaöitä vai ei.
Nyt alkaakin jännitys, tuleeko hallaöitä vai ei.
perjantai 13. toukokuuta 2011
vihdoin sadekuuro
Kevät on tähän asti ollut täysin sateeton, ja paikoin kevätkosteus rupesi olemaan loppunut maasta. Osaa kylvöksistä on siis kasteltu aktiivisesti, vaikka yleensä ei sellaiselle ole ollut tarvetta. Eilen tuli vettä, ja tänään oli selkeästi viileämpi päivä kuin mitä viime viikon aikana on keskimäärin ollut. Alunperin sade-ennusteet olivat niin lujia, että pelkäsimme mansikan istutuksen keskeytyvän: onneksi niin ei käynyt, vaan todennäköisesti saamme mansikat istutettua nyt viikonlopun aikana.
Sadekuurot ovat selvästi kiihdyttäneet esimerkiksi nurmien kasvua, ja koivun lehdet tuntuvat räjähtäneen koon kasvuun. Pääskysten ääntä ei vielä kuulu, eli kesä ei taida vielä olla tullut.
Sadekuurot ovat selvästi kiihdyttäneet esimerkiksi nurmien kasvua, ja koivun lehdet tuntuvat räjähtäneen koon kasvuun. Pääskysten ääntä ei vielä kuulu, eli kesä ei taida vielä olla tullut.
torstai 5. toukokuuta 2011
Toukokuun alun toukotyöt
Toukotyöt ovat täydessä vauhdissa. Peruna on saatu nyt suurinpiirtein istutettua, ja nyt on muokkailtu tulevia mansikkamaita. Seuraavaksi on edessä mansikkamuovien levitys niille. Muovin levityksen jälkene alkaa mansikan istutus.
Maissin kylvöä on aloiteltu, ja ensimmäinen ala on saatu kylvettyä. Maissin kylvö jatkuu vielä, mutta tässä välissä kylvetään vähän papua.
Kastelualtaalla on muuten aikamoinen kurnutus iltaisin. Altaan osa reunoista on matalia,ja sammakot ja rupikonnat taitavat pitää niistä.

perjantai 29. huhtikuuta 2011
toukokiireitä
Toukotyöt ovat nyt kiivaimmillaan. Perunaa on istutettu, hernettä, tilliä ja porkkanaa on kylvetty. Harsoja on siirrelty ja levitelty ja mansikoita harjattu. Lammaslaitumien aitoja on myös korjattu, ja ensimmäisiä lampaita on saatu jo laitumelle asti. Kasvihuoneessa taimet ovat vankistuneet kovasti, ja pian on taas koulittavaa sielläkin.
Tämän viikon kuluessa lehtiin ja pensaisiin ovat ilmestyneet hiirenkorvat. Ensimmäiseksi ehtivät pihapiirissä olevat karviais- ja punaherukka pensaat, ja koivut tulivat vasta hyvänä kolmosena. Ensi viikoksi on taas tiedossa viileämpää keliä, joten voi olla että kevään kehitys hidastuu hiukan. Kasvihuoneen nurkalla on ollut kokeilussa pari viinirypälettä, mutta nyt ne näyttävät aika huonovointisilta - talvi lienee ollut niille ankara.

lauantai 23. huhtikuuta 2011
Herneenkylvöä
Tänään, lankalauantaina, päästiin kylvämään ensimmäinen satsi herneitä. Hernettä kylvetään koko kevät pikku ala kerrallaan, jotta tuoreita herneitä olisi saatavana koko kesän mahdollisimman pitkän kauden. Myös perunanistutuksen valmistelut ovat tekeillä, ja toivottavasti ensi viikon kuluessa saadaan ensimmäiset perunat maahan.
Vadelmat ja pensasmustikat on nyt leikattu, samoin puutarhan kuusiaita. Vattumaalla on vielä hiukan sitomista jäljellä, mutta pian sekin on tehty. Viimesyksyisen vesiputkien kaivuun jäljiltä on aika paljon tasoittelua ja nurmen kylvöä tiedossa. Harvointia aloiteltiin hiukan nyt päättyvällä viikolla, mutta jatkoa vielä siinäkin seuraa.
Lampaille kuuluu hyvää: vierotetut karitsat kasvavat hyvin, ja niiden emätkin tuntuvat jo sopeutuneen ajatukseen. Pienimmät karitsat ovat uuhineen vielä lampolassa, mutta tavoitteena olisi saada nekin ulos ensi viikon kuluessa. Viime viikon keskiviikkona meille muutti Gunnar-niminen musta pässi, joka on rodultaan rygja. Rygja on norjalainen lammasrotu, joka on kuuluisa hyvästä kyvystään käyttää rehunaan myös heikonpi arvoisia kasveja. Gunnar on maantien vierssä Pankki-pässin kanssa, ja molemmat taitavat saada piakkoin parturipalveluiden lisäksi myös "sorkkakyyrin", eli sorkan leikkuun. Lampailla sorkan alle kasvaa kynsimäinen kyntynen, joka pitää poistaa tarvittaessa. Talvella, kun lampaat ovat pääosin sisällä pehkun päällä, kyntynen ei pääse kulumaan, joten näin keväällä on enempi sorkan hoitoa kuin syksyllä.
Lankalauantain kunniaksi kaavailimme vatunversokokon polttoa. Vattumaalta poisleikatut versot on hyvä polttaa, koska muuten ne saattavat levittää tauteja ja tuholaisia vatturiveihin jätteyihin versoihin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)