tiistai 26. marraskuuta 2019

Marrastorille!

Marraskuu on huljahtanut alta aika yksikön, ja joulukuun alku on ihan nurkan takana. Nyt tulevana lauantaina järjestetään perinteinen Marrastori Hämeenkyrössä. Marrastorin järjestää partiolippukunta Hämeenkyrön Hälläpyörät, ja tapahtuma jakautuu Fransilan Kehäkukkaan (klo 10 - 15) sekä Heiskalle (klo 10 - 14). Tarjolla on taas monenmoista, erilaista ja uniikkia - kannattaa siis poiketa, vaikka vähän kauempaakin. Tervetuloa myös meidän puolesta!


perjantai 15. marraskuuta 2019

Kiitos!

Oli huikea päivä ja olemme kiitollisia Maistuva maaseutu - tunnustuksesta. Marjat, hedelmät ja vihannekset ovat kyllä loputtomia mahdollisuuksia tuova raaka-aine, ja oikeastaan ideoiden runsaus on usein pulmana. Jos tuhannesta ajatuksesta yksikin on hyvä ja kehittämisen arvoinen, on se hyvä pohja. Tänä vuonna on kulunut 20 vuotta siitä, kun ryhdyimme marjatilallisiksi Tommin vanhempien, Ritva ja Antti Yrjölän jälkeen - kiitos heille, ilman edeltävää sukupolvea ei olisi meitä. Kiitos myös kaikille työntekijöillemme, jotka vuosien saatossa ovat meitä tässä työssä auttaneet.

maanantai 30. syyskuuta 2019

Vieläkin mansikkaa

Tunneleissa mansikan satokausi jatkuu edelleen - kypsien marjojen määrä toki vähenee ja poimia voidaan harvemmin kuin vaikka kuukausi sitten. Maku on onneksi kohdillaa, vaikka väriä parantaisi aurinko ja suoma lämpö. Taivaalla näkyvät revontulet eivät ikävä kyllä liiemmälti lämmitä, vaikka kauniita ovatkin.

Omenakausi myös etenee, ja nyt on saatu kerättyä jo Åkero Hassel - ja Antonovka -lajikkeita. Nämä perinteiset talvilajikkeet saattavat säilyä pitkälle talveen. Päälajikettamme, Punakanelia, on myös edelleen myynnissä sekä muutamia muita lajikkeita pieniä määriä. Omenamehua puristetaan edeleen, ja omenoita voi siis tuoda puristettavaksi etukäteen sopien (p. 0400 625 636).

Tänään murskattiin maissikasvusto, ja siitä kerätyt tämän vuoden viimeiset tuoreet sokerimaissin tähkät ovat nyt myynnissä Puimasuulilla. Tänä vuonna saimme myös maissia pakkaseen - pakastettu sokerimaissi kannattaa laittaa jäisenä grilliin, uuniin tai höyrykattilaan, jolloin se ei ehdi vetistyä ennen kypsymistään. Muita näitä loppusyksyn töitä on mm. vadelman leikkaaminen ja perunannosto. Onneksi kovia yöpakkasia ei vielä ole ollut, niin ei ole ollut kova kiire purkaa kastelulaitteita.

perjantai 20. syyskuuta 2019

Perunannostoa ja muita satokuulumisia

Viime viikonloppuna pidettiin ensimmäiset perunan itsepoimintapäivät, ja nyt tulevana viikonloppuna ovat seuraavat. Huomenna lauantaina perunamaalla ollaan klo 9 - 12 ja sunnuntaina jatketaan perunannostoa klo 12 - 15.  Perunat nostetaan koneella maanpinnalle, mistä voi valita haluamansa. Keruuta varten saa lainaan ämpäreitä, mutta hansikkaat ja kumisaappaat on hyvä ottaa mukaan. Säkkejä ja pusseja on tarjolla perunoiden pakkaamista varten. Lajikkeina ovat Annabelle ja Siikli.

Sokerimaissia on poimittavissa ainakin vielä nyt tulevana viikonloppuna. Sitä voi pakastaa tulevaa kesää varten helposti: tähkät perataan poistamalla suojuslehdet kokonaan. Tähkät laitetaan kokonaisena pusseihin, ja pakastetaan. Pakastetut tähkät laitetaan jäisenä grilliin tai höyrykattilaan kypsymään. Maissia ei siis kannata esikeittää tai sulattaa ennen kypsennystä, koska kumpikin menettely lähinnä vetistää ja laimentaa makua.

Mansikkakausi jatkuu vielä tunneleissa, toki viileä ja pilvinen sää on hidastanut raakileiden kypsymistä. Pensasmustikkaa löytyy vielä, ja poimijamme ovat onnistuneet poimimaan myös pieniä määriä karhunvatukoitakin. Puimasuulilla on marjojen ja omenoiden lisäksi myynnissä myös päärynöitä, joita meillä on jokunen puu kokeena vanhassa puutarhassa.

torstai 5. syyskuuta 2019

Marjakautta, maissia, omenaa ja muutakin

Elokuu vaihtui yhdessä hujauksessa syyskuuksi, vaikkei sitä ihan heti lämpötilasta ja säästä arvannut. Tänään onkin varsinainen myteripäivä: tuulee ja vettä ripeksii. Toisaalta tämäkään keli ei haittaa mansikanpoimintaa tunneleilla, jossa siis satokausi jatkuu edelleen. Muista marjoista pensasmustikkaa on vielä mukavasti pensaissa, ja poiminta on helppoa. Karhunvatukkaa ja vadelmaa on saatavana poimittuna vielä vähän, mutta määrä rupeaa erityisesti vadelman osalta olemaan niin pieni, että sitä ei voi varata.

Omenakausi on täydessä vauhdissa, ja monenlaisia omenoita on nyt myynnissä. Puristamme myös omenamehua, ja puristuspäivinä on mahdollista ostaa omenatuoremehua. Omenatäysmehua (eli pastöroitua tuoremehua) on myynnissä jatkuvasti tilamyymälässämme sekä REKO-lähiruokarenkaissa tässä lähipitäjien alueella. Uusin tuotteemme on mansikkasmoothie, joka on valmistettu 100% mansikasta lisäämättä mitään.

Satokausi jatkuu siis edelleen, ja reilun viikon päästä, syyskuun puolivälissä, pidetään taas perinteisiä perunan itsepoimintapäiviä. Puimasuuli on avoinna edelleen joka päivä, tervetuloa!

lauantai 24. elokuuta 2019

Maissia ja marjoja ja pikamatkoja etelään

Jonkinmoista matalalentoa on ollut viimeisimpien viikkojen aikana. Satokausi jatkuu runsaana, ja pomittavat lajit ovat lisääntyneet maissilla ja omenalla. Sokerimaissia on saatavana sekä itsepoimien että poimittuna, omenaa on myynnissä valmiiksi poimittuna tilamyymälässämme. Mansikkakausi jatkuu edelleen tunnelissa, avomaan mansikkakausi on loppunut. Vadelmaa on yhä, mutta pensaisiin joutuu sukeltamaan hyvin syvälle. Pensasmustikkaa on hyvin, samoin papua.

Jäätelökonerintamalla myös mukavia uutisia. Vanhempi pehmiskone on nyt saatu takaisin toimintaan: naapurikylän Sasin Jäärattaan taitavat kylmälaiteasiantuntijat paikansivat ja korjasivat lauhduttimen vian. Nyt toinenkin kone on täydessä iskussa, ja valmiina vastaamaan ennusteissa olevan lähes helteisen sään haasteisiin. Irtojäätelövitriinistämme myynnissä on myös muita marjajäätelöitä - mustikkaa, vadelmaa, karhunvattua - ja tietysti isännän herkkua, mustaherukkaa.

Navettassa on ollut mahdollisuus tehdä pikamatka Etelä-Eurooppaan kahtena viimeisimpänä perjantaina, kun Hiltun Tiltujen Johanna ja kyläaktiivi Veera ovat järjestäneet kreikkalaisen ja espanjalaisen taverna-illan. Tunnelma on ollut katossa. Ensi viikon perjantaina 30.8. on viimeinen mahdollisuus lähetä pikamatkalle - silloin kohteena on Italia. Tervetuloa myös meidän puolesta. Tulevana lauantaina, eli 31.8. Puimasuulin ympäristössä on mahdollista päästä seuraamaan maastotaitoratsastuskilpailua. Kilpailussa tehdään hauskoja ja leikkimielisiä tehtäviä, esimerkiksi  eripuolilta hevosen selkään nousua, esineen siirtoa yms. Kilpailu alkaa klo 10 helpoilla luokilla ja jatkuu iltapäivällä vaikeilla luokilla. Helppojen luokkien tehtävät ovat kaikki kisa-alueella Puimasuulin terassin läheisyydessä, joten kisan kulkua on helppo seurata esimerkiksi terassilta. Vaikeassa luokassa osa tehtävistä on kauempana, mutta lähtö ja maali sekä osa tehtävistä on Puimasuulin kisa-alueella.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Marjakausi jatkuu

Tässä ajankohtaiset asiat marjamailta: mansikkakausi avomaalla rupeaa nyt kääntymään kohti loppusuoraa, mutta tunnelissa mansikkakausi on vielä hyvässä vauhdissa. Tunneliin pääsee poimimaan ma-pe klo 12 - 17.30, la klo 9 - 12 ja su klo 10 - 12. Tunnelissa ei sadekaan haittaa poimimista, koska kate suojaa sekä marjat että poimijat. Vadelmaa on vielä, toki paikoin pensaaseen saa sukeltaa jo kunnolla. Suurimmat ja kauneimmat marjat ovat yleensä siellä pensaan keskellä piilossa. Mustaherukkaa on vielä vähän jäljellä. Pensasmustikkaa ja punaista karviaista on nyt hyvin, eli niillä kannattaa herkutella nyt.

Muista vilejlykasveistamme omenan keruu on nyt aluillaan, ja ensi viikolla aloitetaan mm. valkean kuulaan poiminta. Omenamehua on puristettu jo, ja tosiaan teemme mehunpuristusta myös tilauksesta. Papua ja hernettä on nyt hyvin. Sokerimaissin itsepoiminta alkanee nyt alkavan viikon loppupuolella.