perjantai 31. heinäkuuta 2015

Vadelmakausi käyntiin

Vadelmakausi on pyörähtänyt käyntiin. Vadelman kypsyminen näyttäisi noudattavan kukinnan rytmiä: kukinta oli tänä vuonna melko oikukasta: aluksi paikoittasta, välillä vähemmän ja välillä enemmän. Vatturiveissä on siis nyt jo paikkoja, joissa on hyvin vattua, mutta on toki myös pätkiä, joissa ei ole juuri ollenkaan kypsiä marjoja. Marjat ovat hyvälaatuisia ja maukkaita - vadelmahan saa parhaan maun näin loppukesästä, kun yöt alkavat tummumaan. Vadelmat kannattaa kerätä suoraan pakasterasiaan, jos tavoitteena on säilöä ne kokonaisena pakastamalla.

Herukkamailla puna- ja valkoherukat ovat poimittavissa. Mustaherukat ovat myös tummuneet lupaavasti, mutta mehukkuutta  niissä ei vielä ole riittävästi. Punaisissa karviaisissa on myös jo joitakin yksittäisiä kypsiä marjoja.

Pensasmustikkassa kypsiä marjoja on Aino- ja Alvar -lajikkeissa.

Saskatooneja on myös jo mukavasti kypsinä. Saskatoon on Kanadasta peräisin oleva marja, jonka marjat on mietoja, makeita ja hyvin tumman värisiä. Intiaanit ovat käyttäneet niitä pemmikaanin valmistuksessa, ja hiljattain tehdyissä tutkimuksissa ne on havaittu yhdeksi terveellisimmistä marjoista (paljon antosyaaneja, väriaineita).

Vihannesmailla sato on myös runsastumassa: lehtikaalia, papua, porkkanaa, nippusipulia, yrttejä, salaattia jne. Olemme aloittaneet myös valkosipulin noston. Valkosipulista meillä on viljelyssä ns. Rymättylän kanta, joka on suurikyntinen ja pehmeän makuinen.

Ei kommentteja: