sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kiitos

Kiitos kaikille tänään täällä poikenneille! Oli mukavaa tavata, ja aika monen kanssa tulikin tänään juteltua. Mansikkakausikin saatiin siinä sivussa avattua, kun mansikkakakkua mutusteltiin. Erityiskiitokset vielä kunnanjohtajallemme Antero Aleniukselle, kun tuli avaamaan Kivinavetan yleisökäyttöön. Navetassa ei liene aiemmin moista ihmisjoukkoa yhden päivän aikana nähdyn, vaikka reilu sata vuotta on rakennuksella historiaa.

Mansikoiden kypsyminen etenee nyt rivakkaa vauhtia: tänään kerättiin Polkaa ja Sonataa, ja siis yhä kerätään myös Emily-, Solprins- ja Jonsok - mansikoita. Kaikki viljelyssämme olevat mansikat soveltuvat sekä tuorekäyttöön että säilöntään. Jokaisella mansikalla on oma arominsa, joka säilyy myös esimerkiksi pakastuksessa. Eri mansikoilla on erilainen satokauden alkuajankohta: Emily-, Solprins- ja Jonsok-mansikoiden paras satokausi on nyt, kun taas Polka- ja Sonata - mansikoiden paras satokausi alkanee nyt alkavalla viikolla. Viljelyksessämme on useta mansikkalajikkeita, jolloin mansikoiden poimintakausikin pitenee.

Perunarintamalla lajikevalikoima on nyt laajimmillaan: nyt on hyvä aika vertailla Siikliä, Ariellea ja Annabelleä keskenään. Nämä ensimmäiset uudet perunat ovat niitä parhaita, ja kypsyvätkin todella nopeasti. Melkein pitäisi todeta, että mitä pienempi - sitä maukkaampi. Uudet perunat on helppo pestä esimerkikiksi painepesurilla (isot määrät) tai ihan lavuaarissa hanan alla hiukan perunoita pyörittäen. Kaveriksi vielä tilliä, sipulia, voita ja silliä - voiko parempaa olla?

Ei kommentteja: