Eilen oli tuulista, sateista ja koleaa, mutta tänään lauantaina sää helli: aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpötila kohosi reilusti 10 asteen paremmalle puolelle. Melkein rupeaa tuntumaan kesältä, vain pääskyset puuttuvat.
Tunneleissa mansikka kukkii, ja paikoin löytyy jo raakileitakin. Hyvässä lykyssä päästäneen siis jo toukokuun lopussa herkuttelemaan tuoreilla mansikoilla. Perunoita ja sipulia on istutettu ja tilliä kylvetty. Pian on aika aloittaa herneenkylvö ja monen muunkin kasvin osalla kylvöaika lähestyy. Aitoja on myös korjailtu, ja varmaan reilun viikon päästä viimeistään lampaat pääsevät laitumille. Nyt on siis kiire vierottaa isoimmat karitsat ja keritä muutama pitempivillainen lammas. Laitumetkin ovat tähän asti olleet hyvin märkiä, mutta nyt sää näyttäisi olevan kääntymässä kuivemmaksi ja lämpimämmäksi.
Ensi viikolla Puimasuulia ryhdytään myös puunaamaan ja valmistelemaan kohti kesää. Paikalla olemme ma - ke ja pe klo 9 - 17 ja la klo 11 - 19. Pehmiskoneetkin kaivetaan ensi viikon kuluessa naftaliinista, ja ehkäpä saadaan viimeistään loppuviikkoon mennessä myös viriteltyä toimintaan.
lauantai 5. toukokuuta 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti