perjantai 2. toukokuuta 2008

kylvöjä ja istutuksia

Kevät etenee perinteisesti kylvöjen ja istutusten parissa. Perunan istutukset lähetyvät loppuaan: uusi istutuskone on toiminut mukavasti ja helpottanut istutustyötä. Vanhalla koneella istuttajan piti olla rytmitajuinen, ja laittaa merkkiäänen mukaan perunat maahan. Uudella kuppikoneella istutettaessa ei rytmitajua tarvita: kaikki kupit täytyy vain saada täyteen. Toivottavasti tämä kone kestää käytössä vähintään yhtäkauan kuin edellinen - eli hyvin pitkään.

Kylvötyöt etenevät muuten tässä vaiheessa kevättä noiden piensiementen ja muiden erikoisempien kasvien kylvö -ja istutustöillä. Maahan on laitettu jo sipulia, maissia, papua, tilliä ja kukkasia.

Seuraava isompi työmaa on uuden mansikkapellon istutus. Mansikkamaan perustaminen alkoi jo viime vuonna, kun alalle levitettiin keväällä lampaanlantaa. Viime kesänä siinä kasvoi vehnää, ja syksyllä maa kynnettiin. Nyt äestyksien jälkeen on vedetty muoveja, ja tänään taitaa se valmistua. Seuraavaksi on vuorossa rivivälinurmen kylvö, minkä jälkeen vihdoin viimein päästään istuttamaan mansikkaa.

Lampailla on alkanut herkutteluaika, koska on taas aika kitkeä voikukkia. Aluksi ne saavat vain hiukan joka päivä, etteivät niiden mahat sekoa.

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Kasvukausi alkanut todenteolla

Nyt tässä viimeisimpien päivien aikana kasvukausi on alkanut Mahnalan mäellä todenteolla. Ruoho näyttää venyvän silmissä ja ouiden ja pensaiden silmut ovat avautumassa. Pihoissa krookukset kukkivat jo.

Onko heinän tarvetta? Meille on näillä näkymin jäämässä muutama ylimääräinen kuivaheinäpaali. Heinä on tehty viime elokuun poudilla, ja on suolattu reilusti säilymisen varmistamiseksi. Se on paalattu suurpaaleihin.

Perunaa on istutettu, samoin sipulia. Kylvöjäkin on aloiteltu, eli nyt ensin olivat vuorossa tillin ja porkkanan ensimmäinen erä. Mansikan harjaus on saatu päätökseen: harjauksen tarkoitus on poistaa vanha, kuollut kasvusto ja luoda tilaa uudelle lehdistölle. Harjauksen myötä kasvustosta poistuu myös tuhohyönteisiä ja muita taudinaiheuttajia.

Lammasaitojen korjaukset etenevät myös, ja varmaan toukokuun puolivälin paikkeilla ensimmäiset karitsat pääsevät laitumelle. Uuhet pääsevät laitumelle vasta, kun karisat on vierotettu ja maidonerittyminen on lakannut.

Kylällä tapahtuu myös monenmoista. Tapahtumista tiedotellaan ilmoitustaululla sekä nettisivuilla. Mahnalan maamiesseura on saanut uudet hienot sivut osoitteeseen: http://www.mahnala.com/

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Kevät tulossa - lopultakin?

Huhtikuun aikana sää on vaihdellut mielenkiintoisesti keväisestä takatalveen. Muutamana aamuna maa on ollut valkoinen ja tiella on ollut hyvä potkukelkkakeli, vaikka edellispäivänä ilma olisi ollut mitä keväisin. Toisaalta pilvinen ja sateinen sää on sulattanut maat hyvin tasaisesti eikä roustetta ole juurikaan esiintynyt.

Säästä riippumatta vatun leikkuu ja sidonta on nyt tehty. Siinä työssä ei onneksi koneita tarvita, vaan se tehdään täysin käsityönä ihmisvoimin.

Muuten peltotyöt ovat sellaisen myöhäisen kevään aikatalussa: vasta eilen iltapäivästä oli mahdollista äestää perunamaita ensimmäisen kerran. Toivottavasti poutasäitä jatkuisi nyt, niin saataisiin istutettua perunat maahan.

Kesätyöntekijät on tällä erää valittu: kiitoksia kaikille hakijoille mielenkiinnosta.

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Hieno kevätsää

Kevätsää on viime päivinä ollut mitä mainioin: juuri hiukan plussan puolella, pilvistä ja hiukan sadetta. Tämä sää on kasvien kannalta parhain: maat sulavat tasaisesti eikä esimerkiksi rouste nosta kasveja irti maasta.

Vadelman leikkuu on käynnissä, ja etenee hyvää vauhtia. Nyt on mielenkiintoista seurata, aiheuttivatko nämä maaliskuiset pakkassäät tuhoja kasvustoissa: maaliskuun alussa vadelmakasvustot olivat selvästi alkaneet jo heräillä. Aurinkoiset päivät, jolloin lämpötila kohoaa plussan yläpuolelle, mutta öisin on kirkasta ja selkeää pakkasta, aiheuttavat herkästi pakkasvaurioita. Pakkasvauriot näkyvät vasta jonkun verran kasvuunlähdön jälkeen.

Perunat ovat itämässä: niiden istutuksen kannalta olisi siis hyvä, jos sää hiukan kuivaisi. Tällöin maat pääsisivät kuivumaan ja peruamaalle päästäisiin ajallaan.

Lampaat ovat melkein karitsoineet, ja aika lauma karitsoita vilstääkin vinhaa vauhtia lampolassa.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Kevättohinaa

Blogissa on vallinnut tänä alkuvuonna varsinainen hiljaiselo, mutta emme ole täältä minnekään kaikonneet. Erilaiset kurssit ja koulutustilaisuudet ovat vieneet meitä sinne ja tänne, ja on ollut olevinaan kiire.

Säät ovat vaihdelleet tänä talvena arvaamattomasti suunnasta toiseen. Tällä hetkellä ihanne sää on sellainen tylsän harmaa: jos nyt tulee kirkkaita päiviä ja yöpakkasia, on todennäköistä, että kasvustot saavat talvivaurioita. Joitakin sellaisia vuorokausia olikin ennen tätä takatalvea, joka alkoi maaliskuun alussa (...ehkä tätä voi takatalveksi sanoa...)

Omenapuut on saatu tänä keväänä leikattua ennätysaikaisin. Ihan joka päivä ei edes ole tarvinnut mennä leikkaamaan, vaan on voinut odottaa mukavia päiviä. Kovin kylmässä tuulessa ja sateessa tulee kylmä nopeasti: leikatessa seisoo paikallaan tai lähes paikallaan pitkiä aikoja.

Seuraavana suurempana tavoitteena olisi päivitellä nettisivuja.

Kesätyönetsijät huomio! Nyt kannattaa soitella ja sopia työhaastetteluaikaa. Vielä etsimme muutamia kesätyöntekijöitä ensi kaudeksi.

maanantai 21. tammikuuta 2008

Uusi vuosi alkoi

Uusi vuosi alkoi perinteisissä merkeissä: rakettia ampuen. Tänä vuonna, samoin kuin viime uutena vuonna, raketteja ei voitu ampua hangesta, vaan ampumista varten piti kaivaa pulloja maahan. Maa ei ollut yhtään roudassa (ainoastaan pinta hiukan jäässä), joten kaivaminen oli melko helppoa. Tilanne oli siis siltä osin sama kuin edelliskerralla.

Enonselällä jäätilanne on ollut hyvin vaihteleva. Heti tammikuun alussa olimme luistelemassa järvellä, mutta parin päivän kuluttua siitä teräsjäät olivat sulaneet pois. Silloinkin luistellessa huomiokiinnittyi yllättävässä paikassa, keskellä selkää olleeseen avantoon. Toivottavasti pakkaskausi pääsisi alkuun, ja järvikin jäätyisi kunnolla. Nyt täältä ylhäältä katsoen näkee hyvin sulia.

Talvisydän on sujunut sutjakkaasti paperitöissä, ja niissä merkeissä jatkamme vielä jonkin aikaa. Kesätyön etsijät huomio: nyt on hyvä aika olla yhteykissä, jos kesätyötä tarvitset.

Niin, ja se nettisivujen suurin muutos: uusi nettisivuosoite on www.yrjolanmarjatila.fi

maanantai 24. joulukuuta 2007

Linssiluteet ja muita joulutouhuja

Joulukuu on sujunut tavanomaisissa touhuissa. Lunta oli, ja se meni. Toivottavasti lisää tulisi pian.

Päiväkodin lapset ja eskarilaiset olivat viimeisen kouluviikon aluksi koristelemassa joulukuusen lampaille. On mukavaa nähdä iloisia lapsia, ja kuusenkoristelusta on muodostunut sellainen mukava pikkuperinne.

Pari pässeistämme pääsi linssiluteiksi aatonaaton Aamulehteen. Kainuunharmaspässi Topias ja Oxford Down-karitsapässi Duuki olivat mukana seurakunnan lastenohjaajien järjestämässä jouluvaelluksessa. Topias ja Duuki esittivät lampaita kedolla, ja eläytyivät osaansa hienosti: maistelivat tarjottua heinää ja antoivat lasten rapsuttaa. Tästä loistosuorituksesta he saivat myös kuvansa Aamulehteen.