torstai 7. kesäkuuta 2012

Kesä alkoi?

Nyt pari viime päivää ovat olleet luvattoman petollisen lämpimiä - jokohan kesä jo vihdoin alkaa? Paikoin pellon pinta on varsin pehmeä, ja tuntuu ettei vettä tarvittaisi juuri nyt enempää. Olimme tänään pikkuisella osastolla mukana Ahlmannin puutarhapäivässä - kiitokset kaikille kävijöille, oli kiva nähdä. Aurinko helli tapahtumaa, ja tuli itsellekin sellainen tunne, että nyt alkoi kesä. Mansikkamaiden kitkentä on nyt käynnissä: jokainen rivi kitketään käsin kaksi kertaa vuodessa, joitakin paikkoja joutuu kitkemään useamminkin. Mansikoiden jälkeen ryhdytään kiertelemään muita viljelysaksveja. Muutama omenapuu on kuollut, ja villivesojakin pitäisi leikata pois omenpuiden juurelta. Mustikoiden juurella on ollut tänä vuonna yllättävänn vähän rikkakasveja: mustikat ovat kasvaneet aika kookkaiksi, ja varmaankin varjostus juurella on jo niin suuri, etteivät rikkakasvit siellä viihdy. Mustikat on meillä istutettu penkkeihin, joiden päällä on joko muovi tai kangas: vanhemmat ovat muovissa, nuoremmat kankaassa. Rivin peittäminen estää omalta osaltaa tehokkaasti rikkojen kasvamista rivissä.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Monimuotoista vesisadetta

Viimeiset pari päivää on ollut vesisadetta kaikissa muodoissaan: kaatosadetta, tihkusadetta, pikkusadetta, kuurosadetta, sadetta tuulella ja ilman. Sää on olut myös myös erittäin kylmä, päivittäinen tehoisan lämpösumman kertymä on ollut vain muutama aste päivässä. Tehoisa lämpösumma on summa, johon lasketaan yli viiden asteen ylittävä osuus päivän keskilämpötilasta.

Sääennusteet näyttävät tällä hetkellä viileän sään jatkuvan koko ensi viikon, ehkä jonkinmoista lämpenemistä on havaittavissa ensi viikon loppupuolella. Sadettakin ennusteissa on: joissakin malleissa enemmän, joissakin vähemmän. Hallaennusteet ovat vielä sen verran pahannäköisiä, että hallantorjunnan valmiutta täytyy ylläpitää ja suunnitella mitä tehdään ja millä lohkolla.

Rivivälien nurmenleikkuu on meillä sellainen loppumaton projekti. Juuri on saatu kierros täyteen, mutta todennäköisesti heti ensi viikola täytyy aloittaa alusta. Tällainen viileä, kostea sää on erinomainen nurmen kasvulle, mutta lähes toivoton leikkuu sää. Nurmi kun ei leikkaudu kunnolla, jos kasvusto on märkää.

torstai 31. toukokuuta 2012

Hallayö

Viime yö meni hallaa valvoessa, ja nyt taas seuraamme, miten lämpötila kehittyy. Eilen illalla jäähtyminen tapahtui todella nopeasti puolen yön vaiheilla, ja lämpötila laski nopeasti pakkaselle. Nyt ulkona on vielä kymmenkunta astetta, jokin verran pilviä ja hiukan tuulta - hyvässä lykyssä ei siis hallaa, mutta kyllä silti täytyy seurailla lämpötilan kehittymistä.

Hallantorjunnassa käytämme harsoja, ja herkimmillä kasveilla, kuten pavulla, myös sadetusta. Pavut ovat tässä alkuvaiheessa erittäin herkkiä hallalle: papu kasvattaa kaksi kasvulehteä, jotka painuvat vasten harsoa ja ikäänkuin kannattelevat harsoa. Hallan tullessa harso on erittäin kylmä, ja kaikki, mikä koskee harsoon kärsii hallavaurioita tai kuolee. Papu, kylmälle herkkänä kasvina, usein kuolee, koska sillä kuolevat molemmat harsoa koskevat lehdet. Papumaan harso täytyykin siis kohottaa hiukan irralleen, minkä lisäksi papumaata täytyy myös hyvin herkästi sadettaa: sadetus on kuitenkin varmin keino estää hallavauriot, varsinkin jos kylmyys on niin pitkäkestoinen kuin viime yönä.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kukkia kaikkialla

Hitaan kevään jälkeen, näiden lämpimien säiden myötä tuntuu, etttä kaikki kasvit ovat ryöhähtäneet kasvamaan vimmattua vauhtia ja kaikkien mahdollisten kukinta on alkanut: mansikankukkia, omenankukkia, luumunkukkia, kirsikankukkia, narsisseja, tulppaaneja - kaikkia alkukesän kukkia on joka puolella. Voikukka on näistä alkukesän kukista ainoa, josta emme kovin pidä. Voikukka hyötyy erityisen paljon tällaisesta monivuotisten kasvien viljelystä, eli viljelystä, jossa sama kasvi kasvaa useampia vuosia kerrallaan samassa paikassa. Voikukan määrän kurissapitämiseksi riittävän tiheä leikkaaminen ja kitkeminen ovat tehokkaimpia tapoja vähentää niiden määrää.

Hiljalleen on saatu noita nettisivujakin päiviteltyä, mutta tässä vielä sieltä muistiin pari päivämäärää. Sunnuntaina 17.6.2012 klo 10 - 18 vietämme tilamyymälämme avajaisia. Suoramyymälä Puimasuuli on avoinna ma 18.6. alkaen päivittäin. Oman tilamme tuotteiden lisäksi tilamyymälästä on saatavana myös muiden tilojen ja pientuottajien tuotteita. Avajaispäivänä tarjoamme asiakkaillemme kakkua ja kahveeta. Musisoinnista vastaa hanuristi Teemu Harrinkari, joka on luvannut lurauttaa pari settiä päivän mittaan. Suosikkikappaletta voi toivoa, listalla ovat useimmat ikivihreät haitarikappalleet. Ja tanssiksikin voi laittaa, jos siltä tuntuu.

Toinen tapahtuma tänä kesänä tulee olemaan Marjatilan Markkinat, joita vietetään elokuun ensimmäisenä lauantaina. Paikalle on silloin tulossa useita myyjiä, listaa pävitellään pikkuhiljaa nettisivuille.

Kesällä 2012 Puimasuulissa on myös nähtävänä valokuvanäyttely kymmenottelija Paavo Yrjölän urheilu-urasta. Paavo oli siis tilan nykyisen isännän, Tommin, taata. Ryhmille on myös mahdollista saada opas näyttelyyn. Etukäteen sovittuna Matti Yrjölä tulee esittelemään näyttelyä. Tänä vuonna on kulunut 110 v. Paavo Yrjölän syntymästä. Hän on yhä edelleen ainoa suomalainen, joka on voittanut kymmenottelussa kultamitalin olympialaisissa.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Kesä!

Nyt voi julistaa kesän alkaneen - eilen havaitsimme ensimmäisiä pääskysparvia. Aurinko on hellinyt, ja lämpö on tuntunut mukavalta. Ruoho on suorastaan räjähtänyt kasvamaan, ja kellarinpielen metsämansikatkin ovat kauneimmassa kukassa.

Yöt ovat olleet sen verran kylmiä, että arimmat kasvit eli tomaatit, kurkut ja kurpitsat, ovat vielä kasvihuoneen suojissa. Täytyy toivooa, että nuo viileät yöt vähenisivät nyt kuunvaihteessa ja myös nuo kylmänarat kasvit saataisiin pellolle kasvamaan.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kesän kynnyksellä

Näin keväällä tuntuu välillä siltä, että päivät juoksevat turhan nopeaan. Tänä vuonna aika on mennyt tavanomaista vikkelämmin, kun kevättöiden lisäksi on työn alla ollut suoramyymäläksi muutettava Puimasuuli.

Puimasuulin rakennustyöt ovat edenneet mukavaa vauhtia, ja nyt alkaa tuntumaan siltä, että saamme sen käyttöömme täksi kaudeksi. Pihatöitä jäänee vielä syksylle ja ensi keäälle, mutta eivätköhän ne ehdi. Puimasuulille on tekeillä myös oma sivu, ja päivitämme sen piakkoin nettisivuille.

Pelloilla kasvit kasvavat nyt silmissä: kevään ensimmäiset kylvökset ja istutukset ovat taimella, ja pikku hiljaa on kylvetty lisää ja istutettu erilaisia kasveja. Tänä vuonna istutimme uutta vattumaata pienen alan kasvamaan, ja mansikkamaita on uudistettu myös. Keväämmällä vartetut omenapuun taimet ovat vielä tehohoidossa kasvihuoneessa, samoin kuin tomaatin ja kurpitsoiden taimet.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kiirettä

Viimeisten viikkojen aikana on ollut aika haipakkaa: istutusta ja kylvötyötä, aitojen korjaamista, haravointia, rakennusasiaa ja kaikeka mahdollista.

Perunoita on saatu istutettua jo aika iso ala, mutta jonkinmoinen työmaa siinä on vielä jäljellä. Herneen, tillin, porkkanan ja maissin siemeniä on myös saati kylvettyä, mutta vielä olisi niidenkin kylvöä jäljellä. Näiden kaikkien kasvien kohdalla porrasttetu kylvö ja istutus tehdään sen vuoksi, että saadaan myös korjuuaikaa porrastettua - eri aikaiset kylvökset ja istutukset ovat korjuukypsiä eri aikaan.

Lampaat ovat nyt laitumilla - tuoretta ruohoa popsimassa, mikä varmaan maistuu hyvältä, kun ovat talven syöneet kuivaheinää ja kerppuja. Tänä keväänä kosteutta on riittänyt mukavasti, ja nurmet olivat talven jäljiltä hyvässä mallissa, minkä vuoksi uskalsimme siirtää jo lmpaat laitumille. Ja mikäs niiden siellä olleessa: päivät ovat olleet pääsääntöisesti aurinkoisia ja lämpimiä. Tarjolla maukasta, tuoretta ruohoa, mitä popsia kaikkien mahojen täydeltä ja märehtiä rauhassa.