Elokuu on edennyt vääjäämättömästi kohti loppua. Muutama viikko sitten sää viileni, ja muuttui ihmeellisen kuiva ja lämpimän kesän jälkeen tavanomaisen syksyisen epävakaiseksi ja viileäksi. Järven pinta on tällä hetkellä todella alhainen - tämä on siksi varsin merkillistä, että joku kertoili Kyröskosen yläpuolisen Kyrösjärven olevan tulvarajoilla. Onneksi kastelupumpun imuputki on sen verran pitkällä, ettei kuitenkaan ole vielä kuivalla maalla. Edellisen kerran vesi taisi olla näin alhaalla muutamia vuosia sitten, kun alapuolisen Siuronkosken voimalaitosta kunnostettiin.
Omenan korjuuta on tehty aina, kun mahdollista. Myös ensimmäiset luumut ja päärynät on kerätty.
Marjapuolella mustaherukka on nyt yllättänyt täysin paikoin melko runsaalla jälkisadolla. Kypsät marjat ovat nyt pensaiden alaoksilla ja sisällä, eli helpolla ei keräämisessä päääse. Toisaalta, koska osin herukat ovat jo tiputtaneet lehtiään, marjat näkee helposti. Toisaalta marjat ovat nyt erittäin mehukkaita, eli pienestäkin määrästä irtoaa nopeasti makea mehu. Pensasmustikoiden satokausi sen sijaan näyttää loppuvan kokonaan melko pian, vaikka toki yksittäisiä raakileita pensaissa on vielä.
Vihannesmaan sato on yhä edelleen runsas, ja kauan odotettu avomaantomaattien kypsyminen on alkanut. Tomaatin lisäksi nyt on saatavana mm. lehtiselleria, fenkolia, mangoldia, porkkanoita, punajuuria, sipulia ja valkosipulia. Perunaa nostamme myös, ja sitä tosiaan on tänä vuonna sen verran runsaasti, että pidämme itsepoimintapäivän syyskuun loppupuolella. Ennen nostopäivän päättämistä täytyisi vain tulla kylmiä öitä, että saisi alkaa tuulettamaan kellaria.
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti