Marjakauden herkkujen määrä vain lisääntyy: mansikkaa on vielä, ja muutaman päivän päästä aloitamme keräämisen satotaimimaalta. Satotaimet ovat keväällä istutettuja, pakkasessa säilytteyjä taimia, jotka jo heti ensimmäisenä istutusvuonna tuottavat satoa. Istutimme taimet touko-kesäkuun vaihteessa, ja ensimmäiset marjat kerättäneen sieltä nyt tulevana viikonloppuna. Satotaimimaan marjat ovat isoja, koska sadonkorjuu tällä pellolla on vast alkamassa.
Vadelman poiminta käynnistyy myös nyt tulevan viikonvaihteen aikana. Vattun täydellisen maun kehittyminen vaatii pimeitä ja viileitä öitä: nyt torstain vastaisena yönä lämpöä ulkolämpömittarissa on vain n. 10ºC, ja aurinkokokin jo laskee selvästi - vadelmien maku lienee siis jo viikonloppuna hyvä.
Ensimmäisiä saskatooneja, pensasmustikoita, valko-ja punaherukoita on kerätty myös. Saskatoonia ja pensasmustikkaa on vielä harvassa, mutta valko- ja punaherukat ovat juuri kypsymässä. Mikäli ensi viikon lämmin jakso toteutuu, nopeutuu myös näiden marjojen kypsyminen selvästi.
Kasvimaan herkut ovat myös lisääntymässä. Sipuleita ja valkosipulia on nostettu jo pitkään, samoin tilliä on kerätty. Näiden lisäksi salaatti, mangoldi, lehtikaali ja leikkopapu ovat jo kerättävässä kunnossa. Kesäkurpitsat ovat jo melko hyvän kokoisia, ja varmaan ensi viikon aikana niitä on kerättäväksi asti. Sokerimaissia kerättäneen ensimmäisen kerran vajaan kahden viikon kuluessa: maissi heilimöi jo komeasti.
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti