maanantai 29. elokuuta 2016

Matalalentoa

Viime viikko kului varsin lentävästi. Sateiden välissä poimittiin ja kerättiin, sateiden aikana tehtiin kaikkea muuta. Lampaatkin ovat nyt palailleet kesätöistä kotiin, kiitokset kaikille kesälampureille myös tätä kautta.

Sääennusteiden mukaan monsuunikausi näyttäisi nyt päättyvän, ja luvassa olisi aurinkoinen, melko lämmin jakso. Maissikausihan on tänä vuonna ollut hyvin hidas, mutta ehkä nyt lopulta päästään kunnolla vauhtiin. Marjoista poimitaan vielä mansikkaa, pensasmustikkaa ja hiukan vadelmaa. Hernettää pääsee vielä poimimaan itse, ja toistaiseksi hernettä on saatavana myös valmiiksi poimittuna.

Omenakausi on täydessä vauhdissa. Tällä hetkellä myynnissä ovat seuraavat lajikkeet: Huvitus, Valkea Kuulas, Bergius, Julyred, Jubilar ja Vuokko. Puristamme myös omenamehua, ja omenatuoremehua on myynnissä puristuspäivinä. Omenatuoremehua ei siis käsitellä mitenkään: omenat vain murskataan ja murskasta puristetaan mehua, Tuoremehu säilyy jääkaapissa vajaan viikon, tai sitten sen voi pakastaa sopivina päiväannoksina.

Tulevana lauantaina ja sunnuntaina järjestämme perunan itsepoimintapäivän. Nostossa on Siikli-perunaa, ja näillä näkymin myös porkkanoita pääsee nostamaan itse. Jos perunoita jää vielä tämän jälkeen, niin sitten parin viikon päästä on seuraava poimintapäivä.

maanantai 22. elokuuta 2016

Vauhdikaasti uuteen viikkoon

Viime viikonloppu oli vauhdikas lähiruokasafari-viikonloppu, jonka kruunasi vauhdikas Larkspurin keikka. Kiitokset kaikille poikenneille, kiitokset bändille ja kiitos Rich järjestelyistä! Sääkin oli koko viikonlopun ajan mitä mainioin, ei ikinä olisi uskonut, että pitkällä elokuussa jo mennään.

Viikko alkoi hiukan sumuisen suhruisena, mutta säästä huolimatta satokausi jatkuu edelleen. Marjoista poimitaan tällä hetkellä mansikkaa, pensasmustikkaa, vadelmaa ja karviaista.

Omenoita on myynnissä Puimasuulilla neljää eri sorttia: Huvitusta, Valkeaa Kuulasta, Vuokkoa ja Mahnalan Makeinta. Huvitus on vanha suomalainen lajike, joka on mautaan makea, pehmeä ja mieto. Huivtus on käytetty MTT:llä (nyk. LUKE) Vuokko-omenan jalostuksessa. Vuokko-omenat ovat makeita, ja ne ovat erittäin mehukkaita ja maukaan rapsakoita. Valkea Kuulas on kesäomenoiden klassikko: melko voimakas happoinen ja mehukas. Ja sitten on vielä se Mahnalan Makein: Mahnalan Makein on peräisin yhdestä perusrungosta, jonka jaloverso kuoli. Perusrungon omenat ovat usein pahanmakuisia, mutta tämän olivatkin erittäin mahukkaita ja makeita. Omenat ovat kooltaan melko pieniä ja väriltään vihreitä, mutta kerran haukattuaan ei malta olla syömättä loppuun.

Omenoiden kanssa puuhastellaan nyt paljon, koska puristamme omenamehua kerran-pari viikossa. Seuraava puristuspäivä on tuleva keskiviiko 24.8. Omenamehun puristuspäivänä myymme tuoremehua joko omaan astiaan tai valmiiksi pullotettuna. Omenatuoremehu säilyy puristuksesta vajaan viikon verran jääkapissa. Pakastettaessa maku säilyy myös tuoreena ja raikkaana. Emme suodata mehua, eli omenamehun joukossa on myös omenan kuitua.

Vihannespuolella sokerimaissin poiminta on hyvässä vauhdissa. Sokerimaissista meillä on viljelyssä kaksivärisiä eli kelta-valkoisia ja keltaisia lajikkeita. Aito sokerimaissi on makeaa, rapeaa ja mehukasta, ja sitä voi popsia sinällään tai kypsentää haluamallaan tavalla. Tänä vuonna maissit kasvavat hiukan kauempana Puimasuulilta kasvien vuoroviljelyn vuoksi, mutta parkkipaikka on myös maissimaan vieressä.

lauantai 20. elokuuta 2016

Lähiruokasafari - nyt..... Larkspur - huomenna!

Lähiruokasafari-päivä on käynnistynyt aurikoisessa säässä. Puimasuulilla on nyt käynnissä omenamehun puristusnäytös - tervetuloa maistamaan varmasti tuoretta omenamehua! Paahtomaissipiste on myös avoinna, eli myynnissä on siis avotulella paahdettua maissia. Tiluskierrokset starttaavat klo 13 ja klo 15 Puimasuulilta. Tiluskierros tehdään traktorilla, ja kierroksen kuluessa Tommi kertoo marjatilan viljelyksistä ja esittelee eri kasveja ja mitä muuta marjatilalla tähän aikaan onkaan.

Puimasuulilla on nyt myynnissä brittibändi Larkspurin keikkaliput. Keikka alkaa klo 19, ja se on ikärajaton (alle 12 v. huoltajan seurassa ilmaiseksi). Tervetuloa nauttimaan vauhdikkaasta menosta!

Täsäs vielä lyhyesti marjamaiden kuulumisia.  Malwina-mansikat ovat nyt loppuviimein alkaneet hiljakseen kypsyä. Viileä keli hidastaa selkästi kypsymistä, ja kypsyttelevät näillä näkyminen hitaasti tässä seuraavien viikkojen aikana. Mustaherukkaa on vielä, ja kokenut poimija löytää. Kypsät marjat piileksivät marjapensaiden sisällä. Kaikenkaikkiaan mustaherukkasato jäi tänä vuonna pieneksi. Ilmeisesti syynä oli kukinta-ajan viileä ja tuulinen sää, joka esti pölyttäjien lentoa. Tästä syystä myös marjatertut ovat normaalia lyhyempiä.


torstai 18. elokuuta 2016

Lähiruokasafari lähestyy, maissin itsepoiminta alkaa

Tulevana lauantaina on Lähiruokasafari-päivä, minkä vuoksi meilläkin on erikoisohjelmaa: tiluskierroksia ja omenamehun puristusnäytös. Tiluskierros tehdään traktorin peräkärryllä, ja kierroksen aikana kerrotaan kasvinviljelystä ja marjatilan vuodenkierrosta. Tiluskierrokselle pääsee Puimasuulilta klo 13 ja klo 15. Puimasuulilla on myös klo 11 alkaen omenatuoremehun puristusnäytös. Maissin itsepoimintaa myös aloitellaan, ja maissikauden alkua juhlistetaan maissinpaahtopisteellä. Tervetuloa!

Viileä elokuun alku on hiukan hidastanut sokerimaissin kehitystä, mutta huomenissa olisi tarkoitus alkaa. Nyt alkuvaiheessa poimittavaa ei ole vielä paljoa, ja poimiessa kannattaa olla tarkkana. Maissioppaamme opastavat mielellään maissinkeruun saloihin.

Omenakausi on käynnistynyt Pirja-lajikkeella, ja nyt myyntiin on saatu myös Huvitus- ja Valkea Kuulas - lajikkeita.  Ensi viikon kuluessa - sään salliessa - koetetaan kerätä myös muita lajikkeita myyntiin. Tällä hetkellä puristamme omenamehua n. kerran viikossa, ja omenatuoremehua on myynnissä puristuspäivinä myös isompia eriä.

Maissin ja omenoiden lisäksi marjakausi jatkuu edelleen: karviaisia, pensasmustikkaa, vadelmia ja mansikoita on myynnissä pieniä määriä päivittäin ja itsepoimimaankin pääsee. Karhunvattukin on alkanut jo kypsyä.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Marjakausi jatkukoon - maissi aluillaan

Vauhdikkaat ja tapahtumarikkaat lammasseikkailut ovat toivattavasti nyt osa historiaa: pässit ja uuhet ovat siis toistaiseksi pysyneet valitsemillaan laitumilla - ei siis lampurin valitsemilla, vaan lampaiden itse valitsemilla. Toivottavasti tilanne jatkuu - on paljon mukavampaa, kun lampaat ovat tallessa kuin se, että joutuu pohtimaan, mistä niitä etsii.

Marjakausi jatkuu siis edelleen: keväällä istutetuista mansikantaimista kerätään mansikkaa päivittäin, ja nyt keruussa on Polka-, Sonata-, Salsa- ja Malwina-lajikkeet. Kaikki neljä mansikkalajiketta sopivat sekä tuorekäyttöön heti että säilöntään. Viileä sää hidastaa mansikoiden kypsymistahtia ja siten pidentää satokautta, eli pieniä määriä mansikoita voinee tänä vuonna käydä poimimassa näillä näkymin ainakin koko elokuun ajan.

Vadelmaa riittää vielä, vaikka tässä vaiheessa sdatokautta isoimmat marjat piileksivät jo vadelmarivien keskiosissa ja syvemmällä.  Karhunvadelmien kypsyminen on myös alkamassa pikku hiljaa: meillä on muutama rivin pätkä karhunavattua, ja tätä mustaa herkkua on poimittavissa aina kun kypsiä marjoja on. Karhunvattu on maukkaimmillan täysin kypsänä, pikimustana, joten kerätessä kannattaa käyttää malttia ja poimia ainoastaan kiiltävän mustia marjoja.

Muista marjoista karviaista ja pensasmustikkaa on pensaissa vielä hyvin, mustaherukkaa ja muita herukoita on myös, mutta niiden keruu on jo hitaampaa.

Omenoiden satokausi on hyvällä alulla, ja Puimasuulilla on myynnissä Pirja-omenoita. Ensi viikon kuluessa aloitellaan Valkean Kuulaan poimintaa, ja syyskuun alkupuolella omenoiden lajikevalikoima laajenee.

Sokerimaissikausi on myös aluillaan, ja näillä näkymin ensi viikon kuluessa aloitellaan maissin itsepoimintaa.

perjantai 12. elokuuta 2016

Uuhivaras

Päivä oli sujunut rattoisasti kaikkien kolmen pässin mielestä - mikäs sen parempaa kun poikaporukalla syödä ruohoa ja märehtiä. Illansuussa emäntä vielä kaikenlisäksi yllätti: tuli laitumen lähelle astutusvaljaiden kanssa (astustusvaljaat laitetaan pässille astutuskauden ajaksi. Niissä oleva väri näyttää, miten pässi hoitaa hommansa). "Jee", pohtivat kaikki kolme pässipoikaa yhdessä, "pian päästään tapaamaan ihania uuhia".

Ja näin tapahtui: jokainen pässi pääsi omalle laitumelleen. Suurin ja vanhin pässi sai eniten uuhia. Kaksi nuorempaa saivat ensimmäiseksi yöksi ainoastaan yhden uuhen - seuraavana aamuna emännän oli tarkoitus hakea lisää seuralaisia (mitä siis pässit eivät vielä siinä vaiheessa tienneet).

Illalla Kosmos-pässiä alkoi tilanne harmittamaan: miksi Jepjep vanhimpana sai eniten uuhia? Ja vieläpä LanttiLänttikin sai uuhen - Kosmos näki kuinka uuhta kuljettiin. Nokkelana pässinä Kosmos kuitenkin keksi asiaan ratkaisun - se käy viekottelemassa uuhen itselleen, ja mistäpä helpommin saikaan omaa haaremiaan kasvatettua kuin LanttiLäntin uuhen pihistämällä.

Aamulla laitumelta löytyikin siis hölmistyneen oloinen LanttiLäntti pohtimassa "kuinkas tässä nyt näin kävikään" ja Kosmos tyytyväisenä kahden uuhen kanssa herukkamaan rivivälistä.

Eikä tarina pääty vielä tähän.

Seuraavana päivänä, eli tänään perjantaina, uuhia vielä hiukan järjesteltiin, kun osa tuli kotiin oltuaan kaupungilla kesätöissä. Lanttiläntti ei oikein ollut tyytyväiinen, ja päätti lähteä uudelle seikkailulle uuhineen. Ja mistäpä muualta hämmentynyt lampuri löytää LanttiLäntin katraineen kuin uuhivaras-Kosmoksen luota.

Ilmeisesti olivat kaksissa pässein päättäneet, että uuhia on parempi vahtia porukassa - ettei Jepjep vie kaikkia.

Hämmentäviä ovat lampaiden ajatukset ja toimet.

torstai 4. elokuuta 2016

Mansikan uusi aika

Syysmansikoiden mansikkakausi on nyt täydessä vauhdissa, ja tällä hetkellä poiminnassa on Polkaa, Sonataa ja Salsaa. Itsepoiminta aloitetaan ma-la klo 8 ja su klo 10, ja päivittäiin poimimaan pääsee niin kauan kunnes kaikki rivit on poimittu. Valmiiksi poimittuna mansikkaa on myynnisä myös tilamyymälässämme sekä Hämeenkyrön S-marketin edessä olevassa myyntipisteessämme.

Vadelmakausi jatkuu edelleen, ja karhunvattu alkanee kypsyä elokuun loppupuolella. Pensasmustikat kypsyvät nyt myös, ja tällä hetkellä kypsiä marjoja on mm. Aino-, Alvar- ja Northblue -lajikkeissa. Punaisia karviaisia on myös paljon, joten niillä kannattaa herkutella myös.  Tässä on linkki, josta pääsee Virtuaalisen-AMKn marjoista kertoville. Sivuilla on monipuolista tietoa marjoista ja niiden terveysvaikutuksista.

Marjakauden lisäksi omenakausi on nyt aluillaan. Puimasuulilla on myynnissä herkullista Pirja-omenaa joko kiloittain tai 5 kg:n laatikoissa. Pirja on punaraitainen, mehevä omenalajike, jona omenoissa on hyvin vähän happoa. Ne soveltuvat syötäväksi sellaisenaan tai vaikkapa piiraaseen.

Eilen aloitetiin myös sokerimaissin poimintaa, jota on toistaiseksi saatavana vain valmiiksi poimittuna. Maissikauden alkua odotellessa voi käydä tarkastamassa maissisokkelon.