Lämmin sää ja sopivasti osuneet vesisateet ovat kiihdyttäneet mansikoiden, ja mansikoiden itsepoimintakausi alkaa meillä to 22.6. Tällä juhannusviikolla poimimaan pääsee torstaista alkaen klo 10 - 15 , tai niin kauan kuin kypsiä mollukoita riittää poimittavaksi. Nyt aluksi poiminnassa ovat erityisesti Solprins- ja Emily -lajikkeet, jotka sopivat nauttivaksi joko sinällään tai säilöttäväksi tulevan talven varalle. Ensimmäisiä kypsiä Polka-mansikoita on myös jo maisteltu, eli mansikkakesän voi sanoa olevan hyvällä vauhdilla kiihtymässä.
Perunaa kaivetaan myös juhanuksen aatonaattona, eli nyt tulevana torstaina 22.6. Muista kesäherkuista saatavilla on myös nippusipulia, ja huomenissa olisi tarkoitus selvittää, josko päästäisiin niputtamaan myös tilliä. Torstaista eteenpäin saatavilla on myös pieni erä lähilihaa: lammasta meiltä ja vuohenlihaa Kukkamäen kuttutilalta . Jälkkäriherkuksi tarjolla olisi vaikkapa gelatoja: joko valmiina paketteina tai näppärässä styroksirasiassa suoraan pehmiskoneesta pursotettuna. Puimasuuli palvelee huomenna keskiviikkona ja ylihuomenna torstaina klo 8 - 20, perjantaina eli juhannusaattona olemme avoinna klo 8 - 17.
Aika on siis hurahtanut aika tavoin erilaisissa valmisteluissa: myyntipaikkoja on availtu, pohdittu järjestelyitä, koulutettu ja opastettu - ja samalla myös tehty kasvinhoitotöitä, joista tärkein lienee kitkentä. Käsintapahtuva kitkeminen on aikaa vievää, mutta toisaalta se on tehokasta: viljelykasvit peittävät rikkakasvin aukon ja saavat enemmän ravinteita sadon kasvattamiseen.
Viime sunnuntaina vietettiin myös Mansikkakauden avausta, ja nauttittiin kesän ensimmäistä mansikkakakkua Navetalla. Illan kruunasi Isaran keikka, joka pisti varmasti kaikkien jalat naputtamaan tahtia ja nosti hymyn huulille - kiitos Isara ja kiitos kaikille kävijöille. Tästä alkaa paras mansikka-aika ikinä - tai ainakin tänä vuonna.
tiistai 20. kesäkuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti