Mansikkakausi on alkanut hitaasti kiihtyen. Päivittäin ollaan siis keräilty mansikkaa, ja sitä on ollut myynnissä tässä kotona Puimasuulilla, muutamassa REKO-jaossa sekä parina päivänä ollaan piipahdettu myös Hämeenkyrön S-marketilla. Itsepoiminnan alkuun mennee vielä viikko-pari - säistä riippuen. Nyt vallinnut lämmin jakso on selkeästi kiihdyttänyt kaikkien kasvien kasvua, ja kasvit ovat kirineet kiinni lähes normaaliin kasvurytmiin.
Jos mansikkakausi on alkanut hitaasti, niin sitten muuten on ollut varsin sähäkkää menoa. Maanantaina ja tiistaina oli kesätyöntekijöiden koulutusta, ja kesän kuvioita ollaan yritetty viimeistellä valmiiksi. Vesi- ja viemärihommat ovat myllänneet pihoja ja nurkkia, ja olisi mukava saada ne myös valmiiksi ennen juhannusta. Ja aidankorjaamista, kitekmistä, istuttamista, nurmenleikkuuta ynnä muuta vastaavaa puuhaa on varsin runsaasti tarjolla - kuten aina tähän aikaan.
Nyt ensi viikon aikana on tavoitteena myös puunata ja tuunata Navettaa eteenpäin. Lattiaa peittävät nyt leveät haapalankut, ja ensi viikon sunnuntaina 18.6. siellä vietetään Mansikkakauden avausta.
torstai 8. kesäkuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti