Uusi viikko on aluillaan, ja sääennusteiden mukaan sitä vieteään edelleen helteisissä tunnelmissa. Loppuviikosta keli on sääennusteiden mukaan viilentymässä muutaman asteen, mutta maanatai-tiistai vietettäneen liki kolmenkymmenen asteen helteissä. Ja sellaisiahan ne tässä etelään viettävässä rinteessä ovatkin. Huomenna maanantaina näyttää siltä, että kaikki itsepoimittavissa olevat mansikat on varailtu. Toki iltapäivästä nähdään tilanne tarkemmin, koska todennäköisesti enin osa on tulossa aamupäivän puolella. Marjanpoimintaretkelle on syytä tässä kelissä varautua riittävän suojaavin vaattein ja hatuin sekä pakata matkaan myös riittävästi juomista. Aurinkorasva on myös välttämätön lisä, sen verran armoton on auringon paiste nyt.
Keli asettaa haastetta myös meidän omille poimijoille, jotka keräävät valmiiksi poimittua marjaa. Iltapäivällä on aivan liian kuumaa kerätä, ja ollaankin nyt ryhdytty keräämään marjoja kahdessa pätkässä: ensin aamulla ja aamupäivästä pidempi pätkä, ja iltapuolesta sitten ollaan jatkettu. Etelänmaista tuttua siestaa on siis pidetty päivällä useampi tunti, onhan kelikin kuin Välimeren maissa - kuivaa ja kuumaa.
Kuivuuden vuoksi myös toivoisimme, että tupakoitsijat käyttäisivät tuhkakuppia. Kaikkialla on nyt hyvin kuivaa, ja palovaara on ilmeinen.
Tämä vuonna meillä on muuten töissä useita 15-16 vuotiaita ensimmäisessä kesätyössään. Rohkeasti ja pelotta he ovat käärineet hihansa, ja ryhtyneet toimeen. Monelle työskentely on jännittävää ja pelottavaa, ei sitä itse edes muista millaista oli olla ensimmäisessä kesätyössä. Eikös sitä sanotakin " ei vanha lehmä vasikkakesäänsä muista". Kuka muistaa, millaiselta tuntui, kun oli ensimmäisiä kertoja kesätöissä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti