tiistai 9. heinäkuuta 2013

Vattua!

Tänään kerättiin ensimmäiset vadelmat - ovat muuten huippuhyviä taas pitkästä aikaa. Ei sen puoleen, ei mansikan mauissakaan mitään vikaa ole.

Vadelmakausi on siis hyvällä alulla, ja varmaan ensi viikon aikana kypsien marjojen määrä vadelmapensaisssa lisääntyy rähjähdysmäisesti. Tällä hetkellä eniten marjoja löytyy vähän pienemmistä puskista, mutta nyt loppuviikosta marjojen punastuminen taitaa levitä joka puolelle.

Mansikkaa riittää yhä edelleen kerättäväksi, toki marjojen koko on alkuvaiheen jättiläisistä pienentynyt. Yllättävän hyvin mansikat ovat kestäneet nämä vaihtelevat kesäsäät, ja laadukkaita marjoja ovat taitavat poimijat pensaista keränneet.

Viime viikonlopun aikana niputimme ensimmäiset porkkanat: porkkanoista meillä on perinteisten oranssien porkkanoiden lisäksi viljelyssä eri värisiä porkkanoita.  Tällä hetkellä jännitämme myös, saadaanko kerättyä ensimmäiset maissintähkät jo heinäkuun puolivälissä - tähän asti aikasuus-ennätus on korjuu heinäkuun viimeisellä viikolla, mutta nyt näyttää hyvin mahdolliselta, että missi on korjuu kypsää jo heinäkuun puolivälissä.

Ei kommentteja: