Tänään kerättiin ensimmäinen isompi erä sokerimaissia myyntiin, samoin Pirja-omenista saatiin kerättyä ensimmäisiä herkuttelua varten.
Nämä ensimmäiset soekrimaissit ovat melko alkukantaisia, pienitähkäsiä - mutta ovat meillä viljelyssä aikaisuutensa ja kylmänsietonsa vuoksi. Maissi on sen verran "etelän hetelmä", että se kohtaa täällä Suomessa kaksi vaikeaa asiaa: pitkän päivän ja viileän sään (ja maan). Ensi viikon kuluessa - toivottavasti - päästään keräämään isommalta alalta maissia, ja ehkä aloittamaan itsepoimintaa.
Omenalajikkeista Pirja on kypsynyt poimintakypsyyteen, ja tänään keräsimmekin ensimmäiset omenat. Pirja on makea, herkutteluun sopiva omena. Loppuviikosta tarkoituksena puristaa myös omenamehua, kunhan saamme kerättyä riittävän suuren erän puristusta varten kasaan.
Mansikka- ja vatturintamalla ei mitään suuria mullistuksia. Punaherukat rupeavat olemaan kerätty, samoin valkoherukat. Viherherukkaa on vielä vähän jäljellä. Mustaherukasta kypsänä myös myöhäisempi Mortti-lajike. Karviaisista keltaisia on vielä vähän jäljellä, punaista karviaisen keruuta aloitellaan.
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti