Tänään olivat Marjatilan Markkinat - kiitoksia kaikille kävijöille ja myyjille mukavista markkinoista! Sää näytti aamulla oikuttelevalta, mutta loppuviimein aamuinen usva ja sumu vaihtui kauniiksi pilvipoudaksi.
Eilen koekerättiin maissia - ja vihdoin viimein nähtävissä on satokauden selkeä alku. Huomisesta alkaen keräämme maissia myyntiä varten. Sokerimaissin itsepoiminta alkanee reilun viikon kuluessa, kunhan maissia kypsyy enemmän. Meillä on kylvettynä useita eri lajikkeita maissia, mikä takaa pitkän korjuukauden - säiden niin salliessa. Toisaalta, tämä luo haasteen maissinkerääjälle: maissimaasta täytyy löytyä juuri tietty kohta, jossa korjuukypsät tähkät piileksivät. Onneksi lajikkeet eroavat aika selkeästi toisistaan, joten kauempaa katsoen pystyy suunnistamaan lähelle oikeaa aluetta. Lähellä, maissin keskellä kulkiessa, on kuin kulkisi mitä jännittävimmässä kapeassa käytävässä. Osa lajikkeista on hyvinkin korkeita, ja näkyvyyttä ei ole, vaikka olisi pitkäkin ihminen.
Marjakausi jatkuu yhä: mansikkaakin vielä on vähäsen, vattua on paikoin - erityisesti alaoksilla - runsaahkosti. Mustaherukkaa on myös erityisesti myöhäisemmässä Mortti-lajikkeessa.
Omenakausi on tosiaan alkanut, ja ensimmäisenä meillä on myynnissä Pirja-omena. Tänään on kerätty Huvitusta, ja huomenna aloitamme Valkean Kuulaan korjuun. Puimasuulissa on myynnissä omenatuoremehua sekä omenatäysmehua. Omenatäysmehu on siis samaa omenatuoremehua, mutta se on pastöroitu ja pullotettu. Tuoremehu ainoastaan pullotetaan puristuksen jälkeen. Kummassakaan mehussa ei ole mitään lisäaineita eikä listättyä vettä eikä lisättyä sokeria - pullot sisältävät vain omenaa.
lauantai 10. elokuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti