Lämpö ja aurinko kiivastuttavat vadelmien kypsymistä pensaissa. Nyt ovat kypsyneet satoa tuottavien sivuversojen uloimmat marjat, mikä tekee poimimisesta erityisen nopeaa ja helppoa. Tällä hetkellä vadelmia on päässyt poimimaan melko lyhyelläkin varoitusajalla, samoin valmiiksi poimittua vadelmaa on ollut myynnissä melko hyvin - myyntipaikoissamme emme pidä helteen vuoksi kerrallaan suurta määrä marjoja, mutta kuski kuskailee niitä lisää sen minkä ehtii. Runsaasta vadelmamäärästä huolimatta kannattaa aina pirauttaa etukäteen (p. 03 - 3711 163 tai 0400 - 625 6369 ennen marjaretkellä lähtöä.
Mansikka kärsi lauantaisista ukkoskuuroista, ja tällä hetkellä kauniiden marjojen löytäminen on haastavaa. Todennäköisesti kuitenkin parin päivän päästä tilanne helpottuu, kun uusia marjoja kypsyy. Tunneleissa rupeaa myös olemaan melko isoja raakileita, joten näillä näkymin mansikkakausi jatkuu elo-syyskuulle.
Muitakin marjoja on myös mm. saskatoonia, pensasmustikkaa, karviaisia on myynnissä sekä itsepoimien että poimittuna. Heikon sadon vuoksi herukoita (valkoinen, punainen, vihreä, musta) on saatavana ainoastaan itsepoimien - herukkaa halutessaan kannatta kiirehtiä, koska etekin vakoiset ja punaiset rupeavat olemaan jo hyvin kypsiä. Karhunvatukkaa on puolestaan myynnissä tällä hetkellä ainoastaan valmiiksi poimittuna - se on näyttävä marja esimerkiksi marjakakun päälle vadelmien kanssa.
maanantai 23. heinäkuuta 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti