hups, kylläpä melkein viikko taas vierähtänyt nopeasti.
Vattukausi jatkuu edelleen, ja toistaiseksi vadelmaa on saatavana myös valmiiksi poimittuna. Vadelman lisäksi marjoista on keruussa nyt mustaherukka ja karviainen.
Maissikausi jatkuu edelleen, ja maissia pääsee itsepoimimaan. Maisisn keruu on helppoa ja hauskaa: maissit ovat tänä vuonna kasvaneet korkeiksi, ja maissien välissä on hauskaa puikkelehtia. Kypsät maissintähkät on helppo tunnistaa, koska ne kallistuvat kasvista ulospäin - ikäänkuin tarjoutuisivat poimittaviksi. aitoa sokerimaissia - mitä meillä siis kasvatetaan - voi käyttää jopa sinällään salaateissa, ja grillaus sekä paahtaminen onnistuu parhaiten ilman esikeittoa. Maissintähkät voi itseasissa laittaa suojuslehtineen grilliin.
Omenan satokausi on alkanut, ja nyt myynnissä on Pirjaa, vähän Huvitusta sekä Valkeaa Kuulasta. Nyt tulevana lauantaina ( la 20.8.) on mahdollista päästä myös poimimaan itse Valkeaa Kuulasta klo 10 - 13 välisenä aikana (tai niin kauan kuin omenoita riittää). Jos tiedät olevasi tulossa, kannattaa varailla poimintamäärää etukäteen vaikka soittamalla.
tiistai 16. elokuuta 2011
torstai 11. elokuuta 2011
Hellettä odotellessa
Sääennusteet lupailevat hellekauden alkavan uudestaan ensi viikonlopun aikana ja jatkuvan ensi viikon ajan. Saa nähdä, kuinka ennusteet tällä kertaa toteutuvat.
Vadelmakausi jatkuu yhä, ja nyt öiden pimennyttyä on vadelmissa maku voimistunut. Mistäköhän johtuu, että vadelman maku voimistuu öiden pimenemisen myötä? Satokauden vaiheella tällä ei ole vaikutusta: alkoi sato myöhään tai aikaisin, niin akna tässä elokuunpuoleb välin tienoolla, kun yöt oikeasti pimenevät, maku voimistuu.
Mustaherukan ja karviaisen satokausi jatkuu myös runsaana. Mustaherukassa aikaisempi Öjebyn rupeaa olemaan poimittu, mutta myöhäisemmän Mortti-lajikkeen marjat alkavat juuri kypsyä. Karviaisessa samoin aikaisin, Lepaan Punainen, on jurui nyt kypsää, mutta myös vihreistä karviaisista rupeaa löytymään kypsiä. Pieni marjaiset, myöhäisimmät vuoristokarviaiset eivät ole vielä kunnolla kypsyneet.
Hedelmien satokausi on vasta alussa. Omenoista on kerätty nyt Pirjaa, sekä pieni erä Valkeaa Kuulasta. Koepoiminnan perusteella (ja mikäli säät sallivat) ensi viikon puoli välin tienoolla aloitetaan Valkeaan Kuulaan poiminta. Muita omenalajikkeita on tulossa syksymmällä: Suislepp, Bergius, Jaspi, Punainen Kaneli ja Antonovka - tässä muutamia päälajikeita. Luumuja on tulossa myös, varmaan reilun viikon päästä korjattaneen ensimmäiset.
Vihannes- ja yrttimaan sato on nyt runsaimmillaan. Tällä hetkellä poiminnassa on 5 erilaista maissilajiketta: 4 sokerimaissilajiketta, minkä lisäksi on kerätty myös ensimmäisiä, värillisiä "intiaanimaissin" tähkiä. Intiaanimaissi on alkukantaista, värillistä maissia, jota voi syödä -tai käyttääkoristeena. Sokerimaissia kannattaa käyttää myös raakana: jyvät irtoavat helposti terävällä veitsellä leikaten, ja ovat oiva lisä esimerkiksi salattiin tai ihan sinällään lisukkeeksi.
Pavut ovat myös meidän omia suosikkeja: mikään ei voita vastakerätyn ja höyrykattilassa vilautetut pavun makua. Keitetyt pavut ovat myös herkullisia lisukkeita voileivän päällä, ja helppo papuja on myös säilöä: pari minuuttia kiehautettu ja heti pakastettu papu on herkkua talvella tai sitten pausäilyke. Papujen säilöntä purkissa onnistuu esimerkiksi kurkku- tai kupritsasäilötteen avulla, mitä saa kaupasta. Säilykkeitä varten papuja ei kannata paljoa keittää, vaan laitaa lähes raakana purkkiin: etikka säilöö ja kypsyttää pavut ajan myötä.
Papujen ja maissin lisäksi saatavana on mm. kurpitsaa (kesä, öljy, talvi), yrttejä, avomaantomaattia, avomaankurkkua, porkkanaa ja salaattisipulia. Valkosipulia on myynnisä myös: nyt myynnissä on kauniin violettipintaista yksikyntistä valkosipulia.

sunnuntai 7. elokuuta 2011
Säilöntää ja herkuttelua
Marjantilan Markkinat olivat eilen: sää oli suotuisa, vaikkakin pilvinen. Kiitoksia kaikille kävijöille, markkinamyyjille ja kaikille järjestäjille - meistä ainakin päivä tuntui oikein rattoisalta.
Satokausi jatkuu edelleen varsin runsaana: vadelmaa on pensaissa vielä, ja mustaherukoista Öjebyn-lajike on kypsynyt poimittavaksi. Pensasmustikkaa on runsaasti, ja omenoitakin on jo saatavana. Tällä hetkellä myynnissä on herkkuomenoista Pirjaa ja Huvitusta sekä talousomenoista Kesäkalvillia. Ensi viikolla keräämme - sään salliessa - ensimmäisiä Valkeita Kuulaita.
Maissin satokausi on nyt myös täydessä käynnissä. Meillä on viljelyssä tänä vuonna 10 eri maissilajiketta, ja satokausi jatkuneekin ensimmäisiin koviin pakkasiin. Uutuutena meillä on kypsymässä valkoisia maisseja: niiden tähkän värin pitäisi olla vitivalkoinen myös kypsennettynä, ja niiden pitäisi olla erityisen makeita. Niitä odotellessa voi herkutella aikaisemmilla maissilajikkeilla.
Papuja on myös monenlaisia: tavallisen leikkopavun lisäksi härkäpapua, taitepapua skeä muutamaa muuta papua. Maissit ja pavut kypsyvät helposti samassa höyrykattilassa, ja halutessaan joukkoon voi nakata vaikka muutaman mangoldin tai lehtikaalin lehden.
Yrttejä kannattaa kuivata nyt: tällä hetkellä on saatavana kaikkeja yrttejä, ainoastaan kurkkuyrtti on tältä kesältä loppunut. Myynnissä on myös tulisia jalopenoja, jotka on kasvatettu kausihuoneessa (kokeilussa siellä).
Avomaantomaatit ovat myös kypsyneet. Tomaattejahan voi pakastaa esimerkiksi viipaloituna tai kuutoina, ja talvella laittaa vaikka piirakoihin tai keittoon. Tomaatteja voi myös kuivata esimerkiksi kiertoilmauunissa, ja laitaa kuivatut tomaatit maustettuun öljyyn - "aurinkokuivattuja" tomaatteja saa siis siten tehtyä myös itse.

tiistai 2. elokuuta 2011
Maissin korjuu alkoi
No niin, nyt lienevät nettisivut pääosin kunnossa ja nettivarausjärjestelmäkin toimii. Markkinaosastoon on nyt päivitettynä ne myyjät, jotka ovat ilmoittautuneet ja lähettäneet sähköpostilla tietonsa Tiinalle.
Maissin satokauden voidaan julistaa alkaneeksi tänään: tähän asti maissimaalta on kerätty lähinnä koeeriä, mutta tänään satoa päästiin oikein kunnolla keräämään. Huomenna aloitamme itsepoiminnan: maissin itsepoiminen on helppoa ja hauskaa. Kypsät maissin tähkät sojottavat ulospäin kasvustosta, ja tähkä tuntuu tylpältä. Aito sokerimaissi, joita meillä on viljelyssä, ovat todella maukkaita ja makeita. Tuoreen maissintähkän voi nakertaa sinällään, tai kypsentää joko grillissä tai höyrykattilassa. Uunissa paahtaen maissintähkät kypsyvät myös (noin 250 C, 10 - 20 min, kunnes pinta on kauniin värinen). Maissia voi pakastaa sinällään: pakastuksne jälkeen maissi kannattaa laitta jäisenä suoraan grilliin, uuniin tai kattilaan, eikä sulattaa ennen kypsennystä ollenkaan.
Avomaantomaatit ovat myös kypsyneet. Avomaan tomaatit kasvavat pellossa, aidossa mullassa, auringon alla, ja ne ovat varsin kiinteitä ja meheviä.
Omenoiden korjuu aika lähestyy myös. Olemme jo keränneet myyntiin erän Kesäkalvillia, joa on talousomena: se siis soveltuu hyvin esimerkiksi soseisiin ja piirakoiden täytteeksi. keäskalvilli on aikaisimpia Suomessa kasvavia omenalajikkeita, mutta harmillisesti sen omenat täyttävät ainoastaan talousomenoiden vaatimuksen maun suhteen.
Huvitus- ja Pirja- omenoista tehtiin koekorjuu tänään, ja varmaankin menee vielä muutama päivä ennen suuremman erän korjuuta. Valkeat Kuulat alkanevat kypsyä elokuun puolen välin tiennolla, eli parin viikon päästä viimeistään - toki Valkea Kuulas - puistakin joku yksittäiinen kypsä omena jo on löydettu.
Perunan itsepoimintapäivää on jo kyselty, ja sellainen on toki taas tulossa. Ajankohdaksi on nyt alustavasti kaavailtu syyskuun alkua. Pääosin nostettava peruna on Siikliä, mutta sen lisäksi meilä on pieni ala Blue Congoa (sininen peruna) ja Rosamundaa (punainen, jauhoinen lajike).

maanantai 1. elokuuta 2011
Takaisin netissä!
nimittäin kotisivut, päivitämme ja tarkastamme vielä toiminnan illalla uudestaan - jotkin likitykset näyttävät vielä olevan väärin. Nettivarausjärjestelmä ei vielä toimi, mutta eiköhän sekin tästä piakkoin saada taas toimintaan.
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Marjatilan markkinat lähestyvät
..ja tietoliikenne yhteydet takkuilevat. Marjatilan markkinoiden sivusto piti päivittää tänään, mutta jostain syystä päivittäminen muuttui päivittelyksi: ei siis onnistunut. Ihan kaikki myyjät eivät myöskään ole varmistaneet tulemistaan Tiinalle, eli siis muistakaapa olla yhteyksissä (jos ette ole vielä Tiinalle soittaneet). Toivottavasti päivittäminen sujuisi viimeistään huomisen kuluessa, mutta katsotaan miten käy. Onneksi tämä blogi pelittää!
Samaisesta syystä kotisivumme etusivu on nyt päivittämättä. Näin syksyn lähestyessä suljemem myyntipisteitämme, mutta jatkamme myyntitoimintaa tässä kotona Mahnalassa. Olemme avoinna päivittäin: ma - pe 9 - 18, la 9 - 16 ja su 10 - 18.
Tässä vaiheessa siis kiitokset myyntipisteittemme asiakkaille sekä yhteistyökumppaneille, joiden alueella pisteet ovat.
Ja nyt tietoliikenneongelmien pariin - josko vaikka selviäisivät vielä tänä ehtoona.

lauantai 30. heinäkuuta 2011
Maissin koekorjuu
Tänään teimme ensimmäisen koekorjuun sokerimaissipellossa: paikoin tähkät rupeavat olemaan varsin pitkälle kehittynietä, ja varmaan nyt alkavan viikon kuluessa aloitamme maissin korjuun. Maissin keruu on helppoa ja hauskaa: korjuukypsät maissin tähkät ovta pulleita, ja kallistuvat ulospäin kasvista. Tuore sokerimaissi on erittäin makeaa, ja sen voi syödä vaikka sinällään heti.
Avomaantomaatit ovat aloittaneet kypsymisen: meillä on tänä vuonna kokeilussa useampia lajikkeita, ja mielellämme kuulemme, miltä ne maistuvat myös muiden suussa.
Marjakausi jatkuu runsaana: vadelmassa käynnissä on pääsatokausi, karviaiset ja mustaherukat aloittelevat satokauttaan. Puna- ja valkoherukkaa on vielä saatavana, samoin jonkin verran mansikoita.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)