sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kiitos!

Eilen illalla saimme osaksemme uskomattoman hienon tunnustuksen, kun meidät valittiin Hämeenkyrön vuoden yrittäjiksi. Pohtiessa aiempia palkinnon saajia, ei voi kuin nöyränä kiittää, että meidät on arvostettu samaan joukkoon.

Meille on osunut monenmoista onnea matkan varrelle. Ensimmäiseksi täytyy mainita Tommin vanhemmat, jotka aloittivat marjojen suoramyynnin 1980-luvun alkupuolella, jolloin ala oli uutta Suomessa ja hyvässä nosteessa. Lähellä tuotetun ruuan ja maaseudun arvostus on luonut meille myös mahdollisuuksia kehittää omaa toimintaame eteenpäiin. Hämeenkyrön kunta on ollut oivallinen yhteistyökumppani, ja kunnassa on ymmärretty maaseutuyrittäjyyden kehitystä. Maaseutu ei ole historiallinen jäänne ja museo, vaan myös maaseudulla mahdollisuus kehittyä. Meillä Mahnalassa yhteistyö naapureiden kanssa on ollut hyvin antoisaa - viimeisimpänä esimerkikkinä yhteiset marjalaatikot, joiden sivuissa on painettuna upea maisemamme. Ja monien muidenkin lähialueen yritysten ja yhdistysten kanssa on tehty yhteistyötä, kiitos myös siis kaikille siitä. Erityisesti kiitos työntekijöillemme, jotka mahdollistavat tilamme toimimman. Kiitokset myös kaikille asiakkaillemme, jotka vuosien saatossa ovat meillä poikenneet.

Kiitos!

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Myrskyn jälkeen

Nyt päättyvän viikon loppupuolella riehui syksyn ensimmäinen syysmyrsky: tuuli, satoi ja jopa salamoi. Oksia ja lehtiä tippui puista tuulen tuiverruksessa.

Talviomenoiden keruuta ollaan jo pari viikkoa suunniteltu, ja välillä käyty myös omenoita tutkailemassa. Perjantain tarkastuksessa rupesi ensimmäistä kertaa näyttämään siltä, että poimintakypsyys on pian saavutettu. Poimintakypsä omena irtoaa helposti puusta, mutta kerättäessä lyhytverso - eli se pieni oksan tynkä, jossa omena on kiinni - jää puuhun. Lyhytverso on edemien tuottamisen kannalta oleellinen: siihen muodostuu kukkasia, joista on mahdollista kehittyä hedelmiä. Omenia tuottavan lyhytverson kehitys vie useamman vuoden, minkä vuoksi niitä pitää varjella - tai toisaalta myös vanhempia pitää myös poistaa.

Syksyn myötä myös hieman supistamme aukioloaikoja, ja varmimmin meidät tapaa Puimasuulilta to-pe klo 11 - 18 tai la klo 11 - 17. Muina aikoina kannattaa pirauttaa, mutta esimerkiksi nyt alussa olevan viikon tiistaina ja keskiviikkona olemme paikalla klo 10 - 18. Tervetuloa!

perjantai 23. syyskuuta 2016

Syysväritystä ja omenahommia

Syyskuu on jatkunut aurinkoisissa merkeissä. Öiden viileys ja toisaalta päivien lämpimyys on värittänyt omenat kauniiksi. Tällä hetkellä odottelemme talviomenoiden, eli Antonovka- ja Åkero Hassel -lajikkeiden kypsymistä poimintakypsyyteen. SItä odotellessa on ollut kiirettä kitkemisten ja leikkaustöiden kanssa: vadelman leikkuuta ei vielä olla aloitettu, mutta herukan ja karviaisn leikkaus on edennyt vauhdilla. Karviaisella kokeilemme myös uutta leikkaustekniikkaa, jonka tavoitteena on saada aikaiseksi todella suuria marjoja. Pensaiden muutos leikkaustavasta toiseen kestää pari vuotta, mutta ehkä jo ensi vuoden aikana saadaan viitteitä, onnistuuko muutos vai ei.

Marjapuolella keräillään viimeisiä mustikoita, mansikoita ja karhunvattuja, ja niitä on saatavana valmiiksi poimittuna Puimasuulilta. Avomaantomaattia ja kirsikkatomaattia on myynnissä myös, samoin erikokoisia kurpitsoita. Suurimmat kurpitsat painavat vajaan 30 kg - sellaisesta saa tehtyä jo monta purkkia säilykkeitä, useamman piiraan ja siltikin jäänee kurpitsaa jäljelle vaikka kuroitsamuhennokseen.

Omenamehua puristetaan myös edelleen. Omien omenoiden puristuksesta kannattaa pirauttaa ennen omenoiden tuomista p. 0400 - 625 636 ja sopia asiaa siten eteenpäin.


tiistai 13. syyskuuta 2016

Kuulaan sumuisia syysaamuja

Syyskuun alun sää on ollut upea: aamuisin on ollut sumuja, jotka ovat päivän mittaan hälvenneet ja aurinko on helottanut ja lämmittänyt aika tavalla. Viileät yöt ovat tehneet omenoiden väritykselle hyvää, ja kauniin punaisia omenoita on pystytty keräämään jo monena päivänä.

Omena ja niihin liittyvät asiat täyttävätkin nyt päivät. Aloittelimme viime viikolla omenoiden rahtipuristusta, eli omia omenoita voi tuoda puristukseen tänne meille Puimasuulille. Puhelimella kannattaa kuitenkin pirauttaa (p. 0400 - 625 636), ja sopia omenoiden tuontiaika ja muista asioista, jotta olemme varmasti paikkeilla Puimasuulilla. Ja jos omien omenoiden mehu on tullut jo nautiskeltua, niin puristuspäivinä myymme omenamehua myös omaan astiaan. Isommat määrät kannattaa myös silloin varailla etukäteen, jotta osaamme puristaa riittävästi.

Jättikurpitsat ovat saavuttaneet tänä vuonna melkoiset mitat, vaikka viileä elokuu hiukan hidastikin kasvua. Kurpitsaahan kannatta perinteisten etikkapohjaisten salaattien tekemisen lisäksi käyttää esimerkiksi kurpitsapiirakkaan tai perunan tapaan lisukkeena. Kurpitsamuhennos valmistetaan samaan tapaan kuin perunamuusi: kurpitsa keiteään pehmeäksi esimerkiksi höyrykattilassa tai pienessä vesitilkassa. Pehmeät kurpitsapalat soseutetaan, ja joukkoon lisätään vähän voita ja kermaa tai maitoa. Sose vatkataan kevyeksi ja ilmavaksi, ja maustetaan suolalla ja pippurilla. Helppoa ja herkullista!

Marjakausi jatkuu edelleeen, ja esimerkiksi tuoreita mansikoita ja mustikoita on myynnissä päivittäin. Karhunvattua ja vadelmia on myös pieniä määriä saatavana, mutta niiden saatavuus vaihtelee enemmän.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Satokauden vipinää

Syyskuu on alkanut vilkkaan sadon korjuun merkeissä. Omenakausi on nyt parhaimillaan, ja Puimasuulilla on myynnissä useita omenalajikkeita perinteistä vähän uudempiin. Omenamehua puristamme kerran viikossa, ja puristuspäivänä on mahdollista ostaa vastapuristettua omenatuoremehua omaan astiaan. Mehuasiassa kannattaa soittaa (p. 0400-625 636) ja varata mehumäärä etukäteen, jotta osaamme varautua tuoremehun hakuun.

Vihannesten ja juureksien satokausi jatkuu runsaana: kesäkurpitsaa, ensimmäisiä talvikurpitsoita, vähän punajuuria ja lanttuja, porkkanoita, tomaattia, kurkkua - ja tietysti myös sokerimaissia. Sokerimaissi on jatkanut hidasta kypsymistahtiaan: pieniä määriä löytyy joka päivä, suuria saaliita vielä odotellaan.

Eikä pidä unohtaa marjojakaan: yhä edelleen satotaimista löytyy hiukan mansikkaa päivittäin. Pensasmustikoita ja karhunvatukoita on myös vielä piileksimässä pensaissa.

Tilamyymälämme Puimasuuli palvelee yhä edelleen päivittäin - olemme arkisin ma - pe avoinna klo 9 - 19, lauantaisin klo 9 - 18 ja sunnuntaisin klo 11 - 19. Tulevana sunnuntaina vietetään valtakunnallista Osta tilalta-päivää, jonka kunniaksi Tommi ajaa syyskuun ensimmäiset tiluskierrokset klo 13 ja klo 15. Tiluskierros kestää reilun parikymmentä minuuttia, ja se tehdään traktorikärryllä. Niin, ja maissisokkelo on yhä edelleen avoinna - tervetuloa eksymään maissimaan pyörteisiin.

maanantai 29. elokuuta 2016

Matalalentoa

Viime viikko kului varsin lentävästi. Sateiden välissä poimittiin ja kerättiin, sateiden aikana tehtiin kaikkea muuta. Lampaatkin ovat nyt palailleet kesätöistä kotiin, kiitokset kaikille kesälampureille myös tätä kautta.

Sääennusteiden mukaan monsuunikausi näyttäisi nyt päättyvän, ja luvassa olisi aurinkoinen, melko lämmin jakso. Maissikausihan on tänä vuonna ollut hyvin hidas, mutta ehkä nyt lopulta päästään kunnolla vauhtiin. Marjoista poimitaan vielä mansikkaa, pensasmustikkaa ja hiukan vadelmaa. Hernettää pääsee vielä poimimaan itse, ja toistaiseksi hernettä on saatavana myös valmiiksi poimittuna.

Omenakausi on täydessä vauhdissa. Tällä hetkellä myynnissä ovat seuraavat lajikkeet: Huvitus, Valkea Kuulas, Bergius, Julyred, Jubilar ja Vuokko. Puristamme myös omenamehua, ja omenatuoremehua on myynnissä puristuspäivinä. Omenatuoremehua ei siis käsitellä mitenkään: omenat vain murskataan ja murskasta puristetaan mehua, Tuoremehu säilyy jääkaapissa vajaan viikon, tai sitten sen voi pakastaa sopivina päiväannoksina.

Tulevana lauantaina ja sunnuntaina järjestämme perunan itsepoimintapäivän. Nostossa on Siikli-perunaa, ja näillä näkymin myös porkkanoita pääsee nostamaan itse. Jos perunoita jää vielä tämän jälkeen, niin sitten parin viikon päästä on seuraava poimintapäivä.

maanantai 22. elokuuta 2016

Vauhdikaasti uuteen viikkoon

Viime viikonloppu oli vauhdikas lähiruokasafari-viikonloppu, jonka kruunasi vauhdikas Larkspurin keikka. Kiitokset kaikille poikenneille, kiitokset bändille ja kiitos Rich järjestelyistä! Sääkin oli koko viikonlopun ajan mitä mainioin, ei ikinä olisi uskonut, että pitkällä elokuussa jo mennään.

Viikko alkoi hiukan sumuisen suhruisena, mutta säästä huolimatta satokausi jatkuu edelleen. Marjoista poimitaan tällä hetkellä mansikkaa, pensasmustikkaa, vadelmaa ja karviaista.

Omenoita on myynnissä Puimasuulilla neljää eri sorttia: Huvitusta, Valkeaa Kuulasta, Vuokkoa ja Mahnalan Makeinta. Huvitus on vanha suomalainen lajike, joka on mautaan makea, pehmeä ja mieto. Huivtus on käytetty MTT:llä (nyk. LUKE) Vuokko-omenan jalostuksessa. Vuokko-omenat ovat makeita, ja ne ovat erittäin mehukkaita ja maukaan rapsakoita. Valkea Kuulas on kesäomenoiden klassikko: melko voimakas happoinen ja mehukas. Ja sitten on vielä se Mahnalan Makein: Mahnalan Makein on peräisin yhdestä perusrungosta, jonka jaloverso kuoli. Perusrungon omenat ovat usein pahanmakuisia, mutta tämän olivatkin erittäin mahukkaita ja makeita. Omenat ovat kooltaan melko pieniä ja väriltään vihreitä, mutta kerran haukattuaan ei malta olla syömättä loppuun.

Omenoiden kanssa puuhastellaan nyt paljon, koska puristamme omenamehua kerran-pari viikossa. Seuraava puristuspäivä on tuleva keskiviiko 24.8. Omenamehun puristuspäivänä myymme tuoremehua joko omaan astiaan tai valmiiksi pullotettuna. Omenatuoremehu säilyy puristuksesta vajaan viikon verran jääkapissa. Pakastettaessa maku säilyy myös tuoreena ja raikkaana. Emme suodata mehua, eli omenamehun joukossa on myös omenan kuitua.

Vihannespuolella sokerimaissin poiminta on hyvässä vauhdissa. Sokerimaissista meillä on viljelyssä kaksivärisiä eli kelta-valkoisia ja keltaisia lajikkeita. Aito sokerimaissi on makeaa, rapeaa ja mehukasta, ja sitä voi popsia sinällään tai kypsentää haluamallaan tavalla. Tänä vuonna maissit kasvavat hiukan kauempana Puimasuulilta kasvien vuoroviljelyn vuoksi, mutta parkkipaikka on myös maissimaan vieressä.