maanantai 4. elokuuta 2014

Vadelmaa, vadelmaa

Nyt parin viime päivän aikana vadelmien sadon kypsymisvauhti on kiihtynyt, ja vadelmaa on nyt paljon pensaissa. Vadelmilla kannattaa herkutella siis nyt - poimintakin on ollut mukavaa, kun tuulenvire puhaltaa viilentävästi, vaikka aurinko paistaa lämpimästi.

Omenan satokausi on alussa. Tällä hetkellä Puimasuulilla on myynnissä Pirja-lajiketta, joka on makea kotimainen lajike. Omenoita meillä on  viljelyssä useita lajikkeita, ja myöhemmin puristamme myös omenatuoremehua. Avaamme elokuun aikana myös omatoimisen omenanpuristuspisteemme, jossa voit puristaa joko meiltä ostettuja omenoita tai puristaa omia omenoitasi mehuksi.

Sokerimaissin satokausi on myös aluillaan. Heti kun määrät runsastuvat - todennäköisesti jo tulevana viikonloppuna - aloitamme maissin itsepoiminnan. Maissin poiminta on hauskaa puuhaa: lämpimän kasvkauden myötä maissit ovat venyneet ennätyskorkeiksi.

Nyt siis kannattaa herkutella monenlaisilla kasviksilla, hedelmillä ja marjoilla. Kotimaisten Kasvisten sivuilla on hauska Kasvistesti , jonka avulla voi selvittää, syökö kasveja vähintään tavoitteen mukaisen, eli siis vähintään puoli kiloa päivässä. Ja näin satokauden ollessa parhaimmillaan, kasvisten syöminen on helppoa. 


Ei kommentteja: