Mansikkapenkit ovat nyt ryhtyneet punastumaan oikein urakalla, ja nyt viikonlopuksi luvattu aurinkoinen sää varmaankin nopeuttaa taas kypsymistä. Tällä hetkellä mansikoita kerätään jo jokaisella mansikkalohkolla. Monen suosikkilajikkeet Polka ja Sonata kypsyvät tasaista vauhtia. Niiden lisäksi on jo kertty ensimmäisiä Hiku- ja Salsa-mansikoita. Pitkästä aikaa meillä on nyt viljelyssä pieni ala Korona-lajiketta: Koronan taimet ovat nuoria. Tämä tarkoittaa, että ne tuottavat tänä vuonna erityisen suuria marjoja, mutta lukumääräisesti marjoja on vähän. Kasvustojen vanhetessa keskimääräinen marjakoko yleensä pienenee, mutta lukumäärä lisääntyy.
Lehtikaalit kasvaa rehottavat nyt aika tavalla, minkä vuoksi lehtikaalia on nyt runsaasti myynnissä. Lehtikaalin voi pakastaa kokonaisia lehtinä pusseissa. Jäätyneenä lehtikaali murenee helposti, ja sitä voi oikeastaan ripotella ruokaan kuin ruokaan. Lehtikaaliahan voi syödä myös tuoreeltaan keräkaalin tapaan, ja kaalikääryleetkin siitä onnistuvat.
Valkosipulin nostoaika lähetsyy myös: eilen nostettiin ensimmäinen koesipuli. Koesipulin ja sääennusteen perusteella näyttää siltä, että ensi viikon loppupuolella päästäneen keräämään valkosipuleita. Valkosipulista meillä on viljelyssä Rymättylän kannan maatiaisvalkosipuli, jonka erikoisuus ovat suuret kynnet ja miellyttävä maku.
torstai 13. heinäkuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti