lauantai 29. heinäkuuta 2017

Satokausikatsaus

Heinäkuun loppu lähestyy, ja mansikoiden poiminta jatkuu. Viime vuonnahan mansikkaa oli tässä vaiheessa vuotta kerätty jo paljon, kun taas nyt ollaan täysin toisessa äärilaidassa. Eivät ole vuodet veljeksiä. Mansikka-asioissa kannattaa pirauttaa ennen marjaretkellä lähtöä.

Tänään aloiteltiin vadelman itsepoimintaa: kypsiä marjoja on vielä vain vähän, ja suurin osa marjoista on raakoja. Vadelmaa pääsee poimimaan tällä hetkellä ilman varausta, mutta määrä ei tosiaan ole suuri tällä hetkellä - enempi sellaisia makustelumääriä poimitaan, minkä vuoksi tällä hetkellä vadelmia ei voi vielä varailla.

Saskatoonin marjat kypsyvät nyt aikamoista vauhtia, samoin pensasmustikoista taitanee huomenna löytyä ensimmäiset täysin kypsät marjat. Punaherukat ovat myös melko pian kypsiä, ja tällä hetkellä valkoherukat taitavat valmistua vasta punaherukoiden jälkeen - jännä vuosi siis myös tässä suhteessa.

Maissin ja omenan satokausi alkanee elokuun puolivälissä.

Ei kommentteja: