Eilen ryhdyimme tekemään pieniä muutoksia itsepoiminnan järjestelyissä, ja nyt yritetään muokata vielä toimivammaksi. Myyntikatoksella on monena päivänä ollut ruuhkaisaa, ja autojen liikenne on tehnyt tilanteesta haastavan ja varsin sekavan.
Yritämme tehostaa nyt traktorikuljetuksia siten, että laajensimme Puimasuulin parkkipaikkaa Tampereen puoleiseen päätyyn, ja lasten leikkivälineitä siirrettiin tässä samassa yhteydessä pukkitarhan viereen. Itsepoimintakatoksella on nyt selkeämmin erotettu ilmoittautumispiste, ja poimimasta tuleville on oma kassa. Ilmoittautumisen jälkeen pääsee traktorin kyytiin, joka vie suoraan oikealle pellolle. Traktori tuo myös takaisin päin. Toki halutessaan saa myös kävellä.
Parkkipaikkojen kylttittäminen on vielä kesken, samoin parkkipaikan loppullinen sijoittuminen ja ajosuunnat. Mutta eiköhän ne saada tässä kohdilleen, kun itsekin pari päivää pähkäillään systeemiä.
Muistattehan soitella ja kysellä mansikkatilannetta ennen marjaretkelle lähtöä! Mansikka kukki hitaasti, ja nyt myös marjat kypsyvät hidasta tahtia - tämän vuoksi joudumme rajoittamaan poimijoiden määrää, jotta kaikki varanneet saavat varmasti marjansa.
maanantai 24. heinäkuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti