sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Hyvää joulua & Onnellista Uutta vuotta 2024!

 Niin se vuosi taas lähestyy loppuaan, vähiin käy kuluvan vuoden 2023 joulukuu. Tänä jouluna valkeat nietokset peittävät maan, ja talvi on. Vuoden lyhin päivä on nyt jo takana, kesä siis häämöttää nurkan takana. Nautitaan rauhoittuen tästä joulun ajasta, odottaen tulevaa vuotta ja kaikille toivoen parasta!

perjantai 24. marraskuuta 2023

Marrastorin aattona

 Huomenna Hämeenkyrössä paikallinen partiolippukunta, Hämeenkyrön Hälläpyörät, järjestää perinteisen Marrastorin. Tapahtumapaikkoina ovat Frantsilan Kehäkukka sekä Heiska. Marrastori aloittaa perinteisesti joulunajan odotuksen, ja Marrastori joulumarkkinoina kutsuu tunnelmansa vuoksi visiitille. Tervetuloa myös meidän puolesta - ollaan huomenna Kehäkukan pihalla klo 10-14, ja mukana mm. hilloja, mehuja, suklaita sekä villalankoja ja lampaantaljoja.

Tässä kohtaa vuotta meillä on käynnissä ensi vuoden suunnittelu - erilaisia viljelytarvikkeita pitää hankkia ja pohtia, miten kausi meni. Jotain uuttakin on suunnitteilla, mutta niistä sitten myöhemmin.



lauantai 7. lokakuuta 2023

Syysmyrsky

 Tuuli on riepotellut varsinkin tänään, ja luoteesta puhkunut kylmän kalseaa ilmaa. Lämpötilat ovat tippuneet myös likemmäs nollaa syyskuisista, liki parissa kymmenessä plusasteessa pyörineistä lukemista. Syksy rupeaa siis tuntumaan. Tässä kohtaa siis täytyy ruveta pikku hiljaa valmistautumaan talven tuloon - kastelulaitteiden purkua, talvisuojaus harsojen levittämistä ja kaikkea muuta täytyy ryhtyä suunnittelemaan. Vadelmat on jo leikattu, mutta yksi istutustyö on vielä tekemättä: valkosipulit on tarkoitus istuttaa maahan nyt alkavan viikon aikana.

Puimasuulilla touhuillaan edelleen arkisin päivittäin ma-pe klo 10-18, ja kahveetakin keitellään. Tällä hetkellä käynnissä on jatkojalostusta, eli mm. mehujen ja hillojen valmistusta. Jotakin tuorettakin on myynnissä - omenoista on nyt saatavana mm. Punakaneli-, Åkero Hassel-, Antonovka- ja Hibernal-lajikkeita. Omenoiden lisäksi on myynnissä myös sipulia, perunaa, naudan- ja lampaanlihaa sekä pakastemarjoja. Tervetuloa!

tiistai 5. syyskuuta 2023

Satokautta edelleen mennään

 Syyskuu alkoi, ja sääennusteen mukaan kelin pitäisi lämmetä loppuviikkoa kohti. Ja jopa auringonkin pitäisi pilkistellä pilviverhon takaan, loistavaa!

Viime viikonloppuna oli perunan itsepoimintapäivät - kiitokset kaikille kävijöille. Annabelle-peruna kerättiin loppuun, mutta Siikli-perunaa jäi jäljelle vielä seuraaviin itsepoimintapäiviin 16.-17.9.23. Mutta sitä ennen, eli nyt tulevana viikonloppuna vietetään Lähiruokapäivää. Meillä päivän vietto onnistuu esimerkiksi itsepoimien - poiminnassa on vadelmia tunneleilla sekä sokerimaissia avomaalla. Tilamyymälä Puimasuulissa on myös myynnissä useita eri omenalajikkeita, luumua, mansikkaa, karhunvatukkaa, kesäkurpitsaa, sipulia, mehuja yms. Jäätelövitriinissä on herkkuja, ja pehmiskone laitetaan päälle. Tervetuloa!



maanantai 28. elokuuta 2023

Sadetta, suorastaan kaatamalla

 Syksyn lähestyminen tuntuu olevan entistä lähempänä, ainakin tänään, kun vettä alkoi puolen päivän aikaan satamaan kaatamalla. Sääennusteet lupaavat epävakaista säätä tälle viikkoa muutenkin, vaikka kovimmat sateet taidetaan saada nyt maanantaina.

Satokausi etenee, kelistä huolimatta. Viime viikonloppuna järjestettiin tunneleilla vadelman itsepoimintaa, ja ensimmäisiä sokerimaissejakin oli itsepoimien keruussa. Tulevana viikonloppuna meillä on perunan itsepoimintaa - la 2.9. klo 9-12 ja su 3.9. klo 12-15. Nostamme perunat koneella hellävaroen maanpinnalle, mistä voi sitten itse poimia haluamansa määrän. Perunan hinta on itsepoimintapäivinä 50 snt/kg itsenoukkien.

Omenoita ollaan myös keräilty myyntiin, ja nyt myynnissä on Valkeaa Kuulasta. Tällä viikolla toivottavasti saadaan poutahetkiä ja niinä kerättyä muitakin lajikkeita. Ensimmäisiä mehupuristuksia on tehty, ja omenamehua on nyt myynnissä. 

Muista herkuista huomenissa olisi tarkoitus katsastaa luumupuut, jos niistä saataisiin jotain myyntiin. Päärynöissä mennee vielä hetki, mutta tulossa niitäkin on.



maanantai 21. elokuuta 2023

Kiitos Landefest 2023 - satokausi jatkuu edelleen

 Landefest 2023 viettiin viime viikonloppuna sään helliessä - kiitos kaikille kävijöille! Työkonearvuuttelussa olivat mukana seuraavat työkoneet: numerolla yksi kisannut vihreä kapistus oli lumilinko. Kakkosnumerolla esiintyi ns. myyräojien kaivuukone, eli kapistus joka traktorin perässä kaivaa maahan pieniä ojia, jotka täytetään karkealla soralla. Nämä soraojat sitten parantavat pellon vesitaloutta, eli auttavat johtamaan vettä maan pinnasta syvemmälle talteen. Kolmas kone on jyrsin, joka siis muokkaa pellon pintaa kylvö- ja istutuskuntoon. Viimeisenä koneena oli sadetusautomaatti. Työkaluina oli tunneleilla tarpeellisia käsityökaluja: pitkää metallihärveliä käytetään tunnelia peittävien kalvojen siirtelyyn. Metallirengas on puolestaan on apuväline, jota tarvitaan tunneleita peittävien kalvojen köysittämiseen paikoilleen. Tänään arvottiin työkonearvuuttelun osallistujien kesken mansikkalaatikko - sen voitti Sylvia Mukheef. Onnea voittajalle!

Landefestin jälkeen on myös elämää - eli satokausi jatkuu edelleen. Vadelmapensaissa on paikoin yllättävän hyvin kypsiä marjoja, kun sinne sisäosiin vain jaksaa kumartaa. Pensasmustikoita kypsyy myös hissukseen lisää. Herukoita ja karviaisia on vielä sitkaimmille poimijoille. Sipulia ja papua on helpommin poimittavissa. Sokerimaissin itsepoiminta alkanee nyt tulevana viikonloppuna. Valmiiksi poimittuna on saatavana edellä mainittujen lisäksi mm. mansikkaa ja omenaa. Satokausi jatkuu siis hyvin runsaana.

torstai 10. elokuuta 2023

Vaihtelevaa säätä ja satorunsautta

 Kelit ovat tällä viikkoa olleet kovin vaihtelevat. Maanantaina oli järisyttävän kostean kuumaa, joka yhdessä yössä vaihtui tuuleksi ja toistakymmentä astetta viileämmäksi sääksi. Sääennusteiden mukaan keli näyttäisi poutaantuvan, korkeintaan pieniä sateenropsuja näyttäisi olevan tulollaan. 

Tällä hetkellä monenmoista satoa on kerättävissä ja keräillään, tässä kasvikohtaisia tietoja.

Vadelman satokausi avomaalla jatkuu edelleen, mutta marjojen määrä on toki kääntynyt laskuun. Poimiessa kannattaa varautua sukeltamaan syvemmälle pensaaseen kypsien marjojen metsästyksessä. Valmiiksi poimittua vattua on saatavana edelleen päivittäin, satomäärien mukaan.

Avomaan mansikan itsepoimintaa kysellään edelleen, mutta se on päättynyt. Valmiiksi poimittua mansikkaa on myynnissä päivittäin - valmiiksi poimitut marjat kerätään tunneleista, lajikkeina pääsosin Favori- ja Florentina.

Pensasmustikka antaa odottaa itseään, mutta jonkinmoisia määriä on jo kerätty.  Valmiiksi poimittua on saatavana aika ajoin, ja kannattaa siis pirauttamalla varmistaa saatavuus hakureissulle lähtiessä. Pensasmustikan itsepoiminta on avoinna aamupäivisin. 

Herukkapensaista on kerättävissä kaikenvärisiä herukoita, ja karviaisetkin rupeavat olemaan herkullisen mehukkaita.

Karhunvatukka on aloittanut kypsymisen, ja valmiiksi poimittuja karhunvatukoita on myynnissä. 

Sokerimaissin satokausi korkattiin tällä viikkoa, ja ensimmäisiä tähkiä on nyt myynnissä. Itsepoiminta alkanee parin viikon päästä, kun poiminta on helpompaa. Muista kasveista hernettä on vielä vähän, leikkopapua rupeaa olemaan runsaammin. Valkosipulit on tältä satokaudelta myyty, mutta kelta- ja punasipulia on myynnissä edelleen. Ja samoin perunaa, kahta sorttia eli Annabelleä ja Siikliä.

Satokauden voi siis todeta olevan runsas, ja tämä luettelomainen selitys kasveista varmaankin alleviivaa tätä. Omenoiden, luumujen ja päärynöiden satokausi on vasta nurkan takan, ja monet herkut vielä tuloillaan.


torstai 3. elokuuta 2023

Landefest 2023

Landefest 2023 järjestetään 18.-20.8. Hämeenkyrössä, ja tiedossa on paljon nähtävää ja koettavaa - koko viikonlopun ajan.

Tässä ohjelma meillä:

- tiluskierros traktorilla klo 13 & 15 jokaisena Landefest-päivänä (pe-su)

- la 17.8. talutusratsastusta klo 11-13

-  koko Landefestin ajan meillä on käynnissä maatalouden koneisiin liittyvä kilpailu. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan laatikollinen mansikkaa.

- lapsille ja muille seikkailumielisille leikkimielinen arvoitussuunnistus


La 17.8. Mahnalan maamiesseuran metrilakujen ynnä muiden herkkujen myyntiä Puimasuulin edessä.


Navetassa mahdollisuus osallistua Flowers of Your Life:n järjestämälle kukkasidonnan työpajaan Navetassa.


Puimasuuli on Landefestin aikana avoinna normaalin aukioloajan mukaan, eli pe 18.8. klo 9-19, la 19.8. klo 9 - 18 ja su 20.8. klo 10 - 18. Itsepoiminta on avoinna myös, tiedot siitä nettisivullamme. Itsepoimia saa vain niitä kasveja, jotka ovat sinä päivänä poimittavissa.



Perunan itsepoimintapäivät syyskuussa 2023

Perinteiset perunan itsepoimintapäivät järjestetään syyskuulla. Ensimmäiset itsepoimintapäivät ovat la 2.9. klo 9-12 ja su 3.9. klo 12-15. Lajikkeina Siikli ja Annabella. Mikäli ensimmäisestä päivästä jää jäljelle kerättävää, järjestetään toinen itsepoimintaviikonloppu la 16.9. klo 9-12 ja su 17.9. klo 12-15.

Perunan itsepoiminnassa tarvitset mukaasi keliin ja homman sopivat vaatteet - jalkaan esimerkiksi kumpparit ja käteen hansikkaat. Perunat nostetaan hellävaraisella mattokoneella maanpintaan, mistä voi sitten valita haluamansa potut. Poimimista varten saat lainaksi meiltä ämpäreitä, ja kotiin kuljetusta varten on tarjolla säkkejä ja kasseja. Perunan hinta on itsepoimintapäivänä 50 snt/kg pellosta itse keräten.


lauantai 29. heinäkuuta 2023

Sadepäivä

 Olipahan aikamoinen sadepäivä! Sellaisia yht'äkkisiä kaatosadekuuroja ropsahti useampia, kaatosateiden välissäkin sateli vaihtelevasti. Tänään sattui olemaan myös Ollin nimipäivä, ja vanha kansa sanoi, että jos tänään sataa, sataa seuraavat seitsemän viikkoa. Sääennusteiden mukaan epävakaista säätä on tiedossa, mutta sateiden määrä ja ajankohta vaihtelee ennustuksittain. Varmaankin matalapaineen tarkkaa reittiä on vaikea ennustaa, ja kuuroja saattaa syntyä äkkinäisesti, ennalta aavistamatta.

Satoi tai paistoi, vadelman, punaherukan ja saskatoonin satokausi on nyt runsaimmillaan. Poiminta on helppoa, vaikka keli asettaa poimijalle haasteen. Kumisaappaat ja sadevaatteet ovat käytännöllisimmät varusteet. Poiminta-astian on hyvä olla kannellinen, ja esimerkiksi vadelmat on paras kerätä suoraan pakkaspurkkeihin. Vadelmat on myös syytä pakastaa välittömästi - herkkänä marjana se ei missään olosuhteissa kestä pitkää säilytystä.

Avomaan mansikan satokausi päättyi näihin sateisiin - toki sitkeimmät marjastajat varmasti vielä jotain saattavat löytää, mutta helppoa se ei ole. Mansikan satokausi jatkuu toki miellä edelleen tunneleilla - poimimme päivittäin tuoreita mansikoita myyntiin.

Pensasmustikan satokausi on aluillaan, ja paikoin kypsiä marjoja on jo melko runsaasti. Pensasmustikka on siitä jännä marja, että yhden tertun  marjat kypsyvät hyvin eriaikaisesti. Ne pitää siis poimia yksitellen, mutta toisaalta tämä hidas kypsymistahti tekee satokaudesta melko pitkän.


perjantai 21. heinäkuuta 2023

Satokauden runsautta

 Satokausi rupeaa tässä kohtaa näyttäytymään kaikessa runsaudessaan: vadelmien ja pensasmustikoiden määrä lisääntyy päivä päivältä, saskatoon-, puna- ja valkoherukkapensaat notkuvat painavien terttujen alla, ja avomaaltakin sitkeimmät poimijat ovat vielä löytäneet mansikoita. Marjojen lisäksi palkokasvien eli herneen ja pavun itsepoiminta on käynnissä.

Kesä on siis kääntymässä loppukesää kohti. Tässä kohtaa suljemme myös osan myyntipisteistämme, ja kiitämme asiakkaita Häijään, Ikaalisten Nesteen ja Kyröskosken Nesteen osalta. Myyntipisteemme Hämeenkyrön ja Tippavaaran S-marketeilla sekä Ikaalisten Kompissa ovat edelleen avoinna aukioloaikojen mukaisesti.

Miten pensasmustikan ja saskatoonin itsepoiminta toimii?

 Saskatoon ja pensasmustikka kasvavat meillä samalla peltolohkolla, joten sama ohjeistus toiminee niille molemmille. Saskatoon on näistä kahdesta aikaisempi, ja sen pensaat notkuvatkin nyt kypsiä marjoja. Pensasmustikan satokausi on tätä kirjoittaessa vasta alkamassa, mutta sato runsastunee viimeistään heinä-elokuun vaihteessa.

Nämä molemmat tummat marjat eroavat esimerkiksi metsämustikasta siinä, että ettäniiden marjatertuissa yksittäiset marjat kypsyvät eri aikaan, eli ne on noukittava yksitellen. Toisaalta marjoja on runsaasti joka puolella pensasta, ja erityisesti pensaiden sisäosat kannattaa tarkistaa - useimmiten suurimmat ja kypsimmät marjat löytyvät sieltä. Pensasmustikkaan ja saskatooniin emme ota varauksia, poimimaan pääsee päivittäin aamupäivisin. Tästä huolimatta on hyvä pirauttaa etukäteen (p. 0400 - 625 636 tai 03 - 3711 163), ja varmistaa satotilanne. Jos päivän sato on kerätty, poimintaa jatketaan seuraavana päivänä. Marjojen kypsymistahti hiukan vaihtelee, minkä vuoksi päivittäistä poimintamäärää on jonkin verran vaikeaa arvioida useiden päivien päähän. Pensasmustikan satokausi kestää yleensä ainakin elokuun ajan, joskus on kerätty jopa melkein koko syyskuukin. Saskatoonin paras satokausi on yleensä heinäkuun loppupuolella. Poimintapäiviä on siis vielä tällekin vuodelle tiedossa useita.

Itsepoiminta-astioiksi soveltuvat  hyvin monenlaiset astiat: joidenkin mielestä on helppoa kerätä pakastaessa vaikka suoraan pakastepurkkeihin, osa kerää mieluummin ämpäriin tai johonkin muuhun isompaan astiaan. Vaatetus ja jalkineet säätilan mukaan, ja tarvittaessa juomapullo on myös hyvä ottaa mukaan. 

Itsepoiminta alkaa ilmoittautumisella itsepoiminnan punnituksessa. Tyhjät astiat punnitaan, jotta niiden paino voidaan vähentää lopussa täysien astioiden painosta. Tarvittaessa meiltä saa myös erikokoisia laatikoita ja muita astioita poimintaa varten - luontoa säästääksemme otathan astioita alkuun mukaasi vain sen verran kuin arvelet jaksavasi poimia. Tarvittaessa astioista saa kyllä lisää. Meillä käytössä vähimmäisostosmäärä, mikä maksetaan ennen itsepoiminta-alueelle menoa. Vähimmäisostosmäärä vaihtelee poimittavissa olevien satojen ja ajankohdan mukaan. 

Pensasmustikkamaa sijaitsee välittömästi itsepoiminnan punnituspisteen takana. Mustikkamaalla kuljetaan rivien suuntaisesti, rivien poikkikulkeminen on ehdottamasti kielletty. Poimiessaan saa maistella, mutta pensasmustikkamaalle ei saa mennä yksinomaan syömään marjoja. Yleensä paremmat mustikkapaikat löytyvät rivien keskeltä tai alapäästä. 

Saskatoon on lintujen herkkua, mistä syystä se piileksii verkkojen alla. Poimintaa varten sukelletaan verkon alle nostamalla ensin verkkoja pitäviä painoja pois sopivalta kohdilta. Poiminnan jälkeen verkko painotetaan uudestaan.

Kerättyäsi haluamasi määrän marjoja, palaa saaliisi kanssa itsepoiminnan punnituspisteelle. Punnituspistessä astiat punnitaan, ja niistä vähennetään tyhjien astioiden paino. Tällöin erotuksena saadaan marjojen kokonaispaino ja sitä kautta niiden hinta. Lopullinen maksettava määrä saadaan kuin tästä hinnasta vähennetään pellolle mennessä maksettu vähimmäisostosmäärä.


Vinkkejä vadelman itsepoimintaan

 Vadelmariveissä rupeaa olemaan jo runsaasti kypsän punaisia marjoja, ja satokausi on siis käynnissä.  Vadelman itsepoimintaa suunnitellessa on aina hyvä soittaa (p. 03 - 3711 163 tai p. 0400 - 625 636)  ja varmistaa varaamalla poimintapaikka ennen marjamaille lähtöä. Parhaiten meidät tavoittaa aukioloaikoina: ma - pe klo 8 - 20, la klo 8- 19 ja su klo 10 - 20. Itsepoiminta on avoinna: ma - pe klo 8 - 18, la klo 8 - 14 ja su klo 10 - 18, mikä tarkoittaa, että näinä ajanjaksoina pääsee pellolle. Poimia voi myöhempään, muun aukioloajan puitteissa.

Tässä vielä muutama vinkki vadelmamaille lähdöstä ja vadelmien poiminnasta.  Perussäännöt ovat vadelmamailla samat kuin mansikan itsepoiminnassa: noudata annettuja ohjeita, nouki vain osoitetulta riviltä, ja kysy tarvittaessa lisätietoja vadelmaoppaalta (esim. toista poimintapaikkaa, missä on WC, missä voi pestä kädet  jne). Meillä vadelmapenkeissä merkkeinä toimivat poimintapöydät, joita siirretään rivissä eteenpäin sitä mukaa kun kerätään. Pöytä jätetään siis siihen, mihin oma kerääminen päättyy. Tällöin seuraavan kerääjän on helppo jatkaa. Vadelmamailla on myös jonkin verran erilaisia muovituoleja ja -penkkejä, joita voi halutessaan käyttää poimiessaan. Kypsät marjat kerätään purkkiin tai suuhun, huonoja on hyvä tiputella riviväliin.

Vadelma on herkästi rikkoutuva marja, minkä vuoksi se kannattaa kerätä suoraan pakastepurkkiin. Purkit ja niiden kannat punnitaan ennen marjamaille menoa tyhjänä. Kun purkkien paino tyhjänä vähennetään täysien purkkien painosta, saadaan selville marjojen paino. Maksu perustuu poimittujen marjojen kilomäärään. Myös vadelmien itsepoiminnassa meillä on käytössä itsepoiminnan vähimmäisostosmäärä, joka peritään henkilöä kohti.

Vadelman oksissa on jonkin verran piikkejä, jotka saattavat raapia. Yksinkertaisin suojautumistapa on käyttää pitkähihaista paitaa tms. Hattu, juomapullo ja sopivat eväät on myös tarpeellisia vadelmamailla. Sääennustetta kannattaa seurata myös, ja pakata mukaan tarvittaessa myös sadevaatteita sekä lämmintä vaatetta.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Akkainviikko

 Eilen alkoi akkainviikko eli naistenviikko - seuraavan viikon ajan nimipäiviään viettävät vain naiset, ja vanhan kansa mukaan sataa. Sataminen taas on seuraus siitä, että ämmät itkevät paljon. Sääennusteet näyttävät toteuttavan tätä ennustetta, koska vähintään kuurosateita on joka päivälle sääkartoissa piirretty. Kuurosateista karttaa tulkitessa kannattaa muistaa, että tähän meidän mäen syrjään ei ihan aina sateet satu, vaikka ympärillä sataisikin.

Vadelmakausi on aluillaan, ja joka päivä löytyy entistä enemmän kypsiä marjoja. Tällä hetkellä ei vielä uskalleta ottaa poimintavarauksia tai varauksia valmiiksi poimituista vadelmista, koska satomäärän arviointi on vielä haastavaa. Tarkastuskierrokset kasvustossa kuitenkin antavat viitettä siitä, että lähipäivinä aloitetaan vadelman varaaminen. Varaamismahdollisuus päivitetään heti meidän nettisivulle www.yrjolanmarjatila.fi, kun se on mahdollista.

Mansikan itsepoiminta jatkuu edelleen, vaikka satokausi on ihan viime metreillä. Kokeneet marjanpoimijat osaavat toki pöyhiä mansikkapuskia, ja löytävät sieltä mansikoita. Nämä viimeiset mansikat ovat kaikkein sokeripitoisimpia, ja jos siis haluaa pakastaa erittäin makeita mansikoita, niin nyt niitä on. Työtä vaan teettävät hyvin paljon.

Muista marjoista satokausi on käynnissä jo saskatoonilla sekä puna- ja valkoherukalla. Pensasmustikan satokausi on aluillaan. Marjojen lisäksi meillä on itsepoiminnassa hernettä sekä leikkopapua.

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Yhden loppu, toisen alku

 Tässä kohtaa kesää mansikan satokausi etenee kohti vääjäämätöntä loppuaan. Tästä syystä emme enää ota vastaan varauksia mansikan itsepoimintaan, emmekä varaa valmiiksi poimittuja mansikoita. Mansikkaa pääsee itsepoimimaan päivittäin, niin kauan kuin sato päivässä riittää. Aikaa poimiessa kuluu jo runsaasti, toki ahkeran  poimijan mansikka palkitsee erittäin maukkailla ja sokerisilla herkkumarjoilla.

Mansikkakauden loppu on toisaalta myös merkki muiden marjojen satokauden alusta. Tällä hetkellä esimerkiksi saskatoon-marjojen satokausi on alkanut, ja on nyt runsaimmillaan. Ensimmäisiä pensasmustikoita ja vadelmia on mahdollista poimia myös, samoin puna- ja valkoherukat rupeavat olemaan poimittavissa.

tiistai 11. heinäkuuta 2023

Kohti avomaan mansikkakauden loppua

 Viime päivien lämpimän aurinkoiset säät ovat kiihdyttäneet mansikoiden kypsymistä avomaalla, ja loppusuoralla jo ollaan. Tällä hetkellä vielä poimittavaa on, mutta töitä ämpärillisen eteen joutuu tekemään jo enemmän kuin viikko sitten. Kokeneet poimijat toki noukkaisevat sangollisen käden käänteessä. Ennen mansikkaretkelle tuloa kannattaa soittamalla varmistaa poimintatilanne - nyt viime päivinä on ollut ruuhkaisaa, ja poimimaan on päässyt ainoastaan varauksella.

Mansikoiden jälkeen marjakausi jatkuu muiden marjojen parissa. Avomaan vattukausi alkanee reilun viikon päästä, ja varmaan loppuviikosta pystyy poimimaan jo ensimmäisiä saskatooneja. Saskatoon on tummanpuhuva, miedonmakuinen ja paljon hyviä ravintoaineita sisältävä marja, joka esimerkiksi hilloissa, mehuissa ja kiisseleissä taittaa mukavasti muiden marjojen happamuutta.



sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Tunneli-itsepoiminta jatkuu!

Jatkamme suosittua itsepoimintaa tunneleilla, ja ensimmäinen tunnelipoiminta päivä on heti huomenna. Poiminta alkaa klo 8, ja päättyy, kun päivän sato on kerätty. Tunneli-itsepoiminta on avoinna satotilanteen mukaan, ja sinne ei voi tehdä varauksia. 

Tunnelissa marjat kasvatetaan n. 1.5 m korkeudella, ja poiminta tapahtuu sateelta ja tuiverrukselta suojassa katteen alla.

Tässä vielä kertauksena vinkkejä tunnelipoimintaan:

Poimintaan on hyvä varata sopivan kokoinen astia. Paras marja-astia on melko laakea, koska tällöin marjat eivät painu. Hattu, sopiva vaatetus ja tarvittaessa juomista ovat myös hyviä varusteita myös tunnelilla. On myös syytä huomata, että tunnelialueella ei ole WCtä.

Tunneli-itsepoimintaan ilmoittautuminen tapahtuu normaalissa itsepoiminnan ilmoittautumispisteessä pellon laidalla. Omat astiat punnitaan, ja niihin laitetaan tarralla tieto painosta tyhjänä. Tällöin astian paino saadaan vähennettyä pois, kun se tuodaan poiminnan jälkeen mansikoiden kanssa punnitukselle. Tässä yhteydessä maksetaan myös vähimmäisostosmaksu.

Tämän jälkeen tunnelille siirrytään traktorikuljetuksella. Tunnelissa on opas, joka osoittaa poimintapaikan.

Mansikat kasvavat tunneleissa pöydillä, ja kypsät marjat ovat noin puolentoista metrin korkeudella.  Poiminnassa käytössä on pöytiä, joka toimii rivin merkkinä. Pöytää siis siirretään poimiessa sitä mukaa eteenpäin, kun etenee kasvustossa. Pöytä jätetään siihen pisteeseen, mihin asti kerää. Tällöin seuraava poimija tietää, mistä jatkaa.

Poimiessa on syytä olla varovainen, ettei vahingoita kasveja, kasvatuspöytiä ja kastelujärjestelmiä.  Tunneleissa meillä on kasvamassa ns. jatkuvasatoisia mansikoita, jotka siis kukkivat ja tekevät marjoja koko kasvukauden ajan. Nytkin näkyvissä on kukkia, joista siis kehittyy mansikoita myöhemmin kesällä.

Emme suosittele mansikoiden  tunnelipoimintaa pienimmille lapsille: marjat ovat korkealla ja esimerkiksi kasvatuspöydät eivät kestä tönimistä tai roikkumista.

Sukellus mansikan sisuksiin eli mikä on se paras mansikka

 Monesti kuulee puhuttavan, että se tai tuo mansikkalajike on toista makeampi tai jollain muulla tapaa parempi. Ja mitä yksi pitää parhaana, ei taas ole ollenkaan jonkun muun makuun. Taannoin gelatokursseila Italiassa opimme käsitteen "organolettica", joka siis suorana käännöksenä tarkoittaa aistinvaraista. Tällä aistinvaraisuudella, organoleptisuudella, ilmaistaan esimerkiksi ruuan kaikkia ominaisuuksia, joita ihminen nauttiessaan ruokaa havannoi - joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Organoleptisiä ominaisuuksia ovat siis esimerkiksi maku ja sen eri vivahteet, suutuntuma, ulkonäkö ja tuoksu. Näitä kaikkia ominaisuudet ovat isoja kokonaisuuksia, joiden yhdistelmä vaihtelee eri mansikkalajikkeilla. Vaihtelu aiheuttaa makuerot.

Mansikan maun kaksi päätekijää lienevät sen sokeripitoisuus ja sen sisältämien happojen määrä. Happojen ja sokereiden suhde toisiinsa luo maun pohjan. Kaikki me aistimme makeutta ja hapokkuutta eri tavoin, minkä vuoksi makeimman mansikan titteliä on vaikea yksiselitteisesti jakaa. Kaikissa lajikkeissa, satokauden alussa sokeripitoisuus on refraktometrillä mitaten n. 7-8%, keskikaudella noin 10-13%, ja loppusatokaudesta lähemmäs 20%. joskus jopa ylikin. Tämä sokerimäärä perustuu mittauksiin, joita teemme omassa mansikkagelaton valmistuksessa - mansikan sokeripitoisuus on tiedettävä, jotta osaamme lisätä oikean määrän sokeria gelaton täydellisen sokerimäärän saavuttamiseksi. Mittauksien perusteella voi todeta, että alkukauden suuret mansikat eivät siis ole niin makeita kuin aivan viimeisinä kerättävät, yleensä hyvin pienikokoisiksi jäävät mansikat. Mutta - makeuden aistiminen ei koostu ainoastaan sokereista, vaan myös mansikan sisältämät hapot vaikuttavat maun koostumukseen. Hyvin hapokas marja, vaikka sen sokeripitoisuus olisi hyvinkin korkea, voi maistua vähemmän makealta kuin vähempi happoinen marja. Säilöntämenetelmistä esimerkiksi pakastuksessa sokereita häviää, minkä vuoksi sokeritta pakastetut, voimakashappoiset mansikat maistuvat hapokkailta, varsinkin jos ne sulavat kokonaan ennen syömistä. Jos ei halua käyttää sokeria pakastuksessa, hyvä valinta voi siis olla tuoreena miedonmakuinen eli vähähappoinen mansikka. Ne happamoituvat vähemmän pakkasessa kuin voimakkaan makuiset mansikat.

Maun lisäksi moni arvioi mansikoita myös tuoksun, suutuntuman ja ulkonäön perusteella. Eri mansikat tuoksuvat erilaisille - joiden aromi vivahtaa yrttisyyteen, toisissa on selkeä metsämansikan aromi ja jonkin tuoksu on hyvin mieto. Suutuntuma kertoo mansikan rakenteesta: onko se kuiva vai mehukas, pehmeä vai kova, ovatko pähkylät pinnassa ja luovat tunteen karheudesta, vai ovatko ne syvällä marjassa, jolloin niitä hädin tuskin tuntee. Ulkonäköseikkoja ei mansikoiden kohdalla sovi myöskään unohtaa: lajikkeiden väri kypsänä vaihtelee vaalean oranssinpunaisesta hyvin mustanpuhuvaan, tummapunaiseen. Eri lajikkeiden marjojen kiito on myös erilainen: joillakin lajikkeilla on voimakas kiilto, toiset ovat mattapintaisempia.

Mikä se paras mansikka sitten on? Aivan varmasti paras mansikka on se, joka täyttää sen nauttijan vaatimukset mansikan suhteen. Meillä kaikilla on erilainen näkemys hyvästä mansikasta, minkä vuoksi eri mansikkalajikkeita on hyvä maistaa ennen ostamista. Oma kokemus, itsetehty arviointi on paras tapa valita paras mansikka. Muussa tapauksessa mansikka saattaa olla jonkun toisen suuhun mieluisin.


lauantai 1. heinäkuuta 2023

Kesäsadetta - mansikkaa on

 Tänään lauantaina Ikaalisissa oleva Nesteen myyntipiste on kiinni sairastapauksen vuoksi. Huomenna avoinna taas normaalisti.

Keli näyttää muuttuvat nyt epävakaiseksi, ja tänään on sadellut. Ihan hyvä niin - luonto tarvitsee vettä, ja aika pitkä hellejakso onkin takana. Mansikat kypsyvät kuitenkin nyt, säästä huolimatta, mutta sadesäällä pellolle kannattaa varata jalkaan kumpparit ja päälle sadevaatteet. Vettä ei keräänny poiminta-astiaan, jos varsinaisessa keruuastiassa on kansi ja kerää mansikat alkuun esim. siivilään tai pienempään kippoon, mistä kaataa ne varsinaiseen keruuastiaan.



torstai 29. kesäkuuta 2023

Mansikkaa täyttä vauhtia

 Tässä kesäkuun viimeisellä viikolla mansikkakausi on päässyt täyteen vauhtiin. Tällä hetkellä mansikoita poimitaan jo lähes kaikilla mansikkalohkoilla avomailla, eli nyt kannattaa herkutella mansikoilla ja säilöä niitä talven varalle. Keruussa ovat nyt monen suosikit Polka ja Sonata, jotka soveltuvat monenmoiseen käyttöön. Kuumia kesäpäivä varten kannattaa tehdä myös mansikkasimaa - tuoreista mansikoista tehdessä marjat kannattaa kevyesti survoa ennen muiden aineiden lisäystä.

Muita kesänherkkuja tässä kohtaa vuotta ovat uudet perunat, sipuli ja herneet. Lisukkeeksi jos on silliä ja voita, niin siinähän kesän lounaan ja illallisen parhaat palat ovat. Omaa herkkua näiden lisäksi on myös pika-kaalisalaatti: uutta kaalia suikaleina, ja siihen sekoitetaan tilkka oman maun mukaista kasviöljyä, suolaa, pippuria ja sitruunanmehua. Salaattia voi syödä heti, mutta paremmalta maistuu vähän makuunuttuaan jääkaapissa.

Mutta nyt täytynee etsiä jotain apetta itselle, ja lopettaa kirjoitus tähän. Tuli nälkä.

tiistai 27. kesäkuuta 2023

Mansikan ja herneen itsepoiminta

 Mansikoiden ja herneen itsepoiminta on pyörähtänyt täyteen vauhtiinsa, ja tässä muutamia vinkkejä marjaretken suunnitteluun: jo ennen marjaretkelle lähtöä kannattaa vanhanaikaisesti pirauttaa tänne tilalle (p. 03-3711 163 tai 0400 - 625 636) ja tiedustella marjatilannetta. Puhelimet saattavat olla joskus varsin ruuhkaisia - varsinkin aamutuimiin - mutta päivemmällä yleensä puhelinruuhka helpottaa. Jos haluaa tulla poimimaan jonain tiettynä päivänä, kannattaa puhelun yhteydessä tehdä varaus. Varauksen tekemällä on mahdollista päästä poimimaan ma - pe klo 8 - 18, la klo 8 - 14 ja su klo 10 - 18. Tässä kohtaa päättymisaika tarkoittaa siis sitä ajankohtaa, jolloin on viimeistään ilmoittauduttava itsepoiminnan punnituspisteellä. Poimia saa arkisin ja sunnuntaisin liki klo 20 ja lauantaisinkin melkein klo 18 asti. 

Mansikkamaalle lähtiessä kannattaa varustautua hatun, juomisen ja sopivan astian kera. Mansikanpoimintaan paras astia on melko laakea, koska marjat eivät siinä linttaannu ja painu toistensa painosta. Marjat voi poimia joko karoineen tai ilman karoja - aivan miten itse haluaa. Ja tietysti voi maistella ja syödä sen verran kuin jaksaa siinä poimimisen ohessa.

Itsepoiminnassa on hyvä muistaa, että poimia saa ainoastaan niiden kasvien satoa, joka kulloisenakin päivänä on itsepoiminnassa. Marjapellolla on opas, joka näyttää poimintapaikan. Jos haluaa vaihtaa toiseen paikkaan, kysy oppaalta.

Poiminta-astioiden tultua täyteen palataan takaisin itsepoiminnan punnituspisteelle, jossa punnitaan kerätyt marjat. Tästä syystä on hyvin tärkeää tuoda ilmoittautuessa punnitukseen kaikki ne astiat joihin marjoja kerää - omien, mukana tuotujen astioiden paino vähennetään pois vaa'an näyttämästä kokonaispainosta.

Astioihin kerättyjen marjojen painon selvittyä poimitut tuotteet maksetaan punnituspisteellä. Meillä on käytössä vähimmäisostos, eli jokainen itsepoiminta-alueelle menevä maksaa vähimmäisostosmaksun. Maksu vaihtelee mm. kerättävissä olevan sadon ja ajankohdan mukaan.

Kotiin mennessä poimitut marjat kannattaa laittaa kylmään mahdollisimman pikaisesti. Mansikka säilyy jonkin aikaa jääkaapissa, jääkaappilämpötilassa (4 -5ºC), mutta isommat erät kannattaa säilöä joko pakastamalla tai muilla tavoin.

Meillä voi myös kerätä hernettä itsepoimien. Hernepellossa on keruukohta merkitty kyltillä, ja kyltin lähettyvillä ovat suurimmat palot. Herneet on helpointa kerätä esimerkiksi pussiin tai kangaskassiin. Myös herneet ovat itsepoiminta-alueella, jota koskee vähimmäisostosmaksu. Palkoherneitä voi syödä sinällään, tai sitten tehdä apposia (eli vetoherneitä). Herneet sopivat myös pakastukseen: paloista perataan herneet, ja ne pakastetaan sopivina annoksina. Talvella herneitä voi lisätä vaikkapa keittoon , tai hiven jäisenä salaattiin tuomaan kesän muistoja lautaselle.

lauantai 24. kesäkuuta 2023

Punoitusta pellolla - itsepoimintaa aloitellaan ma 26.6.23

 Nyt viikonlopun aikana mansikoiden vaaleneminen ja punoitus pelloilla on edennyt hyvään suuntaan, ja heti ensi viikon alussa eli ma 26.6. aloitellaan itsepoimintaa. Maanantaina ei aloiteta ihan aamusta, vaan vasta klo 10 pintaan - himpun verran valmisteluja jää siihen aamuun, ja toisaalta ehditään myös silloin käydä pohtimassa kypsien marjojen määrää. Nyt alkuvaiheessa satokautta emme ota poimintavarauksia, vaan poimimaan pääsee niin kauan kuin kypsiä marjoja riittää. Itsepoiminnassa meillä on käytössä vähimmäisostos.

Pari päivää sitten päästiin maistamaan myös yhtä uutta marjasorttia, haskapia. Taimet ovat melko pieniä vielä, ja isompaa satoa on odotettavissa vasta muutaman vuoden perästä - jos siis talvehtivat hyvin siihen asti. Uusien marjalajien viljely on mielenkiintoista, ja nyt tulevina vuosina nähdään kuinka haskapi maistuu ja millaista sen kasvatus kokonaisuudessaan on.

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Mansikkatunnelin tyhjennysmyynti to 22.6. klo 8.30 alk.

 Järjestämme to 22.6. klo 8.30 alk. mansikoiden tyhjennysmyynnin tunnelilla. Itsepoiminta on avoinna niin kauan kun poimittavaa riittää, ja kilohinta itsepoimien on 8 €/kg. Tähän itsepoimintaan emme ota varauksia. Itsepoiminnassa meillä on käytössä vähimmäisostos.

Tässä vielä vinkkejä tunnelipoimintaan:

Poimintaan on hyvä varata sopivan kokoinen astia. Paras marja-astia on melko laakea, koska tällöin marjat eivät painu. Hattu, sopiva vaatetus ja tarvittaessa juomista ovat myös hyviä varusteita myös tunnelilla.

Tunneli-itsepoimintaan ilmoittautuminen tapahtuu tilamyymälä-kahvio Puimasuulilla. Omat astiat punnitaan, ja niihin laitetaan tarralla tieto painosta tyhjänä. Tällöin astian paino saadaan vähennettyä pois, kun se tuodaan poiminnan jälkeen mansikoiden kanssa punnitukselle. Tässä yhteydessä maksetaan myös vähimmäisostosmaksu.

Tämän jälkeen tunnelille siirrytään traktorikuljetuksella. Tunnelissa on opas, joka osoittaa poimintapaikan.

Mansikat kasvavat tunneleissa pöydillä, ja kypsät marjat ovat noin puolentoista metrin korkeudella.  Poiminnassa käytössä on pöytiä, joka toimii rivin merkkinä. Pöytää siis siirretään poimiessa sitä mukaa eteenpäin, kun etenee kasvustossa. Pöytä jätetään siihen pisteeseen, mihin asti kerää. Tällöin seuraava poimija tietää, mistä jatkaa.

Poimiessa on syytä olla varovainen, ettei vahingoita kasveja, kasvatuspöytiä ja kastelujärjestelmiä.  Tunneleissa meillä on kasvamassa ns. jatkuvasatoisia mansikoita, jotka siis kukkivat ja tekevät marjoja koko kasvukauden ajan. Nytkin näkyvissä on kukkia, joista siis kehittyy mansikoita myöhemmin kesällä.

Emme suosittele mansikoiden  tunnelipoimintaa pienimmille lapsille: marjat ovat korkealla ja esimerkiksi kasvatuspöydät eivät kestä tönimistä tai roikkumista. Itsepoiminta avomaalla alkanee heti juhannuksen jälkeen, ja sinne toivotamme kaikenikäiset lapset tervetulleiksi.


sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Juhannusviikkoa aloitellaan

 Juhannus lähestyy vääjäämättä, ja keskikesä on lähestymässä. sääennusteen mukaan nyt on edessä vielä kolme hyvin kuumaa päivää, minkä jälkeen aatonaattona eli torstaina satelee. Juhannusaatosta eteenpäin lämpötila näyttäisi vakiintuvan parinkymmenen plusasteen hujakoille, mikä olisi oikein passeli sää kaikille: ihmisille, kasveille ja eläimille.

Tänään meillä oli Navetassa avoinna ensimmäistä päivää Flora Ann Heinäsuon taidenäyttely "Seinäkukka". Flora on nuori hämeenkyröläinen taiteilija, ja tämä on hänen ensi näyttelynsä yksin. Näyttely on avoinna päivittäin klo 12-18, ja sisäänkäynti on kivisen Navetan puolivälissä.

Puimasuulin aukioloajat nyt juhannusviikolla ovat vaihtelevat: huomenna maanantaina paikalla ollaan klo 10-19, tiistaina avataan klo 9 ja päivystetään bingon loppuun. Keskiviikkona ja aatonaattona torstaina ollaan paikalla klo 9-19. Aattona perjantaina 23.6. ollaan päivystämässä klo klo 9-17 ja sunnuntaina palaillaan arkeen ja normaaliin  - eli ollaan avoinna klo 11-19.

Myyntipaikoista huomenna maanantaina avataan Ikaalisten Nesteen pihassa sijaitseva myyntipiste, ja avoinna ovat myös Ikaalisten Kompin pihassa oleva myyntipiste sekä S-market Tippavaaran pihassa ovat jo avoinna. Ensi viikolla avataan myös muuta myyntipisteemme, jotka sijaitsevat Häijäässä Herkkujuustolan pihassa, Kyröskoskella Tokmannin edessä sekä Hämeenkyrön kirkonkylän S-marketin edessä. Kaikki aukioloajat tarkistettavissa nettisivultamme, www.yrjolanmarjatila.fi

Mansikan itsepoiminnan aloitusta kysellään, ja tällä hetkellä se näyttää alkavan heti juhannuksen tienoolla. Alkuvaiheessa poiminnassa on pienehkö, aikainen alue. Todennäköisesti kuitenkin kesä-heinäkuun vaihteessa päästään noukkimaan isompaa alaa, ja herneen itsepoimintakin käynnistynee silloin. Itsepoiminnan aloituksesta kerrotaan heti täällä blogissa sekä meidän omalla nettisivulla, kun tiedetään varmasti.

perjantai 16. kesäkuuta 2023

Tähtäin juhannukseen - tanssien seinäkukkasina?

Tänään oli se päivä, kun tehtiin ensimmäisiä koekaivuita perunasta ja saatiin jotain myyntiinkin. Viljelyssä meillä on Siikliä ja Annabelleä, ja näistä kahdesta potusta Annabelle kasvaa ehkä aavistuksen reippaammin. Sipuli- ja valkosipulimaalla täytyy mennä vielä tekemään tarkastuskierros, mutta aika todennäköisesti sieltäkin jotain on löytyvissä. Varsinainen sipuliosa on vielä toki pieni, mutta varret ovat kyllä herkkua salaattiin. Hernemaallakin näyttää jo mukavalta, ja ensi viikolla kerättäneen myyntiin ensimmäisiä palkoja.

Ja mansikoita, niiden lajikevalikoima laajenee joka päivä. Tällä hetkellä poimitaan eniten Favori- ja Florentina- lajikkeita, mutta esimerkiksi ensimmäisiä Magnum-mansikoita ollaan myös poimittu. Nyt kerättävät lajikkeet kasvavat tunneleissa, ja juhannuksen tienoolla tai heti sen jälkeen alkanee satokausi myös avomaalla. Vadelman satokausi tunneleilla on alkamassa viimeistään hetimiten juhannuksen jälkeen.

Tällä viikkoa on ollut myös monenmoista muuta hommaa. Viime perjantaina meillä oli koulutustilaisuus erityisesti uusille kesätyöntekijöille, ja tällä viikkoa ollaan jatkettu asian tiimoilta pienryhmissä. Myyntipaikkoja on ollut nyt avoinna kaksi, ja ensi viikon aikana avataan kaikki myyntipaikat.

Sunnuntaina Navetassa avautuu Flora Heinäsuon taidenäyttely "Seinäkukka". Näyttely on avoinna päivittäin klo 12-18. Flora Heinäsuo on kotoisin Hämeenkyröstä, ja tämä on hänen ensimmäinen oma näyttelynsä. Tervetuloa tutustumaan myös meidän puolesta!

Tänään oli muuten vanhan kansan mukaan nauriin ainoa ja oikea kylvöpäivä - nauris piti siis kylvää perjantaina ennen mittumaaria, eli vielä ehtii.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Vauhdikkaasti uuteen viikkoon

 Onpas ollut vauhdikas viikko! Mansikkaa poimitaan tällä hetkellä päivittäin, ja pieniä määriä on toimiteltu lähiseudulle myyntiin. Omista myyntipaikoista ensimmäiseksi on saatu avattua uuden S-market Tippavaaran myyntipiste Kyröskoskella, ja huomenna avataan Kompin edessä oleva piste. Näihin lähiseudun REKOihinkin saatiin kuluneella viikolla ensimmäisiä mansikoita - ja tietysti mansikkaa on myös meidän omassa tilamyymälässä myynnissä. Tilamyymälämme palvelee nyt alkavan viikon ma-pe klo 10-19, la klo 10-18 ja su klo 11-19 - tiistaina toki bingoillaan, ja auki ollaan tietysti bingon loppuun asti.

Itsepoiminnan alkamista kysellään, ja todennäköisesti viimeistään heti juhannuksen jälkeen päästään aloittamaan. Tunneleilla kausi on viileän kevään takia alkanut varsin hitaasti, mutta avomaat toisaalta ovat ihan normaalissa tahdissaan.

Perunamaalla on sellaisia pieniä mukulanalkuja penkeissä piileksimässä, ja varmaankin siinä juhannusviikon aikana ruvetaan nostamaan ensimmäisiä. Samoihin aikoihin myös ensimmäiset sipulit ovat kasvaneet kokoa, ja päästään niitä niputtamaan.

Hallavaroitukset ovat hiukan aiheuttaneet jännitystä, mutta toistaiseksi ollaan selvitty pelästyksillä. Mittareissa on kylmimmissä paikoissa ollut aamuyöstä lämpötila pakkasella, mutta onneksi kylmät hetket ovat tosiaan olleet ainoastaan vain hyvin paikallisia. Nyt sääennusteet näyttävät kesäkelin todella alkavan, mutta toivottavasti noilta kovimmilta helteiltä säästyttäisiin. Aika näyttää.


maanantai 5. kesäkuuta 2023

Kohti kesää bingoillen

 Tässä parissa päivässä kasvukausi on kiirehtinyt suurin juoksuaskelin kohti kesää. Kaikkialla kasvit suorastaan tuntuvat rähjähtäneen kasvuun viime viikon keskiviikon ja torstain kylmänkalsojen päivien jälkeen. Melkein arvaamatta hiipinyt lämpö hellii myös mansikoita, ja ensimmäisiä ollaan saatukin jo myyntiin,

Huomenna tiistaina on myös eräs varma kesän alkamisen merkki meillä havaittavissa, nimittäin Mahla ry:n pyörittämä mansikkabingo starttaa taas. Bingopallot pomppivat tiistaisin, ja pääpalkintona on mansikkaa. Mahla ry on Mahnalan ympäristökoulun vanhempainyhdistys, ja bingopallojen voimin he keräävät varoja mm. leirikouluihin ja retkiin sekä mahdollistavat monta muuta aktiviteettia ja tapahtumaa. Tervetuloa myös meidän puolesta!

 

keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Karkuun juokseva aika

 Aika tuntuu nyt karkaavan jonnekin. Töitä ja puuhaa riittää ja valon määrä innostaa tekemään töitä pitkään. Nämä kevät-kesän nopeasti pitenevät päivät ovat kyllä mukavia - koko kasvukausi on edessä, ja joka päivä voi havaita kesän lähenemisen.

Tunneleilla mansikat ovat vaalentuneet ja saaneet jopa hiukan punaa poskiinsa. Satokausi alkanee kuitenkin vasta ensi viikon kuluessa - alkukevät, eli maalis-huhtikuu, oli sen verran viileä, ja sen jälki näkyy nyt. Toisaalta pelloilla mansikat ja vadelmat näyttävät olevan normi vauhdissaan, eli juhannuksen tienoolla alettaneen poiminta avomaalla.

Omenapuiden kukinta on tänä vuonna vaikuttanut melko runsaalta. Viileä ja tuulinen sää on toki vaikuttanut pölyttäjien lentoon, mutta toisaalta sitkeitä kimalaisia on lennellyt säistä huolimatta. Ja toki heti tuulen laantuessa myös muita lentelijöitä kukissa näkyy. Pörriäisten ja kaikkien pölyttäjien suosikkikukkija on kyllä vadelma - vadelman kukkiessa niiden riveistä kuuluu aikamoinen surina ja pörinä. Sitä odotellessa.



keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Tuulista ja viileää

Sään ja säänmuutoksia ovat tärkeitä asioita maataloudelle, koska sää vaikuttaa kasvien kasvuun ja töiden tekoon merkittävästi. Keli on nyt muuttunut, melko äkkinäisestikin, viileämmäksi. Tänään keskiviikkona on myös tuullut erittäin voimakkaasti, ja esimerkiksi männyistä on tippunut oksia alas. Sateen tuhnuakin on ollut vähän, mikä on erittäin hyvä kylvöille ja istutuksille. Torstain ja perjantain välinen yö on varsin jännitttävä - ennusteen mukaan on siinä tässä, tuleeko silloin halla vai ei.

Vanha kansakin seurasi säitä, ja ennusti tiettyjen päivien säistä kelin kehitystä.  Huomenna on Erkin päivä, 18.5., ja kylmän Erkin päivän sanotaan ennustavan lämmintä kesää. Huomiseksi onkin tulossa - ainakin ennusteiden mukaan - viikon kylmin päivä, eli kesästä pitäisi tulla lämmin. Huomiselle osuu myös helatorstai, ja nämä kolme alkuviikon päivää muodostavat kanttaiviikon. Kylmän kanttaiviikko on ollut heleän heinäajan ennusmerkki. Eli näistä kaikista ennusmerkeistä voidaan todeta edessä olevan lämpimän kesän. Syksyllä nähdään, pitävätkö merkit paikkaansa.

Pelloilla kulkiessa näkee, kuinka kevät on kiirehtinyt eteenpäin. Ruohosta voi sanoa, että se kasvaa niin että korvissa kohisee. Herne on terhakalla taimella, ja perunakin pukkaa jo vartta pintaan. Mansikat ja muut marjat ovat myös alkaneet kasvamaan, ja kevään ensimmäinen kukkija, saskatoon, on availemassa kukkiaan.

tiistai 9. toukokuuta 2023

Kevätkiiruita

 Toukokuu etenee, ja askellus tihenee. Kevään viileys on viivästyttänyt töiden etenemistä, koska esimerkiksi ihan kaikkia istutuksia ei noiden kylmien öiden vuoksi ole saatu tehtyä. Nyt sääennusteiden mukaan lämpötiloissa on tapahtumassa selkeä muutos kesäisempään suuntaan, ja kyllähän se myös ulkona liikkuessa tuntuukin. Töitä siis piisaa, ja välillä on jopa runsauden pulaa ja valinnan vaikeutta. Joka päivä, joka hetki pitäisi pystyä priorisoimaan ne kaikkein tärkeimmät tehtävät ja toimet, joiden tekemättömyys eniten vaikutta töiden etenemiseen.

Tunneleissa aikaisimmat mansikat ovat avanneet jo jättikokoiset, valkeat kukkansa, ja vähän myöhemmissäkin on melko runsasta kukintaa. Nyt jännitetäänkin, saadaanko ensimmäisiä poimittua jo koulujen päättäjäisviikonloppuun. Vadelmissakin näkyy jo heräämisen merkkejä sekä avomaalla että tunneleilla. Omenapuiden silmut ovat myös pullistuneet lupaavasti, ja varmaankin perinteisesti siis touko-kesäkuun vaiheessa kukkivat omenapuut runsaimmin. Yrtti- ja kurpitsapenkin peruskunnostus on käynnissä, ja monta muutakin tointa on kesken. Maalaushommiakin on suunnitteilla - tilamme eniten ajettu traktori - se leikkipaikalla oleva vaneritraktori - on parhaillaan ehostuksessa, ja palaa pikapuoleen paikalleen. Nyt loppuviikon ja ensi viikon aikana saattaa muuten esiintyä normaalia enemmän määkimistä. Tarkoituksena olisi vierottaa viimeiset karitsat, ja mäkätys on hiukan suurempaa. Karitsat ovat kasvaneet jo aikamoisiksi möhkäleiksi, ja osa uuhista jo lempeästi tökkiikin karitsoitaan pois tai jopa kävelee tiehensä, kun karitsa yrittää imeä.

maanantai 24. huhtikuuta 2023

Jännittäviä aikoja - vanhat suviyöt ja huutoyö

 Tässä kohtaa vuotta eletään hyvin jännittäviä aikoja. Ainakin näin on, jos vanhan kansan ennustuksia lukee. Viimeksi kuluneet kaksi yötä ja nyt tämä tuleva on ns. vanhat suviyöt. Näistä ensimmäinen, eli siis 23.4. edeltävä yötä on kutsuttu myös huutoyöksi. Ja miksi näin - tässä sepustus selityksestä.

Huhtikuun 23.pv on Jyrkin eli Yrjön nimikkopäivä, eli silloin on aikanaan muistettu Pyhää Yrjöä. Tämän 200-luvulla eläneen marttyyrin alkuperäinen nimi, Georgius, tarkoittaa itseasiassa maanviljelijää. Pyhältä Yrjöltä, eli kansanomaisesti Jyrkiltä, on pyydetty karjansuojelua huhuilemalla aattoyönä: " Pane Yrjö koiras kiinni, älä laske laitumelle" tai vaikkapa: "Pyhä Jyrki syöttäjä, pane hukat kiinni". Karja on ollut aikanaan talon kallein varallisuus, ja suurpedot taas suurimpia uhkia niille. Huhtikuun lopulla kotieläimet päästettiin metsälaitumille, ja taikateoin yritettiin niille loitsia laidunrauha. Huhtikuun 23.pv vastaisesta yöstä on ennustettu heinävuotta - kylmä yö on huono enne, mutta nyt ollutta yötä ei voi kovinkaan kylmänä pitää. Sinänsä kylmää vuotta ennustaa se, että jo ennen Jyrkin päivää oli Suomessa paikoin ukkosia. Onneksi meille ei ukkosta noussut, eli heinävuodesta pitäisi tulla hyvä ja Jyrkin yön ennustuksen mukaan suhteellisen lämmin.

Huhtikuun 24.pv on Alpertin nimipäivä, ja sitä edeltävä yö ennustaa viljasatoa. Yö oli suhteellisen lämmin, vaikka tuuli kääntyikin tuulemaan pohjoisvoittoisesti. Pohjoistuuli ei ole hyvä ennusmerkki, vaan se povaa heikkoa viljasatoa.

Tämä kolmas suviyö, Markuksen nimipäivää edeltävä yö, on ennustanut marjavuotta. Marjat ovat olleet aikojen alusta tärkeä osa Suomenniemellä asuneiden murkinaa, minkä vuoksi oli oleellista tietää sadon onnistumisen ennusmerkkejä. Hyvää nyt vallitsevassa säässä on se, että yöstä näyttää tulevan lämmin. Toisaalta taas tuo enimmäkseen pohjoisesta puhkuva tuuli ei ole hyvä ennusmerkki. Aika näyttää, kumpi ennusmerkki pitää paikkansa tänä kasvukautena.


keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Perunamaa kutsuu

 Kevät etenee, ja toukotyöt on saatu pellollakin hyvälle alulle. Perunamaa on äestelty istutuskuntoon, ja huomenna olisi tarkoitus päästä istuttamaan pottuja. Mukavasti ensi viikon onkin tiedossa hiukan epävakaista säätä, eli istutukset saavat vettä. Maa on lämmin, ja lämpimän maan lisäksi perunat peitellään harsojen hellään huomaan. Mansikoiden talvisuojausharsoja on availtu, ja vadelman leikkuu on aluillaan. Ja kevään lohdullisin kasvi -valkosipuli - pukkaa jo vahvasti vantteraa vihreää uutta vartta.

Lampolan suunnasta saattaa muuten tällä viikkoa kuulua normaalia enemmän mäkätystä. Pässikaritsat ovat ennättäneet jo sen verran kookkaiksi, että oli aika vierottaa ne. Uuhikaritsat saavat vielä hetken olla emiensä kanssa, mutta pian on myös niiden aika lähteä omalle laitumelleen. Uuhien ja karitsoitten laiduntaminen eri laitumilla auttaa vastustamaan sisäloisten leviämistä - vanhemmilla eläimillä on jossain määrin niille vastustuskykyä, mutta keväisillä karitsoilla vastustuskykyä ei juurikaan ole. Vierotuksen lisäksi lampaitten kerintää ja sorkkien leikkuuta tehdään vähitellen - "kesä-luuk" siis tavoittena.

Puimasuulilla tällä hetkellä puuhataan jäätelön parissa, ja useampaa sorttia pääsee jo maistelemaan. Pehmiskoneita testaillaan tällä ja ensi viikolla jonain päivinä.

tiistai 11. huhtikuuta 2023

Suviyöt ja kevättyöt

 Nyt tästä ensi yöstä alkaen on kolme merkittävää vanhan kansan merkkipäivää, nimittäin suviyöt.  Suviyöt ovat öitä, jotka edeltävät Julianuksen, Justinuksen ja Tiburtituksen päiviä.  Jos kaikkina kolmena suviyönä on kylmää, on kylmää tiedossa vielä seuraavat 40 vuorokautta. Tiburtitus on näistä merkittävin, koska tämä huhtikuun 14 pv. on ollut aiemmin ajanlaskun ensimmäinen kesäpäivä. Puisissa riimukalentereissa on huhtikuun 14 pv. kohdalla ollut kaiverrettuna puu ylenevien oksin, kun taas talven alku oli merkitty lokakuun 14 pv. puulla alenevin oksin.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että tulevat yöt ovat lämpimiä. Ulkona tuntuu aikaiselta keväältä, ja kevättöiden kanssa taitaa tulla aikamoinen hoppu. Pellolla pinta on jo pehminnyt, toki routa on vielä ihan pinnassa. Sääennuste lupaa ainakin huomiseksi hyvin lämmintä, ja sadetta ei juurikaan taida olla ennusteissa. Lumi ja routa sulaisi nopeammin, jos himpun verran sataisi - toisaalta tämä hidas sulaminen on toisaalta hyvä. 

Kevättyöt ovat nyt siis päässeet lopulta täyteen vauhtiin: omenapuiden leikkuu on edennyt loppusuoralle, taimien istutus tunneleihin on alkanut ja perunoita on laitettu itämään. Talvisuojausharsojen poisto rupeaa myös olemaan ajankohtainen sekä aloittaa vadelman kevätleikkuu - isoja kurkiauroja jo taivaalla näkyykin. Yleensä vadelman leikkuu ajoittuu kurkien muuttoaikaan, vuodesta toiseen.

maanantai 27. maaliskuuta 2023

Maaliskuinen lumimyteri

 Tänään on maaliskuun viimeinen maanantai, vaikka sitä ei ihan heti uskoisi kun ulos vilkaisee. Lunta on pyryttänyt ja tuiskannut taivaan täydeltä, ja aikamoiset pakkaslumikinokset onkin kertynyt. Viime viikonlopulla oli vielä varsin keväisen oloista - onneksi, sillä vanha kansa ennusti Maarian päivästä eli maaliskuun 25.päivästä kevään säitä. Maarian päivästä piti rekikelien loppua ja kelirikon alkaa, ainakin täällä etelässä. Maarian päivän lumitilannetta on pidetty ennusmerkkinä siitä, kuinka paljon lunta on vappuna. Lauantaina ei lunta juurikaan ollut, joten toiveissa on vielä - kaikesta huolimatta - päästä istuttamaan perunaa perinteisesti vappuna. Maanviljelyssä on oltava optimisti.

Kevättä siis odotellaan. Nyt täytyy yrittää huolehtia kevään töiden valmistelut siihen malliin, että heti kevään palattua ja lämpötilan kohottua pystytään työskentelemään tehokkaasti ja pysähtymättä. Mitä myöhäisempi kevät, sitä kiivaamman pitää työtahdin olla.

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Helmikuun hellät tuulet maaliskuussa maksetaan!

Jotenkin noinhan vanha kansa tiesi helmi- ja maaliskuun säiden suhtautuvan toisiinsa. Ja näin on käymässä nyt: meteorologit ovat kiivaan selittäneet polaaripyörteen hajoamisen aiheuttavan poikkeuksellisen kylmän maaliskuun. Onneksi myös ennusteissa ja toteutuneessa säässä on ollut mukana lumisateita. Lumikerros on tärkeä monivuotisten kasvien talvehtimiselle.

Tänä talvena erityistä päänvaivaa kasvien talvielolle on aiheuttanut voimakkaasti lisääntynyt kauriskanta. Kauriit pitävät mansikasta ja tarkemmin sanottuna sen maanrajassa olevasta kasvupisteestä. Ne kaivavat lumen ja harsojen läpi, syödä napostelevat talvehtivat lehdet ja herkuttelevat kasvupisteellä. Mansikka kuolee.  Nyt ollaan yritetty kuljeksia ympäri marjamaita (kauriit eivät välitä ihmisseurasta), mutta ensi talveksi taitaa olla edessä aitaaminen.

Kylmä maaliskuun alku myös hiukan lykkää esimerkiksi omenapuiden leikkuun aloitusta. Tunneleilla kasvukauden valmistelutyöt ovat aluillaan. Puimasuulilla on käynnissä tehosiivous - kymmenkunta vuotta takana, ja kaikennäköistä ylimääräistä on nurkkiin kertynyt. Työhaastteluaikoja sovitaan, ja mukaviin ihmiseen ollaan saatu jo tänä keväänä tutustua. Lisää haastettluja sovitaan - jos kesätyö kiinnostelee, soita p. 0400-625 636. Parhaiten meidät tavoittaa illalla, koska kännykkä ei aina kulje töissä mukana.

Ja jokin työvaihe rupeaa loppumaan - tänään lauantaina oli vuoden viimeinen mahdollinen karitsointipäivä (laskennallisesti). Joskus toki keskimääräinen aika astutuksesta karitsointiin ei pidä kutiaan, pisimmät heitot ovat olleet lähes pari viikkoa.



torstai 9. helmikuuta 2023

Hei heleää helmikuuta!

 Tammikuu on kääntynyt jo helmikuuksi, ja talvi on tähän asti näyttänyt lähinnä leudolta, tuuliselta, vähälumiselta ja jäätikköiseltä. Lämpötila on seikkailut pikkupakkasen ja vähän plussan puolella, ja vettä on satanut monina olomuotoina -eli vetenä, lumena ja räntänä. Kaljamille räntäsade on aina tervetullutta, koska se tarttuu mukavasti liukkaaseen jäähän ja vähentää liukastelua. 

Karitsoinnit rupeavat nyt olemaan muutamaa uuhta vaille valmiit. Viime vuonna syntyi runsaasti kirjavia ja värikkäitä karitsoita, tänä vuonna pääväri on ollut valkoinen, vaikka samat pässit ovat olleet astumassa. Merkillistä on tuo värien genetiikka - aika paljon sattumalla on asiaan vaikutusta.

Muuten aika on kulunut kasvukauden töiden valmisteluissa ja suunnittelussa. Uutta ollaan opiskeltu, ja toivottavasti myös opittu. Osin jo malttamattomana sitä odottelee, että koska sääennusteen perusteella uskaltautuisi omenapuiden leikkuuseen. Toki vielä mennään vasta helmikuussa, mutta jos tulee aikainen kevät, on aina auttamattomasti jälkijunassa, jos ei aloita ajoissa.

Työhaastatteluita ollaan jo pidetty. Uusia on sovittu ja sovitaan lisää. Soittaessa kannattaa muistaa olla sitkeä ja kokeilla myöhemmin uudestaan - puhelin on monesti sisällä, kun itse ollaan pihalla.

tiistai 10. tammikuuta 2023

Karitsointikiireitä

 Uusi vuosi alkoi meillä perinteisesti, ja ensimmäisiä karitsoita on putkahtanut maailmaan. Lampolassa on tällä hetkellä käynnissä siis kiivain työsesonki: karitsoinnin yhteydessä jokainen uuhi laitetaan päiväksi tai pariksi omaan yksiöönsä, jotta vastasyntyneiden karitsoita ja uuhta on helpompaa seurata. Uuhesta seurataan, että se syö ja juo. Uuhet myös usein "puhuvat" karitsoilleen lempeällä, hiljaisella mäkätyksellä, joka poikkeaa normaalista määkimisestä selvästi. Vastasyntyneet karitsat leimautuvat nopeasti emiinsä, ja sinnikkäästi etsivät utareita. Kun karitsa imee emäänsä hyvin, niiden hännät monesti heiluvat - vähän kuin häntä toimisi imun vahvistajana. Näissä yksilökarsinoissa on työtä, kun vesi, heinät ja muut rehut sekä kuivikkeet kannetaan jokaiseen karsinaan muutaman kerran päivässä, mutta toisaalta yksilökarsina helpottaa tärkeää eläinten valvontaa.

Uuhi karitsoineen yhdistetään suurempaan porukkaan heti, kun kaikki näyttää hyvältä ja normaalilta. Yleensä yhdistäminen yritetään tehdä aamusta, koska päivällä on mukavinta käydä tarkkailemassa tilannetta - eli että uuhi ja karitsat voivat edelleen hyvin.  Tässä kohtaa karitsoille tehdään myös ns. karitsakammari, missä niille on tarjolla väkirehua vapaasti. Vastasyntynyt karitsahan in ruuansulatukseltaan yksimahaisen kaltainen - sen tärkein ravinnonlähde on uuhen maito, mutta se myös maistelee kaikkea. Vapaasti saatavilla oleva väkirehu edistää pötsin kehitystä, mutta luonnollisesti saatavilla on oltava myös heinää vapaasti. Väkirehu tarkoittaa siis esimerkiksi rypsipuristetetta, rehuviljaa  ja kivennäisiä. Rypsipuriste on valkuaisrehu, joka jää tähteeksi, kun rypsin siemenistä puristetaan rypsiöljy. Se koostuu siis enimmäkseen rypsin siemenkuorista ja muista siemenenosista. Rehuvilja on taas yleisimmin ohraa tai kauraa. Kivennäislisää tarvitaan, ja yleensä lisänä annetaan esimerkiksi kalkkia sekä valmistetta, missä on ainakin seleeniä, E-vitamiinia ja suolaa. Suomessa maaperässä on seleeniä varsin niukasti, minkä vuoksi sen määrä on helposti pieni lampaiden rehuissa. Seleeniä on siis lisättävä ongelmien ehkäisemiseksi. Seleenin puute aiheuttaa mm. vakavia lihasongelmia, sydän ja verenkiertoelimistön vaivoja sekä sisäelinten (esim. maksa ja haima) rappeumia tai surkastumia. Seleeni aineenvaihdunta liittyy E-vitamiiniin, minkä vuoksi niitä annetaan yleensä yhdessä.

Mutta nyt kiiruusti takaisin lampolaan! Kuivitusta ja vedenkantoa tiedossa - kenties pian taas lisää karitsoita?


Kesätyöasiaa

 Päivät pitenevät, uusi vuosi on alkanut - ollaan siis menossa lujaa vauhtia kohti kevättä ja kesää. Kasvukauden aikana tarvitsemme tilallamme useita apukäsiä avuksi. Pääsääntöisesti kesätyöt keskittyvät meillä satokauden ajalle, ja työtehtävät ovat kitkentää, poimintaa ja erilaisia asiakaspalvelutehtäviä.

Jos kesätyö meillä kiinnostaa, soita (p. 0400 - 625 636) ja sovi haastatteluaika. Parhaiten tavoitat meidät arkipäivinä iltapäivisin tai illansuussa. Annathan hälyyttää pitkään, joskus puhelin on kauempana tai keikkuu taskunpohjalla, mistä sitä on kintaat kädessä hidasta kaivella. Joskus puhelin saattaa jäädä myös jonnekin, eli kannattaa tarvittaessa soittaa uudestaan.