perjantai 23. joulukuuta 2022
Hyvää joulua ja onnea tulevaksi vuodeksi 2023!
maanantai 28. marraskuuta 2022
Joulu nurkan takana
Viime viikonloppuna Hämeenkyrössä oli perinteinen joulunajan avajaisviikonloppu, ja mukavasti ihmisiä olikin lähtenyt liikkeelle. Meidän myyntipisteemme oli Kehäkukan pihassa, ja itse Joulupukkikin näkyi siellä liikkuvan namusia jakamassa kilteille lapsille. Kiitos myös meidän puolesta kaikille kävijöille sekä järjestäjille - ensi vuonna uudestaan!
Seuraava jouluun liittyvä myyjäistapahtuma on Elon Suuret Joulumyyjäiset, jotka järjestetään Kauppakeskus Elolla la 10.12. - su 11.12.22 klo 10-15. Meidän myyntipisteellä silloin ainakin taljoja ja vällyjä sekä herkullisia suklaita ja hilloja. Tervetuloa myös meidän puolesta!
Tässä joulun alla siirrymme hissukseen myös Puimasuulilla talviaukioloaikaan, eli talvisydämen ajan olemme avoinna sopimuksen mukaan. Soittaen (p. 0400 625 636) ollaan paikalla. Tässä talvikaudella myynnissä meillä on hillojen ja mehujen lisäksi myös pakastemarjoja (mansikka, vadelma, karhunavtukka ja pensasmustikka) sekä pakastemaissia ja -papua. Sipulia on myös edelleen myynnissä - päättyneenä satokautena sipuli onnistui hyvin, ja satoa on edelleen siis myytävänä.
Joulun odotuksen lisäksi tällä viikkoa on edessä jännittävä päivä, kun uuhet tiineysultrataan. Karitsoinnit alkanevat taas tuossa tammikuun alkupuolella, joten osa joulunajasta sujuukin karitsointeihin valmistautumisessa. Muutama uuhi pitäisi vielä keritä - kerintä tässä ennen karitsointeja on uuhimammoille hyvästä. Keritseminen vilkastuttaa ravinteiden imeytymistä rehusta ja rehut maittavat paremmin. Utarekin näkyy selkeämmin, ja on helpompaa seurata, että uudet karitsat imevät hyvin.
keskiviikko 16. marraskuuta 2022
Matalentoa vai hiljaiseloa?
Loka-marraskuu on taas karannut vilkkaasti jonnekin. Tässä kohtaa vuotta on usein erilaisia koulutuksia tarjolla, ja uutta ollaan oltu oppimassa. Kursseilla ja seminaareissa on mukava päivä käydä siksikin, että niissä näkee muita viljelijöitä. Luentojen lisäksi on aina opettavaista turinoida tuttujen ja vähän vieraampienkin kanssa satokauden kulusta, viljelyn uusista tuulista ja kaikesta maatalouteen liittyvästä.
Tällä viikolla on ollut myös perinteinen "ehtiikö pakkasukko ensin"-kisa. Tällä hetkellä sääennuste on sellainen, että lämpötila on todennäköisesti parkkeeraamassa itsensä nollan alapuolelle. Tämä siis tarkoittaa, että kaikki jäätyy maahan kiinni. Aika on siis kulunut varmistamiseen, että kaikki, minkä jäätyminen voi rikkoa, on kerätty pois tai suojattu asiallisesti.
Uuhimammojen kerinnät ovat myös edenneet, ja tarkoituksena olisi taas lähettää villoja kehruuseen. Kehräämöissä on aika pitkät jonot, mutta eiköhän jossain vaiheessa tule myös paketteja takaisinkin. Vällyjä on valmiina pari, ja muutama on työn alla.
lauantai 15. lokakuuta 2022
Lämmin lokakuun alku
Lokakuun alkuviikot ovat kuluneet lämpimässä säässä. Välillä on sataa tihrustanut, kaatosadettakin on ollut, mutta myös äärettömän kauniita ja kuulaita syyspäiviä on joukkoon sattunut. Joskus päivän mittaan on osunut kaikkea niitä. Ruska on ollut komea, nyt lehtipuut rupeavat varistamaan lehtiään.
Vielä tässä lokakuun puolellakin on pystytty keräämään tunneleista jonkin verran tuoreita mansikoita ja karhunvatukoita, mutta nyt satokausi on sieltäkin loppunut. Puimasuulilla on myynnissä vielä viimeisiä roveita, minkä lisäksi myynnissä on mm. sipulia, omenaa ja perunaa. Pakasteena myynnissä on mansikoita, vadelmia, karhunvatukoita, pensasmustikoita, leikkopapua, sokerimaissia ja lampaanlihaa. Ja tietysti meidän omaa gelatoa. Jäätelötiski on vielä nyt alkavan viikon täynnä herkkuja, ja kahvia keitellään maanantaista perjantaihin klo 10-18 välisenä aikana.
Pellolla ollaan saatu leviteltyä talvisuojausharsot. Omenapellon aidan sulkemiselle tuli kiire, kun rusakoille näytti iskeneen kova omenapuun nälkä - pienimpiä puita oli jo järsitty, vaikka muutakin ruokaa taitaa pitkäkorville vielä olla hyvin tarjolla. Pässin työskentely uuhien kanssa päättyi, eli astutuskauden tuloksia alkanee syntyä maailmaan heti vuoden vaihteen jälkeen. Syksykausi on myös uuden oppimisen aikaa meille, ja ajatuksia on aina hyvä tuulettaa. Viljelytavat kehittyvät jatkuvasti, ja uusia innovaatiota popsahtelee sieltä, täältä. Vielä kun osaisi valita niistä ne parhaat!
tiistai 27. syyskuuta 2022
Syksyisen viileää
Ensin pakollinen sääkatsaus - ilma tuntuu nyt muuttuneen perinteisen syksyiseksi. Viileää, mutta onneksi aurinko on välillä päässyt pilkahtelemaan pilviverhon takaa. Sadetta on ropissut jonkin verran, mutta kuivahkoa keliä on pääsääntöisesti ollut.
Sokerimaissista kerättiin viimeiset tähkät nyt eilen ja tänään. Tänä vuonna maissi yllätti positiivisesti: alkukevään kylmä keli ei hidastanut juurikaan sen kehitystä, ja jopa näistä myöhäisimmistä lajikkeista saatiin kerättyä tähkiä. Saimme taas myös jonkinmoisen määrän tähkiä pakkaseen, eli pakastettuja sokerimaissin tähkiä on myynnissä niin kauan kuin pusseja riittää. Pakastemaissi kannattaa törkätä suoraan jäisenä kypsymään. Tällöin maku parhaimmillaan.
Tilamyymälämme on avoinna edelleen maanantaista perjantaihin, klo 10-18. Tällä hetkellä myynnissä on mm. pakastemarjoja (mansikkaa, vadelmaa, pensasmustikkaa ja karhunvatukkaa), mehua, hunajaa, lampaanlihaa yms. Mansikkaa ja karhunvatukkaa on ainakin vielä tällä viikkoa vielä saatavana myös tuoreena - määrät ovat pieniä. Omenoista tällä hetkellä myynnissä ovat herkulliset Punakaneli- ja Åkero Hassel-lajikkeet. Luumua ja päärynääkin on myynnissä, samoin kuin sipulia (puna/kelta) sekä perunaa. Tervetuloa!
torstai 8. syyskuuta 2022
Maissinmakuinen syyskuu
Syyskuu on maissikuu - sokerimaissit ovat nyt poimittavissa. Meidän tila taitaa olla eräs maailman pohjoisimmista tiloista - ellei jopa pohjoisin - missä kasvatetaan sokerimaissia avomaalla. Sokerimaissi on yksi maissin alatyypeistä - ne muut ovat jauhomaissi, rehumaissi, koristemaissi ja "harjamaissi" (eng. broom corn). Tämä viimeinen maissi kasvattaa oikein korean hedekukinnon, joka muistuttaa luutaa. Näitä näyttäviä maisseja kerätään nipuiksi, ja käytetään syyskoristeena, syksyistä iloa ja tunnelmaa tuomaan.
Koristemaississa tähkät ovat yleensä melko lyhyitä, mutta hyvin värikkäitä. Niiden perimässä on hyödynnetty maissin maatiaislajikkeita. Monilla maissin maatiaislajikkeilla on värilliset jyvät, sinisävyisiä, mustanharmaita tai punaruskeita. Keltainen ja valkoinen maissin jyvän värinä on vähemmistönä. Meilläkin on joinakin vuosina ollut viljelyssä koristemaissia, mikä on saattanut näkyä sokerimaissien värillisinä jyvinä (maissi on tuulipölytteinen kasvi).
Jauho- ja rehumaissi eroavat myös toisistaan. Jauhomaissista tehdään siis maissijauhoa, ja näitä lajikkeita kehitetään erityisesti jyväsato mielessä. Rehumaissin kasvatuksessa taa son tärkeää se, että kasvi tuottaa mahdollisimman suuren ja lehtevän kasvin, joka siis kokonaisuudessaan käytetään eläinten rehuna.
Ja sitten ovat vielä sokerimaissit. Sokerimaisseissakin on useita eri tyyppejä. Niiden tähkissä olevien jyvien väri vaihtelee keltaisesta valkoiseen, ja myös kaksi värisiä tähkiä on joillakin lajikkeilla. Vitivalkoisia tähkiä kasvattavia lajikkeita arvostetaan esimerkiksi Pohjois-Amerikassa eniten, ja ne tuottavatkin usein hyvin makeita tähkiä.
Sokerimaissin poiminta on helppoa ja hauskaa. Kasvusto on korkeaa, tuntuu kuin viidakossa vaeltelisi. Poimittavissa olevat maissin tähkät kallistuvat korresta poispäin, ja niiden päässä oleva tupsu on tumma. Tähkä tuntuu käteen pyörältä, yksittäisten jyvien välit eivät juurikaan tunnu. Tähkän voi perata pellossa kokonaan, ja käyttää tuoreeltaan (jyvät leikataan terävällä veitsellä irti), paahtaa grillissä, uunissa tai kiehauttaa vedessä tai höyryssä. Maissia voi myös pakastaa - maissit laitetaan perattuina pakkaseen. Pakkasesta maissit laitetaan jäisenä esimerkiksi grilliin, uuniin tai höyrykattilaan - maku ja rakenne säilyvät tällöin hyvin samanlaisena kuin satokauden aikaan.
Oma suosikkitapa kypsentää maissia on kuitenkin perkaamattoman maissin paahtaminen avotulella. Tällöin kerättyjä tähkiä ei siistitä lainkaan, vaan kokonainen tähkä, kaikkine suojuslehtineen, asetetaan valkean päälle. Tulta saa olla niin paljon, että lieskat osuvat tähkiin ja hiiltävät tähkät. Tähkiä käännellään valkean päällä siten, että ne kypsyvät tasaisesti joka puolelta. Kypsennyksen jälkeen suojuslehdet käännetään ikään kuin varreksi, josta on helppo pitää kiinni ja nakertaa jyviä. Kannattaa kokeilla!
maanantai 22. elokuuta 2022
Kiitos Landefest-kävijöille - mitä koneita ne olivatkaan?
Sää suosi tänä vuonna Landefestiä: aurinko paistoi, ja lämpöä lievitti tuuli. Landefestin aikana meillä oli kolmen marjaviljelykoneen arvuuttelu, johon vastannaiden kesken arvottiin laatikoollinen mansikkaa. Arvonassa onnetar suosi Tapani Viitasta - onnittelut vielä tätäkin kautta, toivottavasti mansikat maistuivat!
Ja mitä koneita arvuuttelussa olikaan - tässä tietoa. Ensimmäisenä koneena arvuuttelussa oli lannoitteensekoitin. Meillä on käytössä riviviljelykasveilla tihkukastelu. Riviviljelykasveja ovat esimerkiksi mansikat, herukat, omenat, vadelmat, maissit, sipulit; tihkukastelu on taas kastelua pieniä reikiä sisältävällä putkella suoraan kasvien juurille. Tihkukastelu mahdollistaa täsmälannoituksen: lannoitteensekoittimessa on kuution vesisäiliö, johon sekoitetaan grammalleen täsmällinen määrä lannoittetta. Lannoite liukenee veteen, ja lannoiteannostelija lisää lannoite-vesiliuosta kasteluveden joukkoon. Lannoite siis kulkeutuu tarkalleen viljelykasvien juurien ulottuville, oikeassa muodossa ja määrin, josta kasvin on helppo ottaa sitä käyttöönsä. Järjestelmä toimii veden paineella, eli se käyttää toimintaenergiaan virtaavan veden liikettä. Järjestelmä on siis energiatehokas, estää ravinteiden ja veden haaskausta sekä edistää kasvien kasvua.
Koneena numero kaksi oli marjapenkin teko kone: kone kohottaa maata kummuksi, levittää penkkiä suojaavan kalvon ja sen alle tihkukasteluletkun. Mustalla kalvolla peitettu kohopenkki on lämpöisempi kuin tasamaa, ja kalvo helpottaa istutettavien taimien kasvua.
Kone kolme oli mansikan rivivälien leikkuri. Leikkurilla pystyy leikkaamaan kahta riviväliä kerrallaan.
lauantai 20. elokuuta 2022
Perunan itsepoiminta - perunat saatiin noukittua ensimmäisenä viikonloppuna
PÄIVITYS 4.9.22 klo 15 - Kiitos kaikille perunannoukkijoille - tämän vuoden potut on nyt kerätty pellosta, ja siis 10.-11.9. ei ole perunannostoa. Ensi vuonna taas!
===============================================================
Perinteiset perunan itsepoimintapäivät järjestetään heti syyskuun alussa. Ensimmäiset itsepoimintapäivät ovat la 3.9. klo 9-12 ja su 4.12. klo 12-15. Lajikkeina Siikli (enemmän) ja Annabella (vähemmän). Mikäli ensimmäisestä päivästä jää jäljelle kerättävää, järjestetään toinen itsepoimintaviikonloppu la 10.9. klo 9-12 ja su 11.9. klo 12-15.
Perunan itsepoimintaa varten tarvitset mukaasi sopivat vaatteet - jalkaan esimerkiksi kumpparit ja käteen hansikkaat. Perunat nostetaan hellävaraisella mattokoneella maanpintaan, mistä voi valita haluamansa potut. Poimimista varten saa lainaksi meiltä ämpäreitä, ja kotiin kuljetusta varten on tarjolla säkkejä ja kasseja. Perunan hinta itsepoimintapäivinä on 50 snt/kg pellosta itsenoukittuna.
perjantai 19. elokuuta 2022
Sokerimaissikausi alkanut!
Ensimmäiset sokerimaissit kypsyivät parahiksi Landefestin aikaan. Tuoretta sokerimaissia on tällä hetkellä saatavana valmiiksi poimittuna pieniä määriä tilamyymälässämme. Maissin itsepoiminta ei vielä ole mahdollista - se alkaa muutaman viikon kuluessa.
Sokerimaissihan on helppo syötävä: tähkästä voi syödä siemenet sinällään tai sen voi grillata tai höyryttää tai pakastaa kokonaisena tulevaa käyttöä varten. Aito sokerimaissi on makeaa ja mehukasta. Tuoreena se säilyy parhaiten jääkaapissa.
Maissi on alun perin kotoisin ilmeisesti nykyisen Meksikon alueelta, missä atsteekkien arvellaan kehittäneen eniten sen viljelyä. Maissi, papu ja kurpitsa muodostivat pääosan ruokavaliosta. Hyvältähän nuo kolme maistuvat, ja aika monenmoiseen niitä voi käyttää. Kaikkia kolmea on saatavana tällä hetkellä meidän tilamyymälästämme, tervetuloa.
perjantai 12. elokuuta 2022
Vadelmaa, pensasmustikkaa, herukoita, sipulia, papuja...satokausi runsaimmillaan
Satokausi rupeaa nyt olemaan monipuolisemmillaan: vadelmaa, mansikkaa, herukoita, karviaista, pensasmustikkaa, karhunvatukkaa, kesäkurpitsoita, sipuleita (valko/puna/kelta), papuja, perunaa ja omenaa on myynnissä tällä hetkellä. Osa tuotteista on saatavana itsepoimien, osaa valmiiksi poimittuna ja osaa molempina. Päivittäin ja päivänkin kuluessa saatavilla olevat tuotteet vaihtelevat hiukan, vaikka pääosin yritämme pitää kaikkea saatavana koko ajan.
Omenakauden alkaminen ennustaa myös pikaista sokerimaissikauden alkua. Tällä hetkellä arvioimme, että maissinpoiminta alkaa ensi viikon loppupuolella. Alkuvaiheessa maissia on saatavana poimittuna, mutta kun poiminta helpottuu, sitäkin on mahdollista päästä poimimaan itse.
lauantai 6. elokuuta 2022
Vattua on, ja mustaherukatkin jo kypsyvät
Vadelmaa on nyt runsaasti pensaissa, ja poiminta on helppoa. Marjat suorastaan hyppäävät kippoihin, eikä poimintaa tahdo malttaa lopettaa. Hämärtyvät ehtoot myös tuovat lisämakua marjoihin - jostain syystä vadelman maku kehittyy kaikkien täyteläisemmäksi tässä elokuun puolella. Huomenna sunnuntaina itsepoimimaan pääsee klo 10-18, mutat aina kannattaa pirauttaa ennen paikalle tuloa (p. 03-3711 163 tai 0400 - 625 636) ja varata poimintapaikka.
Mustaherukatkin alkavat olemaan poimittavissa. Nyt alkuun kerätään Öjebyn-lajiketta, ja myöhemin kypsyy Mortti-mustaherukka. Mustaherukat kypsyvät herukoista viimeisenä, eli puna-, valko- ja viherherukat ovat siis jo kerättävissä.
maanantai 1. elokuuta 2022
Ehtoot pimenevät - pensasmustikkaa kypsytellään
Elokuu alkoi, ja tässä kohtaa viimeistään aina havaitsee ehtoitten ja öitten pimenemisen. Sykysyä kohti mennään, mutta elokuu on toki vielä kesäkuukausiin laskettava kuu. Tällekin viikkoa varsin kesäisiä lämpötiloja on ennusteissa.
Huomenna tiistaina pensasmustikan itsepoiminta ei ole avoinna - pidetään huominen kypsyttelypäivää, ja taas keskiviikkona arvioidaan tilannetta uudestaan. Saskatoonin itsepoiminta on avoinna vastaavasti seuraavan kerran vasta keskiviikkona: saskatoonissa on tällä hetkellä varsin mukavasti kypsiä marjoja, joten sitä himoavan on syytä olla vikkelä.
Landefest 2022
Landefest järjestetään täällä Hämeenkyrössä tänä vuonna pe 19.8. - su 21.8.22. Landefestin aikana useat maatilat ja yritykset pitävät avoimia ovia, ja monenmoista mukavaa puuhaa onkin luvassa. Tässä meidän tilan ohjelmaa:
pe 19.8.
tiluskierros klo 15 traktorikärryllä.
la 20.8.
Tiluskierrokset klo 13 & klo 15 traktorikärryllä
Markkinatorilla:
Tuula Hietamäki :Kädentöitä koristeeksi ja hyötykäyttöön
lauantai 30. heinäkuuta 2022
Elokuu lähestyy - aukioloaikamme muuttuvat 1.8. alkaen
Elokuu alkaa tulevana maanantaina, ja myös aukioloaikamme muuttuvat. Maanantaista 1.8. alkaen olemme avoinna:
- tilamyymälä-kahvio Puimasuuli ma-pe klo 9-20, la klo 9-18 ja su klo 10-19
- itsepoiminta: ma-pe klo 9-18, la klo 9-16 ja su klo 10-18
Myyntipaikoistamme avoinna ovat edelleen myyntipisteemme Hämeenkyrön S-marketin edessä (ma-pe klo 8.30-16.30), Kyröskosken Tokmannilla klo 9.30-17.30 ja Ikaalisissa Kompin edessä klo 9-17.
tiistai 26. heinäkuuta 2022
Valko- ja punaherukat kypsiä, vadelmat parhaimmillaan
Herukkakausi on korkattu, ja nyt alkuun siis poiminnassa valko- ja punaherukoita. Molempia on tällä hetkellä runsaasti poimittavana. Viher- ja mustaherukoiden samoin kuin karviaisten kypsymiseen mennee vielä reilu viikko tai vajaa kaksi - kelistä ja lämpötiloista riippuen.
Pensasmustikat ja saskatoonit ovat myös jo poimittavissa - niitä pääsee poimimaan päivittäin niin kauan kuin kypsiä marjoja on.
Vadelmat rupeavat nyt olemaan parhaimmillaan, ja jos säiden haltija suosii, niin kaudesta voi tulla pitkäkin. Tässä alkuvaiheessa poiminta on toki helpointa, kun pensaissa uloimmat ja suurimmat marjat kypsyvät nyt alkuun.
Ja mansikkaakin toki on vielä - sitkeimmät ja kokeneimmat itsepoimivat saavat vielä haalittua saalista. Tässä kohtaa kautta avomaan marjat ovat erityisen makeita, vaikka koko onkin jo pieni.
Tilamyymälässämme on myynnissä myös nippusipulia (kelta/puna), valkosipulia, tilliä, kehäkukkia, ruiskukkia, hernettä, perunaa (Annabelle ja Siikli), hernettä ja leikkopapua. Valmiiksi poimittuja marjoja on myös - mansikkaa ja saskatoonia sekä vadelmia. Määrät vaihtelevat, riippuen siitä, miten ollaan saatu kerättyä.
maanantai 25. heinäkuuta 2022
Miten vadelman itsepoiminta toimii?
Vadelman itsepoimintakausi on alkanut, ja satokausi on nyt täydessä vauhdissa.. Tästä huolimatta on aina hyvä soittaa (p. 03 - 3711 163 tai p. 0400 - 625 636) ja varmistaa varaamalla poimintapaikka ennen marjamaille lähtöä. Parhaiten meidät tavoittaa aukioloaikoina: ma - pe klo 8 - 20, la klo 8- 19 ja su klo 10 - 20. Itsepoiminta on avoinna: ma - pe klo 8 - 18, la klo 8 - 13 ja su klo 10 - 18, mikä tarkoittaa, että näinä ajanjaksoina pääsee pellolle. Poimia voi myöhempään, muun aukioloajan puitteissa.
Tässä vielä muutama vinkki vadelmamaille lähdöstä ja vadelmien poiminnasta. Perussäännöt ovat vadelmamailla samat kuin mansikan itsepoiminnassa: noudata annettuja ohjeita, nouki vain osoiteltulta riviltä, ja kysy tarvittaessa lisätietoja vadelmaoppaalta (esim. toista poimintapaikkaa, missä on WC, missä voi pestä kädet jne). Meillä vadelmapenkeissä merkkeinä toimivat poimintapöydät, joita siirretään rivissä eteenpäin sitä mukaa kun kerätään. Pöytä jätetään siis siihen, mihin oma kerääminen päättyy. Tällöin seuraavan kerääjän on helppo jatkaa. Vadelmamailla on myös jonkin verran erilaisia muovituoleja ja -penkkejä, joita voi halutessaan käyttää poimiessaan. Kypsät marjat kerätään purkkin tai suuhun, huonoja on hyvä tiputella riviväliin.Vadelma on herkästi rikkoutuva marja, minkä vuoksi se kannattaa kerätä suoraan pakastepurkkiin. Purkit ja niiden kannat punnitaan ennen marjamaille menoa tyhjänä. Kun purkkien paino tyhjänä vähennetään täysien purkkien painosta, saadaan selville marjojen paino. Maksu perustuu poimittujen marjojen kilomäärään. Myös vadelmien itsepoiminnassa meillä on käytössä itsepoiminnan vähimmäisostosmäärä, joka peritään henkilöä kohti.
Vadelman oksissa on jonkin verran piikkejä, jotka saattavat raapia. Yksinkertaisin suojautumistapa on käyttää pitkähihaista paitaa tms. Hattu, juomapullo ja sopivat eväät on myös tarpeellisia vadelmamailla. Sääennustetta kannattaa seurata myös, ja pakata mukaan tarvittaessa myös sadevaatteita sekä lämmintä vaatetta.
tiistai 19. heinäkuuta 2022
Vadelmakausi aluillaan - ja muita satokauden kuulumisia
Avomaan vadelmakausi on pikapuoleen aluillaan - tänään keräiltiin ensimmäisiä kypsiä vattuja uudella vadelmamaalla, ja varmaan ensi viikon aikana päästäneen kunnolla vadelmakauden alkuun. Tässä kohtaa ei kuitenkana vielä uskalleta ottaa varauksia vattumaalle, koska määrien arvioimien tässä on vielä haastavaa.
Mansikkakausi jatkuu edelleen, mutta toki tällä hetkellä mansikkakilon eteen joutuu tekemään suuremman työn kuin vaikkapa viikko sitten. Mansikat palkitsevat ahkeran poimijan makeudellaan.
Muista marjoista pensasmustikat ja saskatoonit ovat alkaneet myös tummua, ja pieniä määriä on mahdollista poimia jo. Herukoista puna- ja valkoherukat kypsynevät reilun viikon päästä, mutta toki jo napakoina herkkumarjoina ovat jo kerättävissä. Vihre- ja mustaherukat alkanevat kypsyä kuun vaihteessa tai heti sen jälkeen.
Herneet ovat nyt herkullisimmillaan, ja niiden poiminta on helppoa. Herneitähän on helppo pakastaa myös talven varalle: pulleat herneenpalot riivitään, eli siis palosta poistetaan herneet. Vastariivityt herneet voi pakastaa sinällään, mitään esikäsittelyjä (esim. kiehautusta tai keittoa) ei tarvita. Herneet kannattaa pakastaa sellaisissa pakkauksissa, missä meinaa talvella käyttää. Pakkasesta herneet voi laittaa suoraan jäisenä esim. keittoon, pataan tai salaattiin, ja kesän maku säilyy.
Leikkopapujen kausi on myös aluillaan. Sitä ei ole meillä itsepoiminnassa, mutta keräämme sitä myyntiin sitä mukaa kuin keruukokoista on. Leikkopavun säilöntä on yhtä helppoa, ellei helpompaakin, kuin herneen - siitä vain laittaa pavut sopivina pakkauksina pakkseen, ja talvella laittaa jäisenä kiehuvaan veteen. Pienen keiton jälkene kun lisää nokareen voita ja hipsauksen suolaa, nin avot - se on siinä.
Valkosipulin nosto on myös aloitettu. Viljelemässämme lajikkeessa on kova varsi, joka ei sovellu letivtykseen. Kovaa, vihreää vartta voi kuitenkin käyttää esimerkiksi keittojen, liemien ja patojen mausteena. Tuoreet valkosipulit on hyvä säilyttää viileässä, ja käyttää mahdollisimman nopeasti. Erityinen herkku meillä itsellä on ohuen ohuet valkosipulisiivut voilla sivellyn ruisleivän päällä.
Kelta- ja punasipulia niputetaan myös, samoin tilliä. Molempia on mahdollista myös pakastaa, mutta kannattaa huolehtia riittävän tiiviistä pakastusastiasta.
Ja tietysti meiltä on saatavissa vasta nostettua perunaa, joka päivä.
lauantai 16. heinäkuuta 2022
Puutarhatilan tuholaisia
Täällä marjatilalla kohtaa monenmoista öttiäistä ja vähän isompaakin kulkijaa, jotka - meidän ihmisten tavoin - ovat kovin kiinnostuneita viljelykasveistamme. Viljelijän kannalta ne ovat tuholaisia, koska niiden toiminnan seurauksena saatava sato pienenee tai heikkenee laadullisesti tai molempia. Tuholaisia on monenmoisia, ja ne kuuluvat moniin eri eliöryhmiin. On viruksia, bakteereita, sieniä, erilaisia ötököitä, lintuja ja nisäkkäitä. Kalat ja sammakkoeläimet taitavat olla ainoita ryhmiä, jotka eivät vikuuta viljelykasveja. Mitä pienemmästä eliöstä on kyse, sitä runsaslukuisempaa ja monimuotoisempaa lajikirjo yleensä on.
Pienimmistä öttiäisistä käynee esimerkiksi ripsiäisten runsas heimo. Ripsiäiset ovat millin tai parin mittaisia, yleensä mustilta näyttäviä ötököitä, jotka mennä vipeltävät esimerkiksi mansikoiden kukissa. Monelle ne saattavat olla tuttuja voikukkien kukkien asukkeja. Ripsiäisviotus näkyy mansikoissa sellaisena pronssin hohtoisena pintana, eikä kovin ripsiäisten vaivaama kasvi edes kunnollisia marjoja kasvata. Ripsiäisten torjunnassa, erityisesti tunneleissa, toimivat petopunkit ja petoluteet. Ne ahmivat ripsiäisiä kitaansa - ja kaikki tämä toiminta siis tapahtuu ihmissilmin ajatellen pienen, pienessä koossa.
Ripsiäisiä suurempia ovat esimerkiksi marjaluteet, nuo pahaa makua imennällään marjoihin lisäävät inhokit. Marjaluteita on aina vähän, mutta mikäli niiden määrä jostain syystä riehaantuu, on tarvittaessa pohdittava ruiskuttamista sadon turvaamiseksi (kukaan ei halua syödä marjaluteen syljellään maustamia marjoja). Luteiden torjuntaan on kehitteillä feromoneja, joiden avulla niitä pystytään houkuttelemaan ansaan - vastaavia feromoniansoja on käytössä jo esimerkiksi pihlajanmarjakoilla ja omenakääriäisellä.
Seuraavat satoa himoitsevat tekijät lähestyvät marjapeltoja korkealta ja kovaa, ja pesiytyvät marjapelloille erityisesti ilta- ja yöaikaan. Räkättirastaat ovat kovin viehtyneitä kaikkien marjojen makuun, eikä useista eri lokkilajeista koostuva lennosto ole Pekkaa pahempi makutottumuksiltaan. Pelottelu kaikin tavoin on todettu toimivaksi - räkättirastaat toki kaikkoavat pelloilta metsiin, jos metsämustikan sato on runsas.
Nisäkäslajeista erityisesti talviaikaan murehdittavat rusakot ja kauriit, joiden herkkua ovat kaikki hedelmäpuut, pensasmustikat, vadelmantaimet sekä mansikat. Aitaaminen on todettu toimivaksi tavaksi estää näiden eläinten pääsy. Suurista nisäkäslajeista kesäaikaan eniten viljelyvahinkoja aiheuttaa Homo sapiens-ryhmään kuuluvat "en kunnioita viljelyä" sekä "en tottele ohjeita"-ryhmien jäsenet. Harmillisesti tätä lajia on todella vaikea torjua, ja kaiken lisäksi se aiheuttaa tuhoja lähes tulkoon kaikissa viljelyssämme olevilla kasveilla - sen on havaittu tuhoavan jopa viljaa. Lajin jäsenet ovat yleensä liikkeellä peltikuorisessa suojakotelossa, jolla ryhmä kaasuttaa paikalle kotikolostaan. Ikävä kyllä lajin ja siihen kuuluvien ryhmien luokittelu on vielä kesken, eikä kattavaa tutkimusta em. lajin esiintymisestä Suomessa ole vielä julkaistu. Tämän suuren tuholaisen jäljet on kuitenkin helppo havaita: perunamaalla kuljetaan ja revitään kasvavia kasveja. Ääritapaukset myös syöttävät itsekseen hyreksien, ilmeisesti suurempaa haittaa toivoen, perunanvarsia ja vihreitä perunoita eläimille. Mansikkamailla hypitään rivistä toiseen, talloen mansikoita ja rikkoen mansikkapenkkejä suojaavat kalvot. Omenapuista revitään raakileita tuhoten kannusversot - omenapuu-parka on useamman vuoden kukkinut ja kasvattanut kannusversoa, johon siis omenat vasta kehittyvät. Kieltokyltistä huolimatta kerätään ketokukkia, joista osa jopa rauhoitettuja. Kerätään kaikkea, mitä tilalla kasvaa, omin luvin. Yleensä laji on päiväaktiivinen, mutta myös yöaktiivisia yksilöitä tunnetaan ja on havaittu. Olemme kokeilleet aitaamista ja kieltotauluja tuhojen estämiseen, mutta niiden teho lienee heikkenemässä, koska em. lajin esiintyminen on lisääntynyt. Yritämme suojella viljelykasvejamme ja kotieläimiämme tämän lajin aiheuttamilta tuhoilta, minkä takia toivomme, että jokainen meillä vierailija kiinnittäisi huomiota em. lajin esiintymiseen. Jos tapaat lajin edustajan, pysy rauhallisena ja pyydä tilanväkeä ryhtymään karkotustoimiin. Laji ei yleensä ole aggressiivinen, mutta saattaa pyrkiä puolustautumaan huutamalla lujaa. Tilanväellä on hyväksi havaitut torjuntakonstit käytössään haittaa aiheuttavien yksilöiden poistamiseen.
Kuten arvoisa lukija saattaa tästä tekstistä havaita, on viljelijöillä nykyään käytössä hyvin monipuolisia tuholaisten torjuntakonsteja, jotka nimenomaan ovat täsmällisesti tarkoitettu tietynlaisen tuholaisen määrän vähentämiseen alle vikuutustason.
keskiviikko 13. heinäkuuta 2022
Lankapuhelin mykkänä - ukkonen rikkoi - nyt taas pelittää (14.7.)
Aamuinen ukkonen rikkoi meiltä puhelimen voip-sovittimen, joten tällä hetkellä meidät saa kiinni ainoastaan matkapuhelinnumerosta 0400-625 636
Huomiselle to 14.7 mahtuu vielä hyvin poimimaan - tervetuloa!
Päivitys 14.7.22: Lankapuhelin pelittää taas - kiitos IPP:n nopean palvelun!
perjantai 8. heinäkuuta 2022
Itsepoiminnasta
Jo ennen marjaretkelle lähtöä kannattaa vanhanaikaisesti pirauttaa tänne tilalle (p. 03-3711 163 tai 0400 - 625 636) ja tiedustella marjatilannetta. Jos haluaa tulla poimimaan jonain tiettynä päivänä, kannattaa puhelun yhteydessä tehdä varaus. Varauksen tekemällä on mahdollista päästä poimimaan ma - pe klo 8 - 18, la klo 8 - 13 ja su klo 10 - 18. Tässä kohtaa päättymisaika tarkoittaa sitä ajankohtaa, jolloin on viimeistään ilmoittauduttava itsepoiminnan punnituspisteellä. Poimia saa arkisin ja sunnuntaisin liki klo 20 ja lauantaisinkin melkein klo 18 asti. Ruuhkaisimpina päivinä rajoitamme itsepoimijoiden määrää, ja poimimaan pääsee ensisijaisesti varaamalla.
Mansikkamaalle lähtiessä kannattaa varustautua hatun, juomisen ja sopivan astian kera. Mansikanpoimintaan paras astia on melko laakea, koska marjat eivät siinä linttaannu ja painu toistensa painosta. Marjat voi poimia joko karoineen tai ilman karoja - aivan miten itse haluaa. Ja tietysti voi maistella sen verran kuin jaksaa siinä poimimisen ohessa.
Poiminta-astioiden tultua täyteen palataan takaisin itsepoiminnan punnituspisteelle, jossa punnitaan kerätyt marjat. Tästä syystä on hyvin tärkeää tuoda ilmoittautuessa punnitukseen kaikki ne astiat joihin marjoja kerää - astioiden paino vähennetään pois vaa'an näyttämästä kokonaispainosta. Meiltäkin toki saa halutessaan poiminta-astioiksi vakkoja tai laatikoita maksutta, mutta tällöin pyöristelemme kiloja hiukan niukemmin kuin jos mukaan on napannut jo kotoa omat astiat.
Astioihin kerättyjen marjojen painon selvittyä poimitut tuotteet maksetaan punnituspisteellä. Meillä on käytössä vähimmäisostos, eli jokainen itsepoiminta-alueelle menevä maksaa vähimmäisostosmaksun. Maksu vaihtelee mm. kerättävissä olevan sadon ja ajankohdan mukaan.
Kotiin mennessä poimitut marjat kannattaa laittaa kylmään mahdollisimman pikaisesti. Mansikka säilyy jonkin aikaa jääkaapissa, jääkaappilämpötilassa (4 -5ºC), mutta isommat erät kannattaa säilöä joko pakastamalla tai muilla tavoin.
sunnuntai 3. heinäkuuta 2022
Mansikan paras satokausi on muuten nyt!
Mansikan pääsatokausi voidaan julistaa alkaneeksi meillä. Mansikoiden poiminta on nyt helppoa ja nopeaa. Itsepoimimaan meille pääsee ensi viikolla ma-pe klo 8-18, la klo 8-14 ja su klo 10-18. Ennen marjaretkelle lähtöä kannattaa soittaa ja pirauttaa (p. 0400 - 625 636, 03 - 3711 163). Suosituimpina päivinä rajoitamme tarvittaessa poimijoiden määrää, jotta mansikoita riittää kaikille varanneille. Aika ajoin puhelimme ruuhkautuu, ja siis kannattaa soittaa hetken päästä uudestaan, jos puhelimeen ei juuri sillä hetkellä pystytä vastaamaan.
Itsepoiminnassa tällä hetkellä mm. Polka- ja Sonata-lajikkeet.
Valmiiksi poimittua mansikkaa on myynnissä myös sekä täällä tilalla että myyntipisteissämme. Toimitamme mansikoita myyntiin myös muutamiin lähialueen kauppoihin. Mansikkamme tunnistaa maisemalaatikoista, ja tietysti kysymällä kauppiaalta asia selviää myös.
Muuta myynnissä olevia tuore tuotteita ovat vastanostettu pottu, josta viljelyssä meillä lajikkeet Siikli ja Annabelle. Nippusipulia tehdään myös. Ensimmäisiä vadelmia on kerätty tunneleista, ja niitä myös myynnissä aika ajoin.
Kesäherkkuja monenmoisia.
lauantai 2. heinäkuuta 2022
Kauneimpien avomaan mansikoiden aika
Avomaalla Polka- ja Sonata -lajikkeet kehittyvät auringon paahteessa nyt nopeasti. Todennäköisesti nyt tulevana viikonloppuna kerätään tämän satokauden kauneimmat Polka- ja Sonata- lajikkeiden mansikat avomailta. Nämä nyt kypsyvät marjat ovat värjötelleet nuppuina ja kukkasina, ja helteinen paahde värjää ne makean punaisiksi.
Pari päivä sitten oli muuten Pietarinpäivä (29.6.), jota vanha kansa piti kesän lämpimimpänä päivänä. Pietarin päivän säällä arveltiin näyttävän ennusmerkit marjavuoteen: jos tuuli on pohjoisesta ja on kylmä, niin marjat häviävät. Onneksi siis tuuli on ollut etelän suuntainen, joten marjoja lienee tulossa.
Heinäkuun toisena päivänä vanha kansa vietti Kukka-Maariaa, joka oli tärkeä herneen ja pavun kehityksen seurantapäivä "Jos ei Kukkana kuki, ei Perttuna pesi" eli jos tässä kohtaa ei ole kukkasia, ei ole palkoja elokuulla korjattavaksi. Onneksi herneet ja pavut ovat meillä jo kukassa tai kukkineet - tänään kerättiin ensimmäiset herneet myyntiin. Herneen itsepoiminta avataan piakkoin, kunhan vain hiukan helpommaksi käy palkojen korjuu.
torstai 30. kesäkuuta 2022
Mansikan itsepoiminta alkaa!
Mansikan itsepoimintaa päästiin tänään torstaina aloittelemaan. Tässä alkuvaiheessa kypsiä marjoja on vielä vähän, ja vasta ensi viikosta arvelemme määrän lisääntyvän. Vähäisestä marjamäärästä johtuen poimimaan pääsee päivittäin niin kauan kuin poimittavaa riittää. Ensi keskiviikosta, eli 6.7.22 alkaen, teemme myös varauksia poimintaan. Kaikissa tapauksissa on aina hyvä soittaa (p.03-37 11163 tai 0400-625 636), ja varmista marjatilanne ennen marjaretkelle lähtöä.
Tällä hetkellä tilamyymälämme on avoinna ma-pe klo 9-19, la klo 9-18 ja su klo 10-19. Itsepoiminta aukeaa huomenna perjantaina klo 9 ja lauantaina klo 9. Tulevana sunnuntaina itsepoiminta avautuu klo 10. Itsepoiminta suljetaan kun päivän sato on kerätty. Myyntipisteidemme aukioloajat ovat tarkistettavissa nettisivuiltamme, www.yrjolanmarjatila.fi .
sunnuntai 26. kesäkuuta 2022
Lämmin henkäys - noudatathan aukioloaikoja vierailuissasi
Lämmin henkäys on jo melkein liian kuuma. Sen seurauksena sadetusta ja kastelua on täytynyt lisätä merkittävästi. Mansikka kun on kuin suomalainen - sopiva keli olisi parikymmentä astetta päivällä ja pilvipoutaa. Ja samantapaisesta pitää myös peruna. Kuumuudesta huolimatta, tai juuri siksi, satokausi kirii kylmää toukokuuta kiinni. Mansikan itsepoimintaa päästäneen aloittamaan heinäkuun alkupuolella, mutta siitä tarkemmin lähempänä.
Tällä hetkellä tilamyymälämme on avoinna ma-pe klo 9-19 ja la-su klo 10-18. Kaikki myyntipisteemme ovat avoinna myös, ja niiden aukioloajat ovat tarkastettavissa nettisivuiltamme, www.yrjolanmarjatila.fi . Tilallamme saa vierailla, mutta pyytäisimme kaikkia kävijöitä noudattamaan aukioloaikoja. Meidän tila on myös meidän ja meidän kotieläinten koti. Suothan meille kaikille yörauhan, kiitos.
tiistai 21. kesäkuuta 2022
Perunan nosto aloitettu
Tänään tiistaina kokeiltiin iltapäivästä perunannostoa, ja tulostakin tuli. Annabelle-perunat ovat mukavan kokoisia, Siikli-potut taas hitaampi kasvuisena ovat vielä pienehköjä. Maku on molemmissa kohdillaan. Sipulimaallakin kasvu on ollut nopeaa, joten nyt on aika tullut alkaa myös sipulin niputus. Huomenna keskiviikkona avaamme kaikki myyntipaikkamme - perunaa ja sipulia on siis myynnissä. Mansikoitakin toimitellaan, mitä saadaan poimittua. Joinakin päivinä mansikat ovat loppuneet aiemmin, joskus niitä riittää pidemmäksi jaksoksi. Onneksi kypsien marjojen määrä näyttäisi nyt olevan lisääntymään päin.
Mansikan itsepoimintaa kysellään myös. Sen alku tosiaan venyy selkeästi heinäkuun puolelle, eikä tarkkaa aloituspäivää pysty vielä määrittämään. Samoin herneenpoiminta aloitettaneen vasta heinäkuun puolella. Kahden epätavallisen lämpimän kevään ja kesän jälkeen ollaan siis tavanomaisemmassa satokauden tahdissa.
Herukoiden kukinta ja pölytys näyttää onnistuneen hyvin, ja raakileet ovat paikoin jo melko isoja. Samoin omenalla on nähtävissä jo mukavan kokoisia raakileita.
Tänään tiistaina bingoillaan taas, eli vajaan parin tunnin päästä on mahdollisuus voittaa mansikkalaatikko Mahnalan Ympäristökoulun vanhempainyhdistys Mahlan järjestämässä bingossa. Tervetuloa yös meidän puolesta!
sunnuntai 19. kesäkuuta 2022
Oli synkkä ja myrskyinen yö...
Viime yönä puolen yön aikaan aikamoinen myteri kulki Mahnalassakin. Vettä satoi rankasti ja salamat halkoivat taivasta. Sääennusteen mukaan alkuviikko on pilvinen, mutta loppuviikkoa kohti aurinko näkynee enemmän. Tällä hetkellä kaunista säätä siis tiedossa keskikesän juhlaan.
Nyt alkavalla viikolla avaamme myyntipisteemme Ikaalisten Nesteellä ja Kompissa, Häijäässä Herkkujuustolan pihassa sekä Kyröskosken Tokmannilla. Jo avoinna on myyntipisteemme Hämeenkyrön S-marketin edessä (ma-pe klo 8.30-16). Myyntipisteittemme aukioloajat ovat tarkistettavissa meidän omilta nettisivuilta, www.yrjolanmarjatila.fi
Tilamyymälä-gelateria Puimasuuli on avoinna ensi viikosta alkaen ma-pe klo 9-19 ja la-su klo 10-18. Tervetuloa!
perjantai 17. kesäkuuta 2022
Kuin silloin ennen....ennen tunneleita
Tällä viikolla on mansikanviljely on tuntunut samalta kuin aikana ennen tunneleita - joka päivä jännitysnäytelmä siitä, missä vaiheessa kypsyminen on. Kalsea kevät on tehnyt siis tehtävänsä, ja välillä mansikat tuntuvat kypsyvän tuskatuttavan hitaasti. Joka päivä toki mansikoita kypsyy, ja keräämme niitä sitä mukaan myyntiin. Tämän hetkinen peruna- ja sipuliennuste on, että ensi viikolla puolesta välistä ryhdytään tekemään koenostoja. Herkkuja on siis tiedossa juhannusjuhliin.
Puimasuulilla on nyt myynnissä myös pinsiöläistä artesaanileipää, jota leipoo Maalaisleipomo Juurilla. Leivät ovat aitoja hapanjuurileipiä, joiden teon perustana on aika. Raaka-aineina ainoastaan jauhot, vesi ja suola. Puimasuulin ympäristössä myös tapahtuu: vuohet ovat myös saapuneet kesänviettoon, eli pukkitarhassa on nyt kesäasukkaat. Vuohien lisäksi lastenleikkialueen vieressä on muutama karitsa, minkä lisäksi Puimasuulin läheisyyteen on tulossa pari vasikkaa.
Vadelman kukinta on juuri alkamassa avomaalla, ja todennäköisesti vadelmakausi pääsee alkuun siis heinäkuun loppupuolella.
maanantai 13. kesäkuuta 2022
Satokauden tilannekatsaus
Uusi viikko alkoi, ja keskikesä lähenee. Perunamaalla on jo aikaisimmissa paikoissa lupaavan kokoisia mukulan alkuja. Peruna kasvaa reippaasti tässä kohtaa vuotta, joten melko todennäköisesti juhannusviikolla (eli siis ensi viikolla) aloitellaan perunan kaivuuta.
Mansikkaa poimitaan tällä hetkellä myyntiin tunneleista. Tässä kohtaa päivittäiset poimintamäärät hiukan vaihtelevat: kylmän kalsea kevät teki tehtävänsä, eikä eri lajikkeiden kypsyminen menekään ihan jouhevasti peräkkäin kaikilta osin. No, viljely on yhteistyötä luonnon kanssa, mutta luonnolla on käytössään kaikki kortit.
Huomenna on muuten taas bingoilta! Mahnalan Ympäristökoulun vanhempainyhdistys Mahla pyörittää bingopalloja klo 18 alkaen. Bingolippujen myynti alkaa klo 17.30. Bingoiltaan on mahdollista valmistautua mm. joogaamalla ja tutustumalla Riikka Palosen taidenäyttelyyn. Tervetuloa!
tiistai 7. kesäkuuta 2022
Tänään bingoillaan!
Mahnalan Ympäristökoulun vanhempainyhdistys Mahla pitää meillä Puimasuulilla kesäkuussa tiistaisin mansikkabingoa klo 18 alk. Lippujen myynti alkaa klo 17.30. Pääpalkintona on tietysti mansikkaa. Kertyneillä varoilla Mahla tukee mm. koululaisten retkiä, uimahallireissuja liikuntatunneilla sekä tutustumiskäyntejä. Tervetuloa bingoilemaan myös meidänkin puolesta - tämän tiistain jälkeen bingoja on vielä kolme kappaletta, eli 14.6., 21.6. ja 28.6.
Puimasuulissa meillä on tämän kesän uutuutena myynnissä Gopalan toffeeta. Tällä viikolla olemme avoinna ma-pe klo 10-19, la-su klo 10-18. Tervetuloa! Poimimme mansikkaa päivittäin, ja kauden edistymisen myötä olemme avanneet myös myyntipisteemme Hämeenkyrön S-marketilla.
Itsepoiminnan alkamista on kyselty, mutta vielä ei pysty antamaan arviota sen aloituksesta. Perunamaiden päältä poistettiin eilen harsot, ja mukavan näköisiltä kasvustot näyttivät. Jos kaikki menee hyvin, niin juhannusviikolla aloitetaan nosto.
tiistai 31. toukokuuta 2022
Mansikkakausi käynnistynyt
Mansikkakausi on alkanut tunnelimansikoiden kypsymisen myötä. Tässä alkuvaiheessa päivittäin kypsyvien mansikoiden määrä hiukan vaihtelee, mutta joka päivä poimimme kyllä.
Avomailla kasvukausi on myöhässä, mutta kirii kovasti kiinni. Esimerkiksi omenapuiden kukinta on juuri alkamassa - kuten aina, tässä touko-kesäkuun vaihteessa. Pelloilla on muutenkin aikamoinen pörinä, kun erinäisiä pölyttäjiä kiirehtii kukasta kukkaan. Jostain syystä tänä keväänä on lennellyt erityisen suurenoloisia mantukimalaisia - vai onko vain unohtunut talven aikana niiden koko? Pääskysetkin ovat tulleet - kesä on siis virallisesti alkanut.
sunnuntai 22. toukokuuta 2022
Ja vauhti kiihtyy....
Kevät kiitää silmissä, ja kesä on jo ihan nurkan takana. Vauhti kiihtyy siis koko ajan, yritetään pysyä tahdissa mukana. Tässä alkuun kiitokset kaikille Messut Nokialla-tapahtumassa meidän osastolla käyneille - itsepoiminta lahjakortin arvonta on suoritettu, ja lahjakortti laitetaan huomenissa postin matkaan.
Tunneleissa rupeaa punotus jo vaihtumaan punaisuudeksi mansikoiden kyljissä, ja näillä näkymin, toivottavasti loppuviikosta kerättäneen ensimmäisiä mansikoita myyntiin. Päivitellään tilannetta sitä mukaa kun nähdään kehitystä.
Viime viikolla viriteltiin myös pehmiskonetta toimintaan, ja toivottavasti nyt alkavalla viikolla päästään tositoimiin. Mansikkapehmiksemme pääraaka-aine on edelleen meidän oma mansikka, ja vaniljapehmiksen maito on peräisin tästä naapurista. Pehmis on siis todellista lähiruokaa täällä meillä Mahnalassa! Pehmiksen lisäksi meillä on Puimasuulin tiskissä tarjolla meidän omatekemiä, italialaistyylisiä jäätelöitä - gelatoja.
Uuhien, eli siis emälampaiden, frisööri ja pedikyyri ovat loppusuoralla. Frisööriä eli siis tässä tapauksessa keritsemistä ja pedikyyriä (sorkkien kyntysten leikkuuta) ovat tänä keväänä ansiokkaasti tehneet meidän työssä oppijat Ahlmanilta. Vielä muutama on jäljellä, minkä jälkeen mammat ovat valmiita aloittamaan laidunkauden. Karitsat, siitospässit ja osa uuhista ovat jo päässeetkin laidunruohoa rouskuttamaan.
Nyt alkavalla viikolla Riikka Palosen näyttely avautuu Navetassa. Tervetuloa myös meidän puolesta!
tiistai 17. toukokuuta 2022
Puimasuulin kuulumiset
Tässä pikaisesti Puimasuulin kuulumiset: huomenna keskiviikkona 18.5. Puimasuuli on poikkeuksellisesti suljettu, mutta torstaina ollaan taas avoinna klo 10-17. Torstaina olisi tarkoitus viritellä myös pehmiskonetta toimintaan - makuna silloin mansikka. Ja jos kone toimii temppuilematta, niin mansikka-pehmistä saatavana myös perjantaina (klo 10-17) ja lauantaina (klo 10-16). Tervetuloa!
maanantai 16. toukokuuta 2022
Istutusta, kylvöä, aidantekoa, istutusta, kylvöä, laitumelle lasku jne
Tuossapa se monen päivän mantra nyt olikin. Viileä kevät on viivästyttänyt töitten alkua, mutta nyt sitten kaikki tapahtuu kerralla. Mansikan- ja perunan istutuksen ovat päässeet jo hyvään vauhtiin, ja kylvetty on jo uusien mansikkamaiden riviväleihin nurmea. Hernettä ja tilliä on kylvetty myös ensimmäiset kylvökset. Sipulitkin ovat päässeet maahan. Toivottavasti pian lämpenisi sen verran, että pystyttäisiin aloittamaan papujen ja sokerimaissin kylvö.
Tunneleissa mansikat ovat jo pitkällä - kukkia ja raakileitakin on jo. Ensimmäiset vadelman kukat ovat auenneet. Tällä hetkellä näyttää siltä, että mansikoiden poimintaa tunneleista aloitetaan reilun viikon-puolentoista päästä.
Kesä on alkanut jo lampaillekin - enin osa on päässyt jo laitumille vihreän ruohon kimppuun. Muutama uuhi odottaa vielä frissööriä ja manikyyriä - eli kerintää ja sorkkien kyntysten leikkuuta. Villaa on nyt siis aimo kasa lajiteltavaksi, koska enin osa uuhista on keritty.
Tällä viikolla Puimasuuli on suljettuna ke 18.5. päällekkäisyyksien vuoksi. Tulevana viikonloppuna meillä on osasto Nokian Messuilla, tervetuloa myös meidän puolestamme. Järjestämme osastollamme arvonnan, jossa voi voittaa lahjakortin itsepoimintaan.
Ensi viikolla Navetan taidekesän aloittaa taiteilija Riikka Palonen. Hänen taidenäyttelynsä on avoinna 26.5.-19.6.22. Tervetuloa kuuntelemaan lauluja ja tarinoita avajaispäivänä 26.5. klo 17 alkaen.
maanantai 2. toukokuuta 2022
Vihdoin perunamaalle!
Vappua vietettiin meillä työnteon tiimellyksessä. Vihdoista viimein loppuviikosta oli mahdollista äestää perunamaita, ja eilen päästiin siis istuttamaan ensimmäiset perunat. Samalla saatiin myös ensimmäinen tillierä kylvöön. Vanhemmilla, talvehtineilla mansikkamailla ollaan availtu talvisuojausharsoja. Nyt toivotaan tuulisia ja aurinkoisia kelejä, että pian päästäisiin harjaamaan. Mansikkamaiden harjaus poistaa kuolleet lehdet, ja siten vähentää mm. tautien esiintymistä.
Ja kerrankin tuntuu siltä, että viime syksynä osattiin käyttää sopiva keli hyödyksi: viime syksynä saatiin valmisteltua uusi mansikkamaa niin pitkälle, että siellä oli myös penkit tehtynä. Nyt ollaan siis pystytty istuttamaan. Mansikan istutus on käsityötä, jokainen taimi laitetaan käsin paikalleen. Mansikkahan on hyvin tarkka istutussyvyydestä: sitä ei saa istuttaa niin syvään, että kasvupiste uppoaa maan syövereihin, eikä toisaalta myöskään liian korkea istutus ole hyvästä. Nämä nyt istutettavat taimet ovat ns. frigo-taimia, jotka tuottavat satoa jo tänä vuonna. Istuttamalla nyt mansikkasato kypsynee heinäkuulla, jos kaikki menee hyvin. Pitäkäähän siis peukkuja!
keskiviikko 20. huhtikuuta 2022
Joutsenia havaittavissa
Joutsenet ja kurjet huutelevat lujaa, ja mustarastaiden laulu kiirii yli mantujen. Luonnonmerkit ennustavat siis kevättä, vihdoin viimein. Kevään tulon odotus on tänä vuonna ollut tuskaisen pitkä, kaikkinen taka- ja etutalvineen sekä kipakoine pakkasineen ihan tässä viime metreillä Auringon voima näyttää nyt kuitenkin voittavan, ja lumet haihtuvat sananmukaisesti taivaan tuuliin.
Tunneleilla päästiin työntouhuun maaliskuun loppupuoliskolla, ja ensimmäisiä mansikankukkia onkin jo nähtävissä. Ensimmäiset mansikat kypsynevät jossain touko- ja kesäkuun taitteessa, jos kaikki menee hyvin. Tällä viikolla ollaan päästy istuttamaan myös vadelmia ja karhunvatukoita tunneleihin, joten ihan mukavalla mallilla ollaan siinä suhteessa.
Pellolla on paikoin vielä runsaanlaisesti lunta - ennemmän kalvepaikoissa, vähemmän etelärinteen jyrkissä paikoin. Pian päästäneen siis perunapellolle, herneen- ja tillin kylvöön ja sipulin istutusten alkuun.
Kesätyöntekijät on nyt valittu, ja valituille on on ilmoitettu. Kiitokset kaikille hakijoille!
sunnuntai 20. maaliskuuta 2022
Kevätpäivän tasaus
Tänään oli kevätpäivän tasaus, eli päivä ja yö olivat täsmälleen yhtä pitkät. Väkisinkin nyt on siis suunta kohti kesää ja pitkiä päiviä. Maaliskuun sanotaan näyttävän maata, ja pälvilaikkuja on nietosten keskelle on muodostunut eritoten mäkisyrjiin ja puitten tyveen. Nyt maaliskuulla ollaan saatu nauttia lauhkeasta kelistä ja lämpimistä etelänsuuntaisista tuulista, joiden vanha kansa tiesi ennustavan varhaista kevättä. Toisaalta tällaisen lämpimän maaliskuun tiedettiin johtavan kylmään toukokuuhun. Mielenkiinnolla odotetaan, millaista säätä on tiedossa.
Omenapuiden leikkuu on nyt hyvällä mallilla, ja mansikoiden istutus tunnelihinkin on saatu jo alulle. Vadelmien istutus tunneleihin saa nyt odottaa sääennusteissa olevan kylmän kauden yli, mutta sekin on pian mahdollista. Perunatkin pitäisi pakata tässä piakkoin idätyslooriin.
Puimasuulilla valmistellaan kesää, ja parhaiten sieltä tavoittaa Annen tai Elisa ma-pe klo 10-16. Puhelinnumero on tuttu 0400-625 636. Muina aikoina vastailemme puhelimeen, jos vain pystymme. Kannattaa siis soittaa useamman kerran, jos ei onnistu. Kesätyöntekijöiden haastattelut venyvät tänä vuonna huhtikuun puolelle, ja siis kesätöistäkin kannataa soitella edelleen.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2022
Kevät tulee, Puimasuulilla touhuilua
Kevät on selvästi jo tulollaan - joka päivä aurinko lämmittää alati lämpimämmin ja sen teho tuntuu voimakkaammalta. Päivät pitenevät, lintujen liverrys voimistuu. Puolenpäivän jälkeen vettä tippuu katoilta ja yön aikana jäätyneet pihat pehmiävät. Paikoin näkyy jo maata, mutta toki enimmäkseen kaikki on vielä lumipeitteen suojissa. Jotain hyvää ja kaunistakin siis vielä on olemassa - maailmanmeno kun ei nyt vaikuta kovinkaan tyveneltä.
Kevääntulon tietää myös siitä, että Puimasuulilla ovat kesävalmistelut aluillaan. Paikalla ollaan todennäköisesti ma-pe klo 10-16. Nyt alkuvaiheessa, siivoilujen ollessa käynnissä, tavarat ovat vielä hujanhajan, mutta kahveeta kyllä keitellään joka päivä. Myynnissä on pakastemarjoja (mansikkaa, vadelmaa, karhunvatukkaa) sekä hilloja ja mehuja. Gelatoakin on myös saatavana, mutta pehmiskonetta ei vielä olla käynnistelty.
Mutta kesää kohti mennään, pian on aika alkaa leikkaamaan omenapuita ja istuttamaan taimia tunneleihin.
tiistai 22. helmikuuta 2022
Karitsoja, koulutusta, kokoustamista ja paperin makua
Edellisestä kirjoituksesta vierähti tovi, aika tuntuu karkaavan. Karitsointi oli alettuaan sellainen reilun parin viikon rysäys, mikä toisaalta on hyvä. Työhuippu menee nopeasti ohi, mutta on toisaalta sitä rivakampi. Uuhet ovat meillä ryhmässä, ja kun joku karitsoi, se laitetaan erillisillä porteilla omaan "yksiöönsä" eli karitsointikarsinaan. Karitsointikarsina auttaa uuhien ja vastasyntyneiden karitsoiden tarkkailua: on helppo nähdä, että uuhi syö, juo ja hoitaa karitsoitaan. Karitsoiden tärkein tehtävä on oppia tunnistamaan oma emänsä ja imeä maitoa. Karitsointikarsinat helpottavat siis tarkkailua, mutta lisäävät työtä: vesi ja rehut jaetaan käsin. Itse olemme havainneet, että uuhia kannattaa yhdistellä aina ensin pienryhmiksi, ja sitten vasta yhdeksi isoksi ryhmäksi. Tämä toki lisää työtä, mutta helpottaa taas eläinten tarkkailua.
Tämä vuoden alku on myös aina kouluttautumisen aikaa - edelleen hyvin monet koulutukset ovat etänä, mikä toisaalta on hyvä. Koulutustilaisuuksiin ei tarvitse erikseen lähetä, mutta toisaalta etäilystä on seurannut erillisten koulutus- ja kokousmäärien merkittävä lisäys. Nyt tuntuu olevan tapana järjestää hyvin usein asiasta "tiimssi" tai "miitti" tai webinaari, aiemmin tuli ehkä helpommin tieto kirjeenä tai lehtijuttuna. Oikein mistään ei voi olla poiskaan, ja sitten vielä ollaan yritetty oppia uutta.
Karitsointien, koulutuksien ja kokoustamisen lisäksi toimena on paperimakua, eli byrokratiaa, suunnittelua ja muuta semmoista. Kesäkausi on ihan nurkan takana, ja kaiken pitää olla mahdollisimman tarkoin valmisteltuna siihen mennessä. Kesä- ja kausityötä hakevien kysymyksiin ollaan myös vastailu - ja tosiaan jos sellaisia on hakusessa, niin soita p. 0400 - 625 636. Harmisllisesti melko usein puhelin kerkiää pirahtamaan vain pari kertaa, eikä puhelinta ehdi kaivaa siinä ajassa haalarin taskusta tai laskea tavaroita käsistä. Kannattaa siis soittaa riittävän pitkään, ja kokeilla myöhemmin tai toisena päivänä uudestaan, jos ei juuri sinä hetkenä vastata.
torstai 13. tammikuuta 2022
Käy lämmin henkäys...ja kesätöistäkin asiaa
Ulkona puhaltaa nyt hyvin lauhkea, lämmin tuuli. Lämpötila on hiukan plussan puolella, ja jopa aurinkokin tirkistelee pilvien lomasta. Tuntuu siis keväältä, vaikka vasta sydäntalvea mennään.
Kesä kuitenkin taitaa luurata jo nurkan takana, ja kesä tarkoittaa meillä myös kesätyöntekijöitä. Jos olet kiinnostunut kesätöistä meillä, niin ota ja rimpauta p. 0400 - 625 636. Parhaiten meidät saa kiinni iltapäivästä tai illan suusta (klo 16 jälkeen), mutta toki vastataan muuhunkin aikaan, jos puhelin soi. Ja toivomme kesätöitä hakevilta nimenomaan puhelinsoittoja, kiitos. Jos puhelin on varattu tai ei juuri sillä hetkellä vastata, soitathan uudestaan, kiitos.
lauantai 8. tammikuuta 2022
Joulunajan loppu
Tänään tammikuun 7. päivänä on kalenterin mukaan Aukustin nimipäivä, mutta 7.1. on vanhan kansan kalenterissa " se oikea Nuutin päivä". Nuutin päivää vietetään Tanskan pyhän Knut kuninkaan murhapäivänä - tämä murha siis tapahtui 7.1.1131. Joulurauhan on katsottu loppuvan Nuutin päivään, ja siitä alkavan härkäviikot eli selkäviikot Tällä viitattiin moniviikkoiseen juhlattomaan kauteen ennen laskiaista - herkuttelu ja pankolla makoominen oli loppu, oli alettava normaalin arjen toimiin.
Nuutinpäivään liittyvät myös nuuttipukit, jotka kiersivät talosta taloon karkottamssa joulua. Nuuttipukit mölyävät ja örisevät, ja poistuvat, kun ovat kestitty. Pukit ovat varsin pelottavia ilmestyksiä, metelöivät ja pelottelevat kylänväkeä kulkiessaan. Mahnalassakin tänä vuonna näkyi nuuttupukkeja liikkuvan naamareissaan - joulu on siis ohi, arki odottaa.