torstai 30. joulukuuta 2021

...melkein vuoden loppu

 Näinhän siinä sitten kävi, että joulu ja joulukuu yllättivät. Aivan huomaamatta on päästy vuoden loppuun. Joulukuussa on riittänyt pakkaskeliä, ja luntakin on tullut vähän. Huomenna, vuoden viimeisenä päivänä, alkaa taas laskemaan ja uusi vuosi 2022 näyttäisi alkavan pakkaskelin vallitessa. Pilvisyyttäkin näyttäisi olevan, ja hyvässä lykyssä siis saadaan lisää lunta. Talvinen sää on hyväksi kasvien talvehtimiselle. Jos lämpötila on plussan puolella ja vettä sataa, edistää silloin säätila mm. erilaisten sienten ja homeiden kasvua talvehtivissa kasvinosissa. Jatkuva talvinen vesisade myös kyllästää maan helposti vedellä, ja maan ilmahuokoset täyttyvät vedestä. Täysin veden kyllästämä maa on siis hapeton, mikä johtaa pahimmassa tapauksessa kasvien talvehtivien juurten kuolemiseen. Kylmä pakkastalvi lumihankineen on siis hyvä asia täällä Pohjolassa, missä kasvit ovat sopeutuneet "talviuneen".

Sään seuraamisen lisäksi tässä talvisydämen aikaan erilaiset paperityöt ja tulevan kasvukauden töiden valmistelu täyttävät päivän. Uutta ollaan opiskeltu taas, ja lisää oppia yritetään ahmia kevään aikana. Tammikuun puolivälissä alkanevat karitsoinnit, ja siitä tietää kevään lähestyvän.

Hyvää vuodenvaihdetta kaikille! Kiitos kuluneesta vuodesta ja kaikkea hyvää tulevaksi vuodeksi 2022!



tiistai 2. marraskuuta 2021

Kekri, jakoaika ja runtuviikot

 Lokakuu katosi jonnekin tuulen tuiverrukseen, ja yht'äkkisesti onkin nyt kekrin ja runtuviikkojen aika. Kekri on satokadon päätös, joka aikanaan on ollut suomalaisten tärkeimpiä juhlia. Ja mikäpä siinä ollessa, kun aitat, laarit ja kellarit ovat täynnä ruoka-aineita, liiteri pursuaa puita ja karjan rehuvarastot on tupaten täynnä. Kekristä alkoi jakoaika, josta katsottiin uuden vuoden alkavan. Jakoaikaa tarvittiin, jotta aurinko-ja kuuvuoden välinen erotus on saatu tasattua. Se on kestänyt yleensä hiukan yli kymmenpäivää, ja esimerkiksi tulevan vuoden sää on ennustettu sen perusteella. Näiden marraskuun kahden ensimmäisen viikon sään on sanottu ennustavan tulevan heinäkuun sään: jos nyt on siis sumuista ja sateista, ennustaa se sateista heinäkuuta. Satokauden päättyessä ovat alkaneet runtuviikot tai runtuviikko, joka oli siis piikojen, renkien ja muiden talon palkollisten vapaaviikko. Kustaa Vilkunan mukaan vuonna 1664 palkollisen vapaaksi määritettiin "seitsemän yötä palvelusvuoden välissä, ei enempää", ja vuodesta 1816 alkaen vapaa-aika tuplaantui kahden viikon mittaiseksi. Kova on ollut työtahti.

Lokakuun töitä meillä on talveen valmistautuminen: mansikkamaiden talviharsojen levitys, mustikka- ja omenamaan aitojen sulkeminen, puppujen ja venttiilien tyhjentäminen ja talvisuojaus ja tavaroiden pakkaaminen ja varastointi talven alta pois. Siivoilua ja korjailua riittää. Tässä samalla mietiskellään kulunutta kasvukautta ja pohditaan tulevaa. Oikeastaan voisi siis sanoa, että perinteisin ajatuksin ja tavoin tätä tämän vuotista satokauden loppua on vietetty taasen. 

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

"Mikon päivä, talven portti"

 Vanhan kansan mielissä tämä syyskuun 29. päivä, eli Mikkelinpäivä, joka on siis ollut sadonkorjuun päätepiste. Meilläkin sadonkorjuu on loppupuolella - mansikoita kerätään enää vain pieneltä alalta tunnelista. Omenat on saatu kaikki jo kerättyä puista, ja myynnissä on nyt Punakaneli-, Antonovka- ja Åkero Hassel-lajikkeita.

Pelloilla on myös ahkeroitu - vadelmista on leikattu vanhat versot pois, talviharsoja on levietty mansikoiden peitoksi. Omenapuiden tuentaa on saatu myös korjailtua. Lampaatkin ovat kotiutumassa kesätöistään maisemanhoitajina - Helsingin Sanomissa on oli tänään mielenkiintoinen juttu laiduntajien tarpeellisesta työstä maastopalojen estämisessä. 

Puimasuulilla päivystellään edelleen maanantaista perjantaihin, klo 12-18. Ja Pirkanmaalla kierretään REKOissa, eli sieltä saa tuotteita toimitteuna - jos ei kotiovelle, niin ehkä hyvin lähelle.

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Taisi alkaa jo syksy?

 Syksy taisi alkaa ihan jo huomaamatta, tai ainakin viime päivien lämpötilan perusteella sellaiselta on tuntunut. Saskatoonit, pensasmustikat ja osa omenapuista on alkanut jo alkanut selvästi valmistautua talven tuloon... lehtien väri kertoo sen.

Syksy on myös hedelmien aika - omenoita, luumuja ja päärynöitä on siis saatavana. Tunneliviljelyn myötä myös mansikan satokausi on pidentynyt, ja tuoretta mansikkaakin siis on myynnissä. Hilloja, mehuja ja lampaanlihaakin löytyy taas Puimasuulin hyllyilltä, eli syksyn sato lienee nyt runsaimmillaan. Ei ihme, että esi-isät aikanaan viettivät kekriä näin syksyllä heti sadonkorjuun jälkeen. Varastot olivat täynnänsä talvea varten, kovin kiire oli kaikonnut, mutta talven ankaruus oli vielä edessä.

Syksyn sadonkorjuun juhlimisesta huolimatta riittää myös jo tulevan viljelykauden töitä. Valkosipulin istutus on vauhdissa, ja saataneen loppuun ensi viikon aikana. Omenapuupellolla uusitaan puiden tuentaa, ja vadelman leikkuutakin on jo aloiteltu. Pässeilläkin lienee "pässinpäivät", kun ovat päässet uuhien kanssa seurustelemaan. Muutaman kuukauden perästä nähdään, kuinka astutuskausi on sujunut.

Niin, ja siis: Puimasuuli on avoinna tällä hetkellä ma-pe klo 12-18, muina aikoina sopimuksen mukaan., tervetuloa!

torstai 2. syyskuuta 2021

Perunan itsepoimintapäivät

Perunan itsepoimintapäivät pidetään la 4.9 klo 9 - 12 ja su 5.9. klo 12 - 15. Mikäli perunaa jää tämän jälkeen, niin itsepoimintaa jatketaan myös la 11.9. klo 9 - 12 ja su 12.9. klo 12 - 15.  Perunat nostetaan koneella maanpinnalle, mistä voi valita haluamansa. Keruuta varten saa lainaan ämpäreitä, mutta hansikkaat ja kumisaappaat on hyvä ottaa mukaan. Säkkejä ja pusseja on tarjolla perunoiden pakkaamista varten. Lajikkeena on Siikli (Annabella kerätty loppuun). Perunan hinta itsepoimien on 40 snt/kg . Tervetuloa!

tiistai 31. elokuuta 2021

Landefest ja työkonearvuuttelun oikea rivi

 Viime viikonloppuna vietettiin täällä Hämeenkyrössä Landefestia. Sää suosi - aurinko paistoi ja keli oli kesäinen. Lauantaina tiluskierrokset kiinnostivat monia, ja sunnuntaina saatiin seurata taitavia ratsukoita maastotaitoradalla. Kiitos kaikille kävijöille!

Tässä meillä esillä oli erilaisia koneita ja laitteita, joita käytämme täällä meidän tilalla. Niistä joku oli lainattu, osa oli omia - on hienoa, että ihan kaikkia koneita ei ole tarvinnut ostaa itselle, vaan saadaan tarvittaessa lainaan naapureilta. Täytyy muuten tässä kehaista, että meillä on kyllä maailman parhaat naapurit!

Mutta ne koneet - tehtävänä oli kertoa mikä kone on, mitä sillä tehdään ja kirjoittaa käyttöjärjestys keväällä. Punainen kärry, missä on sellaiset metalliset terät perälaudan paikalla, on lantakärry. Sillä levitetään lanta pellolle levälleen. Lannanlevityksen jälkeen maa käännetään kyntämällä auroilla. Aurana meillä on 4-siipiset sarka-aurat. Kynnön jälkeen pelto äestetään. Äes oli se, missä oli lukuisia S-kirjaimen muotoisia mustia jousia tai piikkejä (kuinka kukin tulkitsee) punaisen rungon alla.

Työkonearvuuttelussa oli mahdollista osallistua arvontaan, jossa palkintona oli laatikollinen pakastemansikkaa. Palkinnon voitti Eija Hauska. Onnea voittajalle!

maanantai 23. elokuuta 2021

Aurinko - tule takaisin!

 Aurinko on tässä viime päivinä ollut piiloutuneena pilviverhon taakse. Tuulisuus ja sateisuus on lisännyt syksyn tuntua. Auringottomuus hidastaa syksyn mansikkasadon kypsymistä -raakileita kyllä on, mutta niiden kypsyminen vie tuskattuttavan kauan aikaa.

Syksyä tai ei, pensasmustikkaa ja mustaherukkaa on toistaalta paikoin "mustanaan" eli runsaasti. Täysin marjatta ei siis tarvitse olla. Avomaan karhunvatukan satokausi ei ole vielä alkanut, tunneleista vatukkaa toki kerätään jo.

Omenakausi on täydessä vauhdissa, ja nyt keruussa ovat jo Bergius, Jaspi ja Julyred. Huomenna yritetään ehtiä keräämään myös Jubilar-lajiketta. Poimittuna ovat jo Valkeat Kuulaat ja Huvitukset. Omenamehua ollaan puristettu myös, ja sitä on saatavana meidän tilamyymälä Puimasuulista sekä tästä lähiseudun REKO-ruokapiireistä. Tänä vuonna meillä ei ole omenoiden rahtipuristusta, rahtipuristajien yhteystietoja on saatavana mm. Maa- ja kotitalousnaisilta.

Syksyisiä herkkuja ovat myös leikkopavut ja sokerimaissi. Sokerimaissin paahtaminen avotulella on yksi meidän omista suosikkitavoista kypsentää tähkiä. Paahtuneesta tähkästä käännellään lehdet varreksi, mistä pitää kiinni. Voilla voitelu kruunaa herkun.

torstai 19. elokuuta 2021

Landefest 27.8.-29.8.

 Täällä Hämeenkyrössä järjestetään Landefest 27.8.-29.8.21. Landefestin aikana useat maatilat ja yritykset pitävät avoimia ovia, ja monenmoista mukavaa puuhaa onkin luvassa. Tässä meidän tilan päivitetty ohjelma:


pe 27.8.

tiluskierros klo 15 traktorikärryllä.


la 28.8.

tiluskierrokset klo 13 & klo 15 traktorikärryllä

Markkinatorilla:

           Tuula Hietamäki :Kädentöitä koristeeksi ja hyötykäyttöön mm. valopulloja

           Kaarina Lappalainen: Trikoopipoja, näppispyyhkeitä

Talutusratsastusta klo 13 alkaen (varaa oma kypärä mukaan)

Sokerimaissin itsepoimintaa klo 13-15



su 29.8.

klo 11 alk. Maastotaitoratsastuksen harjoituskilpailut, järjestäjänä Seppälän tilan talli


Koko Landefestin ajan meillä on käynnissä kilpailu. Kilpailussa tehtävänä on nimetä kolme työkonetta ja laittaa ne siihen järjestykseen, missä niitä käytetään keväisin pellolla. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan laatikollinen pakastemansikkaa.

Puimasuuli on Landefestin aikana avoinna normaalin aukioloajan mukaan, eli pe 27.8. klo 9-19, la 28.8. klo 9 - 18 ja su 29.8. klo 10 - 18. Itsepoiminta on avoinna myös, tällä hetkellä itsepoiminnassa karviainen, pensasmustikka, auringonkukka ja sipuli. Itsepoimintaan ilmoittautuminen on kahvilalla, ja käytössä on vähimmäismaksu. Itsepoimintaan on saavuttava viimeistään tuntia ennen sulkemista (la viim. klo 14 mennessä). Itsepoimia saa vain niitä kasveja, jotka ovat sinä päivänä poimittavissa.

Vierailethan Landefestissä ainoastaan terveenä, kiitos! Tilaa täällä maalla onneksi riittää, joten riittävän etäisyyden pitäminen toisiin vierailijoihin on helppoa. Kumpparit ja sadetakki ovat mukavat, jos sattuu olemaan sateisempi hetki vierailusi aikana.

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Omena-aika ja syyskesän tapahtumat

 Omena-aika on alkanut, ja nyt on kerättynä melkein kaikki Pirja-lajikkeen omenat. Nyt keruussa ovat Huvitus ja Valkea Kuulas, jotka ovat  molemmat perinteisiä omenalajikkeita. Täysin kypsänä näiden lajikkeiden pinta näyttää läpikuultavalta, lasimaiselta, mikä lienee ollut lajikenimen "Valkea Kuulas" taustalla. Varmaan joskus reilun viikon päästä kerättäneen seuraavaksi aikaisinta omenalajiketta, eli Bergiusta. Meillä ei ole omenamehun rahtipuristusta tänä vuonna, mutta tässä linkki viimevuotiseen Maa- ja kotitalousnaisten listaukseen omenatuoremehuasemista. Osa puristaa myös marjoja yms. Ja tosiaan listaus viimevuotinen, eikä pidä paikkaansa enää meidän osalta.

Marjakausi jatkuu edelleen - nyt myynnissä on valmiiksi poimittuna mansikkaa, pensasmustikkaa ja karhunvatukkaa. Itsepoimien on saatavana pensasmustikkaa, mustaherukkaa ja karviaista - ja onpa joku sitkeä poimija vielä löytänyt vadelmiakin. Maissilla ja pavuilla kannattaa muuten herkutella nyt, satokausi on parhaimmillaan.

Tänä viikonloppuna Navetassa oli Pia Koposen vetämä Palauttavan taiteen kurssi. Kurssin järjesti Mahku ry, ja ensi viikonloppuna 21.-22.8. on mahdollisuus osallistua seuraavalle kurssille.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestetään Landefest, jossa on mahdollista päästä tutustamaan monipuolisesti Hämeenkyröön - maalaiskuntaan kaupunkien keskellä.  Meillä on mahdollisuus päästä tiluskierrokselle traktorilla pe 27.8. klo 15 sekä la 28.8. klo 13 & 15. Jos väkeä on paljon, ajellaan useampi kierros. Tiluskierros kestää reilun puoli tuntia. Sunnuntaina tässä meidän pihapiirissä on mahdollista päästä ihastelemaan taitavia ratsukoita Seppälän tilan tallin järjestämässä maastotaitoratsastuskilpailussa. Siitä ja Landefestistä muutenkin sitten lisätietoa myöhemmin.

sunnuntai 8. elokuuta 2021

Mökkilomalle Mahnalaan?

 Vuokrakäytössä oleva majoitusrakennuksemme on vapautumassa nyt elokuun puolesta välistä, ja ensimmäinen vapaa viikonloppu on pe 13.8- su 15.8. Mökki sijaitsee maatilamme lähellä, hyvin rauhallisella paikalla. Se sellainen perusmökki, missä toki on moderneja mukavuuksia kuten astainpesukone, pyykinpesukone, sähkösauna (puusaunan lisäksi) yms. Mökki sijaitsee kuivalla maalla, eli se ei ole rannalla. Lähin uimapaikka on Miharissa, reilun parin kilometrin päässä. 

Vuokraamme mökkiä joko yksittäisiksi päiviksi, viikonlopuksi tai koko viikoksi. Mökkeilystä kiinnostuneen kannatta ensisijaisesti käyttää yhteydenottoon tätä lomaketta, koska varauskalenteri on sisällä ja puhelin on pellolla itsepoimintakojulla. Hinnat yms ovat nähtävissä tällä nettisivulla.

torstai 5. elokuuta 2021

Tarinoita tilalta - ja satokausitilanne

 Aikanaan koulussa opetettiin, että faabeli on eläinsadun muotoon puettu tarina ihmisyydestä ja yhteiskunnasta. Tässä seuraavat tarinat eivät ole faabeleita, vaan tosi tarinoita tapahtumista täällä meidän tilalla - osa jo vuosia vanhoja, mutta mahtuupa joukkoon yksi tältä päivältä.

Tarina nro 1: sattuipa eräänä kauniina kesäkuun lopun päivänä, että muutama henkilö oli päättänyt lähteä ämpäreitä ulkoiluttamaan tänne meidän tilalle. Isännän nähdessään totesivat olevansa "vain kävelemässä". Tarinan opetus: päätettiin ryhtyä aitaamaan marja-maita.

Tarina nro 2: Rakennettiin tunneleita, ja päätettiin kokeilla kirsikkatomaatin viljelyä. Oli lämmintä, ja tunnelin reunat oli nostettuna ylös. Tomaatit pullistuivat, vaalenivat, olivat hohkavan oransseja - melkein valmiita. Kuin poimija meni keräämään satoa, kaikki oli poissa. Tämä toistui useampana viikkona peräkkäin, kunnes reunat laskettiin alas. Satoa kertyi, mutta huomattavan vähän - olihan paras satokausi jo ohi. Tarinan opetus: lisättiin kameravalvontaa ja kieltotauluja.

Tarina nro 3: Kurpitsapenkki kukkii kauniisti, kesäkurpitsoita on monenkokoisia. Henkilö jää verekseltään kiinni kukkien ja kurpitsoiden poimimisesta. Häne puolustuksensa olis "kun sitä ei ole kielletty kyltillä". Tarinan opetus: lisättiin vielä enemmän kieltotauluja, aitoja ja kameravalvontaa.

Tarina nro 4: Vajaan kymmenen hengen porukka aikuisia, nuoria ja lapsia, jotka olivat kaikki liikkeellä yhdellä autolla, haluavat mennä poimimaan marjoja. Marjamaalla eivät noudata ohjeita, sähertävät sitä sun tätä. Vaeltavat omenamaalle - jonne meno on kieltotauluin kielletty- ja repivät raakoja omenoita puusta ja heittelevät niitä pitkin omenamaata. Raa'an eli siis ei keruu-kypsän omenan repiminen puusta tuhoaa lyhytverson, jossa omena kasvaa. Uuden lyhytverson kasvaminen vie useamman vuoden. Kaiken lisäksi tallovat ohramaata - näyttää kuin elefantti olisi siellä myllästänyt. Pois tullessa ei vaivauduta jäädä asiaa selvittämään, eikä tietenkään aiota korvata tehtyjä tuhoja. Tarinan opetus: tekijöiden teot tallentuivat valvontakameraan. Toivottavasti eivät enää toiste tule tilallemme - tai jos tulevat, niin korvaavat tekosensa.

Mutta loppuun vielä jotain satotilanteesta: maissi on kypsää, ja sitä on myynnissä  valmiiksi poimittuna. Omenoista "Pirja"-lajiketta on myös kerätty myyntiin, ja samoin on puristettu ensimmäinen erä mehua Puimasuulille maisteluun ja myyntiin (laitetaan kanisteriin ostaessa). Maissi ja omena eivät ole meillä itsepoiminnassa olevia kasveja. Vadelmaa, pensasmustikkaa, herukoita ja karviaisia on hyvin, ja niillä on itsepoimintaa - asian oikein osaaville. Valmiiksipoimittuna marjaa on myös.








torstai 29. heinäkuuta 2021

viileää, tuulta ja kauan kaivattua sadetta

 Sateeton jakso päättyi, ja nyt on sadellut. Tuultakin on ollut, ja nyt illansuussa näkyy taas jo "vanha taivas". Sade on ollut pääosin tullut sellaisena hiljaisena tihkuna, mutta toki muutama kunnon ropsauskin tähän päivään on sattunut. Tuuli on toisaalta kuivattanut pensaita, ja marjat ovat säilyneet hyvin. Pensasmustikkaa, vadelmaa, karviaista ja mustaherukkaa on nyt erityisen hyvin, eli jos niitä haluaa poimia, kannattaa suunnata marjaretkellä tässä lähipäivinä. Ennen marjaretkelle lähtöä on hyvä aina pirauttaa (p. 03-3711 163 tai 0400-625 636) ja kysellä tilanteesta. Suosituimpina päivinä rajoitamme poimijamääriä satomäärän mukaan, ja tällöin poimimaan pääsee ensisijaisesti varaamalla. 

muutos myyntipaikan aukiolossa

 Tänään torstaina Ikaalisten Nesteen myyntipaikkamme on suljettuna, ja Kompissa oleva myyntipisteemme palvelee  noin klo 9.45- 16.30.

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Satokausitilanne & aukioloaikojen muutos elokuussa

 Muutaman viileämmän hetken jälkeen lämpö on palannut, ja aurinko on hellinyt. Monenmoiset marjat ovat nyt kypsiä: vadelmaa, kaikenvärisiä herukoita, karviaisia, pensasmustikkaa - ja ahkerimmat poimijat ovat löytäneet vielä mansikoitakin. Avomaalla mansikkaa on vielä noissa uusissa, keväällä istutetuissa mansikkamaissa. Mansikka istutetaan nykyään taimilla, jotka ovat ehtineet ensimmäisenä vuotetaan kasvattaa kukkanuput. Nämä taimet laitetaan kylmiöön, jossa ne ovat juuri ja juuri pakkasen puolella istutukseen asti. Mansikat tuottavat ensimmäisenä vuotetaan sadon myöhästetysti, ja sitä seuraavina vuosina kulloisellekin lajikkeelle normaaliin aikaan. Mansikka voi olla samassa paikassa 3-5 vuotta, minkä jälkeen mansikkamaasta irrotetaan syksyllä muovit ja se kynnetään. Seuraavina muutamana vuotena samassa maassa kasvatetaan jotakin muuta, kuten hernettä, perunaa, viljaa, sipulia. Tämä kiertoviljely on hyväksi maalle ja edistää kasvien terveyttä. Se mahdollistaa myös esimerkiksi karjanlannan käytön - maaperän mikrobit ja vähän suuremmatkin eliöt rakastavat orgaanista materiaalia eli siis lantaa, pehkua, kasvien juuria ja lehtiä ynnä muuta sellaista. Joitakin vuosia sitten, kun uusimme kastelujärjestelmämme runkovesiputken, oli hieno havaita maan hyvä rakenne.  Runkovesiputki rakennettiin routarajan alapuolelle, ja ainakin sinne asti peltomaassa oli hyvä mururakenne. Hyvä mururakenne tarkoittaa, että peltomaassa on ilmaa, se ei ole kovaa - ja esimerkiksi matoja on paljon.

Ensi viikosta alkaen tilamyymälämme ja itsepoiminnan aukioloaika muuttuu. Tulevasta maanantaista 2.8. alkaen tilamyymälä on avoinna ma-la klo 9-19 ja su klo 10-19. Itsepoimimaan pääsee (satotilanteen salliessa) ma-pe klo 9-18, la klo 9-14 ja su klo 10-18. Osa myyntipisteistämme on sulkeutunut tältä kaudelta, ja kiitämme asiakkaita. Muutamat myyntipisteemme jatkavat vielä, ja aukioloajat ovat helpoiten tarkistettavissa täältä: www.yrjolanmarjatila.fi eli siis meidän tilan omilta nettisivuilta.

Satokausi on alkamassa elokuun alkupuolella omenalla ja sokerimaissilla. Niistä lisää myöhemmin!

torstai 22. heinäkuuta 2021

Viileyttä - vihdoinkin

 Tällä viikkoa keli on selkeästi viilentynyt, ja tänään tuuli tuntui aika ajoin jopa kalsealta. Marjakauden runsaudesta saa nyt nauttia - kerättävissä on nyt montaa sorttia. Vadelmakausi on nyt runsaimmillaan, minkä lisäksi pensasmustikan satokausi on jo hyvässä vauhdissa. Mansikkaakin sitkeimmät ja kokeneet marjastajat ovat löytäneet kyllä. Herukoista muun väriset kuin mustat ovat jo täysin kypsiä, eikä mustaherukoiden kypsymisessä mene enää kauaa. Saskatoonia on myös vielä poimittavissa.

Muuta itsepoiminnassa olevia kasveja ovat sipuli ja herne. Sipulin itsepoimintahan on meillä katon alla pöydällä, jonne sipulit on kerätty valmiiksi kuivahtamaan. Hyvällä lykyllä sipulit säilyvät kuivassa melko pitkään. Valkosipuli ei ole vielä niin pitkälle tuleentunutta, että sitä voitaisiin nostaa itsepoimintaa varten. Ehkä viikon päästä? Aika näyttää....

Kalenteriin kannattaa muuten nyt jo raapustaa ylös tämä, eli Landefest-Hämeenkyrö. Landefest esittelee monipuolisesti maaseutua, maatilataloutta sekä elämää ja työntekoa maalla. Lisätietoa tulossa pian lisää tästä hyvän mielen ulkoilma-tapahtumasta.


lauantai 17. heinäkuuta 2021

Vadelmaa, vadelmaa, vadelmaa ja tietoa muistakin marjoista ja kasveista

Helle on hellinyt, välillä on hellintä tuntunut melkein liialliseltakin. Onneksi lämmin ei kuitenkaan luita riko. 

Vadelmakausi on muuten nyt parhaimmillaan - vadelmia on nyt runssati kypsänä, ja poiminta on helppoa. Vadelmia poimiessa kannatta kurkata pensaaseen myös alaviistosta, koska yleensä ne suurimmat piilottelevat siellä pensaan keskellä.

Herukoista kypsiä on poimittavissa jo punaisista, vihreistä sekä valkoisista, Hoppua kannattaa pitää, koska pitkään jatkuneet helteet ovat kiirehdittäneet kypsymistä. Mustaherukatkin ovat hyvin pian kypsiä. Saskatoon-pensaissa on myös jo runsaasti poimittavaa sekä paikoin pensasmustikassa. Mansikkaakin sitekeimmät poimijat vielä avomaalta ovat löytäneet. Valmiiksi poimitut mansikat kerätään meillä pääsääntöisesti tunnelista tällä haavaa.

Sipulin ja valkosipulin itsepoimintaa olisi tarkoitus aloitella nyt alkavan viikon aikana, välttämättä huomiseksi ei taideta saada aikaiseksi. Sipulien itsepoiminta järjestetään itsepoiminnan vieressä olevaas katoksessa, ja keruu tapahtuu siis pöydältä.

Pavun koekorjuuta ollaan aloiteltu, ja varmaan tässä pikkuhiljaa määrät lisääntyvät. Pavusta meillä on viljelyssä perinteistä leikkopapua vihreänä ja punaisena lajikkeena. Papuja ja herneitä sopivat myös pakastukseen. Ne kannattaa pakastaa ilman sen kummoisempia esikäsittelyjä ja ryöppäyksiä - pakkasesta ne kannattaa laittaa suoraan jäisenä kiehumaan, niin maku ja rakenne säilyvät kesäisenä.

Maissimaa heilimöi muuten nyt komeasti, ja ensimmäiset auringonkukatkin ovat aukaiseet nuppujaan. Aikamoinen satorunsaus joka puolella, kerättävää riittää monille käsille.


lauantai 10. heinäkuuta 2021

Vadelman itsepoiminta

 Tässä muutama vinkki vadelmanpoimintaretkeä varten.

Vadelman itsepoimintakausi alkaa huomenna su 11.7. Nyt alkuvaiheessa kerättävät määrät ovat pieniä, mutta pian on näköpiirissä runsauden aika vadelmamailla. Ennen marjaretkelle lähtöä on hyvä soittaa (p. 03 - 3711 163 tai p. 0400 - 625 636)  ja varmistaa varaamalla poimintapaikka. Pääsatokauden aikana saatamme joutua rajoittamaan poimijamääriä, jolloin poimimaan pääsee ensisijaisesti varaamalla. Puhelimitse meidät tavoittaa parhaiten aukioloaikoina: ma - pe klo 8 - 20, la klo 8- 19 ja su klo 9 - 20. Itsepoiminta on avoinna: ma - pe klo 8 - 18, la klo 8 - 14 ja su klo 9 - 18, mikä tarkoittaa, että näinä ajanjaksoina pääsee pellolle. Poimia voi myöhempään, muun aukioloajan puitteissa.

Perussäännöt ovat vadelmamailla samat kuin mansikan itsepoiminnassa: noudata annettuja ohjeita, nouki vain osoitetulta riviltä, ja kysy tarvittaessa vadelmaoppaalta (esim. toista poimintapaikkaa, missä on WC, missä voi pestä kädet  jne). Meillä vadelmapenkeissä merkkeinä toimivat poimintapöydät, joita siirretään rivissä eteenpäin sitä mukaa kun kerätään. Pöytä jätetään siis siihen, mihin oma kerääminen päättyy. Tällöin seuraavan kerääjän on helppo jatkaa. Vadelmamailla on myös jonkin verran erilaisia muovituoleja ja -penkkjä, joita voi halutessaan käyttää poimiessaan. Kypsät marjat kerätään purkkin tai suuhun, huonoja on hyvä tiputella riviväliin.

Vadelma on herkästi rikkoutuva marja, minkä vuoksi se kannattaa kerätä suoraan pakastepurkkiin. Purkit ja niiden kannat punnitaan ennen marjamaille menoa tyhjänä. Kun purkkien paino tyhjänä vähennetään täysien purkkien painosta, saadaan selville marjojen paino. Maksu perustuu poimittujen marjojen kilomäärään. Myös vadelmien itsepoiminnassa meillä on käytössä itsepoiminnan vähimmäisostosmäärä, joka peritään henkilöä kohti.

Vadelman oksissa on jonkin, verran piikkejä, jotka saattavat raapia. Yksinkertaisin suojautumistapa on käyttää pitkähihaista paitaa tms. Hattu, juomapullo ja sopivat eväät on myös tarpeellisia vadelmamailla.

Mansikkakausi jatkuu & avomaan vadelman tilanne

 Tänään lauantaina on pitkästä aikaan sadellut. Onneksi sade tuli alkuun hissukseen, mutta toki muutama kunnon ryöpsähdyskin tänään on tullut. Nyt taivas on taas lähes pilvetön, ja aurinko paistaa. 

Mansikkakausi jatkuu edelleen: avomaalla on poiminnassa nyt runsaasti helteiden takia pienikokoiseksi jäänyttä Polkaa. Satotaimimaiden - eli siis sellaisten mansikantaimien, mitkä on istutettu keväällä - satokausi on aluillaan. Tunneleistahan mansikkaa kerätään vielä pitkälle syksyyn, toki määrät sieltä pikkuhiljaa vähenevät.

Vadelmaa poimitaan jo jonkin verran päivittäin tunneleista myyntiin. Avomaan vadelmanpoiminta alkaa huomenna sunnuntaina. Nyt muutamana ensimmäisenä päivänä kerättävä määrä on pieni, mutta pian satoa on runsaasti.

Pensasmustikkakausi on aluillaan, ja ensimmäisiä mustikoita on jo poimittu. Pensasmustikkamaan reunassa oleva saskatoon-pensasrivi on myös täynnänsä kypsiä marjoja, eli niitä himoavan kannattaa nyt suunnata kohti pensaita. Saskatoon-pensaat on peitetty verkolla, koska se on lintujen suosikkimarja. Linnut saattavat syödä koko rivin tyhjäksi hetkessä, sen verran herkullista se on. Saskatoon on todella terveellinen, tässä selvityksessä siitä ja muista marjoista lisätietoa. 

Punaherukat ovat myös jo punastuneet poimittaviksi. Mansikan tavoin se taitaa nyt tulla yhdessä rysäyksessä.


sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Kohti uutta viikkoa, hellettä riittää

 Uusi viikko on aluillaan, ja sääennusteiden mukaan sitä vieteään edelleen helteisissä tunnelmissa. Loppuviikosta keli on sääennusteiden mukaan viilentymässä muutaman asteen, mutta maanatai-tiistai vietettäneen liki kolmenkymmenen asteen helteissä. Ja sellaisiahan ne tässä etelään viettävässä rinteessä ovatkin.  Huomenna maanantaina näyttää siltä, että kaikki itsepoimittavissa olevat mansikat on varailtu. Toki iltapäivästä nähdään tilanne tarkemmin, koska todennäköisesti enin osa on tulossa aamupäivän puolella. Marjanpoimintaretkelle on syytä tässä kelissä varautua riittävän suojaavin vaattein ja hatuin sekä pakata matkaan myös riittävästi juomista. Aurinkorasva on myös välttämätön lisä, sen verran armoton on auringon paiste nyt. 

Keli asettaa haastetta myös meidän omille poimijoille, jotka keräävät valmiiksi poimittua marjaa. Iltapäivällä on aivan liian kuumaa kerätä, ja ollaankin nyt ryhdytty keräämään marjoja kahdessa pätkässä: ensin aamulla ja aamupäivästä pidempi pätkä, ja iltapuolesta sitten ollaan jatkettu. Etelänmaista tuttua siestaa on siis pidetty päivällä useampi tunti, onhan kelikin kuin Välimeren maissa - kuivaa ja kuumaa. 

Kuivuuden vuoksi myös toivoisimme, että tupakoitsijat käyttäisivät tuhkakuppia. Kaikkialla on nyt hyvin kuivaa, ja palovaara on ilmeinen.

Tämä vuonna meillä on muuten töissä useita 15-16 vuotiaita ensimmäisessä kesätyössään. Rohkeasti ja pelotta he ovat käärineet hihansa, ja ryhtyneet toimeen. Monelle työskentely on jännittävää ja pelottavaa, ei sitä itse edes muista millaista oli olla ensimmäisessä kesätyössä. Eikös sitä sanotakin " ei vanha lehmä vasikkakesäänsä muista". Kuka muistaa, millaiselta tuntui, kun oli ensimmäisiä kertoja kesätöissä?


lauantai 3. heinäkuuta 2021

Helle ei helli mansikkaa

 Mansikkakausi rupeaa vääjäämättä kääntymään avomailla kohti loppuaan - ei se toki lopu kokonaan, mansikan poiminta jatkuu varmaan lokakuulle asti, mutta suurimmat määrät on nyt kerätty. Itsepoiminnassa on nyt sen  verran ruuhkaa, että tällä hetkellä poimimaan pääsee ainoastaan varauksella. Ensi tiistaista alkaen poimimaan pääsee aamusta alkaen niin kauan, kuin arvioimme poimittavaa riittävän. Kun päivän sato on kerätty, suljemme itsepoiminnan. 

Vadelman itsepoiminta alkanee reilun viikon päästä.

Marja-asioissa kannattaa aina soittaa etukäteen (p. 0400-625 636 tai 03-3711 163), ja varmistaa poimintatilanne.

Tilamyymälä-kahvio-gelateria Puimasuuli on avoinna ma-pe klo 8-20, la 8-19 ja su klo 9-20. Sieltä on saatavana helpotusta helteeseen, eli meidän omatekimä, italialaistyyppisiä jäätelöitä (myös take-away pakkaus). Tervetuloa!

ps. sairastapauksien vuoksi myyntipisteemme ST1/Wanha Esso on la 3.7. ja su 4.7. suljettu.



tiistai 29. kesäkuuta 2021

Hellettä ja taidetta

 Eilen Navetassa oli Stiina Hovin "Tulikavio-hevosen matkassa" -taidenäyttelyn avajaiset. Taidenäyttelyn järjestää Mahnalan kulttuuriyhdistys Mahku ry , ja melkoisen yllätyksen yhdistys oli järjestänyt emännälle: Stiina Hovin maalaaman kuvan Sveinasta. Kiitos vielä kerran! Taidenäyttely on avoinna elokuun alkuun asti, ja nyt tulevana sunnuntaina 4.7. klo 12-18 Stiina Hovi on myös paikalla kertomassa teoksistaan. Pääsääntöisesti näyttely on siis avoinna ti-la klo 12-17. Tervetuloa!

Tänä vuonna tuntuu tätä hellettä riittävän, ja käristyskupoli on tulossa takaisin, ainakin sääennusteiden mukaan. Pitkään jatkuva lämpö yhdistettynä paahtavaan aurinkoon kypsyttää mansikkaa ennätysvauhtia. Tällä hetkellä kerätään mansikoita jo kaikilla pelloilla, ja siis avomaan päälajikkeidemme Polkan ja Sonatan satokausi on täydessä vauhdissa. 

Herne puolestaan on normaalissa tahdissaan, eli tässä pikku hiljaa määrä vasta rupeaa lisääntymään. Hernettä on saatavana jonkin verran jo valmiiksi poimittuna, sekä yhdeltä lohkolta on mahdollista myös keräillä itse.

Kaikenlaisissa marja-asioissa - oli kysymys itsepoiminnasta tai valmiiksi poimituista kannattaa pirauttaa etukäteen (p. 0400-625 636 tai 03-3711 163). Parhaiten vastaillaan aukioloaikoina, eli ma-pe klo 8-20, la klo 8-19 ja su klo 9-20. Puimasuulilla on tosiaan tänä vuonna myynnissä viime vuotta laajempi valikoima meidän omatekoisia italialaistyyppisiä jäätelöitä, gelatoja. Uusia makuja mm. lakritsi, omena-chili, laventeli ja luumu. Päivittäin myynnissä olevat sortit hiukan vaihtelevat, mutta yritetään pitää ainakin "sen seitsemää sorttia" saatavilla. Ja tietysti pehmiskone on päällä - makuina mansikka ja vanilja.

Tännepäin retkeillessä kannattaa pakata myös uimapuku ja -pyyhe mukaan. Miharin sillan vieressä on aivan loistava uimapaikka, joka soveltuu kaiken ikäisille. Ranta on matala ja loiva, pohja hyvä.



tiistai 22. kesäkuuta 2021

Hoppua mansikkamailla

 Mikään ei ole yhtä arvaamaton kuin suomalainen sää - ja eritoten kesäsää. Toukokuussahan vielä saatiin nauttia lumisateesta, nyt taas on puolestaan ennätyshelteet. Kuumuus ja aurinko jouduttavat mansikkasadon kypsymistä, ja paras aika säilöä mansikoita on nyt. Mekin olemme aloittaneet itsepoiminnan ennätysaikaisin, ja poimittavissa oleva ala on suurempi joka päivä. Itsepoiminta-asioissa kannatta pirauttaa tänne tilalle aina ennen marjaretkelle lähtöä - kiireisimpinä poimintapäivinä penkeissä voi olla ruuhkaa, ja rajoitamme silloin poimijoiden määrää.

Tänään alettiin myös nostaa Siikli- ja Annabelle-perunoita myyntiin, ja myös herneitä on kerättynä jonkinmoinen määrä. Myyntipisteitä ollaan avattu myös lisää tällä viikkoa, ja huomenna avataan Vanhan Esson pihassa oleva myyntipiste.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Mansikan itsepoiminta

Huh hellettä, mutta ei lämmin luita riko. Mansikat tämä lämpö kyllä kypsyttää, mistä syystä tässä seuraakin vinkkejä itsepoimintaretken suunnitteluun.

Mansikan itsepoiminta on meillä avoinna seuraavasti:
ma 21.6. klo 10 - 14
ti 22.6. klo 10 - 14
ke 23.6. klo 10 - 14
to 24.6. klo 9 - 15
pe 25.6. klo 9 - 15

Juhannuspäivänä eli la 26.6. ei itsepoimintaa, mutta sen jälkeen (27.6. alkaen) itsepoiminta on avoinna:
ma-pe klo 8 - 18, la klo 8 - 14 ja su klo 9 - 18.

Jo ennen marjaretkelle lähtöä kannattaa vanhanaikaisesti pirauttaa tänne tilalle (p. 03-3711 163 tai 0400 - 625 636) ja tiedustella marjatilannetta. Jos haluaa tulla poimimaan jonain tiettynä päivänä, kannattaa puhelun yhteydessä tehdä varaus.  Tuossa edellä esitetyt päättymisajat ovat ne ajankohdat, jolloin on viimeistään ilmottauduttava itsepoiminnan punnituspisteellä. Poimia saa arkisin ja sunnuntaisin liki klo 20 ja lauantaisinkin melkein klo 18 asti. Jos poimittavaa on vähän, rajoitamme poimijoiden määrää ja pellolle pääsee silloin ensisijaisesti varaamalla.

Mansikkamaalle lähtiessä kannattaa varustautua hatun, juomisen ja sopivan astian kera. Mansikanpoimintaan paras astia on melko laakea, koska marjat eivät siinä linttaannu ja painu toistensa painosta. Marjat voi poimia joko karoineen tai ilman karoja - aivan miten itse haluaa. Ja tietysti voi maistella ja syödä sen verran kuin jaksaa siinä poimimisen ohessa.

Itsepoiminnnassa on hyvä muistaa, että poimia saa ainoastaan niiden kasvien satoa, joka kulloisenakin päivänä on itsepoiminnassa. Marjapellolla on opas, joka näyttää poimintapaikan. Jos haluaa vaihtaa toiseen paikkaan, kysy oppaalta.

Poiminta-astioiden tultua täyteen palataan takaisin itsepoiminnan punnituspisteelle, jossa punnitaan kerätyt marjat. Tästä syystä on hyvin tärkeää tuoda ilmottautuessa punnitukseen kaikki ne astiat joihin marjoja kerää - astioiden paino vähennetään pois vaakan näyttämästä kokonaispainosta. Meiltäkin toki saa halutessaan poiminta-astioiksi vakkoja tai laatikoita maksutta, mutta tällöin pyöristelemme kiloja hiukan niukemmin kuin jos mukaan on napannut jo kotoa omat astiat.

Astioihin kerättyjen marjojen painon selvittyä poimitut tuotteet maksetaan punnituspisteellä. Meillä on käytössä vähimmäisostos, eli jokainen itsepoiminta-alueelle menevä maksaa vähimmäisostosmaksun. Maksu vaihtelee mm. kerättävissä olevan sadon ja ajankohdan mukaan.

Kotiin mennessä poimitut marjat kannattaa laittaa kylmään mahdollisimman pikaisesti. Mansikka säilyy jonkin aikaa jääkaapissa, jääkaappilämpötilassa (4 -5ºC), mutta isommat erät kannattaa säilöä joko pakastamalla tai muilla tavoin.

torstai 17. kesäkuuta 2021

Kilpajuoksua kasvukauden kanssa

 Tällä viikkoa tunne on ollut kuin kilpajuoksijalla: eteenpäin, lujempaa ja nopeampaa. Uusia kesätyöntekijöitä ollaan kouluteltu joka päivä vähäsen lisää ja lämpöaalto on pitänyt huolen siitä, että kasvukausi on kiirehtinyt silmissä eteenpäin. Ennusteissa olevat helteet jouduttanevat kautta edelleen, mutta toisaalta lisäävät kastelun tarvetta.

Pääasiallisena kastelumenetelmänä meillä on tihkukastelu, joka säästää vettä. Tihkukastelu perustuu sellaiseen kapeaan, tietynlailla rei'itettyyn putkeen joka on sijoitettu kasvien juurelle. Vesi valuu tihkuputken rei'istä suoraan sinne, missä vettä tarvitaan eli kasvien juurelle. Isännän viiskymppis-villitys eli siis vesitorni mahdollistaa kastelun myös ilman pumpun käymistä - painovoiman avulla siis. Päivällä auringon paahtaessa aurinkopaneeleihin ne tuottavat sähköä, jonka avulla pumpataan vettä järvestä ylös mäkeä vesitorniin.... tai oikeastaan paremmin sitä kuvaa sana "pelliämpäri". Se on siis kaarevista pellinpaloista ja kestävästä kumimatosta kasattu allas. Hyödyllinen hullutus siis tällä kertaa kyseessä.




perjantai 11. kesäkuuta 2021

Mansikan itsepoiminta tunneleilla loppuu, avomailla alkaa

 Hups heijakkaa, kuinka sää ja kelit tekevät tepposiaan. Aikaisimmat pellolla kasvavat mansikkalajikkeemme, eli Solprins ja Vibrant, ovat alkaneet vaihtaa väriään valkoisen kautta punaiseksi, eli pikapuoliin on siis aika aloittaa itsepoiminta pellolla. Tunneli-itsepoiminta päättyy, ja huomiselle ei enää ole odotettavissa juurikaan poimittavaa.

Pelloilla kaikkien kasvien kasvu on tämän lämpöaallon myötä suorastaan räjähtänyt kasvuun. Ruoho kasvaa kohisten, ja kaikki muunkin. Sipulinippuja ruvetaan tekemään ensi viikon alkupuolella, ja eiköhän jo pian perunamaaltakin löydy kaivettavaa. 


tiistai 8. kesäkuuta 2021

Vinkkejä mansikan itsepoimintaan tunneleilla

 Mansikan itsepoiminta tunneleilla on alkanut. Tällä ja ensi viikolla itsepoiminta on avoinna seuraavasti: to 10.6. ja la 12.6. Kellonaika kaikkina noina edellä mainittuina päivinä on klo 12-15, mutta on syytä huomata, että itsepoiminta lopetetaan, kun päivän sato on kerätty. Tunnelin satotilanne kannattaakin siis kysellä etukäteen puhelimella (p.03 - 3711 163 tai 0400 625 636), etenkin jos ei pääse tulemaan ihan heti poiminnan alkaessa. Tunneleille on kuljetus traktorilla tilamyymälämme edestä. Tunnelialueelle on pääsy ainoastaan poimijoille. Meillä on käytössä vähimmäisostos, mikä on tunnelialueella 10 €/poimija. Kaikki tunnelista kerätyt marjat tuodaan punnituspisteeseen.


Tunneleissa kerääminen on helppoa ja mukavaa: tunnelin muovikate varjostaa auringolta ja suojaa sateelta. Mansikat kasvavat reilun metrin korkeudessa pöydillä, eli kerätä voi seisoen, selkä suorana. Pöytäkasvatus aiheuttaa sen, että emme suosittele itsepoimintaa tunneleilla perheen pienemmille. Pöydät eivät kestä kiipeämistä tai tönimistä, mikä on huomioitava tunneleilla. Kasvustoja on käsiteltävä erityisen hellästi ja varoen, ettei poimiessaan vahingossa katko kasvuston kukkaperiä (eli siis niitä kasvin osia, missä marjat ovat). Vastaavasti kuin pellolla, on tunnelissa poimittava siitä rivistä, mihin ohjataan. Jos poiminta ei ole ennestään tuttua, poiminnassa opastetaan. Kypsät marjat on kerättävä tarkoin pois, koska jäädessään kasvustoon ne aiheuttavat riskin loppusadon marjojen laadulle.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Tänään testaillaan itsepoimintaa tunneleilla

 Mansikkakausi etenee vilkkaasti eteenpäin, ja tänään sunnuntaina testaillaan mansikan itsepoimintaa tunneleilla. Itsepoimimaan pääsee tänään klo 12-16. Ilmoittautuminen poimintaan tapahtuu tänään Puimasuulilla, josta on kuljetus tunneleille. Mansikat kasvavat tunneleilla pöydillä reilun metrin korkeudessa, minkä vuoksi kaikkein pienempien lasten lienee hankala kerätä marjoja tunnelista. Itsepoiminnassa on käytössä vähimmäisostos.

Ensi viikolla itsepoiminta jatkuu, mutta aikataulu on vielä vähän hakusessa. Tiedotamme itsepoiminnan aikataulusta nettisivullamme: www.yrjolanmarjatila.fi ja täällä blogissa. Puhelimitse meidät saa kiinni numeroista: 03-3711 163 ja 0400 - 625 636. Parhaiten meidät saa kiinni aukioloaikoina, eli esimerkiksi tänään sunnuntaina klo 10 -18.


lauantai 5. kesäkuuta 2021

Vauhdilla eteenpäin ja kohti kesää

 Kylläpä tuli lämmintä ja jotenkin äkkiseltään! Tunnelimansikatkin ovat tilanteen havainneet, ja kypsyminen etenee siellä. Tällä hetkellä poiminnassa ovat Favori, Furore ja Altess, jotka kaikki ovat siis kauniin kirkkaanpunaisia, napakoita mansikoita. Kaikissa lajikeissahan on oma arominsa, ja mm. marjan lämpötila vaikuttaa makutuntumaan. Jääkaappikylmänä maku on siis eri kuin huoneen lämpöisenä.

Itsepoimintaa olisi tarkoistus aloitella myös. Jos kaikki menee kuin Strömsössä, niin ensimmäinen itsepoimintapäivä on su 6.6. Tässä kohtaa vuotta poiminta on tosiaan tunneleilla, ja poiminta tapahtuu "selkäystävällisesti" reilun metrin korkeudelta. Käytössä on minimipoimintamaksu. Itsepoiminnan alkaessa kirjoitellaan erikseen vielä vinkkejä ja ohjeita siitä lisää.

Ensi viikon aikana tarkoitus on myös viritellä meidän omia myyntipisteitä kuntoon, kun koululaiset pääsevät kesätöiden pariin koulun loputtua - tällä hetkellä mansikoitamme on saatavissa tilamyynnin lisäksi mm. Pirkanmaan seudun REKOista sekä muutamista kaupoista tässä lähiseudulla (Hämeenkyrön kirkonkylä, Nokia, Sastamalan Häijää ja Tampere).




sunnuntai 30. toukokuuta 2021

yyy-kaa-koo...mansikkaa...NYT!

 Mansikka-aika on nyt alkanut! Vielä muutama päivä sitten ei olisi uskonut tilanteen nopeaa kehitystä, eli voi siis jälleen todeta "mansikka yllätti marjanviljelijän". Tässä alkuvaiheessa päivittäin kypsyvä määrä vaihtelee, ehkä paljonkin, mutta nyt uskaltaa jo ääneen todeta, että mansikkakausi on alkanut.

Eilinen päivä ja ilta meni hallasuojauksien teossa, mutta onneksi tuli tehtyä turhaa työtä - eli hallaa ei viime yönä ollut. Alkuun ennusteet olivat kovin kylmäävät, eli hallaa ja pakkasta oli varmasti tulossa, mutta siinä illansuussa ennuste lämpeni. Samalla toki pystyi seuraamaan mittarista lämpötilan laskua, eikä se pelottanut kovinkaan paljoa. Yöllä toki oli varmistus-herätys ja mittareiden luku. Hallan suhteen turhaan tehty varjelus työ toki harmittaa, mutta toisaalta se on myös mukavaa - saatiin kaikki tarpeellinen suojattua, varmuuden varalta. Jos suojauksia ei olisi tehty ja olisikin ollut hallayö, niin siinä ei ihan pieni harmistus riitä.

Ensi viikolla tilamyymälämme palvelee ma-pe klo 9 - 19, la klo 9 - 17 ja su klo 10 - 18. Ajantasaisin tieto aukioloajoista meidän tilan iki-omalta nettisivulta www.yrjolanmarjatila.fi tai rimpauttamalla  p. 03-3711 163 tai 0400-625 636. Telefoonin vieressä päivystetään todennäköisimmin aukioloaikoina.



perjantai 21. toukokuuta 2021

Taidetta Navetassa ja lupaavaa vaalentumista

 Ensin ne mukavat terveiset tunneleista - viileistä keleistä huolimatta mansikan raakileet ovat vaalentuneet jo lupaavasti tunneleilla. Ihan vielä ei uskalla ennustaa, kerätäänkö ensi viikonlopulla ensimmäisiä vai ei - aurinkoa ja lämpöä kaivattaisiin. Mutta jos ei vielä ensi viikolla, niin ehkä seuraavalla? Kuvia yritetään päivitellä Twitteriin, josta meidät siis löytää myös  - @Marjatila.

Kukinta on alkamassa tunneleiden lisäksi myös pikkuhiljaa pelloilla - saskatoon on aloittanut kukintansa, samoin aikaisimpien paikkojen herukat ja päärynät ovat kukassa. Omenoiden pääkukinta ajoittunee taas kuun vaihteeseen.

Tänä viikonloppuna meidän Kivinavetasta kuoriutuu Taide-Navetta, kun taiteilija Pia Koposen näyttely "Luovuuden kehällä" avautuu huomenna lauantaina. Näyttelyn lisäksi taiteilija Pia Koponen toimii ohjaajana Palauttavan taiteen -kursseilla. Näiden taidetapahtumien järjestelyistä vastaa Kulttuuriyhdistys Mahku ry


maanantai 10. toukokuuta 2021

Helluntaiviikko - kohti kesää, hellettä ja helluntaita

 Kesän tuntu rupeaa oleva jo vahva, ja lämpömittarin lukemakin on kiivennyt korkeammaksi. Helatorstaille sääennusteet näyttävät hätyyttelevän reilusti yli paria kymmentä astetta. Vanhakansa oli muuten sitä mieltä, että helluntain lauantai ennustaa koko kesän säätä. Ja kaikille tuttu lienee myös lausahdus: "jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä". Helluntai on ollut talven jälkeen ilon ja luonnon heräämisen juhlaa, ja riemullisesti sitä on vietettykin. Helkavirsien laulaminen on säilynyt erityisen elävänä Sääksmäellä Ritavalan kylässä - tänä vuonna perinteistä juhlaa ei järjestetä, mutta netissä Helkajuhlaa voi seurata tästä linkistä

Puimasuulilla kesään valmistautuminen jatkuu. Tällä viikolla olemme avoinna ma-ke ja pe klo 9 - 18. Torstaina 13.5. ja lauantaina 15.5. ollaan paikalla klo 11-17. Vaikka aurinko alkaakin helliä, niin muistetaan ja jaksetaan vielä pinnistellä niiden ohjeistusten parissa: käytetään tarvittaessa maskia, pestään käsiä ja käytetään käsidesiä tarvittaessa. Rajoitamme ohejsituksen mukaisesti oleskelua Puimasuulilla sisällä, mutta onneksi ulkotilaa meillä piisaa eli välimatkoista on sen vuoksi helppo pitää huolta. Tänne meidän tilallemme ei saa tulla oireisena tai jos epäilee sairastavansa koronan aiheuttamaa tautia tai jos on asetettu karanteeniin tai jos on karanteenissa. Mutta kaikkihan me nämä asiat jo osataan, ja tarvittaessa tarkistetaan esimerkiksi täältä, eli Pirkanmaan "koronanyrkin" tiedotuksesta.

Tässä meidän lähellä Miharissa vesi muuten jo lainehtii kesäisesti - kannattaa siis pakata uikkarit ja pyyhe mukaan, ja käydä kastamassa talviturkki pois. Kesä alkakoon!



sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Hupsis - huhtikuu hupeni ja toukokuu alkoi

 Hupsis humahtaen sujui huhtikuu, ja yllättäen ollaankin jo toukokuulla. Tunneleissa marjat ovat jo hyvässä kasvussa ja mansikat jo paikoin kauniissa kukassa. Pellollakin on jo touhuttu monenmoista - pensasmarjoja leikattu, hernettä ja tilliä kyvetty ja perunaa istutettu. Aidan korjuutakin riittää, mutta osa lampaista on jo päässyt rouskuttamaan pelloille uutta vihreää ruohoa. 

Puimasuuli on tällä hetkellä avoinna ma-pe klo 9 - 18, ja myynnissä on siis mm. jäätelöä ja pakastemansikoita. Myymme tuotteitamme myös Pirkanmaalla REKO-ringeissä - jos et ole facebookissa, voit tilata tuotteet jakoon myös puhelimitse (03-3711 163 tai 0400 - 625 636). REKOssa tilaus tehdään etukäteen, ja tuomme tuotteet jakopaikkaan. Tuotteet maksetaan noudettaessa. Ja niitä jakopaikkoja on useita ympäri Pirkanmaata ja Tamperetta - tästä linkistä tietoa jakopaikoista ja - ajoista.




keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Suviyö ja kevään ääniä

 Nyt on vanhan kansan viimeinen suviyö, eli huhtikuun 14. ja 15. päivän yö. Täksi yöksi on luvattu pakkasta, mittari näyttää jo nollaa ja taivas on tähtikirkas. Oppaaksi saadussa  "Vanhan kansan merkkipäivät eli esi-isiemme maatalouskalenteri" kirjasessa muistutetaan, että "jos suviyönä kylmää, seuraa yökylmiä vielä 40 yötä". Pikavilkaisu lähipäivien säähän näyttää myös tältä: päivällä lämpötila voi olla korkeakin, mutta yöllä lämpötila tippuu nollan pintaan.

Säätilan tarkan seuraan lisäksi korvat kuulevat jo monenlaisia kevään ääniä. Muuttolinnut ovat selvästi jo saapuneet, ja monenmoinen laulelu ja huutelu lisääntyy niiden toimesta päivittäin. Tänään päivällä huusivat jo lokitkin kesäisesti, ja avovettä on näkyvissä Enonselällä jo paljon.

Karitsoitten vierotusaika lähestyy, minkä varmaan kaikki kyläläiset ovat havainneetkin lisääntyneestä lampaitten määkimisestä - ainakin jos emäntä pihalla liikuskelee (koska hän jakaa yleensä rehuja). Karitsoita vierotettaessa on tarpeen huolehtia siitä, että uuhien maitomäärä on laskusuunnassa. Tämä tapahtuu siten, että niiden saamaa väkirehuannosta (eli siis esimerkiksi kauroja, pellavaa ja rypsiä) ensin vähennetään ja sitten lopetetaan kokonaan. Yhdeltä uuhi-mammalaumalta on nyt lopetettu väkirehut vallan, toisilta hiukan vähennetty. Nyt varmaan viikonloppuna tai ensi viikonalkupuolella ensimmäiset möhkälemäiset karitsat vierotetaan - lammashan saavuttaa sukukypsyyden alle vuoden ikäisenä, ja siis tämä ensimmäinen puolivuotiskausi on huimaa kehityksen ja kasvun aikaa.

Toinen ehdottomasti maatilan kevääseen kuuluva tärkeä ääni on äestystraktorin pörinä edestakaisin pellolla. Se on sellaista ahkeran mehiläisen pörinää, joka työstää kylvökerroksen sellaiseksi, että kylvettävä siemen tai istutettava taimi saa parhaan mahdollisen lähdön kasvulleen. Tänään äesteltiin ensimmäisiä kertoja, ja siis pikapuoliin olisi tarkoitus kylvää hernettä ja tilliä ja istuttaa perunaa. Tästä se kevät lähtee - valkosipulin piipatkin jo kovasti maasta kurottavat kohti aurinkoa.



tiistai 30. maaliskuuta 2021

Puimasuuli avautuu ti 6.4.

 Puimasuulilla on tällä viikkoa ollut tohinaa, kun valmistautuminen kesäkauteen on käynnissä. Ensi viikon tiistaina 6.4. aloitellaan, ja nyt alkuun ollaan avoinna ma-pe klo 9 - 17. Myynnissä on nyt hilloja, mehuja, mansikkagelatoa sekä pakastemansikkaa ja -maissia ja lampaanlihaa. Huomenissa ja osin vielä torstainakin puunaillaan, eli jos pääsiäispaisti vielä uupuu, niin sellaisia on vielä jokunen jäljellä.

Koronarajoitusten vuoksi kahviomme myy tuotteita ainoastaan mukaan otettavaksi, mutta pannu on kuumana eli kahvia saa ostaa.


keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Kevättä ja mansikan istutusta

 Kevään tuntu on jo vahva - auringon valon voima vahvistuu joka päivä ja pelloilla olevat pälvilaikut suurenevat silmissä. Joutsenet laulavat ja muutenkin lintujen ääntely lisääntyy joka päivä. Palokärjen huuto viimeistelee kevään tunnun.

Omenapuiden leikkuu rupeaa olemaan jo voiton puolella, ja varmaan tässä tämän viikon aikana päätellään. Omenapuiden leikkuussa on tärkeä muistaa, ettei koskaan katso taaksensa. Puuta leikatessa aina hiukan sokeutuu, ja jos katsoo edellistä puuta, näkee aina leikkaamattoman puun. Tästä syystä on tärkeää, että aloittaa leikkuun aina eri kohdista tarhaa ja etenee eri suuntaan eri vuosina. 

Tunneleilla työt ovat jo kiivaassa vauhdissa, ja muutamissa tunneleissa on jo ehditty istuttaa mansikat. Tunnelin muovin ja harsojen alla mansikoilla on lämmintä, ja kasvukausi siellä on jo siis aluillaan. Osan tunneleista levitellään seuraavaksi kalvoja - osassahan meillä on muovikalvo päällä myös talvella, jotta tässä alkukaudesta päästään riittävän ajoissa istuttamaan.



lauantai 6. maaliskuuta 2021

Myrskytuulta Kyrönreitillä

Myrskytuuli riepottelee, mutta tällä hetkellä tuuli on sellaisesta suunnasta, että ehkä pahin lienee menevän yli. Ensi viikon lopulle ennustetut pakkaset lykkäävät omenapuiden leikkuun alkua, mutta toisaalta taas istutustöiden valmistelu tunneleissa on jo aluillaan. 

Lampolassa viimeisten karitsoitten pitäisi syntyä ihan tässä näillä näppäimillä - vanhimmat ovat jo melkoisia pomppu- ja loikkakoneita, jotka eritoten villiintyvät kun uuhet syövät. Päivisin koko katras makoilee ja suurimmat karitsatkin jo märehtivät, ja vienot "hik" äänet kertovat märehtimisen harjoittelusta.

Kesäretkisuunnitelmia tehdessä kannattaa tutustua myös tähän, eli Kyrösjärveä kiertelevään Kyrönreittiin. Reitti polveilee täällä Pirkanmaan ja Satakunnan rajoilla, vaihtuvissa maisemissa. Kartan vilkaisu kertoo, mitä kaikkea kulkija voi täällä päin nähdä, tehdä ja maistaa. Ei mikään ihme, että italiainen Acerbikin jo muutama sata vuotta sitten tänne saapui ihmettelemään "Hämeen hälläpyörää" eli siis Kyröskoskea.


 

maanantai 15. helmikuuta 2021

Talvinen keli jatkuu

 Tässä viime viikkoina on saatu nauttia mukavasta talvisäästä: on lunta, pakkasta ja aurinkoa. Helmikuu on kaikin puolin kuukausi, jolloin kevään läheisyys rupeaa tuntumaan: päivien pitenemisen huomaa ja auringon valon rupeaa saamaan enemmän voimaa.

Karitsoinnit ovat kääntyneet loppupuolelle, ja tässä kohtaa tämä odottavan aika tuntuu pitkältä. Isoimmat karitsat ovat jo aiakmosiia pomppukoneita, joiden akrobaattiset taidonnäytteet vetävät vertaansa hienoimmillekin sirkustempuille. Uuhien käyttäminen pomppulautoina on taas erityisen suosittua - uuhet usein ovat maassa makaamassa märehtiessään, ja niiden selkien päältä näyttää olevan hauska juosta. Pikkukaritsahan ei ole syntyessään märehtijä, vaan sen ruuansulatus vastaa enemmän yksimahaisen ruuansulatusta. 

Kesätöiden hakijoita on ollut mukavasti liikkeellä, ja tavoitteena on tällä viikkoa saada pääosin päätökset tehtyä. Koneiden huollot ja paperityöt ovat sujuneet normaalisti, ja mitään normaalia suurempaa pulmaa ei ole toistaiseksi tullut eteen. Mielenkiintoisia etäkoulutuksia on myös ollut, ja melkein joka viikko on ollut jotain. Tällä viikkoa edessä on mm. marjanviljelijöiden talviluentopäivät. Pikkuhiljaa ajatukset rupeavat siirtymään jo kohti kevään istutustöitä, ja esivalmisteluja onkin jo ruvettu tekemään. 




sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Pakkaspäiviä, kesän suunnittelua ja kesätöistä

 Pyry tuli tällä kertaa ennen pakkasta, mutta lunta kertyi pelloille harmillisen vähän. Enemmän vain kinosti ja nietosti kun peitti. Perjantai-aamuna oli mittarissa tämän talven kovin pakkaslukema, -28°C, mutta äkkiä keli lauhtui ja lämpeni. Tälläinen vajaa kymmenen asteen pakkanen on mukava, varsinkin nyt kun ei juurikaan tuule.

Talevllakin täällä tilalla tapahtuu monenmoista: lampolassa on juuri hyvin odottava tunnelma, karitsoinnit ovat aluillaan ja ensimmäiset karitsat ovat syntyneet. Lisää pitäisi tulla ihan tässä pikapuoliin. Koneiden huollot ovat vielä kesken, uusi varastorakennus on onneksi saanut jo katon ja ulkoseinät. Ensi kesän viljelysuunnitelmaa hiotaan ja pohditaan jo myös sitä seuraavia kesiä. Muutamiin mielenkiintoisiin etäkoulutuksiin ollaan osallistuttu - aina on mukavaa saada erilaisia näkökulmia ja ajatuksia mitä pohtia, kun miettii omia suunnitelmiaan.

Kesään kuuluu meillä myös kesätyöntekijät. Jos kesätyöt meillä kiinnostavat, soita p. 0400 - 625 636 ja jutellaan lisää. Kännykkä ei välttämättä kulje kaikissa töissä mukana, tai on hiukan kauempana - anna siis soida pitkään ja soita tarvittaessa uudestaan. Parhaiten meidät saa kiinni iltapäivisin, kello neljän jälkeen.