torstai 24. joulukuuta 2020

Rauhaisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää tulevaksi vuodeksi

 Marras-joulukuu on kiiruhtanut jonnekin, ja nyt ollaan taas joulussa. Pian alkaa uusi vuosi - uuden satokauden suunnittelu on työn alla, ja siihen on liittynyt mm. kasteluputkien kaivuuttamista maahan. Kelit ovat onneksi suosineet, ja työ on saatu loppusuoralle.

Iltahämärissä Maisematietä kulkiessa voi ihastella seuraavan parin kuukauden ajan Kaapo Mannisen ja Jomppa Lehden valotaidetta "Riehaantunut lammas ja lehmän munat". Taidetempauksen järjestää Kulttuuriyhdistys Mahku. Valoa kohti mennään, pikku hiljaa päivät pitenevät.

Hyvää joulua ja onnea uudeksi vuodeksi 2021!


maanantai 16. marraskuuta 2020

Harmautta ja valoisaa pimeyttä

 Kuukausi on vierähtänyt edellisestä blogitekstistä aivan huomaamatta. Alati lyhenevä päivännäön hetki on ollut usein yleisilmeeltään melko harmaa ja työntäyteinen. Iltaisin katuvaloloisteen ulottumattomissa on kylläkin sellaista "valoisaa pimeyttä" - katuvaloista leviävä hajavalo aiheuttaa sellaisen synkän pimeyden, mutta sen loisteen ulkopuolella näkee varsin hyvin silmien totuttua.

Talven tuloon on saatu valmistauduttua, ja nyt katseet alkavat pikku hiljaa suuntautua myös kohti ensi kasvukautta. Kastelujärjestelmiä on tarkoitus kehittää edelleen, mutta toisaalta vielä pitäydytään näissä varsin mekanistisissa systeemeissä. Isännän valvova silmä on tarkin mahdollinen järjestelmän toimivuuden tarkistaja.

Lampolassa on ensi viikolla edessä uuhien tiineysultraus. Lammaseläinkääkäri tutkii siis astutustuloksen, ja samalla pystytään siis arvioimaan ensi kevään karitsointien ajankohtaa. Toiveissa on aina mahdollisimman lyhyt karitsointikausi, koska karitsointien valvominen on hyvin työteliästä aikaa. Itse karitsoinnin liäski ajanjaksoon kuuluu karitsoiden  merkintää, rekisteröintä ja punnitusta, ruokkinnan onnistumisen seuraamista ynnä muuta. Täksi kaudeksi myös ruokinnassa tehtiin joitakin isompia muutoksia, joista suurin oli korvata osa viljasta-kivennäisseoksesta täysrehulla. Täysrehu on siis sellainen täydennysrehu, jossa viljaa, rypsiä, kivennäisiä ja vitamiineja on puristettu yhteen "muroiksi". Tämän ruokinnan myötä eläinten pitäisi saada tasaisemmin tarvitsemiaan ravintoaineita, eivätkä ne pysty niin helposti syömään vain esimerkiksi herkullisimpia kohtia. 

Tilamyymälämme Puimasuuli on avoinna tällä hetkellä perjantaisin klo 12 - 18 tai sopimuksen mukaan, Parhaiten meidät saa puhelimella kiinni juuri tuolloin (p. 0400 - 625 636), muina aikoinakin vastataan kyllä mahdollisuuksien mukaan. Soittaessasi anna soida pitkään, koska puhelin saattaa jossain vähän kauempana tai syvällä takin taskussa. Tuotteitamme on myynnissä myös Pirkanmaan seudun REKO-lähiruokarenkaissa. Hämeenkyrön Hälläpyörien järjestämällä Marrastorilla olemme mukana myös - Marrastori on tänä vuonna la 28.11. klo 10 - 14. Pandemian vuoksi olemme myymässä ulkona, joten toiviessa on joku muu kuin räntäsadekeli. Marrastorilla matkassa mukana ainakin hilloja, mehuja, villoja ja vällyjä - täällä kotonahan on tähän aikaan myynnissä myös pakastemarjoja, pakastemaissia sekä lampaanlihaa.



perjantai 9. lokakuuta 2020

Kausi vaihtuu tuoreista pakasteisiin

 Mansikkakauden loppu häämöttää myös tunneleissa, ja todennäköisesti tänään kerättiin viimeinen isompi määrä. Jotain ehkä vielä kerätään seuraavan parin viikon aikana, mutta enempi ryhdytään suunnittelemaan talven tuloa. Pelloille on jo levitetty talvisuojausharsot, ja pensasmarjojen leikkuut ovat käynnissä. Valkosipuli on jo myös istutettu odottamaan talven tuloa. Sehän usein kasvaa näin syksystä jo vihreän piipan, ja lähtee keväällä kiivaaseen kasvuun viljelykasveista ensimmäisenä. Omenamaalla on käynnissä puiden runkosuojien asettelu ja tarhaa ympäröivä verkkoaita odottaa jo päiden sulkemista. Omenapuut, samoin kuin pensasmustikat, ovat rusakoiden, peurojen ja kauriiden herkkua, minkä vuoksi ne täytyy talveksi suojata kokonaan koko alan kiertävällä korkealla aidalla. Kastelulaitteiden purkaminen vie myös aikaa: putkiliitokset pitää aukoa ja tarvittaessa puhallella tyhjäksi paineilmalla. Pienempiä nippeleitä ja osia kerätään myös pakkassuojaan sisätiloihin aika paljon. Päivän pituuden lyhetessä valoisa aika täytyykin käyttää tehokkasti hyödyksi, eritoten jos sattuu olemaan sateeton tai jopa aurinkoinen päivä.

Mutta vaikka tuoreiden marjojen satokausi on nyt loppumassa, niin marjojen kausi silti jatkuu - pakastemarjojen ja marjoista tehtyjen jatkojalosteiden parissa. Myymme pakastemarjoja ja muita marjajalosteitamme suoraan täältä tilalta - parhaite päivystellään Puimasuulilla perjantaisin klo 12 - 18 tai sopimuksen mukaan. Kierämme myös tässä Pirkanmaan alueella REKO-lähiruokarenkaissa. REKO-jakoon tuotteet tilataan etukäteen facebookissa REKO-ryhmässä. Tuotteita voi tilata REKO-jakoon myös puhelimitse (p. 0400 - 625 636) -  parhaiten vastaillaan puhelimeen perjantaisin klo 12 - 18.

Lampaatkin ovat pikkuhijaa kotiutueet "kesätöistänsä", ja pässit ovat pian lopettelemassa töitään uuhin seurassa. Karitsointiaika alkaa meillä tammikulla, eli vielä jokunen hetki on siihen aikaa. Lampolan järjestely rupeaa olemaan loppusuoralla - vielä jotain ämpäreitä, saaveja yms pitäisi pestä - minkä jälkeen voi alkaa asettelemaan portteja ja aitoja sisälle sekä levittämään kuiviketta lattialle. Meillä on lampolassa ns kestokuivike, mikä tarkoittaa että lisäämme kuiviketta tarpeen mukaan lattialle talven mittaaan. Keväällä koko kuivikekerros tyhjennetään ja levitetään peltolle (ja kynnetään ja äestetään yms). Tällainen kestokuivekepohja - eli siis lampaansontaa, virtsaa, turvetta, pahnaa eli olkea ja kutteria sekaisin - on erinomaista maaperän pieneliöstön ruokaa. Maaperän pieneliöstöstä pitää huolehtia, jotta peltomaa on ja pysyy hyvänä viljelykasveille (näin lyhyesti kirjoitettuna). Mutta kevääseen ja lampolan tyhjennykseen on vielä aikaa, ja paljon ehtinee tapahtua taas ennen sitä. Marraskuulla on tulossa muutama mielenkiintoinen koulutuspäiväkin - tänä vuonna suurinosa järjestetään etäyhteyksien välityksellä.






maanantai 28. syyskuuta 2020

Kesäisiä syyskuun päiviä

 Tämä syyskuun loppu on ollut harvinaisen lämmin - lämmön vuoksi on tunutunut kuin elokuulta, mutta luonnon värit ja lintujen muuttaminen etelään ovat nopeasti mieleen ajankohdan oikean nimen. Syystyöt ovat edenneet rivakasti - kauniissa kelissä on mukava tehdä ulkotöitä. Lämmin ja aurinkoinen sää on jatkanut tunnelissa kasvavien mandsikoiden ja karhunvatukoiden kautta edelleen, ja näillä näkyminen näyttää siltä, että ehkä ainakin vielä pari viikkoa saadaan poimittua tuoretta mansikkaa.

Puimasuulillakin ollaan tämän viikon myötä siirtymässä syystalven aukioloaikoihin - Puimasuulilla siis päivystellään varmimmin perjantaisin klo 12-18, mutta muutenkin oven ollessa auki, ollaan auki. Kahvia, gelatoa, pakastemarjoja, hilloja, mehuja sekä mansikkaa, karhunvatukkaa, perunaa, sipulia ja kurpitsaa on tällä hetkellä ainakin myynnissä. Yritellään vastata puhelimeen, ja näin tähän aikaa vuotta meidät saa parhaiten kiinni numerosta 0400-625 636. Marjoja ja niistä tehtyjä jatkojalosteita myymme meidän oman tilamyymälän lisäksi mm. Pirkanmaan alueen REKO-ringeissä. REKO-jakoon tuotteita voi tilata myös soittamalla.

Syystyöt etenevät, ja toisaalta tässä jo odotellaan ilmojen viilentymistä, jotta päästäisiin aloittamaan valkosipulin istutusta ja purkamaan kastelulaitteita. Toivottavasti kelit eivät heilahda äärilaidasta toiseen liian nopeasti, koska silloin pelkon on, ettei ehditä kaikkia tehtyä ajoissa.


tiistai 8. syyskuuta 2020

Vilske perunamaalla

 Viikonloppuna oli aikamoinen vilske perunamaalla - kiitokset kaikille kävijöille. Annabelle-perunat kerättiin loppuun, mutta Siikliä jäi. Tulevana viikonloppuna, eli 12.-13.9. perunannosto jatkuu. Lauantaina 12.9. perunaa nostetaan klo 9 - 12 ja sunnuntaina 13.9. klo 12-15. Tervetuloa!

Mansikkakausi tunneleilla jatkuu edelleen, ja myös itsepoimintaa jatketaan. Tunneleille pääsee poimimaan mansikka ma-pe klo 16.30-17.30 ja la klo 10 - 11. Syksyn sateetkaan eivät poimintaa haittaa, koska tunneleissa on siis muovikate, joka suojaa poimijat ja marjat. Mansikat kasvavat reilun metrin korkeudella, minkä vuoksi emme suosittele tunnelipoimintaa perheen pienimmille.

Puimasuuli on tällä viikkoa avoinna ma-pe klo 12 - 18.30, la klo 9 - 12 ja su klo 10 - 18 - käytännössä arkisin ollaan oltu avoinna jo aiemminkin, kun on ollut tekemistä. Puhelimella (p. 03-3711 163 tai 0400-625 636) saa edelleen kiinni parhaiten, tai sitten meidän omien nettisivujen (www.yrjolanmarjatila.fi) yhteydenottolomakkeella voi myös laittaa viestiä - naamakirjaan emme ikävä kyllä edelleenkään pääse omilla tunnuksillamme, emmekä edes saa poistettua sivua (eikä yhteydenottoihin vastata). Myynnissä suulilla on perunan ja mansikan lisäksi mm. omenoita, omenamehua, mansikkasmoothieta, karhunvatukoita - ja onpa joinakin päivinä saatu kerättyä myyntiin myös pensasmustikkaa ja luumuja. Ja jätskivitriinissä on kylmiä herkkuja edelleen tarjolla! Tervetuloa!




perjantai 4. syyskuuta 2020

Matalalentoa riittää

 Syyskuun alku pääsi yllättämään -yhdessä vilauksessa viimeinen kesäkuukausi - elokuu - olikin jo vaihtunut syyskuuksi. Huomenna lauantaina sekä ylihuomenna sunnuntaina pidetään ensimmäiset tämän syksyn perunan itsepoimintapäivät. Siikliä on keruussa enemmän, Annabelleä vähemmän. Lauantaina perunapellolla ollaan klo 9 - 12 ja sunnuntaina klo 12 - 15. Jos perunaa jää, niin perunan itsepoimintaa on tarkoitus jatkaa myös seuraavana viikonloppuna (12-13.9.).

Sokerimaissin itsepoiminta on päättynyt tältä kaudelta, mutta valmiiksi poimittua maissia on myynnissä vielä ainakin ensi viikon ajan Puimasuulilla. Viimeinen hernekylvöskin on osoittautunut yllättävän sitkeäksi, ja vielä tänään siitä saatiin kerättyä palkoja myyntiin. 

Mansikkakausi jatkuu edelleen tunneleilla, ja mansikan itsepoiminta on avoinna ma-pe klo 16.30-17.30 ja la 10-11 tällä ja ensi viikolla. Valmiiksi poimittua mansikkaa on myynnissä - parjaiten Puimasuulilla päivystellään klo 12 - 18.30, mutta esimerkiksi tällä viikolla työntouhussa ollaa oltu jo heti klo 9 jälkeen - ja ainakin kahveeta ja gelatoa on saatu kahvilan tiskiin siihen mennessä. Lauantaisin Puimasuuli on avoinna klo 9 - 17 ja sunnuntaisin klo 10 - 18.

Omenoiden osalta on meidän tilalla edetty jo Punakanelin korjuuseen. Hyvälaatuinen omena kerätään puusta jo ennen täydellistä kypsyyttä, koska tällöin voidaan varmistaa paras laatu. Omenat kypsyvät myös keräämisen jälkeen, ja oikea aikaisesti kerätyt omenat saattavat säilyä jopa jouluun asti (tai ylikin) hyvissä olosuhteissa ilman mitään taikatemppuja tai erikoisvarastoja. Omenaa kannattaa lisätä myös esimerkiksi keittohin ja lihapatoihin perinteisen omenapiirakan lisäksi. Ja ihan pelkästään omena pilkottuna lohkoihin on loistava naposteltava välipala tai muu herkku - halutessanhan  voi omenoita varten tehdä erilaisia dippikastikkeita. Eri lajikkeet ovat erilaisia, ja makustelu eri kastikkeiden kanssa voi tuoda esiin lajike-erot maussa vielä selkeämmin.


torstai 27. elokuuta 2020

Satokauden tilanne

 Tunnelimansikan kausi jatkuu vielä, vaikka ensi viikolla elokuu on vaihtumassa syyskuuksi. Mansikoiden itsepoiminta on mahdollista siis siellä edelleen, tunnelipoiminnan aukioloaika on helpoiten tarkistettavissa nettisivuiltamme (www.yrjolanmarjatila.fi).

Avomailla on mahdollista poimia maissia ainakin vielä huomenna perjantaina ja ehkä lauantaina. Maissia on saatavana myös valmiiksi poimittuna tilamyymälästämme jo nyt, ja keräämme sitä myös myyntiin myös ensi viikolla. Tuoreen sokerimaissin voi syödä sinällää, pakastaa, höyryttää tai grillata. Muiden kasvien osalta itsepoiminta on avomaalla loppunut tai loppumassa.

Ja vaikka avomaan poimintakausi on päättymässä, tilamyymälästämme on mahdollista hankkia kaikenlaista tuoretta ruokapöytään: mansikkaa, karhunvatukkaa, perunaa, sipulia, valkosipulia, omenoita ja omenatuoremehua, palkohernettä, leikkopapua ja sokerimaissia. Ensi viikosta alkaen tilamyymälä palvelee ma - pe klo 12 - 18.30, la klo 9 - 17 ja su klo 10 - 18. Ja muulloin kyllä, jos ollaan paikalla tai erikseen sovitaan. Tervetuloa!

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Sokerimaissin itsepoiminta

 Sokerimaissin itsepoiminta alkaa ma 24.8. 

Maissin keruu on sinänsä helppoa, mutta toki poimintakypsien tähkien tunnistus voi olla alkuun haastavaa. Maissi luetaan kuuluvaksi viljakasveihin, vaikka esimerkiksi sokerimaissin tähkät kerätään ennen niiden täydellistä kypsymistä eli tuleentumista. Tuleentumisessa tähkässä olevien jyvien sokerit muuttuvat tärkkelykseksi varastohiilihydraateiksi. Sokerimaissi on siis tavallaan epäkypsä, toki nämä erityisesti sokerimaissina markkinoitavat lajikkeet on myös valikoitu siten, että jyvien sokeri muuntuu tärkkelykseksi hyvin hitaasti (eli tähkät ovat makeita pitkään).

Maissin itsepoimintaan ilmoittautuminen on kahvilalla. Itsepoiminnan aukioloaika on hyvä tarkistaa meidän nettisivulta, www.yrjolanmarjatila,fi siinä vaiheessa, kun suunittelee poimimaan lähtemistä. Maissit kasvavat meillä avomaalla, eli säänmukainen vaatetus on tarpeen. Meillä on käytössä vähimmäisostos, joka on henkilökohtainen. Vähimmäisostoksen suuruus vaihtelee kerättävissä olevien satojen ja ajankohdan mukaan.

Maissimaalle kulku on itsepoimintakatoksen kautta. Varaudu esittämään vähimmäisostoskuitti. Autolla ei saa ajaa pellolle, auto jätetään parkkipaikalle. Katokselta on kävelymatkaa maissimaalle pari sataa metriä. Reittiohjeen saa itsepoiminnan ohjauksesta.

Maissimaalla oleellisinta on tunnistaa poimintavalmiit tähkät, joita voi kerätä , ja toisaalta jättää keräämättä ne, jotka eivät ole vielä kypsyneet poimintavalmiiksi. Poimintavalmis maissintähkä on pullea, hivenen kääntynyt korresta poispäin ja tähkän päässä olevat vihneet ovat rusehtavia ja kuivia. Jokaisessa korressa on 1-2 tähkää, ja ne kypsyvät useimmiten eriaikaan. Maissimaalla pätee sääntö - älä kerää, jos et ole varma. Kysy tällöin neuvontaa poimintaan. Kaikki kerätyt tähkät on tuotava punnitukseen.

Suojuslehtien perkaamista varten rivien päässä on saavi, johon irroteut suojuslehdet voi jättää. Siihen ei saa laittaa roskia - roskia varten maissimaan kupeessa, harmaan ladon vieressä on roskakori. Saavi toimii myös poimintakohdan merkkinä: saavin kohdalta kulkiessa löytää helpoiten poimintakypsiä tähkiä. Ethän siis siirrä saavia toiseen kohtaan, kiitos!

Poiminnan loputtua tuo kaikki keräämäsi tähkät kahvilalle punnitukseen ja maksuun.


Perunan itsepoimintapäivät

Perunan itsepoimintapäivät pidetään la 5.9 klo 9 - 12 ja su 6.9. klo 12 - 15. Mikäli perunaa jää tämän jälkeen, niin itsepoimintaa jatketaan myös la 12.9. klo 9 - 12 ja su 13.9. klo 12 - 15.  Perunat nostetaan koneella maanpinnalle, mistä voi valita haluamansa. Keruuta varten saa lainaan ämpäreitä, mutta hansikkaat ja kumisaappaat on hyvä ottaa mukaan. Säkkejä ja pusseja on tarjolla perunoiden pakkaamista varten. Lajikkeena Siikli - Annabelle-perunat kerättiin loppuun ensimmäisenä itsepoimintapäivänä (5.9.). Perunan hinta itsepoimien on 40 snt/kg.


sunnuntai 16. elokuuta 2020

Mansikan syyssadon itsepoiminta tunneleilla alkaa

 Mansikan syyssadon itsepoiminta tunneleilla alkaa ma 17.8. Tunnelipoiminta on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin siten, että kuljetukset tunnelille ovat klo 17-18. Viimeinen kuljetus tunnelilta pois on klo 18.45. Tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin kuljetukset tunnelille ovat käynnissä klo 10-11, ja viimeinen kuljetus pois tunnelilta klo 11.45. Itsepoiminta suljetaan, kun päivän sato on kerätty. Tunnelin satotilanne kannataakin siis kysellä etukäteen puhelimella (p.03 - 3711 163 tai 0400 625 636), etenkin jos ei pääse tulemaan ihan heti poiminnan alkaessa. Kuljetus tunneleille on kahvilalta. Tunnelialueelle on pääsy ainoastaan poimijoille - poimiessaan voi maistella, mutta itsepoimintaa ei ole tarkoitettu ainoastaan syömiseen. Meillä on käytössä vähimmäisostos, mikä on tunnelialueella 10 €/poimija. 

Tunneleissa kerääminen on helppoa ja mukavaa: tunnelin muovikate varjostaa auringolta ja suojaa sateelta. Mansikat kasvavat reilun metrin korkeudessa pöydillä, eli kerätä voi seisoen, selkä suorana. Pöytäkasvatus aiheuttaa sen, että emme suosittele itsepoimintaa tunneleilla perheen pienemmille. Pöydät eivät kestä kiipeämmistä tai tönimistä, mikä on huomioitava tunneleilla. Kasvustoja on käsiteltävä erityisen hellästi ja varoen, ettei poimiessaan vanhingossa katko kasvuston kukkaperiä (eli siis niitä kasvin osia, missä marjat ovat). Vastaavasti kuin pellolla, on tunnelissa poimittava siitä rivistä, mihin ohjataan. Jos poiminta ei ole ennestään tuttua, poiminnassa opastetaan. Kypsät marjat on kerättävä tarkoin pois, koska jäädessään kasvustoon ne aiheuttavat riskin loppusadon marjojen laadulle.

torstai 13. elokuuta 2020

Hiipuu, hiipuuu - muttei ei vielä ihan lopu

 Vadelmien määrä hiipuu joka päivä, mutta vieläkin kokeneet poimijat sieltä marjasaalista löytävät.  Pensaiden alaoksilta löytyy tällä hetkellä helpoiten marjoja, ja toisaalta sieltä alaviistosta tiiraillessa myös ylempienkin versojen marjat bongaa helpommin.

Sokerimaissi ei ehti vielä tämän viikonlopun grilliin, mutta ensi viikolla kokeillaan sitä poimia. Heti, kun poiminta on helppoa, aloitamme itsepoiminnan. Maissia voi syödä monella tavoin: heti tuoreeltaan järsimällä jyvät suoraan tähkästä tai leikkaamalla terävällä veitsellä ne irti, höyryttämällä tai grillaamalla. Maissia voi myös pakastaa - parhaiten tuore maku säilyy, kun tähkät laittaa heti pakkaseen ja pakkasesta tarpeen mukaan jäisenä höyryyn tai grilliin. Sulattaminen "lösäyttää", samoin kuin esikeitto.

Avomaan mansikan sato on loppumassa, mutta mansikkasato jatkuu edelleen tunneleilla. Mansikan itsepoimintaa tunneleilla aloitellaan taas ensi viikon aikana, ja jatkamme sitä satotilanteen mukaan. Aurinkoisia syyskelejä siis toivotaan, että mansikat jaksavat kypsyä vielä tässä syyskesälläkin.

Marjatilanteesta kannatta soittaa (p.03-3711 163 tai 0400 - 625 636) ennen marjaretkelle lähtöä sinä päivänä, kun suunnittelee tulevansa.  On kuitenkin syytä pirauttaa mahdollisimman lähellä tulohetkeä - itsepoiminta on avoinna päivittäin satotilanteen mukaan, ja jos jonain aamuna on runsaasti tulijoita, voi itsepoiminta olla nopeastikin suljettu. Ajantasaisin tieto aukiolosta meidän tilan omalla nettisivulla: www.yrjolanmarjatila.fi . Edelleen nokkakirjan sivut ovat meiltä suljetut... yritetään satokauden jälkeen päästä ongelman ytimeen. Hommia on nyt sen verran runsaasti, että keskitymme niihin. Tässä pikku hiljaa ollaan ryhtymässä erilaisiin syystöihin: mansikan kitkentä on jo käynnissä, ja huomenna olisi tarkoitus saattaa Kosmos-pässi yhden uuhiryhmän luo rii´uulle. Tänään meille muutti myös uusi pässi - Kiviniemen Sampo, joka hurmasi meidät kaikki ja joka myös pääsee vähän syksymmällä rii´uulle. Omenoiden keruu on myös jo alkanut - tänä vuonna sato on korkeintaan keskinkertainen, mutta ensimmäisiä omenoita ja omenamehupulloja on jo myynnissä. Syyskuun perunanitsepoiminta-päivät lähestyvät myös nopeasti, niistä lisätietoa myös ensi viikon kuluessa.



keskiviikko 12. elokuuta 2020

Pensasmustikan itsepoiminta

 Pensasmustikka kausi on käynnistynyt pari viikkoa sitten, ja tässä muutamia vinkkejä sen poiminnasta. Metsämustikasta poiketen pensasmustikan marjatertuissa yksittäiset marjat kypsyvät eri aikaan, eli ne on noukittava yksitellen. Toisaalta marjoja on runsaasti jokapuolella pensasta, ja erityisesti pensaiden sisäosat kannattaa tarkistaa - useimmiten suurimmat ja kypsimmät marjat löytyvät sieltä. Meillä on viljelyssä useita lajikkeita, eniten on Aino-, Alvar- sekä North Blue-lajikkeita. Pensasmustikkaan  emme ota varauksia, poimimaan pääsee päivittäin niin kauan kuin satoa riittää. Tästä huolimatta on hyvä pirauttaa etukäteen (p. 0400 - 625 636 tai 03 - 3711 163), etenkin jos tulossa poimimaan vasta päivän loppupuolella. Jos päivän sato on kerätty, poimintaa jatketaan seuraavana päivänä. Marjojen kypsymistahti hiukan vaihtelee, minkä vuoksi päivittäistä poimintamäärää on jonkin verran vaikeaa arvioida useiden päivien päähän. Pensasmustikan satokausi kestää yleensä ainakin elokuun ajan, joskus on kerätty jopa melkein koko syyskuukin. Poimintapäiviä on siis vielä tällekin vuodelle tiedossa useita.

Itsepoiminta-astioiksi soveltuvat pensasmustikalla hyvin monenlaiset astiat: joidenkin mielestä on helppoa kerätä pakastaessa vaikka suoraan pakastepurkkeihin, osa kerää mieluummin ämpäriin tai johonkin muuhun isompaan astiaan. Vaatetus ja jalkineet säätilan mukaan, ja tarvittaessa juomapullo on myös hyvä ottaa mukaan. 

Itsepoiminta alkaa ilmoittautumisella itsepoiminnan punnituksessa. Tyhjät astiat punnitaan, jotta niiden paino voidaan vähentää lopussa täysien astioiden painosta. Tarvittaessa meiltä saa myös erikokoisia laatikoita ja muita astioita poimintaa varten - luontoa säästääksemme otathan astioita alkuun mukaasi vain sen verran kuin arvelet jaksavasi poimia. Tarvittaessa astioista saa kyllä lisää. Meillä käytössä vähimmäisostosmäärä, mikä maksetaan ennen itsepoiminta-alueelle menoa. Vähimmäisostosmäärä vaihtelee poimittavissa olevien satojen ja ajankohdan mukaan. 

Pensasmustikkamaa sijaitsee välittömästi itsepoiminnan punnituspisteen takana. Mustikkamaalla kuljetaan rivien suuntaisesti, rivien poikkikulkeminen on ehdottamasti kielletty. Poimiessaan saa maistella, mutta pensasmustikkamaalle ei saa mennä yksinomaan syömään marjoja. Yleensä paremmat mustikkapaikat löytyvät rivien keskeltä tai alapäästä.

Kerättyäsi haluamasi määrän marjoja, palaa saaliisi kanssa itsepoiminnan punnituspisteelle. Punnituspistessä astiat punnitaan, ja niistä vähennetään tyhjien astioiden paino. Tällöin erotuksena saadaan marjojen kokonaispaino ja sitä kautta niiden hinta. Lopullinen maksettava määrä saadaan kuin tästä hinnasta vähennetään pellolle mennessä maksettu vähimmäisostosmäärä.






lauantai 8. elokuuta 2020

Vadelmaa riittää vielä

 Vadelman satokausi on kääntymässä kohti loppua - tämä ei toki tarkoita, että marjat olisivat loppumassa kuin seinään, paikoin marjaa on vielä melko runsaastikin. Satomäärien arviointi on tässä kohtaa melko hankalaa, minkä vuoksi emme ota enää uusia itsepoimintavarauksia. Poimimaan pääsee siis satotilanteen mukaan, Tällä hetkellä näyttää tänään lauantaina siltä, että poimimaan pääsee vielä iltapäivän puolellakin.

Pensasmustikkaa on jo jonkin verran, mutta sen satokausi kestää ainakin koko elokuun, ehkä osin jopa syyskuun. Pensasmustikka eroaa metsämustikasta kypsymistavassaan: metsämustikassa kaikki marjat kypsyvät yhtä aikaa, kun taas pensasmustikan marjat kypsyvät yksitellen. Yleensä myös ne suurimmat ja komeimmat piileksivät siellä pensaiden keskellä, mistä toki kokenut marjanpoimija ne helposti bongaa ja poimii.

Saskatoon-pensaissa riittää vielä poimittavaa. Saskatoon on paljon antosyaaneja eli niitä marjojen hyödyllisiä ja terveellisiä väriaineita. Hiloissa, mehuissa ja kiisseleissa se toimii myös happamuuden taittajana, ja vähentää siten lisäsokerin tarvetta.

Avomaan mansikassa poimittavaa on vielä myöhäisessä Malwina-lajikkeessa jonkin verran. Malwinan erityispiirre on suuri lehdistö, joka kätkee alleen marjat. Malwina-mansikan marjat ovat häkellyttävän tummanpunaisia.

Musta- ja punaherukkaa on vielä poimittavaksi, samoin punaisen karviaisen satokausi on alkanut. 

Itsepoiminnassa on lisäksi myös hernettä, sipulia ja valkosipulia. Valmiiksi poimittuna tilamyymälässä on myynnissä myös perunaa, leikko- eli taitepapua sekä omenaa.




sunnuntai 2. elokuuta 2020

Elokuu

Kuukausi on vaihtunut elokuuksi, ihan huomaamatta. Elokuu saa nimensä elonkorjuusta, ja monenmoista satoa nyt onkin kerättävänä. Vadelmaa on edelleen hyvin, välillä toki joutuu sukeltamaan syvemmälle pensaaseen marjojen perässä. Kaikenvärisiä herukoita on edelleen, toki aikaisimman sortin eli valkoherukan sato rupeaa kääntymään jo loppua kohti. Karviaisia ja pensasmustikoita on jo löydettävissä. Saskatoonin suuret tertut odottavat noukkijaansa. Mansikkaakin vielä on, vaikka toki marjojen etsintä teettaa jo aika paljon työtä.

Muita satokauden tuotteita tähän aikaan ovat herne, papu, sipuli ja valkosipuli. Sipulia ja valkosipulia on valittavissa itsepoiminnan punnituspisteen viereisessä katoksessa olevilta tasoilta. Hernettä on saatavana sekä poimittuna että itsepoimien, papuja valmiiksi poimittuna. Ja perunaa - totta kai.

Huomenna aloitellaan myös omenankeruuta, ja ensimmäisiä Pirja-omenoita saadaan päivän kuluessa myyntiin. Pakkaamma nämä ensimmäiset omenat parin kilon vakkoihin. Pirja on maukas omena, joka sopii sinällään syötäväksi, kuivattavaksi tai vaikkapa omenapiirakkaan. Nyt alakavalla viikolla on suunnitella myös puristaa ensimmäinen erä omenatuoremehua.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Runsastuva marjasortimentti

Tänä viikonloppuna ollaan saatu katsella aurinkoa ja nauttia lämmöstä - viime torstai taisi olla kyllä koko kesän kylmin päivä vihmovine sateineen ja puuskaisine tuulineen. Vadelma ei onneksi torstain sää haitannut, ja tänään oli erityisen runsaasti marjoja riveissä. Vadelmakausi lienee siis nyt seuraavien parin viikon aikana parhaimmillaan, ja nyt kannattaa siis ryhtyä suunnittelemaan vadelmien syömistä ja säilömistä.

Muitten marjojen kypsyminen on alkanut myös todenteolla. Puna- ja valkoherukat ovat täysin kypsiä, ja ensimmäiset mustaherukatkin ovat jo poimittamissa. Vihereherukka kypsynee nyt alkavan viikon ainana. Keltaiset karviaiset ovat paikoin jo kypsiä ja makeita. Pensasmustikkaa kypsyy hissukseen, ja saskatoonin oksat notkuvat kypsistä marjoista. Mansikkaakin vielä on. Marjasorttia on siis monenelaista ja moneen makuun.

Muista kasveista tällä hetkellä itsepoimittavissa on hernettä ja sipulia. Maissin heilimöinti on alkamassa, ja arviolta elokuun puolin välin tienoilla (tai vähän  jälkeen) varmaan aloiteltaneen maissinkeruuta. Papumaassa rupeaa olemaan jos melko isoja papuja, ja niitäkin tässä viikon parin kuluessa saataneen poimittua.


tiistai 21. heinäkuuta 2020

Vadelman itsepoiminta

Lisäys 8.8.2020: Aukioloaikamme ovat muuttuneet. Tilamyymälä-kahvio on avoinna ma-la klo 9-19 ja su klo 10-19. Itsepoiminta on avoinna ma-pe klo 9 - 18, la klo 9 - 14 ja su klo 10 -18. Vadelmakausi on kääntymässä kohti loppua - marjoja on vielä paikoin runsaasti. Uusia itsepoimintavarauksia emme enää ota tälle satokaudelle. Poimimaan pääsee päivittäin satotilanteen mukaan paikalle tulojärjestyksessä.


Vadelman itsepoimintakausi voidaan julistaa alkaneeksi. Tästä huolimatta on aina hyvä soittaa (p. 03 - 3711 163 tai p. 0400 - 625 636)  ja varmistaa varaamalla poimintapaikka ennen marjamaille lähtöä. Parhaiten meidät tavoittaa aukioloaikoina: ma - pe klo 8 - 20, la klo 8- 19 ja su klo 10 - 20. Itsepoiminta on avoinna: ma - pe klo 8 - 18, la klo 8 - 16 ja su klo 10 - 18, mikä tarkoittaa, että näinä ajanjaksoina pääsee pellolle. Poimia voi myöhempään, muun aukioloajan puitteissa.

Tässä vielä muutama vinkki vadelmamaille lähdöstä ja vadelmien poiminnasta.  Perussäännöt ovat vadelmamailla samat kuin mansikan itsepoiminnassa: noudata annettuja ohjeita, nouki vain osoiteltulta riviltä, ja kysy tarvittaessa vadelmaoppaalta (esim. toista poimintapaikkaa, missä on WC, missä voi pestä kädet  jne). Meillä vadelmapenkeissä merkkeinä toimivat poimintapöydät, joita siirretään rivissä eteenpäin sitä mukaa kun kerätään. Pöytä jätetään siis siihen, mihin oma kerääminen päättyy. Tällöin seuraavan kerääjän on helppo jatkaa. Vadelmamailla on myös jonkin verran erilaisia muovituoleja ja -penkkjä, joita voi halutessaan käyttää poimiessaan. Kypsät marjat kerätään purkkin tai suuhun, huonoja on hyvä tiputella riviväliin.

Vadelma on herkkästi rikkoutuva marja, minkä vuoksi se kannattaa kerätä suoraan pakastepurkkiin. Purkit ja niiden kannat punnitaan ennen marjamaille menoa tyhjänä. Kun purkkien paino tyhjänä vähennetään täysien purkkien painosta, saadaan selville marjojen paino. Maksu perustuu poimittujen marjojen kilomäärään. Myös vadelmien itsepoiminnassa meillä on käytössä itsepoiminnan vähimmäisostosmäärä, joka peritään henkilöä kohti.

Vadelman oksissa on jonki, verran piikkejä, jotka saattavat raapia. Yksinkertaisin suojautumistapa on käyttää pitkähihaista paitaa tms. Hattu, juomapullo ja sopivat eväät on myös tarpeellisia vadelmamailla.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Vadelmakausi aluillaan

Vadelmakausi on ihan nurkan takana, ja tällä hetkellä kypsiä marjoja pensaissa on jo siis jonkin verran. Toinen hyvin lähellä satokauden alkua oleva marja on saskatoon. Näiden molempien pensaiden kypsiä marjoja on mahdollista tulla jo poimimaan - määrät ovat vielä sen verran pieniä, että varauksia emme ota. Mansikkakausi jatkuu, vaikka toki pikku hiljaa hiipuen. Kypsiä, hyviä marjoja on vielä - välillä poiminta kysyy enemmän sitkeyttä ja sisua, mutta toisaalta nämä loppukauden marjat palkitsevat huimalla makeudellaan ahkerat poimijat. Muita tällä hetkellä itsepoiminnassa olevia kasveja ovat sipuli ja herne. Puna- ja valkoherukka ovat todennäköisesti nyt alkavan viikonlopun aikana poimintakypsiä.

Marja-asioissa kannattaa aina pirauttaa etukäteen ennen marjaretkelle lähtöä. Vastailemme puhelimiin (03-3711 163 ja 0400 - 625 636) parhaiten aukioloaikojen puitteissa (ma-pe klo 8-20, la klo 8-19 ja su klo 10-20). Joskus puhelimet ovat ruuhkaisia, joten kannattaa olla siis sisukas ja soittaa myöhemmin uudestaan. Sosiaalisen median kautta eli siis naamakirjan, jota myös nokkakirjaksi kutsutaan eräässä lehdessä, ei meihin saa yhteyttä - muutaman vuoden toimivuuden jälkeen emme tällä hetkellä pääse kirjautumaan tunnuksillamme. Olemme laittaneet viestiä em. palveluun, mutta eihän sieltä mitään vastausta saa. Meidän omilla nettisivuilla on yhteydenottolomake, jolla voi laittaa halutessaan viestin - luemme niitä päivän-parin kuluessa. Marjanpoimintavaraukset on kuitenkin syytä tehdä aina soittamalla, koska päivittäinen tilanne elää paljon.


lauantai 11. heinäkuuta 2020

Sadetta odotellessa ja yksi ikävä juttu

Tälle päivälle oli povattu ankaraa myteriä ja kaatosadetta. Kyllä sitä vettä lopulta tuli joskus viiden pintaan, mutta siihen asti oli lähinnä pilvistä ja viileää. Sadetutkan mukaan esimerkiksi Tampereella on satanut runsaasti. Nettisivujemme sääkameran kerran tunnissa päivittyvä kuva kertoo kuvan täällä harjun rinteessä: Mahnalanharju jakaa monet pilvet kahtia siten, että Sasissa ja Kyröskoskella sataa ja tässä meillä ei. Sadetta on toki saatu, ja paikoin vettä on kertynyt niin runsaasti, että kumpparit tai paljaat varpaat ovat hyvä valinta marjaretkelle.

Yhdestä ikävämmästä asiasta on nyt pakko kirjoittaa. Tänä vuonna olemme havainneet asiakkaitten joukossa niitä, jotka eivät halua noudattaa sääntöjä: perunoita ja muita kasveja on kerätty ilman lupaa ja on yritetty pihistää ne, Itsepoiminta-aluetta rajaavan aidan yli on menty surutta maistelemaan marjoja ja nostettu jopa lapsia marjamaille. Toki ymmärämme sen, että halutaan näyttää lapsille, missä marjat kasvavat. Tämän takia kahvilan vieressä olevalla "koronaterassilla" on koristeena mansikkaruukkuja, jossa kasvavia mansikoita voi maistella. On syytä pitää mielessä, että viljelykset ja niillä oleva sato eivät kuulu jokamiehen oikeuksien piiriin. Ilmoitamme kaikki varkaus- ja näpistytapaukset ja niiden yritykset virkavallalle. Itsepoimiessa on syytä muistaa myös se, että paikkaa näyttävä henkilö - riippumatta iästään tai sukupuolestaan - kertoo asiakkaille sen kohdan riviä, josta marjat kerätään. Rivien yli ei ole suotavaa hyppiä, koska tällöin on riski marjojen tallomisesta ja rivin muovisuojuksien rikkoutumisesta. Aikuiset vastaavat mukanansa olevien alaikäisten toimista. Onneksi asiakkaittemme joukossa on myös niitä, joille nämä asiat ovat itsestään selvyyksiä- kiitos teille!

Lopuksi vielä satokauden tilanne: mansikkakausi jatkuu edelleen, toki sade on tehnyt tuhojaan. Nyt on siis jo kiire mansikkamaalle. Toukokuussa aloitetun uuden mansikkamaan poiminta on jo aloitettu, ja ensi viikolla aloitettaneen myöhäislajike Malwinan poiminta. Puna- ja valkoherukat ovat myös pian poimittavissa, ja vadelmamaallakin on jo lupaavaa punotusta.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Keikkuva mansikkakausi

Mansikkakausi on tänä vuonna ollut kyllä kovin eriskummallinen: toukokuiset kylmät hidastivat mansikan kehitystä ja kaudesta näytti tulevan myöhäinen. Kesäkuun hellekausi puolestaan kiihdytti tahtia siten, että nyt ollaan itse asiassa etuajassa kauden vaiheessa. Tämä nyt vallitseva viileä, tuulinen ja sateinen sää on sinänsä hyvä, mutta esimerkiksi Polka- ja Sonata -mansikoiden kokoa ei se korjaa eivätkä kypsät mansikat kestä sen enempää vettä kuin aiempinakaan vuosina. Mansikan keräämisessä saa olla siis tarkkana, mutta toisaalta moni on kokenut poimija ja osaa kerätä hyvin myös tällaisen haastavan suven tullessa eteen. Mansikkaa kannattaa siis tulla poimimaan säästä huolimatta - nettisivuillamme (www.yrjolanmarjatila.fi) on myös kerran tunnissa päivittyvä sääkamera, joka kertoo sadetilanteesta. Ennen marjaretkelle lähtöä on hyvä pirauttaa (p. 03-3711 163 tai 0400 - 625 636) - pohdimme päivittäin poimijoiden määrää satotilanteeseen nähden.

Avomaan vadelma näyttäisi kehittyvän tällä hetkellä siten, että poimintaa aloitellaan parin viikon kuluttua. Viljelemme aromikasta Muskoka-vadelmaa, jota monet pitävät makeinpana ja erittäin hyvänä säilöntä vadelmana. Jokunen metri meillä on avomaalla myös karhunvatukkaa, joka alkaa kypsyä marjoista viimeisenä - syyskuulla. Meillä on viljelyssä vadelmaa myös tunneleissa, ja sitä olemme myyneet ja toimittaneet myyntiin juhannuksen tienoolta alkaen. Niiden määrä nyt vähenee, mutta toisaalta tuon Muskoka-lajikkeen keruu onkin ihan nurkan takana.

Tilamme pellot ovat aikaisia, ja herukkakausikin siis lähestyy vääjämättä.  Tällä hetkellä arvioimme, että ensimmäiset puna- ja valkoherukat alkavat kypsyä samoihin aikoihin kuin vadelman keruuta aloitellaan. Saskatoonit alkanevat kypsyä myös niihin aikoihin - tällä hetkellä niissä on jo lupaavaa punastumista, joka enteilee lopullisen tummuuden kehitystä.

Valkosipulin ystävien kannattaa nyt herkutella tuoreella valkosipulilla. Tuore, alkukauden valkosipuli on pehmeä ja mieto, minkä vuoksi se kannattaa ensisijaisesti lisätä lopulliseen ruokaan. Varret ja lehdet voi käyttää erilaisten liemien, keittojen ja marinaneiden terästämiseen. Tuore valkosipuli säilyy parhaiten viileässä, nippusipulin tavoin.


tiistai 7. heinäkuuta 2020

Tuulinen päivä

Eilen oli kyllä harvinaisen tuulinen päivä - sen verran tuulinen, että sen jopa huomasi. Tässä mäen päällä tulle aina, mutta tuo riepotti kyllä kunnolla, eikä esimerkiksi kahvilan terassin ovea tahtonut saada tuulen vuoksi auki. Tänään ei ole tuullut yhtä voimakkaasti, mutta muuten sää on ollut samantapainen kuin eilen: viileä, vähän vettä tihrustanut, mutta välillä myös aurinko paistellut. Noiden helleviikkojen jälkeen keli on tuntunut hetkittäin jopa syksyiseltä, mutta onneksi taivaalla lentävät pääskyset kertovat vielä kesän olevan täällä.

Mansikkakausi jatkuu edeleen, vaikka paikoin Polka- ja Sonata -mansikat ovat säästä kärsineet. Helle pienensi kokoa ja sade piiskasi marjoja, joten tarkkana täytyy mansikkamailla olla poimiessaan. Avomaan vadelmakausi alkanee reilun parin viikon jälkeen, mutta tarkaa ajankohtaa ei vielä pysty sanomaan - kun ei noista säistä tiedä.

Valkosipulin ystävät huomio: aloitimme valkosipulin noston pari päivää sitten, ja nyt myynnissä on tuoretta valkosipulia.

torstai 2. heinäkuuta 2020

Se oikea mansikan maku ja väri

Mikä on oikea mansikan maku? Mikä on makein mansikka? Mikä mansikka soveltuu pakastukseen? Entä heti syömiseen?

Makeuteen on olemassa helppo ja yksinkertainen selvitysmenetekmä - refraktrometri. Mittaamme jäätelön valmistusta varten mansikan sokeripitoisuutta, joka kauden mukaan vaihtelee 9...25%. Mikään mansikkatuote ei siis ole koskaan sokeriton, ellei sokeria keinotekoisesti poisteta tai mansikan purkista aromia lisätä.

Kaikki muu riippukin sitten jokaisen omasta aistinvaraisesta arviosta. Jokainen meistä maistaa happojen ja sokereiden suhdetta eri tavoin. Tähän suhteeseen vaikuttaa mm. kasvatustapa (tunneli, muovikate, olkikate, ei katetta), lajike ja sen satovaihe, vuodenaika (alkukesä/kesä/loppukesä), säätila, maaperä ynnä muut lukuisat asiat. Koska olet viimeksi maistanut paria kymmentä lajiketta saman päivänä - itse teemme sitä jatkuvasti näin satokauden aikaan, ja täytyy myöntää, että makumieltymykset vaihetelevat päivittäin. Parikymmentä vuotta sitten valtalajikkeita olivat Senga sengana ja Jonsok, ja uskallanpa väittää, että niiden hapokkuus olisi nykyään monelle järkytys. Silloin meillä oli koeviljelyssä mm. Oka- ja Chambly -nimisiä lajikkeita, jotka eivät koskaan levinneet laajempaan tuotantoon makunsa vuoksi. Mutta toisaalta: jos esimerkiksi yksi nykyisistä suosikeista, Favori-lajike, olisi silloin ollut kokeena, ei sekään olisi ollut menestys hedelmäisen arominsa vuoksi.

Mansikan väri on toinen asia, joka puhuttaa paljon - mikä on mansikan oikea väri? Senga sengana ja Polka ovat esimerkkejä lajikkeista, joiden väri on kypsänä hyvin tumman punainen, mustan puhuva. Joidenkin silmiin se siis kypsänä näyttää ylikypsältä. Toisessa ääripäässä ovat mm. Sonata, Favori ja Salsa, jotka kannattaa poimia jo hyvin oranssin punaisina - tai muuten ne ovat pehmeitä ja löllöjä.

Ja se paras säilöntämarja - kaikki ovat :) Vähähappoisten mansikoiden (esim. Sonata, Hiku) etu pakastuksessa on se, että ne eivät happamoidu säilytyksessä niin paljoa kuin esimerkiksi Polka tai Senga. Vähähappoinen marja ei siis vaadi sokerilisää pakastuksen yhteydessä, vaan suorastaan vaatii olemaan lisäämättä sitä.

Ja mikä on se oikea mansikan maku ja väri? Se on siellä, mummulan mansikkamaalla, jokunen vuosikymmenen sitten. Kaikki muut ovat jäljitelmiä, mutta onneksi niitä on moninaisia. Kaikkia kun maistaa, niin mansikalta kaikki maistuvat - erilaisia kaikki, mutta kuitenkin mansikoita.



tiistai 30. kesäkuuta 2020

Uusi viikko ja uudet säät

Tänään tiistaina saatiin tälle kesäkuulle aika erikoinen sääilmiö: lämpötila pysyttli sitkaasti alle parissa kymmenessä ja satoi. Enimmän osan päivää lähinnä tihkutteli, mutta muutama kunnon ripsauskin mahtui kyllä päivään.

Mansikkakausi näyttää jäävän avomaiden osalta tänä vuonna varsin lyhyeksi. Kylmä toukokuu hidasti kehitystä, ja toukokuun lopulla pohdiskeltiin satokauden ajoittuvan jonnekin heinäkuun puliväliin. Enempää pieleen ei olisi voinut veikata - kolme viikon poutaputki käristyskupoleineen johti mansikan kehityksen rivakkaan kiivastumiseen. Tällä hetkellä meillä poimitaan jo kaikilta pelloilta, ja jopa myöhäislajike Salsakin on poimittavissa. Helle ja talvituhot ovat vikuuttaneet eritoten Polka-kasvustoja, ja tämä näkyy marjojen koossa. Toisaalta maku on niissä kohdillaan, ja sokeripitoisuus huima.

Vadelmakausikin taitaa olla likempänä kuin arvaakaan. Vadelma kukki tänä vuonna myöhään, mutta pensaissa on jo suuret raakileet. Vadelmakausi alkanee siis joskus heinäkuun loppupuolella.

Hernettä on nyt hyvin, ja sitä pääsee myös itsepoimimaan. Eilen kerättiin ensimmäiset Onward-lajikkeen palot.

Valkosipulia on kyselty myös. Nyt tulevana viikonloppuna kokeillaan, josko sieltä löytyisi nostokokoisia sipuleita. Valkosipulista meillä on viljelyssä kotimainen maatiainen, joka kantaa nimeä "Rymättylän kanta".

Marja-asioista (ja muistakin) kannattaa aina ensijaisesti pirauttaa (p. 03 - 3711 163 tai 0400 - 625 636). Etukäteistiedustelu puhelimitse on erityisen tärkeää silloin, jos tavoitteena on päästä itsepoimimaan. Tarvittaessa rajoitamme poimijoiden määrää satotilanteen mukaan, jolloin poimimaan pääsee ensisijaisesti varaamalla. Tilamyymälä-kahvila-gelateria Puimasuuli on heinäkuun avoinna ma - pe klo 8 - 20, la klo 8 - 19 ja su klo 10 - 20. Itsepoiminta on avoinna ma-pe klo 8 - 18, la klo 8 - 15 ja su klo 10 - 18.  Puhelimeen vastataan parhaiten aukioloaikoina.

Netistä vielä: meidän omat (ja ajantasaiset) nettisivut ovat tutussa osoitteessa: www.yrjolanmarjatila.fi . Erilaiset hakukoneet saattavat ohjata myös muihin osoitteisiin, tai antaa muiden keräämiä tietoja (esim. aukioloajoista). Sosiaalisen median supervaltiaan eli nokkakirjan käyttöä yritettiin tehostaa tänä keväänä sillä seurauksella, että ei enää päästä kirjautumaan tunnuksilla sisään. Sitä kautta meihin ei siis saa tällä hetkellä yhteyttä.

torstai 25. kesäkuuta 2020

Satonäkymiä

"Ei lämmin luita riko" kertoo sanonta, mutta isännän mopoilu mansikkamailla kertoo mansikkakauden alkaneen täydellä vauhdilla. Tällä hetkellä poiminnassa on mm. Polkaa, Sonataa, Vibrantia, Solprinsiä. Meillä on viljelyssä kaikenkaikkiaan parisenkymmentä eri mansikkalajiketta, eli sorttia riittää. Ihan kaikkia ei ole joka päivä poiminnassa eikä poimittuna, mutta aika montaa kuitenkin. Mansikkamaalle halutessaan kannatta pirauttaa etukäteen (p. 03-3711 163, 0400 - 625 636) - suosituimpina päivinä rajoitamme poimijoiden määrää, ja poimimaan pääsee ensisijaisesti varauksella.

Hernekausi alkoi myös. Tällä hetkellä keruussa ovat ne isännän huhtikuulla kylvämät herneet, jotka ovat perinteistä Avola-lajiketta. Hernettä on myynnissä poimittuna, ja tietenkin hernemaalle pääsee myös poimimaan itse. Herneen pakastaminen on myös helppoa: herneet riivitään, ja siemenet pakataan sopiviin pakkaukseen pakkaseen. Ne eivät kaipaa esikeittoa - rakenne ja maku säilyvät siten parhaiten.

Puimasuulilla on myynnissä myös nippusipulia, perunaa (Siikli, Annabelle) ja vadelmaa. Jätskitiskissä on uusia makuja. Pientä suolaista lähiruokaa on myös saatavana: miltä kuulostaisi lähilihatortilla Osaran Kyytön jauhelihalla ja Unnaslahden salaatilla täytettynä tai Palviportin höyrymakkara? Puimasuulin takana oleva leikkipaikka on avoinna. Vuohet ovat myös kotiutuneet hyvin "kesämökilleen" katselemaan ihmisten touhuja. Itsepoiminta-alueella lapsilla mahdollisuus eksyä tai löytyä viljasokkelon syövereihin - huomioittehan, että viljasokkeloon voi mennä yli 18-vuotias ainoastaan alle 18 vuotiaan seurassa. Hellekelillä tänne retkeillessä kannatta myös varata uimavehkeet mukaan: Miharissa oleva uimaranta on oiva paikka lillutella ja viilennellä kesäkuumalla. Ranta on hyvin matala pitkälle selälle asti.


Vinkkejä mansikan itsepoimintaan

Hellesää pyöräytti mansikkakauden täyteen vauhtiin, ja tässä tällä viikolla kypsiä marjoja on keräilty yhä useammasta maasta. Tässä muutamia vinkkejä mansikan itsepoimintaretken suunnitteluun.

Jo ennen marjaretkelle lähtöä kannattaa vanhanaikaisesti pirauttaa tänne tilalle (p. 03-3711 163 tai 0400 - 625 636) ja tiedustella marjatilannetta. Jos haluaa tulla poimimaan jonain tiettynä päivänä, kannattaa puhelun yhteydessä tehdä varaus. Varauksen tekemällä on mahdollista päästä poimimaan ma - pe klo 8 - 18, la klo 8 - 15 ja su klo 10 - 18. Tässä kohtaa päättymisaika tarkoittaa siis sitä ajankohtaa, jolloin on viimeistään ilmottauduttava itsepoiminnan punnituspisteellä. Poimia saa arkisin ja sunnuntaisin liki klo 20 ja lauantaisinkin melkein klo 18 asti.

Mansikkamaalle lähtiessä kannattaa varustautua hatun, juomisen ja sopivan astian kera. Mansikanpoimintaan paras astia on melko laakea, koska marjat eivät siinä linttaannu ja painu toistensa painosta. Marjat voi poimia joko karoineen tai ilman karoja - aivan miten itse haluaa. Ja tietysti voi maistella ja syödä sen verran kuin jaksaa siinä poimimisen ohessa.

Itsepoiminnnassa on hyvä muistaa, että poimia saa ainoastaan niiden kasvien satoa, joka kulloisenakin päivänä on itsepoiminnassa. Marjapellolla on opas, joka näyttää poimintapaikan. Jos haluaa vaihtaa toiseen paikkaan, kysy oppaalta.

Poiminta-astioiden tultua täyteen palataan takaisin itsepoiminnan punnituspisteelle, jossa punnitaan kerätyt marjat. Tästä syystä on hyvin tärkeää tuoda ilmottautuessa punnitukseen kaikki ne astiat joihin marjoja kerää - astioiden paino vähennetään pois vaakan näyttämästä kokonaispainosta. Meiltäkin toki saa halutessaan poiminta-astioiksi vakkoja tai laatikoita maksutta, mutta tällöin pyöristelemme kiloja hiukan niukemmin kuin jos mukaan on napannut jo kotoa omat astiat.

Astioihin kerättyjen marjojen painon selvittyä poimitut tuotteet maksetaan punnituspisteellä. Meillä on käytössä vähimmäisostos, eli jokainen itsepoiminta-alueelle menevä maksaa vähimmäisostosmaksun. Maksu vaihtelee mm. kerättävissä olevan sadon ja ajankohdan mukaan.

Kotiin mennessä poimitut marjat kannattaa laittaa kylmään mahdollisimman pikaisesti. Mansikka säilyy jonkin aikaa jääkaapissa, jääkaappilämpötilassa (4 -5ºC), mutta isommat erät kannattaa säilöä joko pakastamalla tai muilla tavoin.

lauantai 20. kesäkuuta 2020

Satokauden tilannearviota

Tässä eilen ja tänä aamuna ollaan kierrelty ja katseltu peltoja ja pohtittu satokauden tilannetta.

Perunan nosto aloitettiin keskiviikkona, ja sitä siis nostetaan päivittäin sitä mukaa kuin sitä menee. Toistaiseksi kaikki peruna kaivetaan käsin sen koon vuoksi, Meillä on hellävarainen perunannostokone, joka varovasti ravistelee perunat maan pintaan. Toistaiseksi potut ovat sen verran pieniä, että konenosto ei onnistu. Käsipelillä siis mennään.

Tilliä on kylvetty, mutta se on selvästi eniten kärsinyt kylmästä toukokuusta. Kehitys on ollut hidasta ja epätasaista, Menee siis vielä tovi, ennenkuin tillin keruuta ja niputusta aloitellaan. Sokerimaissit ja pavut näyttävät normaaleilta. Toiveissa on siis pystyä keräämään ensimmäisiä papuja heinäkuun loppupuolella ja maisseja elokuulla. Sipulin niputus on jo aloitettu, ja valkosipulin nosto aloitettaneen kesä-heinäkuun vaihteessa.

Marjat näyttävät pitävän hyvin pintansa hellettä vastaan sekä avomaalla että tunnelissa. Esimerkiksi mansikka ei näytä läkähtyvältä, vaan yllätävän hyvin jaksavat kasvit kasvattaa vielä marjoihin kokoakin. Maanantaina aloitellaan itsepoimintaa, ja silloin keruussa olevassa lohkossa kasvaa mm. Solprins-, Vibrant- ja Polka-lajikkeita. Näitä kaikkia lajikkeita ei välttämättä ole keruussa joka päivä. Nyt ainakin ensi viikon alkupuolen ajan pellolle otetaan aamusta (klo 8 alkaen) sen verrran poimijoita kuin on kerättävää satoa). Kun päivän sato on kerätty, poiminta päättyy. Ennen marjamatkalle lähtöä on siis hyvä pirauttaa (p. 0400 - 625 636, 03 - 3711 163), varsinkin jos ei ehdi tulemaan heti poiminnan alkaessa. Aamusta toki on muutekiin mukava poimia. Ennuste tulevalle viikolle on varsin lämmin, ja nämä meidän etelään viettävät rinnepellot ovat siis hyvinkin lämpöisiä iltapäivän kuumimpina tunteina. Tällä hetkellä arvioimme, että ensi viikon loppupuolelta alkaen ryhdymme ottamaan varauksia mansikan itsepoimintaan ja valmiiksi poimittuihin marjoihin.

Vadelma on kukkinut avomaalla tänä vuonna melko myöhään, mutta toisaalta se ei ennusta vielä satokauden alusta mitään. Tunnelista on saatu poimittua jo ensimmäisiä vadelmia myyntiin. Muista marjoista saskatoon kukki näyttävästi, ja sen satoa odotetaan poimittavaksi heinäkuun loppupuolella. Jos lämmin sää jatkuu pitkään, on hyvä muistaa, että herukat kypsynevät tänä vuonna hyvin aikaisin.


torstai 18. kesäkuuta 2020

Juhannuksen alla

Helle on hellinyt tässä juhannuksen alla. Eilen toki oli hieman epävakaisempi sää, mutta tänään taas aurinko paistaa rötkötti täydeltä terältä. Tulevan viikon sääennuste näyttää tällä hetkellä lämpimältä ja aurinkoiselta, eli mansikkakausi on lähtemässä kiivaaseen vauhtiin tässä lähipäivinä. Tänään kerättiin ensimmäisiä Polka-mansikoita pellolta, ja varmaan myös myöhäisimmistä paikoista päästäneen keräämään pikapuoliin.

Perunannosto aloittiin eilen, ja saatavilla on siis Siikli- ja Annabelle-perunoita vastanostettuna päivittäin. Nippusipuliakin on, mutta metkasti punasipulit ovat tänä vuonna kasvaneet nopeammin kuin tavalliset sipulit. Suurin osa nippusipuleistamme onkin siis nyt punasipulia.

Yksi uusi gelatomakukin kehiteltiin: savulohigelato. Sitä on myynnissä Puimasuulilla annoksina take away-astiaan. Savulohigelatoa myydään myös keitettyjen perunoiden kera lounasaikaan (puolen päivän pintaan tai niin kauan kuin perunoita riittää).

Mansikan itsepoiminta alkaa ensi viikon maanantaina. Tässä viikonlopun aikana pohditaan ja yritetään arvioida, kuinka paljon mansikkaa lähipäivinä pelloilla kypsyy. Arvion perusteella ryhdytään kirjaamaan ylös varauksia, todennäköisesti sunnuntaina aloitetaan varaaminen itsepoimintan.

Huomenna juhannusaattona Puimasuuli on avoinna klo 18 asti. Myyntipisteemme sulkeutuvat porrastetusti iltapäivän aikana. Puimasuuli on avoinna lauantaina 20.6. klo 10 - 19 ja sunnuntaina 21.6. klo 10 - 20. Myyntipisteemme ovat suljettuina juhannuspyhinä, mutta aukeavat normaalin aikataulun mukaisesti maanantaina 22.6.

Oikein mukavan leppoisaa ja turvallista juhannuksen aikaa ja taikaa kaikille!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Iloinen yllätys perunamaalla

Koko toukokuun ajan sekä tässä kesäkuun alkupäivinä on perunan kasvunopeus hiukan - ja vähän enemmänkin - jännittänyt. Toukokuun kylmyys hidasti kehitystä, mutta nyt tämä lämmin sää on puolestaan räjäyttänyt kasvun. Tällä hetkellä isäntä arvioi, että ensimmäisiä pottuja kerätään aletaan kerämään tulevan viikon keskiviikona. Alkuvaiheessa kaikki perunat nostetaan käsin kaivamalla. Yhden sanonnan mukaan varhaisperuna on parhaimmillaan juuri ennen nostoa - tämä pitää sikäli paikkansa, koska uusi peruna ei parane säilytyksestä. Kuori irtoaa helpoiten heti noston jälkeen, minkä vuoksi nostamme perunaa päivittäin sitä mukaa kuin sitä myydään.

Tänään sunnuntaina kerättiin myös ensimmäisiä mansikoita pellolta, Solprins- ja Vibrant- lajikeita. Arviomme mukaan mansikkakausi pyörähtää käyntiin todenteolla heti juhannuksen jälkeen.

Tunnelimansikan itsepoiminta jatkuu vielä ainakin huomenna maanantaina. Tänään saatiin myös ensimmäisiä vadelmia myyntiin tunnelista, mutta suurempien määrien keruu menee sekin heinäkuun alkupäiviin.

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Vauhdikas marjakauden alku

Marjakauden alku vaihtelee, ja tänä(kin) vuonna se yllätti. Huhtikuussa tilanne näytti siltä, että tulossa olisi melko aikainen vuosi. Toukokuun lumi-, räntä- ja raesateet ja sellainen yleinen kylmyys ja kalseus hidastutti. Ja nyt tässä touko-kesäkuun vaihteessa tullut lämpö taas nopeutti kaikkea. Töppösiin ollaan saatu siis laittaa tällä viikkoa liikettä, jotta edes jotenkin oltaisiin pysytty kauden tahdissa.

Tällä hetkellä mansikkaa poimitaan tunneleista päivittäin. Tässä viime päivien aikana ollaan availtu myös omia myyntipisteitämme täällä Hämeenkyrössä, Ikaalisissa sekä Häijäässä. Toimitamme tällä hetkellä mansikkaa myyntiin päivittäin myös muutamiin kauppoihin tässä lähiseudulla - tuotteemme tunnistaa helposti meidän kylän omasta laatikosta, jonka kyljessä komeilee tästä mäenpäältä näkyvä järvimaisema.

Tähän aikaan kevätkesää on myös mukavaa katsella, kuinka eri kasvit alkavat kukkia. Omenapuupellolla on tällä hetkellä kukkaloisto kauneimillaan, ja avomaan mansikatkin ovat paikoin availleet kukkiaan. Avomaan vadelman kukkinnan arvelemme alkavan joskus kesäkuun loppupuoliskolla. Ensimmäinen kukkija - saskatoon - on jo kukkinut, ja siitä marjoja odotellaan siis heinäkuun loppupuolella.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Kesäkuun kukkaloistoa

Kesäkuu alkoi, ja tässä heti koulujen loputtua olemme pitäneet kesäinfoja kesätyöntekijöille. Tavoitteena on nyt tämän ja ensi viikon aikana käynnistellä myyntipisteitä, ja tänään avattiin ensimmäinen Hämeenkyrön S-marketilla. Huomenna availlaan Häijäässä Herkkujuustolan pihassa oleva myyntipiste - ja pikku hiljaa muutkin, sitä mukaa, kun satomäärät lisääntyvät ja saadaan tavaroita kasailtua.

Omenapuut ovat nyt paikoin täydessä kukassa tai vähintään aloittelemassa kukintaansa. Yksi itsepäinen Pirja-puu kyllä kovasti harmittaa, koska edelleenkin se ei halua kukkia vaan lähinnä kasvattaa omenapuuta. Täytyy tässä vuoden mittaan yrittää innostaa kyseistä puuta nuppujen tuotantoon, konsteja on.

Avomaan mansikatkin ovat availemassa kukkiaan. Näistä nyt kukkivista saataneen poimia kypsiä marjoja heinäkuun alkupuolella. Avomaan vadelmissa ei vielä kukkia ole näkyvissä, mutta tunnelissa on muutamia todella suuria raakileita jo.

Perunasta kysellään myös paljon: näillä näkymin ensimmäisiä perunoita kerättäneen aikaisintaan juhannuksena.

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Aukioloaika ja jotain muutakin

Kesäkuu alkaa ja aukioloaikamme on muuttuu. Huomisesta (ma 1.6.) alkaen tilamyymälämme palvelee ma-pe klo 8 - 20, la klo 8 - 19 ja su klo 10 - 20. Kahvilassa alkaa huomenna ankara puunaus, ja tavoitteena olisi saada viimeistään ylihuomenna sisällä olevat pöydät käyttöön. Pöytiä jo kannettiinkin pois, ja toivottavasti nyt alkavalla viikolla saadaan valmiiksi terassin laajennuksena toimiva tunnelin pätkä. Terassin alapuolella on käsienpesupiste - jos saippua tai paperi ovat sieltä loppuneet, niin kerrottehan siitä meille kassalle... yritetään ohikulkiessa sinne kurkkia, mutta joskus menekki on nopeampaa kuin arvio menekistä. Pahoittelut! Käsienpesupisteen vesi on kunnan vesilaitoksen  juomavettä, ja siinä on siis myös helppo halutessaan täyttää tyhjä vesipullo. Toinen käsien pesupiste on rakenteilla Puimasuulin oven viereen. Siinä käsienpesupisteen vieressä on iso roskakori käsipaperia, kahvikuppeja ynnä muuta sellaista varten. Pidäthän meidän pihan siistinä, ja laitat roksat roskiin, kiitos!

Itsepoiminnan punnistuspisteen yhteyteen teemme myös väliaikaisen laajennuksen tunnelikaarien avulla. Aloitamme huomenna itsepoiminnan tunneleilla, mutta toistaiseksi opastus ja kuljetus sinne lähtee tilamyymälämme edestä. Itsepoiminta on avoinna ma - pe klo 16 - 18 ja la klo 10 - 12.


Mansikan itsepoiminta tunneleilla

Mansikan itsepoiminta tunneleilla alkaa ma 1.6. Tunnelipoiminta on avoinna ma-pe klo 16 - 18 ja la klo 10 - 12. Itsepoiminta suljetaan, kun päivän sato on kerätty. Tunnelin satotilanne kannataakin siis kysellä etukäteen puhelimella (p.03 - 3711 163 tai 0400 625 636), etenkin jos ei pääse tulemaan ihan heti poiminnan alkaessa. Tunneleille on kuljetus traktorilla tilamyymälämme edestä. Tunnelialueelle on pääsy ainoastaan poimijoille. Meillä on käytössä vähimmäisostos, mikä on tunnelialueella 10 €/poimija. Kaikki tunnelista kerätyt marjat tuodaan punnistuspisteeseen.

Tunneleissa kerääminen on helppoa ja mukavaa: tunnelin muovikate varjostaa auringolta ja suojaa sateelta. Mansikat kasvavat reilun metrin korkeudessa pöydillä, eli kerätä voi seisoen, selkä suorana. Pöytäkasvatus aiheuttaa sen, että emme suosittele itsepoimintaa tunneleilla perheen pienemmille. Pöydät eivät kestä kiipeämmistä tai tönimistä, mikä on huomioitava tunneleilla. Kasvustoja on käsiteltävä erityisen hellästi ja varoen, ettei poimiessaan vahingossa katko kasvuston kukkaperiä (eli siis niitä kasvin osia, missä marjat ovat). Vastaavasti kuin pellolla, on tunnelissa poimittava siitä rivistä, mihin ohjataan. Jos poiminta ei ole ennestään tuttua, poiminnassa opastetaan. Kypsät marjat on kerättävä tarkoin pois, koska jäädessään kasvustoon ne aiheuttavat riskin loppusadon marjojen laadulle.

tiistai 26. toukokuuta 2020

kohti kesää mennään

Tänään saatiin kerättyä muutama ensimmäinen mansikkarove tunneleilta myyntiin. Huomenna kokeillaan lisää, ja ehkä viikonloppuna enemmän.

Tilamyymälä Puimasuulin aukioloajat muuttuivat taas tämän viikon alusta: nyt arkipäivinä ollaan avoinna ma-la klo 9 - 18 ja sunnuntaina päivystellään klo 12 - 18 - tervetuloa!


lauantai 16. toukokuuta 2020

Lunta, räntää ja rakeita

Toukokuu on kulunut  varsin viileissä tunnelmissa: lunta, räntää ja rakeita on satanut enemmän nyt toukokuussa kuin viime joulukuussa. Maa on kuitenkin lämmin ja auringon lämpö jo voimakas, eikä siis lumikinoksia ole kertynyt kuin hetkellisesti. Hallat ja yöpakkaset ovat myös hiukan pohdituttaneet, ja kovat tuulet ovat riepotelleet harsoja. Viileä ja sateinen sää näyttää sääennusteiden mukaan jatkuvan, mutta tämän hetkisen ennusteen mukaan ensi yö on viimeinen kylmempi yö. Sen jälkeen lämpötila näyttäisi pysyvän myös yöllä plussan puolella.

Tunneleissa mansikoissa rupeaa olemaan jo melko suuria raakileita ja vadelmakin on aloittamassa kukintaansa. Hyvässä lykyssä siis ensimmäisiä mansikoita poimitaan vielä toukokuun puolella ja vadelmia ennen kesäkuun loppua.


torstai 14. toukokuuta 2020

Muutos aukioloaikoihin

Tällä viikolla ollaan avoinna vielä huomenna 15.5. klo 9-17, mutta ensi maanantaista (18.5.20) alkaen Tilamyymälämme on avoinna ma-la klo 9 - 18. Helatorstaina 21.2. Puimasuuli on avoinna klo 12 - 18.

Tilamyymälässämme olevasta kahviosta on myynnissä take away-annoksia. Pehmiskone on päällä tällä viikkoa vielä huomenna osan päivää, ja ensi viikolla pehmistä on myynnissä kaikkina aukiolopäivinä. Tervetuloa!

perjantai 1. toukokuuta 2020

Toukokuun alun uudet aukioloajat

Hyvää Vappua! Tänään Vapun päivänä Puimasuuli on suljettu.

Ensi viikosta (vko 19) aukioloaika laajenee, ja paikalla ollaan varmasti ke-pe klo 9 - 17 ja muutoinkin sovitusti. Tervetuloa!

ps. tunnelissa osassa mansikoita rupeaa olemaan jo raakileitakin. Päästäänköhän tänä vuonna poimimaan jo toukokuun loppupuolella? Aika näyttää.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Kalsaa keliä

Säästä voi olla nyt montaa mieltä - se on yhtä aikaa hyvä sekä huono. Hyvää on ollut se, että sateisen talven jälkeen on ollut melko kuivaa, tuulistakin eikä helle- tai muita lämpöennätyksiä ole juurikaan nähty. Pellot ovat siis kuivahtaneet, ja aikaisimmissa paikoissa on päästy tekemään töitä sopivasti. Nyt säätä vallitsee toisaalta hyvin kylmä ja kalsea ilmavirtaus. Ilman lämpötila on käväissyt pakkasen puolella useana yönä, ja räntää ja luntakin on sadellut. Sää ja sääennusteet ovat esimerkiksi meillä johtaneet siihen, että loppujen perunoiden istutusta on nyt hyvä viivästyttää: maa on lämmin, mutta koska maan pintakerros on melko kuiva, voi kylmyys johtua vastaistutettuun penkkiin ja vikuuttaa mukulaa. Nuo aiemmin tehdyt istutukset ovat suojassa harsojen alla - juhannusperunoita niistä yritetään saada -  mutta koska kaikkia töitä ei pystytä tekemään samanaikaisesti (eli siis istutusta ja harsojen levitystä), on parempi nyt malttaa hetki. No, toisaalta nyt on hyvä hetki istuttaa tunneliin lisää mansikantaimia, eilen tuli satsi odottamaan istutusta. Sipuleiden ja auringonkukkien istutusta ja kylvöä ollaan uskallettu tällä kelillä jatkaa kyllä, eli ei ole vapaa-ajan pulmia.

Aika paljon on tässä viime viikkojen aikana tullut kesätöihin liittyviä soittoja, kiitos siitä. Jos olet jättänyt yhteystietosi soittosi yhteydessä, niin maltathan odotella rauhassa - otamme yhteyttä, mikäli meillä on selvästi tarvetta lisäkäsille. Kasvukausi ei ole vielä täydellä vauhdilla lähtenyt käyntiin, eikä tulevan sadon määrää pysty ennakoimaan mitenkään. Maatiloilla akuutein työntekijätarve on Itä-Suomessa, esimerkiksi Savossa ja Karjalassa. Töitä on siellä suunnalla jo rästissä, ja jos olet nyt etsimässä töitä, niin kannattaa suunnata ajatuksia ja askeleita sinne päin.

Tilamyymälämme on tänään keskiviikkona suljettu, mutta huomenna vapunaattona palvelemme normaalisti klo 13-17. Jätskivitriini on päällä, eli meidän tilan omia gelatoja myydään mukaan take away -annoksina. Jätskin lisäksi tehdään take away-lähilihatortilloja - tortilloissa täytteenä oleva naudanjauheliha on peräisin Hämeenkyrön Osaralta (samaa lihaa on meillä myynnissä mukaan pakasteena). Puodissa myös myynnissä nyt myös mm. härkäpapua Hämeenkoskelta sekä Karviaisten tilan tekemiä härkäpapu-jatkojalosteita. Pakkasesta myynnissä gelaton lisäksi meidän omia marjoja ja sokerimaissia. Pakastesokerimaissi kannattaa valmistaa samoin kuin tuore, eli laittaa jäisenä uuniin, grilliin tai kattilaan kiehumaan. Kun sitä ei etukäteen sulata, säilyy maississa rapsakkuus paremmin.

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Älämölöä Mahnalassa

Sääennuste lupaa nyt kuivaa ja melko kaunista säätä koko viikoksi. Ulkotyöt etenevät nyt siis vauhdilla: sipulin istutusta, äestystä, harsojen ja harsonpainosäkkien keräilyä, harson levitystä kylvöksille.... ja kaikennäköistä muuta. Perunanistutuksiakin saataneen alkuun melko pian - siemenperunat ovat jo hetken olleet lämpimässä itämässä.

Tänään ehtoonkorvalla ehdittiin myös vierottaa karitsat - jonkinmoista möökimistä ja muuta älämölöä onkin nyt seuraavan viikonajan tiedossa täällä Mahnalan mäellä. 

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa

Talvella ei liielmälti lunta satanut, mutta tässä viime päivinä on sitä saatu taivaan täydeltä. Välillä on toki satanut rakeita, räntää ja vettäkin. Maa on lämmin, eikä maassa toki ole ollut lunta kuin hetkittäin. Lauantaina aurinko kuitenkin helli, ja nuo kuivimmat töyräät olivat kuivahtaneet kylvökuntoon. Isäntä kaiveli siis äkeen traktorin perään, ja hyvinhän tuo sujui pari äestys kertaa. Hernettä ja tilliä kylvettiin, ja kylvökset saatiin myös jyrättyä. Harsoja ei olla vielä saatu levitettyä, mutta varmaan huomenna saadaan sekin aikaiseksi. Muuta pääsiäispuuhaa on ollut vadelman sidonnan ja tuennan korjaaminen sekä lampaitten kerintä. Molemmat puuhat ovat edenneet hyvin, toki vielä keskeneräistä työtäkin on.

Tilamyymälämme jatkaa kesäkauteen valmistautumisessa, ja ensi viikolla olisi tarkoitus täyttää hyllyt ja ehkä loppuviikosta käynnistää myös pehmiskone. Meiltä saa tilan omaa gelatoa nyt annosten lisäksi myös 2,5 l ja 5 l takeaway-pakkauksissa. Jätskin lisäksi myynnissä mm. pakastemarjoja, pakastemaissia, mehuja ja hilloja. Tervetuloa!

torstai 2. huhtikuuta 2020

Keikkuva kevät

Sää on viime päivien aikana ollut tyypillinen suomalainen epävakainen kevätsää. Ollaan siis saatu auringonpaistetta, pilvipoutaa, tuulista ja tyyntä sekä sadetta olomuotoinaan vesi, räntä, rae ja lumi. Sää jännitti eniten silloin, kun tunnelin kunnostus kasvukautta varten oli käynnissä: tunneleista poistetaan kalvo talven ajaksi ja näin keväällä ennen kasvien istuttamista kalvo levitetään päälle. Ensi viikonlopun jälkeen sääennusteiden mukaan keli näyttää olevan keväisempi ja lämpimämpi, joten mansikan istutuksen kanssa päästään jatkamaan. Sitä odotellessa on istutettu muita kasveja ja leikattu omenapuita ja vadelmia. Meillä on siis normaali keväthässäkkä päällä, eikä kauheasti tarvitse pohtia, mitä seuraavaksi tekisi. Vähän toki päivä kerrallaan mennään ja katsotaan, miten asiat etenee - terveyttä kaikille toivotaan.

Tilamyymälä Puimasuuli palvelee edelleenkin - parhaiten olemme paikalla to klo 13-17 tai sopimuksen mukaan. Meihin saa yhteyden nopeiten soittamalla (p. 03 - 3711 163 tai 0400 - 625 636). Nyt täytyy toki myöntää, että ihan aina ei puhelin kulje taskussa mukana. Jos ei ihan heti vastata, kannattaa yrittää myöhemmin uudestaan. Myynnissä meillä on mm. gelatoja, hilloja, mehuja ja pakastemansikkaa. Tervetuloa!

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Hermoraastetta ja jännitystä

Säätila on ollut useana päivänä varsin aurinkoinen, ja useitakin plus-asteita on mitattu. Yöllä on ollut pakkasta, ja nytkin ulkona taivaan valtiaana on mitä kaunein tähtitaivas. Tuulistakin on ollut, mikä toisaalta on hyvä ja toisaalta pelottava. Liiallisena tuulinen, kylmä sää saattaa johtaa talvivaurioihin noissa monivuotisissa puutarhakasveissa, kun lämpö toisaalta innostaa kasveja heräämään talvihorteestaan ja toisaalta kylmyys palelluttaa. Kasvit eivät myöskään saa vettä ja ravinteita jäätyneestä maasta, joten liian nopea herääminen voi tappaa muuten hyvin talvehtineen kasvin myös siksi. Tuulisuus toki kuivattaa noita märkiä pellonkulmia.

Tähän on myös pakko kirjoittaa tästä ajankohtaisesta aiheesta - koronaviruksesta - ja sen aiheuttamasta jännityksestä. Tilanne on erilainen, erikoinen ja hyvin nopeasti kehittynyt. Meillä on jo useamman vuosikymmenen ajan käynyt töissä muutamia kausityöntekijöitä - osa on useamman kuukauden, osa lyhyemmän aikaa. Nämä ihmiset ovat hyvin sitoutuneita, ja ovat olleet innokkaita oppimaan ja pohtimaan uusia työtapoja ja -menetelmiä - varsin osaavaa sakkia siis tätä nykyä kaikki. Hyvä työntekijä on kullanarvoinen, niinkuin kaikki tietävät. Tänä vuonna, jostain syystä kausityölupien käsittely on ollut normaalia hitaampaa ja työlupia on myönnetty hädin tuskin lain sallimassa enimmäisajassa. Voitte uskoa, että tämä tilanne on ollut jännittävää sekä meille että kausityölupaa odottavalle työntekijälle. Lupa on varsin kallis, ja se pitää maksaa tietämättä lopputulemasta. Tässä kauden alussa tarvitsemme muutaman kokeneista ja osaavista työntekijöistämme välttämättä, jotta satokauden edetessä meillä on töitä myös muille. Onneksi suurin osa työntekijöistämme ehti tulla Suomeen ennen rajojen sulkeutumista. Harmittaa kovin niiden osalta, jotka eivät ehtineet tänne ajoissa. Hermot ovat siis olleet koetuksella, ja oikeastaan jo nyt täysin pienenä silppuna... ennen edes satokauden alkua.

No, paistaa se aurinko vähän risukasaankin: tunneliin istutettavat mansikan ja vadelman taimet ovat saapuneet valtaosin suunnitellusti, ja saadaan istutettua ajoissa tämän työporukan kanssa.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Upea kevätsää

Eilen ja tänään on ollut todella upea kevät sää: aurinkoista, tuulista, pikkupakkasta. Huomiseksi ennusteihin on kirjattu saderiskiä, mutta loppuviikon ajan pitäisi olla sateetonta ja jopa poutaa. Nyt taitaakin olla siis aika ryhtyä todenteolla omenapuiden leikkaamiseen ja mansikantaimien istuttamiseen tunneleihin.

Kelikameran toiminta on tässä pakkassäällä ollut hiukan epävarmaa, mutta toivottavasti se saadaan kuntoon seuraavan parin viikon kuluessa.

Puimasuulikin on saatu puunattua, ja pikkuhiljaa availlaan. Nyt maaliskuulla ollaan paikalla ainakin torstaisin klo 13-17 tai sopimuksen mukaan. Puhelinnumerot, joista meidät saa kiinni, ovat: 03-3711 163 tai 0400 - 625 636. Pakkasesta löytyy tällä hetkellä mm. mansikkaa, karhunvatukkaa ja sokerimaissia. Lisäksi myynnissä on tietysti gelatoja, mehuja ja hilloja. Tervetuloa!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Siivoilua ja suunnittelua

Vettä, räntää ja lunta on viime viikkojen aikana sadellut, mutta joinakin päivinä on myös saatu nauttia kauniin keväisestä auringonpaisteesta. Tällä viikkoa olisi tarkoitus pikku hiljaa aloitella omenapuiden leikkuuta. Tunneleita on valmisteltu taimien istuttamista varten, ja heti ensi viikon alussa olisi tarkoitus aloittaa taimien istutus. Tänä vuonna meille on tulossa tunneleihin muutamaa uutta mansikkalajiketta kokeiluun - tunnelituotantoon soveltuvia lajikkeita on tarjolla runsaasti ja jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Puimasuulia on tällä viikkoa ryhdytty puunaamaan, ja varmaan ensi viikosta alkaen suunnitellaan taas säännöllisempää aukioloaikaa. Aukioloajan tarkistaa helpoiten meidän omilta kotisivuilta, www.yrjolanmarjatila.fi . Myynnissä tässä kohtaa on pakastemarjoja (mansikkaa, karhunvatukkaa), pakastemaissia, hilloja ja mehuja sekä ternimaitoa naapurin tilalta. Niin ja tietysti gelatoja...mansikkaa, karhunvatukkaa, vaniljaa yms. Kahviakin keitellään kyllä ynnä teevettä ja kaakaota.



sunnuntai 23. helmikuuta 2020

taitaa tullakin kevät

Talvi taitaa jäädä varsinaiseksi tyngäksi tänä vuonna: vain vajaan parin viikon ajan tässä helmikuussa maa oli valkoinen ja lämpötila keikkui enemmän pakkasen puolella. Nyt keli on enemmän plussan puolella, vaikka tuuli on viileän oloinen ja öisin lämpötila painuu herkästi pakkasen puolelle.

Kevättöitä ollaan aloiteltu tunneleilla. Siellä on kaikenmoista järjestelyä ja tavaroiden asettelua. Mansikantaimet ovat tulossa pikapuoleen, ja istuttamaan pitäisi alkaa ensi kuussa. Tunneleiden muovi yhdistteynä pariin harsoon varaa uskomattoman paljon lämpöä näin keväällä. Lumeton maa vielä edistää lämmön sitoutumista, ja siten noissa tunneleissa tuppaakin olemaan jopa välillä liian kuumaakin alkuvaiheessa. Mansikkahan kasvaa parhaiten hiukan alle 20 asteen lämpötilassa, mutta pikkutaimivaiheessa lämpötila voisi olla hiukan alempi.

Kesätyöntekijät on nyt aika pitkälti valittu tulevalle kaudelle. Kiitos kaikille hakijoille! Valitsememme kesätyöntekijät aina hyvissä ajoin, jotta pystymme keskittymään hyvin toisaalta työntekijäehdokkaiden kanssa keskusteluun ja toisaalta näin viljelykauden alkaessa viljelytöihin ja niiden järjestelyihin.


keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Ja talvi tuli

Sää on nyt muuttunut talvisemmaksi: lunta satelee ja on pakkastakin. Viime yönä pakkasta oli viitisentoista astetta, mutta taitaa jo heti ensi viikon alkupuolella ripeskella vettä. Järvessä ei vieläkään ole kunnollista jäätä, saa nähdä tuleeko koko talvena. Sää on mahdollistanut varovaisen aloittamisen omenapuiden leikkuussa, ja jos sää ei muutu kylmemmäksi, taidetaan ryhtyä oikein tositoimiin. Tunneleilla on käynnissä uudelleen järjestely ja siivoilu: Reilun kuukauden päästähän pitäisi alkaa istuttamaan mansikan taimia.

Kaikki karitsat ovat syntyneet, ja karitsointi aika on tänä vuonna merkillisen lyhyt. Pässi oli siis ollut ahkera syksyllä, hyvä niin. Tällä hetkellä karitsat ovat varsin leikkisiä ja pomppivaisia. Etenkin jos uuhien silmä välttää, niin alkaa lampolassa aikamoinen karitsaralli.

Karitsointien ohessa ollaan tehty erinäisiä paperitöitä, kuljettu koulutuksissa ja haastateltu työnhakijoita. Syksypuolella loka-marraskuussa ja taas tässä keväällä helmi-maaliskuussa on paljon mielenkiintoisia alan koulutuksia. Harmillisesti vain monesti osuu monta mielenkiintoista tapahtumaa päällekäin, ja on tehtävä vaikeita valintoja. Täytyy toivoa, että valinta osuu niihin tähdellisimpiin koulutuksiin, että pysyy viljelyn kehityksen rattailla.


tiistai 7. tammikuuta 2020

Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen

Tammikuun alettua on alkanut uusi vuosi ja tällä kertaa myös uusi vuosikymmen. Vuodenvaihetta vietettiin aitaamalla mansikkamaita kaurislaumalta. Kaurismäärät ovat lisääntynyteet voimakkaasti, ja mansikka kuuluu niiden herkkukasveihin. Virittelimme siis mansikan suojaksi sähköpaimenaitaa vuodenvaihteessa, ja tällä hetkellä näyttää sen riittävän ohjaavan kauriit takaisin kohti metsää. Kauris rakastaa mansikkaa, mutta harmillisesti se syö nimenomaan mansikan kasvupisteen ja siten tappaa koko kasvin.

Säätilan puolesta ei tällä hetkellä tiedä, onko marraskuu vai tammikuu: lämpätila keikkuu nollan molemmin puolin, teillä on kaljamia ja sohjoa, välillä sataa vettä. Aika synkkää on, onneksi toki silloin tällöin on vanha taivas näkynyt ja jopa aurinkokin pilkahtanut. Vanha kansahan tapasi ennustaa näistä vuoden 12. ensimmäisestä päivästä kaikkien alkaneen vuoden kuukausien säät. Liekö tulossa siis lämmin ja sateinen vuosi?

Näin talvisydännä Puimasuuli on avoinna satunnaisemmin - pääsääntöisesti ollaan paikalla REKO-päivinä, kuten oltiin tänään ja ollaan huomenna ja ylihuomenna. REKO-lähiruokarenkaat toimivat facebookissa, mutta jos ei siellä ole, niin tuotteitamme voi tilata esimerkiksi soittamalla (p. 0400 - 625 636) tai nettilomakkeen kautta REKO-jaosta haettavaksi. REKO on lyhenne ruotsin kielen sanoista REjäl KOnsumtion = reilu kulutus. Tässä linkki muutaman vuoden takaiseen juttuu REKO-toiminnasta, ja täältä Aitoja Makuja-sivustolta. Tällä hetkellä myynnissä on meillä pakastemarjoja (mansikkaa, vadelmaa, karhunvatukkaa, pensasmustikkaa) sekä hilloja, mehuja, välipaloja. Meiltä saa myös pakastettua sokerimaissia kokonaisina tähkinä - pakastettua maissi kannattaa kypsentää kuten tuoremaissi, ja sujauttaa se vaikka uuniin tai höyrykattilaan jäisenä.

Muuten tammikuu kuluu lähinnä karitsointeja valvoessa ja kesään valmistuessa. Kesätyöasiatkin ovat meillä ajankohtaisia tähän aikaan, ja jos siis kesätyö marjatilalla kiinnostaa, kannattaa pirauttaa (p. 0400 625 636). Jos emme heti vastaa, kannattaa kokeilla myöhemmin uudestaan (puhelin ei kulje ihan koko aikaa matkassa mukana).